Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä lapsen saa käyttäytymään hyvin koulussa?
09.11.2016 |
Viidesluokkalainen poika saa jatkuvasti merkintöjä huonosta käytöksestä ja opettajan viestejä, että keskustelkaa kotona vakavasti.
No onhan me keskusteltu koko alakoulun ajan. Ja luulin kyllä, että pienestä pitäen olemme kasvattaneet lapsemme hyväkäytöksisiksi.
Mikä neuvoksi?
Palkitsemista on yritetty, mutta kun koululta ei saada ollenkaan hyvää palautetta, niin ei ole oikein mitä palkita.
Kiitos etukäteen.
Kommentit (120)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miten ihmeessä lapsen saa käyttäytymään hyvin koulussa?"
Vastaus: kasvattamalla PIENESTÄ PITÄEN. Jos yrittää aloittaa sen vasta kouluiässä, on auttamatta myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Absurdi keskustelu. Eiköhän se ole aivan itsestäänselvää, että kaikki huono käytös ei johdu siitä, etteikö lasta olisi kasvatettu hyvin. Meidän koululaitos jo itsessään tukee tietynlaista ihmistyyppiä (tasainen, ei kyseenalaistava, aika keskiverto). Hyvät ja huonot oppilaat tasapäistetään samaan muottiin. Erilaiset oppimistyylit jäävät huomiotta. Hyvä opettaja pystyy jonkin verran huomioimaan näitä, mutta kaikkeen eivät opettajatkaan veny. Uusi ops pyrkii taas hieman ratkomaan näitä ongelmia, mutta se on pitkä tie.
Tämä ei tarkoita, että häiriköintiä pitäisi sietää vaan lapset etenkin alakoulussa tulisi kohdata yksilöinä ja tukea heidän yksilöllisiä vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Siitä hyötyisivät kaikki, ne tasaiset saisivat opiskelurauhan ja ne temperamenttiset eivät tulisi jatkuvasti lytätyiksi.
Ei työelämässäkään kaikkien tarvitse olla harmaata massaa. Enkä sano tätä pahalla taviksia kohtaan ollenkaan, työyhteisöt hyötyvät siitä, että löytyy monipuolista temperamenttia.
Millon olit viimeksi koulun seinien sisäpuolella oikeasti näkemässä, millaista siellä on?
Päivittäin :)
Paljon on edistytty meidän nuoruudesta, mutta edelleen koulussa pärjäävät parhaiten ne tasaiset luonteet, jotka eivät liikaa kysele. Ja sehän ei oikeasti palvele kokonaisuutta.
Lapsen luokkaa moitittiin ongelmaluokaksi koko alakoulun ajan, luokassa oli kolmen pojan poppoo joka piti omaa showtaan. Kuudennella luokalla koulu vaihtui ja nuo pojat siirreettiin eri luokkiin. Luokka rauhottui ja opikelurauha ja ilo palasivat. Nuo pojat eivät kyllä palvelleet kokonaisuutta millään tavoin, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kotona häirikkö?
Lapsi voi käyttäytä koulussa täysin eri tavoin kuin kotona....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.[/quote
Kaikilla meillä on vaikeuksia Ja traumoja elämässä, siltikään se ei oikeuta kiusaamista tai väkivaltaa. Kaikki tuollainen liiallinen ymmärtäminen Ja psykologisoiminen on ihan pelkkää paskaa. Vaikka mun mies kuolis tänään niin En voi mennä huomenna töihin vittuilemaan muille enkä hakkaamaan jäälohkareella päähän. Myöskään lapsemme eivät voisi mennä kouluun kiusaamaan toisia lapsia. Tämä on ihan selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että tarvitset konkreettisia keinoja. Ehkä välttelet liikaa pahan mielen tuottamista lapsellesi? Et siis raaski ottaa puhelinta pois wilma-merkintöjen takia, koska lapsesi on sillä hetkellä hyväkkäytöksinen.
Selvität rauhallisesti lapselle, että koulussa käyttäydytään paremmin kuin kotona ja rangaistuksena huonosta koulukäytöksestä tulee seuraamuksia vapaa-aikaan: ei puhelinta/pelejä/aikaa kavereiden kanssa jne. On tärkeää, ettet itse suutu tai ole ahdistunut vaan teet velvollisuutesi lastasi kohtaan. Kyllä se siitä, tsemppiä. Ei vanhemmuus ole aina helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Käykää vaikka vierailemassa joku päivä ammattikoulussa. Näytät pojalle, mikä on tulevaisuus, jos sama meno jatkuu. Parantaa muuten varmasti tapansa ja on luokan priimus sen jälkeen.
Mistähän olet moisen kuvan saanut. olin jonkin aikaa opiskelemassa läheisessä ammattikoulussa muutaman viikon tiettyä erikoisalaa ihan harrastukseni vuoksi. Olin jo yli 50 v ja ihmettelin suuresti opiskelijoiden hyvää köytöstä ja opiskelumotivaatioita.
Opiskelkaa vaan kermaperseet työttömäksi maisteriksi, niin putkimies ja sähkömies vaan töissa porskuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä väkivaltaisen huutelijan äiti voit rakastaa lastasi jos haluat ja puolustaa, mutta pliis älä pidä itseäsi hyvänä kasvattajana okei?
Anna kun arvaan. Olet lapseton tai vauvan ja/tai taaperon äiti?
Kaksi lasta, vanhin on kolmannella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Minä olin hyvin kasvatettu lapsi ja nuori ja yksi luokan priimuksista. Kahdeksannen luokan alkupuoliskolla paras ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja musta tuntui siltä, kuin olisin jäänyt maailmaan yksin, eikä kukaan ikinä pystyisi ymmärtämään mun pahaa oloa. Aloin lintsaamaan koulusta, ja kun opettajat yrittivät puuttua, niin haistattelin heille. Useaan otteeseen poistuin myös luokasta sanomatta sanaakaan. Koulun käyminen maistui puulta, samaten kaikki muu. Musta tuntui, että sillä, miten mä käyttäydyin, ei ollut mitään merkitystä. Olin täysin välinpitämätön koko elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Mä olin vihainen ja surullinen, enkä osannut purkaa pahaa oloani muulla tavalla. Vain aika ja tapahtuneen ymmärtäminen auttoi lopulta.
Niin miten mun vanhempien olisi etukäteen pitänyt opettaa, miten reagoida parhaan ystävän kuolemaan? Sellaista ei voi mitenkää opettaa! Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla kohdatessaan menetyksen. Mullekin tarjottiin kotona tukea ja rakkautta. Mun käytökseen puututtiin kotona ja koulussa. Mulle hankittiin ammattiapua, mutta mua ei kiinnostanut kuunnella ketään, mä en halunnut vastaanottaa apua. Mun pään sisällä kävi kapina, mä halusin vaan huutaa koko maailmalle "haistakaa vee, jättäkää mut rauhaan ja antakaan mun tuntea niin kuin mä tunnen!!!!!". Musta myös tuntui siltä, että jos mä hyväksyn tapahtuneen ja annan maailmalle anteeksi, niin mä jollain tavalla petän mun parhaan ystävän.
Sulle ois pitänyt sanoa, että sua ei kiinnosta kohta kenenkään enää auttaa, jos käyttäydyt kuin olisit ainoa jolla on suruja tässä maailmassa. Surevanakin pitää ottaa muut huomioon eikä käpertyä omaan itsekkyyteensä. Satutit varmasti omia vanhempiasi tuolloin, itse en olis antanut sinulle anteeksi, olit typerä, kun hoit vain minä minää tuossakin tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Minä olin hyvin kasvatettu lapsi ja nuori ja yksi luokan priimuksista. Kahdeksannen luokan alkupuoliskolla paras ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja musta tuntui siltä, kuin olisin jäänyt maailmaan yksin, eikä kukaan ikinä pystyisi ymmärtämään mun pahaa oloa. Aloin lintsaamaan koulusta, ja kun opettajat yrittivät puuttua, niin haistattelin heille. Useaan otteeseen poistuin myös luokasta sanomatta sanaakaan. Koulun käyminen maistui puulta, samaten kaikki muu. Musta tuntui, että sillä, miten mä käyttäydyin, ei ollut mitään merkitystä. Olin täysin välinpitämätön koko elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Mä olin vihainen ja surullinen, enkä osannut purkaa pahaa oloani muulla tavalla. Vain aika ja tapahtuneen ymmärtäminen auttoi lopulta.
Niin miten mun vanhempien olisi etukäteen pitänyt opettaa, miten reagoida parhaan ystävän kuolemaan? Sellaista ei voi mitenkää opettaa! Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla kohdatessaan menetyksen. Mullekin tarjottiin kotona tukea ja rakkautta. Mun käytökseen puututtiin kotona ja koulussa. Mulle hankittiin ammattiapua, mutta mua ei kiinnostanut kuunnella ketään, mä en halunnut vastaanottaa apua. Mun pään sisällä kävi kapina, mä halusin vaan huutaa koko maailmalle "haistakaa vee, jättäkää mut rauhaan ja antakaan mun tuntea niin kuin mä tunnen!!!!!". Musta myös tuntui siltä, että jos mä hyväksyn tapahtuneen ja annan maailmalle anteeksi, niin mä jollain tavalla petän mun parhaan ystävän.
Sulle ois pitänyt sanoa, että sua ei kiinnosta kohta kenenkään enää auttaa, jos käyttäydyt kuin olisit ainoa jolla on suruja tässä maailmassa. Surevanakin pitää ottaa muut huomioon eikä käpertyä omaan itsekkyyteensä. Satutit varmasti omia vanhempiasi tuolloin, itse en olis antanut sinulle anteeksi, olit typerä, kun hoit vain minä minää tuossakin tilanteessa.
Terapeuttiainesta:)
Vierailija kirjoitti:
> Oletko sanonut pojallesi, että ei pyörittele sitten silmiään kyseisen
> open tunneilla tai kohauttele olkiaan? Nehän eivät olekaan hyvää
> käytöstä, mutta jos joku ne sallii, niin ok, mutta tuo opettaja kärsii
> niistä, niin voisiko lapsi lopettaa?
Joo, olemme keskustelleet asiasta kotona ja vanhempainvartissa koululla.
Poika saattaa tehtäviä saadessaan kommentoida myös, että 'tylsää'. Ymmärrän, että opettajalle ei ole motivoivaa, jos lapsi kokee opetuksen tylsäksi. Eikä opetuksen tarvisekaan olla mikään huippujännittävä ja hauska juttu.
Mutta missä määrin lapsi saa kertoa opettajalle, että kokee opetuksen tylsäksi?
terveisin,
nro x
p.s. luulen, että meidän ongelmat on vähäisemmät kuin ap:n. Mutta olen ollut tänä syksynä ihmeissäni uudelta opettajalta lapsesta tulevasta palautteesta. Pelkkää kielteistä. (Ainoa positiivinen on ollut, että ei ole luokan pahin oppilas.) Olen alkanut tuntea suurta myötätuntoa erityislasten vanhempia kohtaan, jotka pienestä lapsesta alkaen tottuvat saamaan lapsestaan lähinnä kielteistä palautetta.
En kysynyt nyt tylsää-kommentista, vaan silmien pyörittelystä. "Tylsää" ei ole niin typerä kommentti, kuin silmien pyörittely, jossa ei ole mitään kohteliasta. Miksi et vastannut siihen mitään?
Hyvä käytös on kohteliaisuutta ja lapsi joka on epäkohtelias ei ole hyvin kasvatettu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Kysyin ihan tosissani, voisitteko alapeukuttajat vastata, jos vastausta onkaan?
No siinähän niitä oli mainittu jo. Läheisen kuolema, sairaus? Vanhempien ero? Isovanhempien ero? Huoli kaverista (esim oman lapseni kaverin perheessä oli rahahuolia, joita oma lapseni murehti)? Oma terveys? Kiusaaminen?
Luuletko, että lapsi osaa irrottaa ajatuksensa tuollaisista ja koulussa vaan keskittyä opiskeluun?
Maailmansodan pelko, kiusaaminen, lemmikin kuolema, liikenneonnettomuus joko itselle tai läheiselle, lähelletulevat hurjat uutiset (joukkotappelut, hyväksikäytöt), lähipiirin työttömyys, pikkusisaren leukemia... vaikea olla keksimättä. Herkkä lapsi reagoi herkästi asioihin, ja jopa viiveellä.
Tekosyitä sille, etteikö voisi olla kohtelias ja ajatella MUITA eikä huudella ja olla väkivaltainen. JOS siis lapsi olisi hyvin kasvatettu.
Miten lapsi käyttäytyy huonosti? Käyttäytyykö hänen kaverinsa huonosti? Käyttäytyykö hän huonosti kaikkien opettajien tunneilla vai ainoastaan joidenkin tunneilla? Kuinka hyviä arvosanoja lapsi saa? Tekeekö hän kotitehtävänsä? Mistä lapsi on kiinnostunut? Mitä hän tekee vapaa-aikanaan? Miten hän käyttäytyy kotona? Miten hän käyttäytyy harrastuksissaan tai muissa sosiaalisissa tilanteissa koulun ulkopuolella? Onko hänellä kavereita koulun ulkopuolella?
Tärkeintä olisi luonnollisesti löytää syy huonoon käytökseen. Syitä voi olla esimerkiksi turhautuminen, kun hän ei osaa asioita tai jos hän osaa ne liian hyvin, eikä jaksa keskittyä. Keskittymistä voi herpaannuttaa kaveripiiri, joka ei myöskään keskity opetukseen. Tällöin lapsi saa haluamaansa hyväksyntää häiriköimällä. Tällöin ongelma on sinun lastasi isompi ja vika on luokkayhteisön ilmapiirissä tai ainakin osassa ryhmää. Lapsi voi olla kiinnostunut ihan muista asioista, jolloin kouluun ei jaksa keskittyä. Jos häiriköintiä ilmenee vain joidenkin tunneilla, niin voi olla, että lapsen ja opettajan kemiat eivät vain toimi. Jos häiriköinti on aggressiivista, eikä vain huomion kiinnittämistä muihin asioihin, niin kannattaa hakea ihan ammattiapua, koska syyt eivät rajoitu tuolloin vain kouluun ja opiskeluun, vaan ongelmat ovat kokonaisvaltaisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä yksi mamma se vaan selittää miten hänen lapsensa on hyvin kasvatettu, kun se on väkivaltainen ja huutelee! Hyvin kasvatettu lapsi on kohtelias, kerrotko mitä kohteliasta on muille huutelemisessa ja väkivallassa? Olet huonosti kasvattanut lapsesi, jos hän ei ole kohtelias muille. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi käyttäytyy huonosti?
Tärkeintä olisi luonnollisesti löytää syy huonoon käytökseen. Syitä voi olla esimerkiksi turhautuminen, kun hän ei osaa asioita tai jos hän osaa ne liian hyvin, eikä jaksa keskittyä. Keskittymistä voi herpaannuttaa kaveripiiri, joka ei myöskään keskity opetukseen. Tällöin lapsi saa haluamaansa hyväksyntää häiriköimällä. Tällöin ongelma on sinun lastasi isompi ja vika on luokkayhteisön ilmapiirissä tai ainakin osassa ryhmää. Lapsi voi olla kiinnostunut ihan muista asioista, jolloin kouluun ei jaksa keskittyä. Jos häiriköintiä ilmenee vain joidenkin tunneilla, niin voi olla, että lapsen ja opettajan kemiat eivät vain toimi. Jos häiriköinti on aggressiivista, eikä vain huomion kiinnittämistä muihin asioihin, niin kannattaa hakea ihan ammattiapua, koska syyt eivät rajoitu tuolloin vain kouluun ja opiskeluun, vaan ongelmat ovat kokonaisvaltaisempia.
Ap tässä. Kirjoitin vain tuon aloitusviestin ja luin nyt kaikki vastaukset. Kiitos, osasta niistä oli apua.
Olen siinä käsityksessä, että poikani on yksi häiriköistä. Ehkä saa kavereiden huomiota häiriköimällä. Itsekin on sanonut kärsivänsä melusta.
Poika ei ole agressiivinen, välillä riitaantuu kavereiden kanssa turhan helposti. Tunteiden- ja toiminnansäätelyssä varmasti pulmaa. Aistisäätelypulmaa hänellä on todettu, sai nuorempana toimintaterapiaa. Aionkin nyt selvitellä tätä puolta lisää.
Niin, ja meidän lapset käyttäytyvät hyvin kotona, ravintolassa, kaupassa jne. Meillä lapset eivät ole pomoja.
Ai niin vielä, poika kertoo itse huonon käytöksen syyksi huonon muistin. Eli niissä hankalissa tilanteissa ei ole kertomansa mukaan muistanut käyttäytyä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi käyttäytyy huonosti?
Tärkeintä olisi luonnollisesti löytää syy huonoon käytökseen. Syitä voi olla esimerkiksi turhautuminen, kun hän ei osaa asioita tai jos hän osaa ne liian hyvin, eikä jaksa keskittyä. Keskittymistä voi herpaannuttaa kaveripiiri, joka ei myöskään keskity opetukseen. Tällöin lapsi saa haluamaansa hyväksyntää häiriköimällä. Tällöin ongelma on sinun lastasi isompi ja vika on luokkayhteisön ilmapiirissä tai ainakin osassa ryhmää. Lapsi voi olla kiinnostunut ihan muista asioista, jolloin kouluun ei jaksa keskittyä. Jos häiriköintiä ilmenee vain joidenkin tunneilla, niin voi olla, että lapsen ja opettajan kemiat eivät vain toimi. Jos häiriköinti on aggressiivista, eikä vain huomion kiinnittämistä muihin asioihin, niin kannattaa hakea ihan ammattiapua, koska syyt eivät rajoitu tuolloin vain kouluun ja opiskeluun, vaan ongelmat ovat kokonaisvaltaisempia.
Ap tässä. Kirjoitin vain tuon aloitusviestin ja luin nyt kaikki vastaukset. Kiitos, osasta niistä oli apua.
Olen siinä käsityksessä, että poikani on yksi häiriköistä. Ehkä saa kavereiden huomiota häiriköimällä. Itsekin on sanonut kärsivänsä melusta.Poika ei ole agressiivinen, välillä riitaantuu kavereiden kanssa turhan helposti. Tunteiden- ja toiminnansäätelyssä varmasti pulmaa. Aistisäätelypulmaa hänellä on todettu, sai nuorempana toimintaterapiaa. Aionkin nyt selvitellä tätä puolta lisää.
Niin, ja meidän lapset käyttäytyvät hyvin kotona, ravintolassa, kaupassa jne. Meillä lapset eivät ole pomoja.
Ai niin vielä, poika kertoo itse huonon käytöksen syyksi huonon muistin. Eli niissä hankalissa tilanteissa ei ole kertomansa mukaan muistanut käyttäytyä hyvin.
Jos kyse olisi pelkästä kavereille juttelusta, niin tuskin siitä kotiin asti sentään kirjoiteltaisiin ellei lapsi käyttäydy ylimielisesti ja opettajaa vähättelevästi kun opettaja antaa palautetta. Lapsella voi olla vaikeuksia ymmärtää miksi hänen tulisi käyttäytyä toisella tavoin tai häneltä puuttuu arvostus opettajaa kohtaan. Jos joku porukka on kääntynyt opettajaa vastaan, niin silloin tuskin sinun lapsesi on ainoa, joka on saanut näitä viestejä kotiin. Opettajat ovat kuitenkin tottuneet siihen, että teinit toisinaan kapinoivat, joten ei kotiin ihan pienistä kirjoitella. Sinun kannattaisi ehkä käydä ihan juttelemassa opettajan kanssa, jotta tietäisit hänen kantansa asioihin. Lapsen puheisiin ei välttämättä kannata kovin paljon luottaa, vaikka tietenkin nekin pitää kuunnella.
Muistamattomuuteen vetoaminen kuulostaa kyllä tekosyyltä, eikä hänellä todennäköisesti ole mitään ongelmia normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä jos tätä ongelmaa ilmenee vain koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.[/quote
Kaikilla meillä on vaikeuksia Ja traumoja elämässä, siltikään se ei oikeuta kiusaamista tai väkivaltaa. Kaikki tuollainen liiallinen ymmärtäminen Ja psykologisoiminen on ihan pelkkää paskaa. Vaikka mun mies kuolis tänään niin En voi mennä huomenna töihin vittuilemaan muille enkä hakkaamaan jäälohkareella päähän. Myöskään lapsemme eivät voisi mennä kouluun kiusaamaan toisia lapsia. Tämä on ihan selvä.
Sinä olet aikuinen. Sinulla on keinot käsitellä traumoja tai ainakin säädellä käytöstäsi. Lapsilla tämä itsesäätely on vielä puutteellista, vaikka he voivatkin kasvatuksen kautta tietää, että esim kaverin töniminen on väärin. Kasvattamalla ei tehdä itsesäätelytaitoa, se tulee ajan kanssa ja eri lapsille eri aikaan. Myös aikuisilla tässä taidossa on eroja. Yksi romahtaa täysin vaikka erosta, toinen menee töihin ja pystyy suorittamaan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.[/quote
Kaikilla meillä on vaikeuksia Ja traumoja elämässä, siltikään se ei oikeuta kiusaamista tai väkivaltaa. Kaikki tuollainen liiallinen ymmärtäminen Ja psykologisoiminen on ihan pelkkää paskaa. Vaikka mun mies kuolis tänään niin En voi mennä huomenna töihin vittuilemaan muille enkä hakkaamaan jäälohkareella päähän. Myöskään lapsemme eivät voisi mennä kouluun kiusaamaan toisia lapsia. Tämä on ihan selvä.
Sinä olet aikuinen. Sinulla on keinot käsitellä traumoja tai ainakin säädellä käytöstäsi. Lapsilla tämä itsesäätely on vielä puutteellista, vaikka he voivatkin kasvatuksen kautta tietää, että esim kaverin töniminen on väärin. Kasvattamalla ei tehdä itsesäätelytaitoa, se tulee ajan kanssa ja eri lapsille eri aikaan. Myös aikuisilla tässä taidossa on eroja. Yksi romahtaa täysin vaikka erosta, toinen menee töihin ja pystyy suorittamaan normaalisti.
Aikuisen ja lapsen käytöksen vertaaminen kyllä kertoo kuinka kujalla edellinen kommentoija onkaan. Lapsi ei ole mikään pienikokoinen aikuinen.
Ap:lle tsemppiä. Koulu suosii tasaisia tyttöjä (ja poikia), jotka osaavat kuunnella. Pojat kypsyvät keskimäärin hitaammin ja muutenkin kaipaavat enemmän tekemisen kautta oppimista. Omilla lapsillani on käynyt tuuri, opettaja teettää paljon projekteja, missä nimenomaan tehdään, liikutaan ja ideoidaan. Sitten taas siskoni lapsilla on enemmän perinteinen opettaja, joka luennoi ja tehdään kirjatehtäviä - sisko on helisemässä vilkkaiden poikien kanssa.
Lapsi mukaan keskusteluun. Esim mikä hänen mielestään olisi kohtuullinen seuraus, jos tulee huonoja merkintöjä. Kun lapsi osallistetaan, hän monesti sitoutuu paremmin sopimuksiin. Ainakin meillä on vähän helpottanut aktiivisen pojan kanssa. Toinen mikä on auttanut on, että poika on pienryhmässä muutamissa aineissa, vaikkei hänellä ole pienintäkään tiedollista ongelmaa, keskittyminen vaan.
Aika myös auttaa. Koulukuraattoriin kannattaa olla yhteydessä, josko häneltä saisi vinkkejä.
Menisin juttelemaan henk koht opettajan kanssa. Ilman lasta että voi puhua vapaasti. Sen perusteella jatkotoimenpiteet.