Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä lapsen saa käyttäytymään hyvin koulussa?
09.11.2016 |
Viidesluokkalainen poika saa jatkuvasti merkintöjä huonosta käytöksestä ja opettajan viestejä, että keskustelkaa kotona vakavasti.
No onhan me keskusteltu koko alakoulun ajan. Ja luulin kyllä, että pienestä pitäen olemme kasvattaneet lapsemme hyväkäytöksisiksi.
Mikä neuvoksi?
Palkitsemista on yritetty, mutta kun koululta ei saada ollenkaan hyvää palautetta, niin ei ole oikein mitä palkita.
Kiitos etukäteen.
Kommentit (120)
Yleensä lapset tietävät kyllä, miten pitäisi käyttäytyä. Erilaiset syyt (kehitysvaihe, temperamentti, elämäntilanne, ryhmädynamiikka...) vaan vaikuttavat siihen, että aina lapsi ei osaa säädellä käytöstään kuten aikuinen. Siksi aikuisten tulee auttaa lapsia löytämään keinoja hillitä impulsiivista, lapselle tyypillistä käytöstä. Se ei riitä, että tuomitaan ja syytellään.
Sitä kutsutaan kasvamiseksi kohti aikuisuutta ja joillekin se on helpompaa kuin toisille. Useimmat kuitenkin oppivat, vaikka niitä henkisesti 13-vuotiaitakin aikuisia välillä vastaan tulee.
Jos vanhempi on itse ollut tasainen luonne, voi muuten olla erittäin vaikeaa ymmärtää temperamenttista lasta ja kuinka hyvää käytöstä voi ruokkia. Ei se ole huonoa kasvatusta, että vanhempi itsekin kipuilee ja hakee keinoja. Kunhan yrittää parhaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viidesluokkalaisilla on muuten monesti hankala kehitysvaihe. Alkaa murrosiän ensioireet puskea pintaan ja kipuilu siitä.
Vierailija kirjoitti:
Viidesluokkalaisilla on muuten monesti hankala kehitysvaihe. Alkaa murrosiän ensioireet puskea pintaan ja kipuilu siitä.
Jos tilanne on ollut samanlainen jo ennen viidettä luokkaa, tuskin kaikkea tai välttämättä mitään, voi laittaa 5. luokan ja lapsen iän piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapset tietävät kyllä, miten pitäisi käyttäytyä. Erilaiset syyt (kehitysvaihe, temperamentti, elämäntilanne, ryhmädynamiikka...) vaan vaikuttavat siihen, että aina lapsi ei osaa säädellä käytöstään kuten aikuinen. Siksi aikuisten tulee auttaa lapsia löytämään keinoja hillitä impulsiivista, lapselle tyypillistä käytöstä. Se ei riitä, että tuomitaan ja syytellään.
Sitä kutsutaan kasvamiseksi kohti aikuisuutta ja joillekin se on helpompaa kuin toisille. Useimmat kuitenkin oppivat, vaikka niitä henkisesti 13-vuotiaitakin aikuisia välillä vastaan tulee.
Jos vanhempi on itse ollut tasainen luonne, voi muuten olla erittäin vaikeaa ymmärtää temperamenttista lasta ja kuinka hyvää käytöstä voi ruokkia. Ei se ole huonoa kasvatusta, että vanhempi itsekin kipuilee ja hakee keinoja. Kunhan yrittää parhaansa.
Ei se olekaan huonoa kasvatusta. Mutta jos lapsi sikailee koulussa niin ei ole hyvinkasvatettu.
Mitäköhän se poika mahtaa tehdä? On eri asia koko ajan töniä vieruskaveria kuin huudella opettajalle hävyttömyyksiä eli minkätasoisesta toiminnasta nyt mahtaa olla kyse.
Osa häiriköistä on kiusattuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viidesluokkalaisilla on muuten monesti hankala kehitysvaihe. Alkaa murrosiän ensioireet puskea pintaan ja kipuilu siitä.
Tuossa aloituksessa mainitaan että koko alakoulu käyty keskusteluja lapsen kanssa neg. palautteista. Tuskin on mikään tuore ongelma tai alkavan murkkuiän angstia.
Sitä apua kannattaa ihan oikeasti hakea mieluummin niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Ei ole lapselle oikein jäädä ilman tarvitsemiaan tukitoimia.
Joku käytösmalli teillä kotona tukee huonoa käytöstä. Ootte varmaan niitä, jotka eivät oikeasti uskalla laittaa lapselle rajoja.
Eli lapsi on teillä kotona pomo.
Ärsyttää tuollaiset kasvattajat jotka eivät saa edes noin monessa vuodessa käytöstä kuntoon.
Miettikää, että muut luokka ja vanhemmat pitävät poikaamme idioottina - jos saisit pontta tästä kommentista kasvatukseen.
poikansa luokalla on tällainen samanlainen tapaus - vanhemmat "muka" kasvattavat poikaansa. En kyllä itse jaksaisi jos oma poika käyttäytyisi vielä 11-vuotiaana kuin idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viidesluokkalaisilla on muuten monesti hankala kehitysvaihe. Alkaa murrosiän ensioireet puskea pintaan ja kipuilu siitä.
Höpöhöpö. Vastuu vanhemmille eikä mitään selityksiä.
Poika vaistoaa negatiivisen asenteenne kouluun. Häneltä ei odoteta hyviä arvosanoja ja koulu on vain välttämätön paha. Lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi koulussa, kun ei ole mitään tavoitetta johon pyrkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poikaa opettaa kaksi opettajaa (toinen pääasiassa, toinen tiettyjä aineita). Tuon pääasiallisen opettajan ollessa opettajana poikani käyttäytyy huonosti. Tai ainakin wilma-palautetta tulee. Opettajan antamat tehtävät eivät kiinnosta, ja poika ilmaisee pyörittelemällä silmiään tai kohauttelee olkiaan. Opettaja ei pidä tästä. Pojan käytös tarttuu kuulemma muihinkin oppilaisiin ja saa luokan rauhattomaksi.
Toisen opettajan tunnilla pulmia ei ole. Eikä aiempina vuosina. Olen ollut ihmeissäni pojan opettajalta tänä syksynä tulleesta palautteesta.
Opettajissa ja heidän ryhmän ohjaustaidoissaan on eroja. Vaan meidän vanhempien hommana lienee saada poika kiinnostumaan opetuksesta myös tämän varsinaisen opettajan tunnilla.
Olemme nyt syksyn aikana pariin kertaan käyneet juttelemassa opettajan kanssa, niin että poika on mukana. Se on mielestäni auttanut hivenen tilannetta.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Meillä poikaa opettaa kaksi opettajaa (toinen pääasiassa, toinen tiettyjä aineita). Tuon pääasiallisen opettajan ollessa opettajana poikani käyttäytyy huonosti. Tai ainakin wilma-palautetta tulee. Opettajan antamat tehtävät eivät kiinnosta, ja poika ilmaisee pyörittelemällä silmiään tai kohauttelee olkiaan. Opettaja ei pidä tästä. Pojan käytös tarttuu kuulemma muihinkin oppilaisiin ja saa luokan rauhattomaksi.
Toisen opettajan tunnilla pulmia ei ole. Eikä aiempina vuosina. Olen ollut ihmeissäni pojan opettajalta tänä syksynä tulleesta palautteesta.
Opettajissa ja heidän ryhmän ohjaustaidoissaan on eroja. Vaan meidän vanhempien hommana lienee saada poika kiinnostumaan opetuksesta myös tämän varsinaisen opettajan tunnilla.
Olemme nyt syksyn aikana pariin kertaan käyneet juttelemassa opettajan kanssa, niin että poika on mukana. Se on mielestäni auttanut hivenen tilannetta.
Tsemppiä ap!
Oletko sanonut pojallesi, että ei pyörittele sitten silmiään kyseisen open tunneilla tai kohauttele olkiaan? Nehän eivät olekaan hyvää käytöstä, mutta jos joku ne sallii, niin ok, mutta tuo opettaja kärsii niistä, niin voisiko lapsi lopettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Minä olin hyvin kasvatettu lapsi ja nuori ja yksi luokan priimuksista. Kahdeksannen luokan alkupuoliskolla paras ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja musta tuntui siltä, kuin olisin jäänyt maailmaan yksin, eikä kukaan ikinä pystyisi ymmärtämään mun pahaa oloa. Aloin lintsaamaan koulusta, ja kun opettajat yrittivät puuttua, niin haistattelin heille. Useaan otteeseen poistuin myös luokasta sanomatta sanaakaan. Koulun käyminen maistui puulta, samaten kaikki muu. Musta tuntui, että sillä, miten mä käyttäydyin, ei ollut mitään merkitystä. Olin täysin välinpitämätön koko elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Mä olin vihainen ja surullinen, enkä osannut purkaa pahaa oloani muulla tavalla. Vain aika ja tapahtuneen ymmärtäminen auttoi lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Sinä väkivaltaisen huutelijan äiti voit rakastaa lastasi jos haluat ja puolustaa, mutta pliis älä pidä itseäsi hyvänä kasvattajana okei?
Anna kun arvaan. Olet lapseton tai vauvan ja/tai taaperon äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Kysyin ihan tosissani, voisitteko alapeukuttajat vastata, jos vastausta onkaan?
No siinähän niitä oli mainittu jo. Läheisen kuolema, sairaus? Vanhempien ero? Isovanhempien ero? Huoli kaverista (esim oman lapseni kaverin perheessä oli rahahuolia, joita oma lapseni murehti)? Oma terveys? Kiusaaminen?
Luuletko, että lapsi osaa irrottaa ajatuksensa tuollaisista ja koulussa vaan keskittyä opiskeluun?
Maailmansodan pelko, kiusaaminen, lemmikin kuolema, liikenneonnettomuus joko itselle tai läheiselle, lähelletulevat hurjat uutiset (joukkotappelut, hyväksikäytöt), lähipiirin työttömyys, pikkusisaren leukemia... vaikea olla keksimättä. Herkkä lapsi reagoi herkästi asioihin, ja jopa viiveellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli myös tuollainen vaihe. Fiksu ja hyvinkasvatettu (kyllä) poika oli 4-5 luokilla erittäin huonokäytöksinen. Oli väkivaltaa, tunnilla huutelua, läksyt jatkuvasti tekemättä... oli muuten raskasta aikaa, rampattiin koululla ties missä palavereissa, wilma lauloi pahimpina päivinä jopa kymmenen merkintää. Poikaa itseäkin harmitti, ja tuntui ettei oikein kukaan nähnyt hänessä mitään hyvää.
Aika auttoi, nyt seiskalla ja saa pelkkää positiivista kommenttia, kuinka on kiva ja osallistuva oppilas. Kotona ei ole missään vaiheessa ollut isoa ongelmaa käytöksen suhteen.
Miten voi olla hyvinkasvatettu, jos huutelee tunnilla (mikä oli selitys siihen pojalla?) ja on väkivaltaa? (Mikä selitys oli siihen?)
Niin katsos kun kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla. Joillain se kypsyminen ryhmässä toimimiseen tulee myöhemmin kuin toisilla. Ja en ole tuo aiempi kommentoija, olen vaan omista lapsista huomannut vähän lievempänä tuon.
Kaikki ei myöskään ole kasvatuksesta kiinni, temperamentti vaikuttaa paljon.
Niin, mutta tartuinkin tuohon, että miten voi olla hyvin kasvatettu lapsi, jos on väkivaltainen tai huutelee? Onko se sinusta hyvin kasvatettu? Älä nyt kuseta itseäsi sellaista uskomaan. Aivan naurettavaa, vaan myönnä, että tuo äiti ei ole osannut kasvattaa. Kyseistä lasta. Hän oli huonosti kasvatettu. Koska missä muussa se näkyy, kuin siinä ymmärtääkö lapsi olla olematta PAHA toisille?
No mitenkään tapausta tuntematta, voihan lapsella olla vaikkapa jokin traumaattinen kokemus taustalla. Vaikkapa tärkeän isovanhemman kuolema, sisaruksen sairaus tai joku vastaava. Onko se huonoa kasvatusta, jos jossain kehityskaarensa vaiheessa jokin rankka kokemus saa oireilemaan huonona käytöksenä? Omillakin lapsilla on ollut vaikka mitä kuolemanpelkoa ja paniikkiajatuksia, mitä ovat kipuilleet, myös koulussa, vaikkei ole edes mitään isoja menetyksiä/traumoja taustalla.
Niin kuin mikä traumaattinen kokemus, voi jeesus. Joka tekee sen, että hyvinkasvatettu lapsi huutele tunnilla?
Minä olin hyvin kasvatettu lapsi ja nuori ja yksi luokan priimuksista. Kahdeksannen luokan alkupuoliskolla paras ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja musta tuntui siltä, kuin olisin jäänyt maailmaan yksin, eikä kukaan ikinä pystyisi ymmärtämään mun pahaa oloa. Aloin lintsaamaan koulusta, ja kun opettajat yrittivät puuttua, niin haistattelin heille. Useaan otteeseen poistuin myös luokasta sanomatta sanaakaan. Koulun käyminen maistui puulta, samaten kaikki muu. Musta tuntui, että sillä, miten mä käyttäydyin, ei ollut mitään merkitystä. Olin täysin välinpitämätön koko elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Mä olin vihainen ja surullinen, enkä osannut purkaa pahaa oloani muulla tavalla. Vain aika ja tapahtuneen ymmärtäminen auttoi lopulta.
Niin miten mun vanhempien olisi etukäteen pitänyt opettaa, miten reagoida parhaan ystävän kuolemaan? Sellaista ei voi mitenkää opettaa! Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla kohdatessaan menetyksen. Mullekin tarjottiin kotona tukea ja rakkautta. Mun käytökseen puututtiin kotona ja koulussa. Mulle hankittiin ammattiapua, mutta mua ei kiinnostanut kuunnella ketään, mä en halunnut vastaanottaa apua. Mun pään sisällä kävi kapina, mä halusin vaan huutaa koko maailmalle "haistakaa vee, jättäkää mut rauhaan ja antakaan mun tuntea niin kuin mä tunnen!!!!!". Musta myös tuntui siltä, että jos mä hyväksyn tapahtuneen ja annan maailmalle anteeksi, niin mä jollain tavalla petän mun parhaan ystävän.
Taisi vastaus tulla ap:n tuolla paljon aikaisemmin kirjoittamassa viestissä, jonka mukaan "kotona saa ja pitääkin riekkua" !!!! Että mitä. Jos kotona saa ja pitää riekkua, se on lapselle hyväksyttävää käytöstä ja hänpä vaan toistaa sitä samaa koulussa. Miksi ihmeessä kotona pitää riekkua? Ja mitähän se tarkoittaa käytännössä? Luultavasti juuri sitä mistä ne koulun huomautukset tulevat.
Absurdi keskustelu. Eiköhän se ole aivan itsestäänselvää, että kaikki huono käytös ei johdu siitä, etteikö lasta olisi kasvatettu hyvin. Meidän koululaitos jo itsessään tukee tietynlaista ihmistyyppiä (tasainen, ei kyseenalaistava, aika keskiverto). Hyvät ja huonot oppilaat tasapäistetään samaan muottiin. Erilaiset oppimistyylit jäävät huomiotta. Hyvä opettaja pystyy jonkin verran huomioimaan näitä, mutta kaikkeen eivät opettajatkaan veny. Uusi ops pyrkii taas hieman ratkomaan näitä ongelmia, mutta se on pitkä tie.
Tämä ei tarkoita, että häiriköintiä pitäisi sietää vaan lapset etenkin alakoulussa tulisi kohdata yksilöinä ja tukea heidän yksilöllisiä vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Siitä hyötyisivät kaikki, ne tasaiset saisivat opiskelurauhan ja ne temperamenttiset eivät tulisi jatkuvasti lytätyiksi.
Ei työelämässäkään kaikkien tarvitse olla harmaata massaa. Enkä sano tätä pahalla taviksia kohtaan ollenkaan, työyhteisöt hyötyvät siitä, että löytyy monipuolista temperamenttia.
Hyvät viidesluokkalaisen vanhemmat, törmäsin aivan sattumalta kirjoitukseenne, jossa kerrotte lapsen huonosta käytöksestä koulussa ja sen myötä jatkuvasta huonosta palautteesta. Meidän vanhempien tehtävähän on neuvoa, ohjata ja opettaa lapsillemme niitä taitoja, joiden avulla he selviävät maailmalla. Koulu on monelle lapselle haasteellinen paikka. Yhteisö, jossa monenlaiset vaatimukset niin kaveripiirissä kuin oppimisessakin kohdistuvat lapseen. Kodin ulkopuolella veronsa keräävät harrastukset ja muut asiat. Aika tuntuu olevan ikään kuin kortilla. Me vanhemmat asetamma huomaamattamme myös vaatimuksia pukeutumisen, ruokailun, ystävien ja koulunkäynnin suhteen, jopa sanattomasti käytöksellämme, eleillämme. Kovin ison repun olemme laittaneet lastemme selkään, usein miten se täyttyy moitteista, mutta kuinka usein kevennämme sitä kehuilla ja hyväksynnällä. Viiden lapsen äitinä ja koulumaailmassa työskentelevänä näen päivittäin mitä erilaisempia tapahtumia. Kaikkea ympärillä tapahtuvaa ei millään pysty näkemään, mutta mielestäni kaikki ongelmatilanteet pitää ottaa käsittelyyn ja pyrkiä selvittämään ja sovittelemaan lasten kesken. Ikävää jos ainoastaan negatiiviset viestit värittävät lapsen elämää, mutta käsittelemällä näitä tapahtumia kotona lapsemme kanssa, ilman uhkaavaa tai vähättelevää käytöstä, etsimällä niihin ratkaisuja ja sopimuksia tehden, lyhyellä aikavälillä (ei viikoiksi tai kuukausiksi) ja niissä pysyminen puolin ja toisin, ovat se "punainen lanka". Entä palkitseminen, varsin visainen kysymys. Ei kaikkea voi tai pidä palkita. Koulumenestyksestä olen aina antanut sovitun, joskin vaatimattoman, kannustimen. Olen käynyt "tiukkoja keskustelluita" niiden suuruudesta, mutta aikuisena olen kuitenkin tehnyt päätökset. Ota rohkeasti yhteyttä koulun kuraattoriin ja sovi tapaaminen, ehkä apu löytyy sitä kautta. Mutta sitä ennen keskustele lapsen kanssa, löytäkää hyvät puolet, kaivelkaa ikävät asiat, tehkää sopimuksia ja pysykää niissä. Hyvä käytös palkitsee itse itsensä. T: koulunkäynninohjaaja eat
Meillä on auttanut ihan perinteinen lahjominen. Päivä ilman negatiivista wilmamerkintää -> saa pisteen tms. Viidestä pisteestä joku pieni palkinto. Aikajänne ei saa olla pitkä.
Aika nopeasti hyvä käytös alkaa ruokkia itse itseään, kun lapsi tajuaa että hän saa ympäristöstä myönteistä palautetta niin.
Niin, en väittänyt, että olisin jotenkin hyvn kasvatettu. Mikä tuossa lopussa oli sulle epäselvää?