Yksinhuoltajan elämä ja parisuhde

Eikö miesystäväsi voisi tulla auttamaan sinua arjessa niin voisitte yhdessä jakaa sekä arkea, että vapaata?

No sepä se onkin. Hän tulee kerran vapaaviikollaan. Mutta olettaa minun tulevan isänpäivänäkin, kun lapseni menevät käymään isällään ja minulla olisi kerrankin vapaata edes siivota kunnolla.

No mitä jos nyt vaan aikuisena vedät ne rajat sille miehelle. Ja jos se ei kelpaa niin eroat.

Jos te seurustelette, niin eikö ole ihan ymmärrettävää, että mies haluaa tavata? Eikö hän voi koskaan tulla sinun luoksesi? Sulla on nyt sellainen elämäntilanne, että ihmettelen kyllä, miten tuossa ehtii edes seurustelemaan.

Niin rakastan kyllä miestä, enkä haluaisi hänestä erota. Mutta miten saada yhden lapsen vuoroviikkoisä, jolla rahaa siivoojaan, ruuan ravintoloista hakemiseen jne. ymmärtämään minun työmäärä. En edes ehdi nukkua kuin älyttömän lyhyitä öitä. Meillä ollessaankin mies vain ihmettelee miten jaksan aina herätä, kun mennään yhtä aikaa nukkumaan ja aina minä herään aikaisin ja hän jää nukkumaan. Omassa kodissaan nukkuu sitten vielä paljon pidempään aamuisin.

Ja juu kyllä on ymmärrettävää, että haluaa tavata. Mutta minä en kerta kaikkiaan jaksa pakata neljänhengen tavaroita ja purkaa ja matkustaa hänen luokseen viikonlopuiksi (eikä siellä olo kuitenkaan edes tunnu samalta kuin omien tavaroiden kanssa omassa kodissa). Miehellä siis paljon isompi talo siivoojat siivoaa jne. Kyllä hän tulee luokseni kerran viikossa (arkena), mutta viikonloput haluaisi vietettävän hänen isossa talossaan.

Kyllä mäkin mietin, miten sä jaksat. Toki ymmärrän, että varmaan vaan pakko jaksaa, mutta ei sulla varmasti helppoa ole. Miksi heräät aikaisin silloinkin, jos lapset on isällään ja mies sun luona?

Vaikka mies ymmärtäisi työmääräsi, niin miten haluaisit tilanteen muuttuvan? Odotatko mieheltä apua kotitöihin ja lasten hoitoon?

Miksi mies ei voi tulla sun luokse?

Ja sitten ot, minulla vain kaksi lasta, toinen erityistarpeinen, ja silti mulla on joka päivä myös aikaa istua eikä vain suorittaa ja suorittaa...

No tuo ongelma korjataan sillä, että älkää oletelko mitään, vaan  kerro hänelle suoraan juuri tuo mitä täälläkin sanoit. Että nyt sinulla on mahdollisuus rauhassa siivota kunnolla, kun lapset ovat poissa. Ja jos mies haluaa viettää kanssasi viikonlopun, niin tervetuloa Sinun luokse. Mieshän voi auttaa sinua, vaikka vie matot ulos ja imuroi.

Minä en aina ymmärrä, että mihin se aika ihmisillä menee. Itsekin olen yh, 3 lasta ja harrastuksia kuskauksineen riittää ma-to iltoihin. Mutta koen silti makaavani sohvallakin iltaisin television äärellä. Lapset siivoaa omat sotkunsa, sijaavat vuoteet, pienin 5 tekee myös.

Siis sä menet lasten kanssa miehelle viikonlopuksi? Luulin, että sun lapset on joskus isällään.

En minäkään tuohon suostuisi joka viikonloppu, haluaisin olla kotona. Jos teillä ei löydy yhteistä aikaa toisillenne ja jos kumpikin haluaa olla omassa kodissaan, toimiiko sellainen suhde lainkaan? Pitäisikö todeta, että sulla ei nyt ole elämässä tilaa parisuhteelle (ja en tarkoita tällä sitä, etteikö sulla olisi oikeus sellaiseen, mutta tuntuu menevän arki vähän liian vaikeaksi)?

Onko sun pakko asua omakotitalossa? Työmääräsi puolittuisi kun muuttaisit talosta asuntoon.

En herää aikaisin, jos lapset isällään, vaan kun lapset ovat aina minulla. Jotta saan itseni valmiiksi ja laitetuksi vaativiin töihin, saan lapset kuntoon ja vietyä ja ehdin töihin, on minun herättävä aikaisin.

No olen joskus tuota kerrostaloakin miettinyt, mutta lapset ja minäkin tykätään kuitenkin, että on oma piha. Ja ei työmäärästäni nyt sentään puolia tule talosta.

Kertomalla hänelle. Lyöt aikataulut miehen nenän eteen, väännät rautalangasta. Minulla on riittävästi puuhaa yhdrnkin lapsen kanssa. Mies ei lasta "hoida" , joten kaikki lapseen liittyvä on minun harteillani. Aivan kaikki. Ja siinä yhdessäkin on riittävä puuha...

Mies käy kaupassa ja tekee ruokaa. Eli en oikeasti ole yh.

Kun löytää oikean miehen, arki ja viikonloput sujuvat.

No sepä se onkin. olen kertonut hänelle sata kertaa ja hän näkee meillä käydessäänkin miten juoksen. Ja voin kertoa, että jos olen joskus parikin tuntia yhden lapsen kanssa, niin on kuin hemmottelulomalla olisi. Miehellä joka toinen viikko yksi lapsi ja silloin on tosi rankkaa. Voin ketoa, että yhden lapsen kanssa oleva ei kyllä  osaa edes kuvitella mitä on kolmen lapsen kanssa yksin. Ja kun tosiaan joka ikisen ruuan, kaupassa käynnin ja lasten jutun hoitaa vain yksi ihminen.

No, täällä yksi vaativia töitä tekevä yh. Terveyshän sulla tuossa ennen pitkää menee. Eikä ole mitään mieltä elää elämää joka on tuollaista suorittamista. Jos sulla on vaativa työ, sulla on myös hieman rahaa, luulisin. Kolmen lapset minimielarit ja lapsilisät tekevät lähemmäs tonnin. Sun ongelmasi voisi olla siinä, että yrität elää väkisin jotakin keksiluokkaista perhe-elämää, jonon sulla ei ole voimavaroja eikä aikaa. MInusta sun pitää tarkkaan miettiä mitä haluta, nyt tekstisi kuullostaa siltä, että olet luonat itsestäsi kaikkivoivat sankariäidin. Yksi ihminen työelämän ja kolmen lapsen kanssa ei voi olla sellainen. OIkeasti sun kannattaisi höllätä ja paljon, järjestää elämäsi niin että ehdit olla ja levätä. TUosta et tule ikinä saamaan kiitosta, huomaat vain että oma elämä ja läsnäolo lasten kanssa jäi elämättä kun piti niin paljon suorittaa ja yrittää olla jotakin ihmeellistä. Jatkuva univelka tuossa tilanteessa on vaarallista ja typerää. Ei tarvitse siivota niin paljoa, omakotitalo on silkkaa hulluutta 3 lapsen yh:na. Harrastukset minimiin jos ovat vielä päiväkoti-ikäisiä, ruuanlaitto mahd helpoksi. Ja pyydä apua. MInusta osa tuota ongelmaa onse että olet luonut itsellesi itsestäsi ja lämästäsi epärealistisen käsityksen jota yrität toteuttaa. Ei sun tarvitse olla niin paljoa, eikä yrittää niin paljoa. OIkeasti sulle jää elämästä käteen (ja myös lapsille) Ne hetket kun vaan olette yhdessä. Tuolla juoksulla epäilen ettei sellaista rauhallista aikaa ole olemassakaan sulla. Yksinhuoltajuus on ihan eri asia kuin perhe missä on kaksi vanhempaa. Luovu ajatuksesta että samanlainen keskiluokkainen elämä olisi mahdollista yksin. Ei ole, kun on vain yksi vanhempi. Ole armollinen itsellesi. Äläkä ainakaan mieti mitä muut susta ajattelevat tai mitä haluaisit heidän ajattelevan. Rakkaus j läsnäolo ovat oikeasti ainoat millä on merkitystä

Minusta nyt liikaa hoet sitä, että sillä miehellä on niin helppoa. Katkeruudeksi tuo mielipide muuttuu teillä ajan myötä, koska itse perusasiat eivät varmasti muutu..

Olisiko sulla mahdollista hankkia lapsille hoitajaa joskus viikolla? Kai teillä joku mummi tai kummi jossain on? Jos ei niin maksusta. Tärkeintä on kyllä tuo oma asenteesi. Tosiaan, seurustelette vasta ja katkeruutta jo pukkaa. Sinä olet hankkinut 3 lasta, mies yhden. Ne ovat elämän valintoja, joista jokainen vastaa itse. Itseläni on kaksi lasta siksi, että ajattelin et heidät voin kasvattaa missä oloisa vain, kolme olisi ollut liikaa. Oletko koskaan ajatellut hakea itsellesi keskusteluapua? Auttaisi tuohon asenteeseen ainakin... 

Ennenkuin olet syvällä tuossa marttyyriaatteessa, kannattaisi tiedostaa että olet itse vastuussa elämästäsi. Mies ei ole tehnyt valintojasi, eikä ole vastuussa millään lailla elämästäsi. Eihän teidän suhteestanne tule mitään, jos olet jo nyt tuossa tilassa. Oikeasti. Olet itse vastuussa valinnoista joita teet. Kukaan muu kuin sinä, ei ole syyllinen tilanteeseesi. Eikä kukaan muu kuin sinä voi sitä myöskään muuttaa.  Lapsetkin ovat sinun. Olet itse heidän maailmaan saattanut, eikä tämä uusi mies ole siinäkään asiassa sulle mitään velkaa tai velvollinen johonkin hyvittämiseen.  Itse asiassa sun on vaikeaa tuolla asenteella rakentaa mitään ihmissuhdetta koskaan. Toisille on tärkeää että elämä on muutakin kuin arjen kaaosta ja he valitsevat sitten niin.  Ja elävät sen mukaan. Sinä olet ilmeisesti halunnut suuren perheen ja elät sitten niin.