Koetko katkeruutta, kun et syntynyt Suomessa rikkaaseen perheeseen?

Niin, noin 90% maapallon populasta haaveilee siitä, että saavuttaisi suomalaisen huono-osaisen elintason sitten seuraavassa elämässä. Tätä ja omaa onnekkuuttaan on hyvä miettiä seuraavan kerran kun on katkera olo. Olet todellakin voittanut jackpotin jo.

Ehkä vähän. En ehkä kutsuisi sitä katkeruudeksi. Lapsena vaan harmitti kun kaverit pääsivät luokkaretkelle Saksaan ja minä jäin kouluun tekemään matematiikkaa.

Jouduin kuintenkin talkootöissä auttamaan kun kerättiin luokkaretki kassaa, koska " jokaisen pitää tehdä osansa". Opiskeluaikoina harmitti taas se, että koulussa vaadittiin omat tietokoneet ja minullahan ei ollut. Sain sitten kuitenkin hyvän ystäväni vanhan ja olen tästä kiitollinen.

Lapsuuden vähävaraisuudesta on ollut hyötyä, koska olen oppinut käyttämään rahani oikein ja budjetoimaan elämisen kustannukset. Jokaisen pitäisi olla joskus köyhä.

En ole katkera. Kuulun siihen sukupolveen, joka vielä luotti omaan tekemiseen. Ei siis viikonloppureissuja Barcelonaan, ei hauskoja pitkiä reivejä ja loiventavaa kannabiksenpössyttelyä vaan opiskelua, työtä ja saitailua. Nyt on kaikille lapsille hankittu opiskelija-asunnot ja tarjottu heille helpompi lähtökohta elämään.

Vähän kaksipiippuista. En erityisemmin pidä rikkaista ihmisistä, joten en koe puutteeksi että en ole syntynyt elämään heidän keskuudessaan. Toisaalta välillä ärsyttää kun mahdollisuudet elämässä määräytyy monin osin varallisuuden mukaan.

En. Ooen saanut aikuisena sen pari sataa tonnia, eikä se välttämättä tuo pelkästään hyvää tullessaan. Jos olisin saanut rahan liian nuorena, olisi helposti jäänyt jotain kasvua tapahtumatta tai omia saavuttamisentunteita.

En katkeruutta, mutta ehkä hieman kateellisuutta.

Juuri kesällä katsoin erään erittäin etään tutun häiden kuvia somesta. Esiintyjänä heillä oli Jenni Vartiainen, häät olivat erittäin kalliissa vuokratilassa, hääpari teki jonkun helikopterilennon... Näin somessa myös kuvan heidän upouudesta ullakkoasunnostaan kantakaupungissa. Ihmettelin, että miten heillä on varaa tällaiseen, mutta verotietojen ilmestyttyä kaikki selvisi. Listojen yläpäässä oli varakkaan miehen nimi, ja minulle selvisi, että kyseisen perheen omistuksessa on yrityksiä, joiden vuotuinen liikevaihto on satoja miljoonia euroja. Perheen isä oli siis luonut menestyksekkäästi rahaa.

Jepjep. Kateellisuus kylöä vähän iski, kun itse miettii että onko varaa järjestää häitä lainkaan, vai pitääkö mennä vaan maistraattiin, ja juhlia sen jälkeen kaksin.

En. Minulla oli köyhä perhe, sellainen, missä välillä oltiin niin tiukilla, että rahaa ei ollut ruokaan, mutta palstalta olen jo oppinut, että olin itse asiassa käsittämättömän etuoikeutettu, koska se perhe oli rakastava ja suhteellisen tervejärkinen. Se piti minut kasssa kun koulussa kiusattiin ja se tarjosi pohjan, jolta ponnistaa normaaliin ja tasapainiseen elämään. Olen etuoikeutettu, koska en ole edes nähnyt väkivaltaa sitten peruskouluaikojen. Siitä on ollut hyvä lähteä ihan itse keräämään varallisuutta, eikä se sitten ihan huonosti olekaan sujunut.

6/6. Voi silti olla, että parin vuoden päästä rakkaus loppuu ja kaikki hienot häät oli turhat. Maistraattihäät on ihan kivat ilman mitään hössötyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, noin 90% maapallon populasta haaveilee siitä, että saavuttaisi suomalaisen huono-osaisen elintason sitten seuraavassa elämässä. Tätä ja omaa onnekkuuttaan on hyvä miettiä seuraavan kerran kun on katkera olo. Olet todellakin voittanut jackpotin jo.

Juuri niin. Täällä jokainen saa katon päänsä päälle ja ruokaa niin halutessaan, ja päälle sekä peruskoulutuksen, jatkokoulutuksen ja vieläpä korkean asteen koulutuksen. Tuollaisten asioiden arvo on hyvinkin satoja tuhansia euroja, ja enemmänkin. Voihan olla, että ap kirjoittelee Haitilta raunioista, mutta suomen kielen taito viittaisi siihen että nämä asiat ovat saatavilla.

Puhumattakaan siitä että ollaan synnytty ihmisiksi. Olisihan voinut syntyä vaikka madoksi, jonka hiiri syö aamupalaksi tokalla elinviikolla.

Herlinin jälkikasvu pelkäsi mitä humalainen isä seuraavaksi tempaisee...

Miksi tuntisin?

Ei tässä nyt ihan miljonääriperheestä olla, mutta keskivertoa varakkaammasta. Ulkomaanmatkoilla yms ei ysärillä koskaan käyty, mutta jälkeenpäin ymmärtänyt miksi. Isä oli tarkan markan mies, ja todennut ettei silloisella markan arvolla kannata ulkomaille mennä. Sijoituksiin taisi mennä rahat, koska nyt eläkeikäisenä on kovasti meille lapsille ostelemas kaikenlaista. En tosin huoli aivan kaikkea. Asunnon vuokravakuudet ovat tarjonneet. Muuten on maksettu kaikki itse kovalla työllä. Isä menestynyt insinööri ja toimitusjohtaja keskisuuressa yhtiössä. Muuten keskiluokkaa ylempi varakkuus ei näkynyt mitenkään. Autot oli aina käytettyinä ostettu yms. 

Vanhemmat olivat aikanaan tosi varakkaita. Mutta tuo surullisen kuuluisa lama vei kaiken ja yritykset menivät silloin aikanaan sitten konkurssiin.

Koenko katkeruutta, no siitä en. mutta katkera olen vanhempien tunnekylmyydestä ja kannustuksen puutteesta ja siitä täydellisestä välinpitämättömyydestä. Olin 15 vuotias kun itsekseni maailmalle lähdin, kotoa sain vaatteet ja onnentoivotukset "ettet sä pärjää kuitenkaan". Ja hyvin olen pärjännyt omillani viimeiset 25 vuotta, vaikka alku olikin todella rankkaa. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja aina onnekseni on töitä riittänyt.

En oikeastaan kun tajusin silti jo pienenä, että onneksi synnyin Suomeen ja mulla on _myöhemmin_ mahdollisuuksia, kunhan en jää marisemaan erilaisista lähtökohdista. Se kun ei vaan auta mitään ja kun täällä oikeasti on mistä tarttua kiinni. Siis toki se olisi ollut kivempaa ja helpompaa keskittyä johonkin muuhun kuin rahan riittävyyteen jne, mutta kohdistin katseen aina mieluummin tulevaan ja mietin miten itse saisi sen helpomman elämän. Se siis ei tarkoita mitään rikkauksia vaan jo melkein millä tahansa työllä ja pienillä järkevillä valinnoilla mahdollista.

Muut kuin raha-asiat on jättäneet jälkensä kyllä, mutta jo niiden tiedostaminen ja läpikäyminen on auttanut paljon.

Mä olen hyvätuloisesta perheestä. Tunnen pientä katkeruutta, kun lapsuuteni oli todella kylmä ja pelon täyttämä. Maailmalle lähdin tyhjin taskuin. En halunnut vanhemmiltani enää mitään, kun joka euron mukana tuli ämpärillinen kuraa. Olen paininut koko aikuisuuteni vakavien mielenterveysongelmien kanssa. En tiedä, kuvittelenko vain, mutta vanhemmat ei juuri koskaan katso mua silmiin.

Olen nykyisin köyhä. Rahaa on kaikkeen alle tonni kuussa, mutta alan vihdoinkin olla oikeasti onnellinen.

En ole siitä katkera, mutta siiä olen, että yhteiskunnalta en ole saanut tarpeeksi tukea sairauteni hoitoon. Vuosia sairaana ns turhan takia.

Ei harmita.. Joskus aiemmin ehkä harmitti mutta oon nyt tässä muutaman vuoden sisään tehnyt useamman matkan kehitysmaihin ja todennut et onni et synnyin suomeen. Vaikkakin sitten vähävaraisen yh-äidin perheeseen. On ollut katto pään päällä, pouhdasta vettä eikä tarvinnut asua kadulla.

Mun mies on syntynyt varakkaaseen perheeseen, erilaisista lähtökohdista huolimatta olemme löytäneet tiemme yhteen :)

En tippaakaan. Päinvastoin, koen olevani äärettömän onnekas, että synnyin Suomeen! Meillä oli suurperheenä tiukkaa, mutta aina pärjättiin. Ruokaa oli joka päivä, samoin puhtaat ehjät vaatteet. Kaikki lapset saivat mahdollisuuden opiskella.

Se ei ole suinkaan itsestäänselvyys suurimmalle osalle maailman väestöstä.

Pikemminkin olen tuntenut kiitollisuutta. Mm siitä, että äitini suku pääsi evakkoon tälle puolelle rajaa eikä jääty neuvostoliittoon. Että evakko-sotaorpo äitini pääsi kouluun ja meillä oli jo kaikki mahdollisuudet. Ikinä en ole mennyt nälkäisenä nukkumaan, lapset olen saanut lääkäriin tarvittaessa. Miksi vertaisin itseäni niihin joilla on vielä paremmin kun suurimmalla osalla on huonommin?

En. Perheeni ei ollut mitenkaan superkoyha, mutta dysfunktionaalinen ja elamanhallintakyvyton. Nyttemmin olen itse varsin hyvatuloinen ja saanut suunnilleen kaiken haluamani, joskin kovalla tyonteolla. Joskus parikymppisena ihmettelin opiskelukavereita, joilla oli todella hyva itsetunto, mutta sittemmin olen ajatellut etta on kuitenkin ollut tavallaan helppoa olla altavastaaja, joka yllattaa seka itsensa etta muut patevyydellaan toistuvasti. Varmaan voisi olla todella ahdistavaa olla siina tilanteessa, etta itsesta on aivan liioitellun korkeat kasitykset, jotka sitten romuttuvat ajan myota.