En ole koskaan nauttinut työn tekemisestä ja ihmettelen, mitä nuoret nykyisin odottaa työltä!
Työ on ollut minulle, nelikymppiselle naiselle, aina se välttämättömyys, jolla saa rahaa elämiseen. Ei työn tarvitse olla aina mukavaa ja inspiroivaa, siksihän siitä saa palkkaakin. Nyt kun työyhteisöön on tullut 4 kaksikymppistä työkaveria, niiden ajatusmaailma on se, että työn pitää antaa sisältöä ja työssä pitää voida kehittyä. Palkitsemisestakin on puhuttu. Ainainen valitus kiireestä, vaikka keskenään ehtivät tunninkin vatvoa, vastaako työ heidän odotuksiaan ja onko heille kerrottu, mitä odotetaan. Minun tekisi mieli joskus sanoa, että tuskin muuta odotetaan kuin että tekisitte sitä työtä, josta palkka maksetaan. Työuupumustakin on valitettu. Ymmärrän tavallaan, koska työ on raskasta. Mutta sitä en ymmärrä, paraneeko se muka saikuttamalla. Muut ottaa sitten vastuuta näiden nuortenkin osalta. Olenko vain liian vanha ymmärtämään idealistisia nuoria, jotka odottaa työltään paljon? Tee, äläkä analysoi taitaa olla vanhanaikaista nykyään?
Täällä on toinen entinen siistijä. Tein hoitovapaalla ollessani julkisten tilojen siivoustyötä iltaisin ja lauantaisin. Jos oli kohteeseen varattu 1,5 tuntia, aina siellä meni vähintään vartti pidempään. Aluksi olin ihan rikki, kun asiakkailta tuli huonot palautteet siivousjäljestä. Sitten keksin itse muutaman kikan. Vessan hanat pitää jynssätä kiiltäviksi joka kerta, kannattaa aloittaa roskisten tyhjennyksellä, ettei yksi roskis unohdu jonnekin täytenä ja vessanpönttöön kannattaa jättää ihan hiukan pesuainetta näkyviin (esim. Posliinireunukseen) nuuskijoita varten, ettei ensimmäisen paskojan jälkeen väitetä, ettei pönttöä ollut edes siivottu (kyylät seuraavat aina, onko vessanpönttö hinkattu). Mut joo, itse en viitsisi enää siivota 10 € tuntipalkalla, ja työkaveritkin miettivät jo silloin työpaikan vaihtoa ja joku mietti, miksei tullut opiskeltua enemmän, että palkalla pystyisi elämään.