Kuinka raskasta hoitotyö oikeasti on, harkitsen opiskelua, mutta haluan rehellistä näkökulmaa ennen hakeutumista.

Itse koen tällä hetkellä raskaimmaksi riitaisan työyhteisön. Valitettava tosiasia on, että naisvaltaisella työpaikalla on aina eripuraa.

Riippuu ihan paikasta. Pääsääntöisesti kyllä varmasti aika rankkaa.

Työyhteisö-ongelmat, työajat, huonoa johtamista, koko ajan pitää olla hälytysvalmiudessa -riippuen toki missä on töissä mutta aina sellainen alert moodi päällä. Huono palkkaus.

Älä hakeudu hoitoalalle.

Itse vaihdoin pois hoitoalalta ja nykyisessä toimistotyössä:

-Saan parempaa palkkaa

-Kaikki vkpl ja pyhäpäivät vapaata

- Työ on miljoona kertaa kevyempää

- Töitä ei tarvitse enää miettiä kotona

- Voin fyysisesti ja psyykkisesti paljon paremmin

- Säännöllinen työaika, eli ei vuorotyötä

Riippuu ihan työn luonteesta ja paikasta. Minkämoiseen paikkaan haaveilet työllistyväsi? :)

Alalle vaan. Työ on kevyttä, etuihin kuuluu pitkät tauot, löpöttely asiakkaiden kanssa ja palkkaakin tulee sen verran että on varaa ostaa hulppee omakotitalo ja pari uutta bemaria pihaan. Luonnollisesti jokaisen alalla olevan kuuluu valittaa huonoista työoloista ja huonosta palkasta mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Jos saisin uudelleen valita, en hakeutuisi hoitoalalle. Palkkaus monessa paikassa ei todellakaan vastaa vastuuta, työvuorot jakautuvat todella huonosti osassa paikoissa (yhden päivän vapaita, toiveet eivät toteudu, autonominen listansuunnittelu ei toteudu...). Vakinaisesta virasta ei tällä hetkellä kannata edes haaveilla, määräaikaisia työsopimuksia kirjoitetaan viikon mittaisiksi. Riippuen työpaikasta, työilmapiiristä ja johdosta, työ voi olla todella stressaavaa.

Itse olen löytänyt työpaikan, jossa on loistava pomo ja listat on hyvin suunniteltu (ne myös julkaistaan hyvissä ajoin, työntekijöiden toiveita kuunnellaan ja vapaita pyritään laittamaan useampi putkeen). Harmi että joudun täältä muuton vuoksi lähtemään, vakipaikkaa minulla ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Alalle vaan. Työ on kevyttä, etuihin kuuluu pitkät tauot, löpöttely asiakkaiden kanssa ja palkkaakin tulee sen verran että on varaa ostaa hulppee omakotitalo ja pari uutta bemaria pihaan. Luonnollisesti jokaisen alalla olevan kuuluu valittaa huonoista työoloista ja huonosta palkasta mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Perkele mihinhän meidän perheen bemarirahat on hukkunu?

Itse en ole kokenut ongelmaksi muuta kuin työn fyysisyyden ja huonon palkan. Onneksi omalla koulutuksella voi hakeutua enemmän sosiaalipuolen duuneihin eikä niinkään hoitotyöhön, siellä työ ei ole joka paikassa läheskään niin rankkaa fyysisesti.

Mä en jaksanut edes opiskeluja loppuun :( Kaikki opettajat oli ihan loppuunpalaneita ja opetus luokattoman huonoa. Työharjoitteluissa oli ihan hirveää..... Työntekijät on ylikuormittuneita, tiuskivat, mäiskivät, kiireessä hoidetaan ihmiset huonosti. Kaikista eniten harmitti opiskelijatoverit, esim. tunnin aiheena kivunhoito niin lestadiolaismammat kuorossa huusi että naisten kipuja ei saa lääkitä koska perisynti, raamattu sanoo niin! Kaikilla tunneilla joku pilaa opetuksen. Ryhmätyöt todella raskaita. Todella kamalaa ajatella että näiden kanssa tekisi seuraavat vuosikymmenet töitä, huh....

Jatkuvia määräaikaisuuksia, vaikeita, jopa aggressiivisia asiakkaita, hankalia omaisia, painavia ja jäykkiä asiakkaita avustettavana. Mulla on olkapäät ja selkä kovilla noiden kanssa, vaikka yritänkin noudattaa työergonomiaa.

Jos on autonominen työvuorosuunnittelu tai muuten toiveet otetaan hyvin huomioon, voi olla muutakin elämää, esim. harrastuksia. Jos ei, saa muun elämän unohtaa. Saatat joutua olemaan juhlapyhät, esim. joulun töissä ja läheiset viettävät joulua ilman sinua.

"Kyttääviä" työkavereita, jotka vahtivat, että vuorot on kaikille tasapuoliset, tauot on suunnilleen minuutintarkat ym.

Lähes aina hoitotyö on fyysisesti tai henkisesti raskasta, joskus molempia. Esimerkiksi työ vanhainkodissa on fyysisesti todella rankkaa, mutta itseäni se ei juuri henkisesti kuormittanut - tähän liittyy vahvasti se, että kannattaa hakeutua työskentelemään sellaisen ihmisryhmän kanssa, johon ei ole mitään erityisen lämmintä ja herkkää sidettä. Itselleni vanhukset eivät ole koskaan olleet mikään heikko kohta, joten heidän toisinaan kurjatkin kohtalonsa eivät onnistuneet menemään ihon alle. Vaikka nuorisopsykiatria polikliinisena toimintana olisi sitten aivan toinen asia - fyysisesti kevyttä, kun mitään tai ketään ei nostella, käännellä, pestä tai hoivata, mutta henkinen kuormitus isoa. 

Ehdoton iso miinus on työajat. Tiedän ihmisiä, jotka pelkästään päivätyön saadakseen vaihtavat alaa, vaikka periaatteessa hoitotyöstä tykkäävätkin. Lapsettomana sinkkuna monikaan ei käsitä, kuinka perseestä oikeasti on, jos menee useamman päivän putki niin, ettei näe pieniä kouluikäisiä lapsiaan kuin nukkuvina. 

Sanoisinko näin, että palkan takia ei kannata lähteä tälle alalle, sillä palkan saa helponnallakin muissa ammateissa.

Jos olet valmis jatkuvaat epävarmuuteen ja vaativiin työaikoihin, niin kannattaa kokeilla.

Minulla on täysin erilainen kokemus hoitotyöstä. Olen töissä erikoissairaanhoidossa, pääasiallisesti töitä vain virka-aikana, päivystysvuoroja on pari kuukaudessa. Työyhteisöni on ihana, toinen perhe. Potilaat viipyvät osastollamme vain tunteja, ja ovat todella kiitollisia saamastaan hoidosta. Työ vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, mistä pidän erityisesti. Palkkaus on ihan ok, 40 000€/ vuosi.

Olen polttanut itseni loppuu hoitoalalla ja niin on moni muukin.

Epävarmuutta työn pysyvyydestä, vain lyhyitä määräaikaisia sopimuksia toisensa perään.

Monessa paikassa kamala työilmapiiri, raskasta työtä, mahdotonta tehdä työt ergonomisesti ym..

Olen ollut työpaikoissa joissa joutuu pelkäämään fyysistä väkivaltaa ja jokaisessa työpaikassa minua on myös haukuttu ja huidottu, potkittu ja lyöty.

Nyt olen sairaslomalla ja tuskin palaan tälle alalle enää.

Olen terveydenhoitajana viihtynyt. Kiirettä on ja paineita, välillä työ on henkisesti raskasta. Vastapainoksi koen työni kuitenkin antoisana ja minulla on säännölliset työajat. En vaihtaisi alaa. Sairaanhoitajana en välttämättä jaksaisi, vuorotyössä...

Työyhteisö tekee tietysti paljon, minun työpaikalla ilmapiiri on onneksi ihan mukiinmenevä. On sielläkin ongelmansa, mutta ei mitään niin vakavaa, että sen takia katoaisi työmotivaatio. Valitettavan paljon kyllä kuulee, että hoitoalalla tulee vastaan huonon ilmapiirin työpaikkoja ja työpaikkakiusaamistakin. Tulehtunut työyhteisö on tietysti hirvittävän kuluttava ja kuormittava. Omalle kohdalle sattui opiskeluaikoina yksi todella epämiellyttävä harkkapaikka ja voin kuvitella, että palaisin nopeasti loppuun ja haluaisin toiselle alalle, jos joutuisin työskentelemään sellaisessa vakituisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täysin erilainen kokemus hoitotyöstä. Olen töissä erikoissairaanhoidossa, pääasiallisesti töitä vain virka-aikana, päivystysvuoroja on pari kuukaudessa. Työyhteisöni on ihana, toinen perhe. Potilaat viipyvät osastollamme vain tunteja, ja ovat todella kiitollisia saamastaan hoidosta. Työ vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, mistä pidän erityisesti. Palkkaus on ihan ok, 40 000€/ vuosi.

Mitä teet?

Oon sairaalassa töissä ja mieleni halajaa hoitotyöhön.

Ois kiva vähän paapoa vanhuksia.

justiisa loppu näyttötutkintoa hoidon ja huolenpidon harjoittelu 5 viikkoa + 5 päivää kestävä tutkinnonsuorittaminen ( ent.näyttö). ihan helvetin rankkaa opiskelu mikäli pieniä lapsia..itsellä pian 2 v täyttäväv ja toinen 8v.. yksinhuoltaja. Kyllä on tullu ajanpuutteenvuoksi yölläkin kahden aikaan istuttua koneella tekemässä tehtäviä.. jos koulun haluaa käydä kunnolla,on tehtävä töitä..vielä olis vuosi valmistumiseen aikaa itellä.. koulutus kestää 2v. Ja suuntautumiseni on mielenterveys ja päihdetyö.

Vierailija kirjoitti:

Alalle vaan. Työ on kevyttä, etuihin kuuluu pitkät tauot, löpöttely asiakkaiden kanssa ja palkkaakin tulee sen verran että on varaa ostaa hulppee omakotitalo ja pari uutta bemaria pihaan. Luonnollisesti jokaisen alalla olevan kuuluu valittaa huonoista työoloista ja huonosta palkasta mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Olihan tää vitsi?