Lue keskustelun säännöt.
Äh, päädyin alanvaihtajana työpaikkaan jossa olen porukan "älykkö", siis voi taivas noita muita :(
04.11.2016 |
Kyllä niiden kanssa nyt toimeen tulen, mutta huomaan joka päivä olevani niin eri aaltopituudella kuin he. Ovat olleet vuosikymmeniä samassa työssä, samaa tehtävää suorittaen ja mahdollisimman helpolla ettei tarvitse vaivata omaa päätään ollenkaan. Etenemis- ja itsensä haastamisen mahdollisuuksia on ollut mutta kukaan ei ole halunnut tarttua niihin.
Itse olen tottunut kameleonttina muuttumaan aina kunkin työpaikkani tarpeisiin, opiskelemaan lisää, hankkimaan erilaisia kokemuksia ym. Pisin työsuhteeni toistaiseksi kesti 8 vuotta (irtisanouduin kun kaipasin uusia näkökulmia), tämä nykyinen todennäköisesti vaikka loppuiän.
Mutta en halua sammaloitua kuin nuo muut!
Enkä tässä luetellut kuin työelämätaitoja, siviili erikseen vielä...
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
En nyt osaa ap.n tilanteesta sanoa. Mutta itselläni on työelämää takana 38 vuotta (olen siis aihevapaalla jo tositosivanha). Ja kyllä työ on vain työtä. Nuorena toki ajatteli, että minä näytän hampaani ja kuinka etenen ja kehityn yms.
Mutta kun jossain vaiheessa elämä lipuu eteen päin ja huomaa, että työnantaja on valmis heivaamaan minut ja muut pois heti, jos heidän omat optiot ei kasva. Se on aivan sama, kuinka hyvin kehityn yms. niin palkka ei nouse ja etenemään ei pääse. Etenemään pääsee se kaikkein lipeväkielisin, ei ammattitaitoisin.
No, kun tuli perhettäkin ja muuta elämää, kuin työ, huomasi, että sen ihan saman palkan saa, kun tekee toimenkuvaan kuuluvan työn hyvin. Ei yhtään enempää, ei vähempää. Kun siitä ei todellakaan makseta, jos painat niska limassa lisää omistajille rahaa ja optioita. Palkkioksi sinut voidaan kokea uhkaksi ja saat lähteä seuraavissa YT-neuvotteluissa.
Joten voin olla työkaverisi, joka käy vain sen 8 tuntia töissä tekemässä työnsä ja elämä on jossain muualla.
Sä teet töitä huonolle työnantajalle. Mulla on työkokemusta vajaat 10 vuotta, mutta takana useampi ylennys ja lisäksi vuosittainen palkankorotus ja bonus. En olisi saanut niitä vain suorittamalla. Pahinta on, jos koet että menestyksesi olisi uhka johtoportaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koin samaa ennen edellistä alanvaihtoa, vaikka olin se vähiten koulutettu koko porukassa. Ja minulle työ oli vain tapa hankkia elanto. Olisin tietysti voinut jättää aivot narikkaankin, tai siis sinne pukuhuoneeseen, mutta kun ei minun aivoni halua jäädä.
Olen nyt hakeutumassa takaisin sellaiselle alalle, joka ei vie kaikkea älyllistä kapasiteettiani, jotta paukkuja jää vapaa-ajan haasteisiinkin.
Mut siirrettiin hoitovapaan jälkeen fimassa osastolle joka on lähestulkoon hautausmaa. Mummot marisee jatkuvasti pikkujutuista, mikään ei saisi muuttua ja esimiehen pitää tavata heille ohjeet kun ei viitsitä itse ajatuksella lukea ohjeita.
Mä olen tuollainen, toki teen työni niin hyvin kuin pystyn. Intohimoa ei ole oikeastaan mitään kohtaa. Jos saisin valita niin en olisi halunnut syntyä tähän maailmaan. Itsemurhaakaan en viitsi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tuollainen, toki teen työni niin hyvin kuin pystyn. Intohimoa ei ole oikeastaan mitään kohtaa. Jos saisin valita niin en olisi halunnut syntyä tähän maailmaan. Itsemurhaakaan en viitsi tehdä.
Sulle vois sopia työttömyys. Jäis sun työpaikka jollekin muulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hämmästellyt sitä, ettei monellakaan (tuttavistani) ole minkäänlaista kunnianhimoa. Jotkut käyvät ehkä ammattikoulun tai lukion, ja sen jälkeen tehdään töitä huoltoaseman kassalla. Eivät halua opiskella lisää ("en mä jaksa") tai tiedä mitä opiskelisivat, vääntävät lapsia ja valittavat kun elämä jumittaa.
Toki ihmiset ovat erilaisia, mutta pahin painajaiseni olisi olla loppuelämän kassalla töissä ja vielä päälle vaikkapa yksinhuoltaja. Näitäkin on tuttavapiirissäni. Tietysti on hyvä, että töitä tekee, mutta ihmettelen tosiaan, eivätkö nämä ihmiset halua haastaa ja kehittää itseään ja omaa osaamistaan ja tietämystään. Ja ei, monellakaan ei ole edes niitä harrastuksia leikkipuistoilua ja autonrassausta lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Lukiko kukaan vastaajista aloitusta sen vertaa että loppuun kirjoitin Enkä tässä luetellut kuin työelämätaitoja, siviili erikseen vielä... kun eikös täällä heti alettu vihjailla ja sanota melko suoraankin että minä elän vain työlleni ja nämä työkaverit keksivät patentteja kotona vapaa-aikanaan? Totuus on se että nämä tekevät kotonaan yhtä vähän kuin töissä! Minä puolestani haen niitä patentteja harrastuspohjaltakin...
Ja näiden tiettyjen ihmisten pomoksi en missään nimessä halua, kuka ehdoin tahdoin haluaa sellaisia johtaa joita ei pidä ammatillisesti eikä muutenkaan minään?
Ammattini ei ole sihteeri mutta samantyyppistä työtä kyllä.
Kasvun paikka tämä ilman muuta on itselleni ja huomaan, että minulla on todella suuria vaikeuksia käsittää tällaista vuosikymmenten ammattiylpeydettömyyttä (pitää siis mielestäni sisällään esim. intohimon, viihtymisen, työelämätaidot, kehittämishalun itsessään ja työssään ym).
ap
Olen töissä asiantuntijaorganisaatiossa, jossa töissä pääasiassa maistereita. Vuosien myötä on yritetty edetä, hankittu lisäkoulutusta jne., mutta tilanne pysynyt muuttumattomana. Koska monesta eri syystä en voi työpaikkaa vaihtaa, teen töitä nykyisin työnä. On turha yrittää uudistaa tai muuttaa mitään, kun viimeiset 8 vuotta on asian takia saanut lyödä päätään seinään.
Sitten meille valittiin töihin nuori kandi, jolla työkokemusta alle 2 vuotta, tiimin muilla jäsenillä kaikilla yli 10 vuotta. Hän on esittänyt ihan samoja uudistuksia, joita minä ja tiimin muut jäsenet ovat yrittäneet vuosia saada aikaan. Nyt ne tämän uuden työntekijän myötä ovatkin esimiehille innovatiivisia ja tuoreita. Nyt ne toteutetaan ja hehkutetaan sitä, miten tuore koulutus ja avoimet silmät saavat meillä paljon aikaan. Haloo - blodit hiukset ja lentoemäntätausta ne saavat aikaan asioita.
Nyt tämä uusin työntekijä on nostettu päälliköksi, jonka tehtävänä on johtaa konkareita. Esimiesosaamista ei ole, sitäkin enemmän kykyä pompottaa. Jos minä palaverissa lausun ääneen jotain kehittävää, vie päällikkö sen eteenpäin omana ideanaan. Näin se toimii, joten meillä on takuuvarmasti hyvin pysähtynyttä ja vanhakantaista tämän uuden pomon ansiosta. Miksi antaisin hänelle välineitä edetä työssään ja saada gloriaa, jos niitä ei ole muille tiimin jäsenille vuosiin suotu? Pärjätköön omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen hämmästellyt sitä, ettei monellakaan (tuttavistani) ole minkäänlaista kunnianhimoa. Jotkut käyvät ehkä ammattikoulun tai lukion, ja sen jälkeen tehdään töitä huoltoaseman kassalla. Eivät halua opiskella lisää ("en mä jaksa") tai tiedä mitä opiskelisivat, vääntävät lapsia ja valittavat kun elämä jumittaa.
Toki ihmiset ovat erilaisia, mutta pahin painajaiseni olisi olla loppuelämän kassalla töissä ja vielä päälle vaikkapa yksinhuoltaja. Näitäkin on tuttavapiirissäni. Tietysti on hyvä, että töitä tekee, mutta ihmettelen tosiaan, eivätkö nämä ihmiset halua haastaa ja kehittää itseään ja omaa osaamistaan ja tietämystään. Ja ei, monellakaan ei ole edes niitä harrastuksia leikkipuistoilua ja autonrassausta lukuunottamatta.
Eikä välttämättä edes tarvitse opiskella. Jos siirrytään vaikka huoltsikan kassalta isomman marketin kassalle. Eikö ne työnjohtajat tms. ole rivikassoista nousseet? Mutta silloin pitää muutakin kuin suorittaa.
Mua myös ihmetyttää miksi se pääkehittäminen tapahtuisi harrastuksissa, kun siitä ei saa rahaa. Eikö ole järkevämpää tehdä ensin täysillä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukiko kukaan vastaajista aloitusta sen vertaa että loppuun kirjoitin Enkä tässä luetellut kuin työelämätaitoja, siviili erikseen vielä... kun eikös täällä heti alettu vihjailla ja sanota melko suoraankin että minä elän vain työlleni ja nämä työkaverit keksivät patentteja kotona vapaa-aikanaan? Totuus on se että nämä tekevät kotonaan yhtä vähän kuin töissä! Minä puolestani haen niitä patentteja harrastuspohjaltakin...
Ja näiden tiettyjen ihmisten pomoksi en missään nimessä halua, kuka ehdoin tahdoin haluaa sellaisia johtaa joita ei pidä ammatillisesti eikä muutenkaan minään?
Ammattini ei ole sihteeri mutta samantyyppistä työtä kyllä.
Kasvun paikka tämä ilman muuta on itselleni ja huomaan, että minulla on todella suuria vaikeuksia käsittää tällaista vuosikymmenten ammattiylpeydettömyyttä (pitää siis mielestäni sisällään esim. intohimon, viihtymisen, työelämätaidot, kehittämishalun itsessään ja työssään ym).
ap
Olen töissä asiantuntijaorganisaatiossa, jossa töissä pääasiassa maistereita. Vuosien myötä on yritetty edetä, hankittu lisäkoulutusta jne., mutta tilanne pysynyt muuttumattomana. Koska monesta eri syystä en voi työpaikkaa vaihtaa, teen töitä nykyisin työnä. On turha yrittää uudistaa tai muuttaa mitään, kun viimeiset 8 vuotta on asian takia saanut lyödä päätään seinään.
Sitten meille valittiin töihin nuori kandi, jolla työkokemusta alle 2 vuotta, tiimin muilla jäsenillä kaikilla yli 10 vuotta. Hän on esittänyt ihan samoja uudistuksia, joita minä ja tiimin muut jäsenet ovat yrittäneet vuosia saada aikaan. Nyt ne tämän uuden työntekijän myötä ovatkin esimiehille innovatiivisia ja tuoreita. Nyt ne toteutetaan ja hehkutetaan sitä, miten tuore koulutus ja avoimet silmät saavat meillä paljon aikaan. Haloo - blodit hiukset ja lentoemäntätausta ne saavat aikaan asioita.
Nyt tämä uusin työntekijä on nostettu päälliköksi, jonka tehtävänä on johtaa konkareita. Esimiesosaamista ei ole, sitäkin enemmän kykyä pompottaa. Jos minä palaverissa lausun ääneen jotain kehittävää, vie päällikkö sen eteenpäin omana ideanaan. Näin se toimii, joten meillä on takuuvarmasti hyvin pysähtynyttä ja vanhakantaista tämän uuden pomon ansiosta. Miksi antaisin hänelle välineitä edetä työssään ja saada gloriaa, jos niitä ei ole muille tiimin jäsenille vuosiin suotu? Pärjätköön omillaan.
Katkera much? Ei se mitä sanoo vaan miten sanoo. Onnea firman menestykselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt osaa ap.n tilanteesta sanoa. Mutta itselläni on työelämää takana 38 vuotta (olen siis aihevapaalla jo tositosivanha). Ja kyllä työ on vain työtä. Nuorena toki ajatteli, että minä näytän hampaani ja kuinka etenen ja kehityn yms.
Mutta kun jossain vaiheessa elämä lipuu eteen päin ja huomaa, että työnantaja on valmis heivaamaan minut ja muut pois heti, jos heidän omat optiot ei kasva. Se on aivan sama, kuinka hyvin kehityn yms. niin palkka ei nouse ja etenemään ei pääse. Etenemään pääsee se kaikkein lipeväkielisin, ei ammattitaitoisin.
No, kun tuli perhettäkin ja muuta elämää, kuin työ, huomasi, että sen ihan saman palkan saa, kun tekee toimenkuvaan kuuluvan työn hyvin. Ei yhtään enempää, ei vähempää. Kun siitä ei todellakaan makseta, jos painat niska limassa lisää omistajille rahaa ja optioita. Palkkioksi sinut voidaan kokea uhkaksi ja saat lähteä seuraavissa YT-neuvotteluissa.
Joten voin olla työkaverisi, joka käy vain sen 8 tuntia töissä tekemässä työnsä ja elämä on jossain muualla.
Sä teet töitä huonolle työnantajalle. Mulla on työkokemusta vajaat 10 vuotta, mutta takana useampi ylennys ja lisäksi vuosittainen palkankorotus ja bonus. En olisi saanut niitä vain suorittamalla. Pahinta on, jos koet että menestyksesi olisi uhka johtoportaalle.
Palataan asiaan, kun ikäsi alkaa numerolla 5. Huomaat, että vaikka osaat, pystyt, kehityt ja kehität, niin et ole enää työnantajalle se työntekijä, josta halutaan pitää kiinni. Et edes silloin, kun työyhteisössä olet se henkilö, jolta saadaan vastaus kaikkiin käytännön kysymyksiin.
Minäkin etenin työuran alussa noin 15 vuotta todella hyvin. Vaihdoin työpaikkaa, sain kokemusta, pääsin työnantajan maksamiin koulutuksiin jne., mutta kun ikää oli yli 40 vuotta, väheni ensin koulutukset (pitää antaa tilaa nuoremmille) ja sen jälkeen vähitellen talonsisäiset projektipäällikkyydet jne.
Harvassa organisaatiossa voi saada useampaa ylennystä, koska hierarkia on todella matala. Nyt olet siis jo toimitusjohtaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukiko kukaan vastaajista aloitusta sen vertaa että loppuun kirjoitin Enkä tässä luetellut kuin työelämätaitoja, siviili erikseen vielä... kun eikös täällä heti alettu vihjailla ja sanota melko suoraankin että minä elän vain työlleni ja nämä työkaverit keksivät patentteja kotona vapaa-aikanaan? Totuus on se että nämä tekevät kotonaan yhtä vähän kuin töissä! Minä puolestani haen niitä patentteja harrastuspohjaltakin...
Ja näiden tiettyjen ihmisten pomoksi en missään nimessä halua, kuka ehdoin tahdoin haluaa sellaisia johtaa joita ei pidä ammatillisesti eikä muutenkaan minään?
Ammattini ei ole sihteeri mutta samantyyppistä työtä kyllä.
Kasvun paikka tämä ilman muuta on itselleni ja huomaan, että minulla on todella suuria vaikeuksia käsittää tällaista vuosikymmenten ammattiylpeydettömyyttä (pitää siis mielestäni sisällään esim. intohimon, viihtymisen, työelämätaidot, kehittämishalun itsessään ja työssään ym).
ap
Olen töissä asiantuntijaorganisaatiossa, jossa töissä pääasiassa maistereita. Vuosien myötä on yritetty edetä, hankittu lisäkoulutusta jne., mutta tilanne pysynyt muuttumattomana. Koska monesta eri syystä en voi työpaikkaa vaihtaa, teen töitä nykyisin työnä. On turha yrittää uudistaa tai muuttaa mitään, kun viimeiset 8 vuotta on asian takia saanut lyödä päätään seinään.
Sitten meille valittiin töihin nuori kandi, jolla työkokemusta alle 2 vuotta, tiimin muilla jäsenillä kaikilla yli 10 vuotta. Hän on esittänyt ihan samoja uudistuksia, joita minä ja tiimin muut jäsenet ovat yrittäneet vuosia saada aikaan. Nyt ne tämän uuden työntekijän myötä ovatkin esimiehille innovatiivisia ja tuoreita. Nyt ne toteutetaan ja hehkutetaan sitä, miten tuore koulutus ja avoimet silmät saavat meillä paljon aikaan. Haloo - blodit hiukset ja lentoemäntätausta ne saavat aikaan asioita.
Nyt tämä uusin työntekijä on nostettu päälliköksi, jonka tehtävänä on johtaa konkareita. Esimiesosaamista ei ole, sitäkin enemmän kykyä pompottaa. Jos minä palaverissa lausun ääneen jotain kehittävää, vie päällikkö sen eteenpäin omana ideanaan. Näin se toimii, joten meillä on takuuvarmasti hyvin pysähtynyttä ja vanhakantaista tämän uuden pomon ansiosta. Miksi antaisin hänelle välineitä edetä työssään ja saada gloriaa, jos niitä ei ole muille tiimin jäsenille vuosiin suotu? Pärjätköön omillaan.
Katkera much? Ei se mitä sanoo vaan miten sanoo. Onnea firman menestykselle.
Eli tosissasi olet sitä mieltä, että 15 pitkään töitä tehnyttä maisteria on väärässä ja sanoo asiat ääneen väärin? Sitten sisään hipsuttaa kandi, jonka sanomiset on jotenkin niin somia, että ne kuullaan?
Sama se meille muulle tiimille, me teemme omia töitämme ja jätämme päällikön oman onnensa nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olettaa, että firma menestyy, jos vain johtoporras ajattelee ja välittää. Muut on vaan siellä suorittamassa. Tuo on helppo tie YT-neuvotteluihin.
Elämässä pitää olla muutakin kuin työ, mutta silloin kun ollaan töissä, järjen käyttö on sallittua.
Eipä kaikissa paikoissa kannusteta omaan ajatteluun. Esim. eräässä työpaikassani sanottiin aika lailla suoraan näin: Asioista ei saa huomauttaa ennakkoon (siis siinä vaiheessa, kun huomasi, että jokin toimintatapa saattaa johtaa virheeseen), siitä ei saanut huomauttaa työn ollessa vaiheessa (koska lopullista virhettä ei ollut vielä tapahtunut) eikä siitä saanut puhua enää jälkeenpäin (koska asia oli jo mennyttä).
Niin, ja uusia työpaikkoja, jonne voisi vaihtaa, ei synny kuin sieniä sateella.
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestani haen niitä patentteja harrastuspohjaltakin...
Ammattini ei ole sihteeri mutta samantyyppistä työtä kyllä.
ap
Et sinä mitään patentteja hae, hassu :).
Keksit tuon idean vasta kun joku toinen sen kommentissa mainitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä puolestani haen niitä patentteja harrastuspohjaltakin...
Ammattini ei ole sihteeri mutta samantyyppistä työtä kyllä.
ap
Et sinä mitään patentteja hae, hassu :).
Keksit tuon idean vasta kun joku toinen sen kommentissa mainitsi.
Etkö ymmärrä kielikuvia?
Kyllä siihen tottuu. Seura tekee kaltaisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt osaa ap.n tilanteesta sanoa. Mutta itselläni on työelämää takana 38 vuotta (olen siis aihevapaalla jo tositosivanha). Ja kyllä työ on vain työtä. Nuorena toki ajatteli, että minä näytän hampaani ja kuinka etenen ja kehityn yms.
Mutta kun jossain vaiheessa elämä lipuu eteen päin ja huomaa, että työnantaja on valmis heivaamaan minut ja muut pois heti, jos heidän omat optiot ei kasva. Se on aivan sama, kuinka hyvin kehityn yms. niin palkka ei nouse ja etenemään ei pääse. Etenemään pääsee se kaikkein lipeväkielisin, ei ammattitaitoisin.
No, kun tuli perhettäkin ja muuta elämää, kuin työ, huomasi, että sen ihan saman palkan saa, kun tekee toimenkuvaan kuuluvan työn hyvin. Ei yhtään enempää, ei vähempää. Kun siitä ei todellakaan makseta, jos painat niska limassa lisää omistajille rahaa ja optioita. Palkkioksi sinut voidaan kokea uhkaksi ja saat lähteä seuraavissa YT-neuvotteluissa.
Joten voin olla työkaverisi, joka käy vain sen 8 tuntia töissä tekemässä työnsä ja elämä on jossain muualla.
Sä teet töitä huonolle työnantajalle. Mulla on työkokemusta vajaat 10 vuotta, mutta takana useampi ylennys ja lisäksi vuosittainen palkankorotus ja bonus. En olisi saanut niitä vain suorittamalla. Pahinta on, jos koet että menestyksesi olisi uhka johtoportaalle.
Missä kirjoitin, etten ole edennyt urallani?
Totta kai olen edennyt ja palkkaa nostettu. Mutta kun käsitti sen, että työ ei toisen palveluksessa ole koskaan omaa, niin se on vain työtä. Määrättyyn pisteeseen pääsee työntekijänä kohoamaan, koska sinne nyt vain on aina joku saatava. Mutta se on silti työnantajan töitä ja hänen ja muiden omistajien optiot ovat tärkeämpiä, kuin teenkö työtä intohimolla ja kehittyen ja antaen sydämeni täysillä sille.
Kyllä, etenemiseni ovat tapahtuneet ihan sillä, että teen työni hyvin. Sen, mikä minulle kuuluu. Mutta silti se on vain työnantajan työtä, jota teen siksi, että saan palkan. Ja kun jään eläkkeelle, niin en jää työtä kaipaamaan sen kummemmin.
Minusta on välillä ihan mukava olla töissä "duunareiden" kanssa. Ei tartte yrittääkään olla mitään erikoista. Välillä tekee hyvää pistää aivot vapaalle. Vaikka nämä eivät harrasta vapaa-ajallaan muuta kuin nenän kaivelua, niin mitä sitten. Minä voin ihan itse harrastaa mitä haluan.
Olen ehkä itse hieman samanlainen kuin kollegasi. Akateeminen, asiantuntijatyössä, palkka reilusti keskitason yläpuolella. Olen ollut samassa työpaikassa kohta kymmenen vuotta. Nuorempana olin kunnianhimoisempia, mutta lasten tultua siviilielämä on tullut entistä tärkeämmäksi. Olemme lisäksi löytäneet koko perheelle harrastuksen, jonka parissa matkustelemme koko perheen voimin todella paljon ympäri vuoden ja olen sitä kautta saanut unohtumattomia elämyksiä ja päässyt paikkoihin, joita muuten en olisi päässyt näkemään.
Voisin sanoa, että työ on vain työtä. Aika monella kollegalla on sama tilanne. Yksi bongaa lintuja ja matkustelee ympäri maailman. Toinen harrastaa kalastusta ja saattaa olla retkillään maapallon toisella puolella viikkokausia.
Ei työn tarvitse olla kaikille se tärkein asia elämässä.
Mä ihmettelen välillä samaa kuin ap. Siis kai nyt kaikki kuitenkin hakeutuvat alalle tai ammattiin, jota haluavat tehdä leipiintymättä siihen heti 15 vuoden jälkeen? Olipa se työ sitten suorittavaa (siivooja, postinjakaja) tai jotain muuta.
Omakohtainen kokemukseni on, että jos omasta työstä ei välitä, se sama elähtäminen hiipii nopeasti siviilielämäänkin. Paljon mieluummin sitä harrastaa ja matkustelee ja tekee kaikkea muuta kun on kiva palata loman jälkeen töihinkin.
Näin! Hienosti tiivistettynä!!