Komentakaa lapsianne edes kaupassa!

Arvatkaa miten mukava on olla kaupassa (ei ruoka) töissä. Juu se on mun työtä siivota jälkiä eikä se haittaa yleensä, mutta joskus menee vaan niin yli. Lapsi juoksee ympäri liikettä ja tiputtelee tavaraa, lähmii mehuun (josta olen ystävällisesti huomauttanut että ei saisi tulla sen kanssa). Jotkut vanhemmat päästää lapsensa sisään liikkeeseen ilman valvontaa, koska lasin takana on ruokapaikka josta näkee sisään. Eihän tämä estä heittelemästä tavaroita tai syömästä niitä. Minä en ole lastenvahti eikä minun tehtäväni ole kertoa lapselle miten kaupassa toimitaan ja miten kaupan omaisuutta tulee kohdella.

Pääsääntöisesti lapset käyttäytyvät oikein hyvin ja vanhemmat valvovat, mutta sitten on se 15% porukka jotka antavat lapsen tehdä mitä lystää.

Mielestäni kotona ja kylällä saa kyllä olla eri säännöt. Niin se on aikuisillakin. Kotona taapero saa kulkea aika vapaasti ja sovitella kenkiä eteisessä ja tutkia kauhoja keittiössä, mutta kylässä kiellän, ellei isäntä tai emäntä anna lupaa. On meillä kotonakin laatikoita ja kaappeja, joille ei saa mennä, mutta mua ei huvita kieltää joka laatikon tutkimista. Eipähän tarvi leluja niin paljon, kun saa viihdykettä kauhoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisas asettaa rajoja jo kotona, niin ei ole niin kauheaa taistelua julkisilla paikoilla. Jos lapsi on tottunut siihen, että kotona saa juosta ja kailottaa sisätiloissa kuin mielisairas paviaani, ei ole ihme, että tämän kalloon on vaikea saada uppoamaan, miten kerran viikossa tapahtuvalla kauppareissulla käyttäydytään. Samaten nykyvanhempien keskuudessa on muotia, että lapsella on oltava oikeus kotona käpäillä kaikkea mihin ylettyy, ja kaikkein herkimmät koriste-esineet vaan siirretään ylähyllylle. Jos lapsi on kotona tottunut siihen, että äipän tietokirjojen kanssa saa leikkiä ja ikkunoita lähmiä sekä verhoja räplätä huvikseen, on lapselle itsestäänselvää, että kaupassa saa puristella lihapaketteja. Ja on hemmetinmoinen homma takoa lapsen päähän, että vaikka kotona eletään kuin siat pellossa, ei kaupassa/kylässä viihdytetä itseään räpläämällä levottomana tavaroita.

Kuule on aikuisiakin jotka räpläävät levottomana toisten tavaroita. Yksi pyrkii jopa ameriikan pressaksi. Mene saarnaa sille että pitää näppinsä erossa toisten tavarasta 😃

Menisin mielelläni, jos minulla olisi mitenkään realistiset mahdollisuudet siihen. Onneksi siellä ameriikassakin on ihmisiä, jotka ovat katsoneet aiheelliseksi asiasta saarnata.

Kai sinä silti voit ihan täällä kotisuomessa opettaa tenavillesi normaalit käytöstavat? Vai otatko yleensäkin paljon vaikutteita kasvatustyöhön vieraiden valtioiden poliittisista taistoista?

Monesti he, jotka silmiään pyörittelevät ja huokailevat kun näkevät lapsen kaupassa, ovat niitä huonokäytöksisiä.

Rehellisesti voin sanoa, että tosi harvoin näkee näitä riehuvia vapaan kasvatuksen apinoita. Useammin näkee mesoavia aikuisia ilman lapsia.

Mun kolmevee osaa käyttäytyä ja mielellään auttaa tavaroitten hakemisesssa, ja annan totta kai tehdä sen. Silti ei ole yksi tai kaksi kertaa kun joku elämäänsä kyllästynyt täti-ihminen huohottaa kuin vanha hevonen kun lapsi ottaa kurkun ja haluaa asettaa sen vaa'alle.

Kirppparilla tuo tykkää käydä ja ihastelee milloin mitäkin, huutamatta ja hajoittamatta mitään, ja silti kerran yksi täti tuhahti, että pitääkö niitä kakaroita tuoda tällaiseen paikkaan. Täti ehti samantien mennä, mutta jos olisin ehtinyt vastata, olisin ilmoittanut, että lapsellani on ihan yhtälailla oikeus olla julkisissa paikoissa kuin tällä ihastuttavan hyväkäytöksisellä tätiliinilläkin.

Annan lapsen vastedeskin auttaa ostosten keräämisessä ja otan kirpparille mukaan. Eihän tuo muuten opi miten käyttäydytään julkisilla paikoilla, jos pitäisi vain pitää kotona. Sanotte mitä sanotte.

Nykyisissä kasvatusohjeissa ihan suoraan sanotaan, että taaperolla pitäisi olla keittiössä oma turvallinen kauhakaappi ja että kieltämisen sijasta pitäisi ohjata muuhun toimintaan. Taaperon käsitteellinen ajattelu on vielä sen verran alkeellista, että hän menee kieltotilanteissa takuuvarmasti "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia" -jippoon.

Jatkuva kieltäminen tekee lapsesta lapasen. Samoin kieltoja täynnä oleva elämänpiiri hidastaa motorista kehitystä. Asioita, joita joku voi pitää hyvinä, mutta jotka voivat myöhemmin kostautua.

Kaikelle on paikkansa ja aikansa. Kauppa ei ole kiipeilyteline. Kiivaimmassa uhmassa olevaa lasta ei kannata raahata jatkuvasti kauppaan koettelemaan rajojaan. Mutta aina ei ole vaihtoehtoja siinäkään.

Yritetään hyväksyä toisemme ja toistemme vajavaisuus kasvattajina.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kotona ja kylällä saa kyllä olla eri säännöt. Niin se on aikuisillakin. Kotona taapero saa kulkea aika vapaasti ja sovitella kenkiä eteisessä ja tutkia kauhoja keittiössä, mutta kylässä kiellän, ellei isäntä tai emäntä anna lupaa. On meillä kotonakin laatikoita ja kaappeja, joille ei saa mennä, mutta mua ei huvita kieltää joka laatikon tutkimista. Eipähän tarvi leluja niin paljon, kun saa viihdykettä kauhoista.

Jos tuo teillä toimii, ja taapero tottelee hyvin kylässä kieltojasi, niin hieno juttu. Monille lapsille voi kuitenkin olla hankalaa noudattaa kylässä sääntöjä, mikäli ne ovat hyvin oleellisesti erilaiset kuin kotona.

Meillä lapsi ei saa kulkea täysin vapaaati penkoen komeroita ja leikkien kaikilla löytämillään tavaroilla, mutta toki esim. kauhoja voidaan tutkia yhdessä vanhemman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kotona ja kylällä saa kyllä olla eri säännöt. Niin se on aikuisillakin. Kotona taapero saa kulkea aika vapaasti ja sovitella kenkiä eteisessä ja tutkia kauhoja keittiössä, mutta kylässä kiellän, ellei isäntä tai emäntä anna lupaa. On meillä kotonakin laatikoita ja kaappeja, joille ei saa mennä, mutta mua ei huvita kieltää joka laatikon tutkimista. Eipähän tarvi leluja niin paljon, kun saa viihdykettä kauhoista.

Toki kotona ollaan vapaammin kuin vaikka kyläpaikassa tai kaupassa, mutta tuntuu kuin olisi lapsia, joille on jo periaatteessa ihan USKOMATON ajatus, että he eivät saa koskea joka tavaraan. Ei kotonakaan tarvitse joka laatikon olla kielletty, mutta jos lapsi omaksuu jo pienenä ajattelutavan, että on olemassa kiellettyjä ja sallittuja asioita, ei lähtöoletus jokaikisessä uudessa tilanteessa ole se, että saan tehdä mitä vaan, vaan kysyn luvan. Eikä se tarkoita sitä, että lasta tarvitsee koko ajan kieltää räyhäten naama punaisena, vaan voi ihan nätisti sanoa, että äläpäs koske siihen, eikä siitä sen kummempaa traumaa jää. Tosin tämä nätisti sanominen edellyttää sitä, että aikuisella on auktoriteettia eli on jo alusta alkaen tottunut käyttämään valtaa valistuneella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisissä kasvatusohjeissa ihan suoraan sanotaan, että taaperolla pitäisi olla keittiössä oma turvallinen kauhakaappi ja että kieltämisen sijasta pitäisi ohjata muuhun toimintaan. Taaperon käsitteellinen ajattelu on vielä sen verran alkeellista, että hän menee kieltotilanteissa takuuvarmasti "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia" -jippoon.

Jatkuva kieltäminen tekee lapsesta lapasen. Samoin kieltoja täynnä oleva elämänpiiri hidastaa motorista kehitystä. Asioita, joita joku voi pitää hyvinä, mutta jotka voivat myöhemmin kostautua.

Kaikelle on paikkansa ja aikansa. Kauppa ei ole kiipeilyteline. Kiivaimmassa uhmassa olevaa lasta ei kannata raahata jatkuvasti kauppaan koettelemaan rajojaan. Mutta aina ei ole vaihtoehtoja siinäkään.

Yritetään hyväksyä toisemme ja toistemme vajavaisuus kasvattajina.

No jaa. Nykyisissä kasvatusohjeissa on epäilemättä noin, mutta eipä tuollainen olisi muutama vuosikymmen sitten tullut useimmille vanhemmille mieleenkään, että keittiöön pitäisi perustaa oma kaappi lapsen leikkiä varten. Ja ihan hyvin pärjättiin. Muutoinkin tämä kotien "lapsiystävälliseksi" muuttaminen on aika uusi ilmiö. Toki haitallisia aineita on jo kauan piilotettu lapsilta ja portaisiin laitettu turvaportteja, mutta muutoin ero lapsiperheiden sisustamisessa on huomattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kotona ja kylällä saa kyllä olla eri säännöt. Niin se on aikuisillakin. Kotona taapero saa kulkea aika vapaasti ja sovitella kenkiä eteisessä ja tutkia kauhoja keittiössä, mutta kylässä kiellän, ellei isäntä tai emäntä anna lupaa. On meillä kotonakin laatikoita ja kaappeja, joille ei saa mennä, mutta mua ei huvita kieltää joka laatikon tutkimista. Eipähän tarvi leluja niin paljon, kun saa viihdykettä kauhoista.

Toki kotona ollaan vapaammin kuin vaikka kyläpaikassa tai kaupassa, mutta tuntuu kuin olisi lapsia, joille on jo periaatteessa ihan USKOMATON ajatus, että he eivät saa koskea joka tavaraan. Ei kotonakaan tarvitse joka laatikon olla kielletty, mutta jos lapsi omaksuu jo pienenä ajattelutavan, että on olemassa kiellettyjä ja sallittuja asioita, ei lähtöoletus jokaikisessä uudessa tilanteessa ole se, että saan tehdä mitä vaan, vaan kysyn luvan. Eikä se tarkoita sitä, että lasta tarvitsee koko ajan kieltää räyhäten naama punaisena, vaan voi ihan nätisti sanoa, että äläpäs koske siihen, eikä siitä sen kummempaa traumaa jää. Tosin tämä nätisti sanominen edellyttää sitä, että aikuisella on auktoriteettia eli on jo alusta alkaen tottunut käyttämään valtaa valistuneella tavalla.

Lapsissa on vähintään yhtä paljon eroja kuin aikuisissa. Mutta jos sattuu omalle kohdalle kovempi luu, sitä tärkeämpää on olla sortumatta räyhäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisissä kasvatusohjeissa ihan suoraan sanotaan, että taaperolla pitäisi olla keittiössä oma turvallinen kauhakaappi ja että kieltämisen sijasta pitäisi ohjata muuhun toimintaan. Taaperon käsitteellinen ajattelu on vielä sen verran alkeellista, että hän menee kieltotilanteissa takuuvarmasti "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia" -jippoon.

Jatkuva kieltäminen tekee lapsesta lapasen. Samoin kieltoja täynnä oleva elämänpiiri hidastaa motorista kehitystä. Asioita, joita joku voi pitää hyvinä, mutta jotka voivat myöhemmin kostautua.

Kaikelle on paikkansa ja aikansa. Kauppa ei ole kiipeilyteline. Kiivaimmassa uhmassa olevaa lasta ei kannata raahata jatkuvasti kauppaan koettelemaan rajojaan. Mutta aina ei ole vaihtoehtoja siinäkään.

Yritetään hyväksyä toisemme ja toistemme vajavaisuus kasvattajina.

Kuulostaa kivalta ja on siinä varmasti ideaakin: eihän pienen lapsen ajattelu ole samalla tasolla kuin isomman. Mutta ihan todella olen sitä mieltä, että jos aina taaperon lähestyessä kuumaa takkaa olisin kiljaissut "Oi, pihapensaassa on punatulkku" tai "Mikäs se tuolta maton alta pilkottaa, olisikohan se pikkuauto", olisin saanut todella kauan kulkea taaperon perässä hänen aina vain uudestaan ja uudestaan lähestyessä uunia ja todennäköisesti jollain kerralla en olisi ehtinyt ja hän olisi polttanut itsensä. Pienempi paha minusta oli vaan yksinkertaisesti kieltää uuniin koskeminen, mikä toimi ihan hyvin. Kokeilimmekin kyllä kauempaa sormenpäällä, että tässä alkaa jo olla lämmintä, ja jos tuohon uuniin koskee, se onkin sitten tosi kuuma. Sitä en tiedä, kuinka paljon minkäkin ikäinen ymmärsi perusteluja, mutta palovammoja ei ole, vaikka aluksi uunit kiinnostivat todella paljon. Sinänsä ymmärrän, että ihan pienen kanssa noita kiellettäviä asioita pitää olla mahdollisimman vähän, mutta tuntuu, että vikaan mennään siinä, että jossain vaiheessa se oma kullannuppu ei ole enää pikkutaapero, mutta siltikin edelleen tuntuu helpommalta vain kiinnittää lapsen huomio muualle tms., ettei lapsi vain suutu... Joskus on vaan selväsanaisesti opeteltava kieltämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekös sua ilahduttais. että joku karjuisi kaupassa lapselle?

Sun kannattaa hakea tukea sun vanhemmuuteen jos ainoat vaihtoehdot on antaa lasten elää kuin pellossa tai sitten huutaa hiljaiseksi.

Sitähän huutamista se usein tuo komentaminen on. Ainakin sellainen minka muutkin huomaa. Ja sitähän tuo ap. tässä haki. Sulla se kommentoiminen toisille taitaa olla aina henkilökohtaisuuksiin menemistä?

Ei tässä mitään huutamista haettu, joten ole mieluummin kommentoimatta, kuin kirjoitat paskaa.

Ap

Pitäiskö sun kanssa opetella käyttäytymistä? Jokainen tietää, että kaupassa "kasvattaminen" on turhaa, jollei niitä pelisääntöjä ole ennen sitä opeteltu. Ja käyttäisit sinäkin niitä oikeita sanoja sitten eli ohjeistaa tms.

Vittu mikä mielensäpahoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisissä kasvatusohjeissa ihan suoraan sanotaan, että taaperolla pitäisi olla keittiössä oma turvallinen kauhakaappi ja että kieltämisen sijasta pitäisi ohjata muuhun toimintaan. Taaperon käsitteellinen ajattelu on vielä sen verran alkeellista, että hän menee kieltotilanteissa takuuvarmasti "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia" -jippoon.

Jatkuva kieltäminen tekee lapsesta lapasen. Samoin kieltoja täynnä oleva elämänpiiri hidastaa motorista kehitystä. Asioita, joita joku voi pitää hyvinä, mutta jotka voivat myöhemmin kostautua.

Kaikelle on paikkansa ja aikansa. Kauppa ei ole kiipeilyteline. Kiivaimmassa uhmassa olevaa lasta ei kannata raahata jatkuvasti kauppaan koettelemaan rajojaan. Mutta aina ei ole vaihtoehtoja siinäkään.

Yritetään hyväksyä toisemme ja toistemme vajavaisuus kasvattajina.

No jaa. Nykyisissä kasvatusohjeissa on epäilemättä noin, mutta eipä tuollainen olisi muutama vuosikymmen sitten tullut useimmille vanhemmille mieleenkään, että keittiöön pitäisi perustaa oma kaappi lapsen leikkiä varten. Ja ihan hyvin pärjättiin. Muutoinkin tämä kotien "lapsiystävälliseksi" muuttaminen on aika uusi ilmiö. Toki haitallisia aineita on jo kauan piilotettu lapsilta ja portaisiin laitettu turvaportteja, mutta muutoin ero lapsiperheiden sisustamisessa on huomattava.

Muutamia vuosikymmeniä sitten myös lapsia lyötiin kasvatuksen varjolla. Nykyään sitä pidetään sopimattomana kaikkialla paitsi tällä palstalla, jolla lyöminen on tuottanut viisaita ja tervepäisiä (kröhöm) kansalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kotona ja kylällä saa kyllä olla eri säännöt. Niin se on aikuisillakin. Kotona taapero saa kulkea aika vapaasti ja sovitella kenkiä eteisessä ja tutkia kauhoja keittiössä, mutta kylässä kiellän, ellei isäntä tai emäntä anna lupaa. On meillä kotonakin laatikoita ja kaappeja, joille ei saa mennä, mutta mua ei huvita kieltää joka laatikon tutkimista. Eipähän tarvi leluja niin paljon, kun saa viihdykettä kauhoista.

Mä olen samaa mieltä, jos se lapsi sitten osaa kyläpaikassa käyttäytyä.

Meillä se toimii. Lapsi saa kotona järjestellä kenkiä, ottaa kattiloita ja kauhoja ja vaikka tehdä haloista tornin. Saa hyppiä ja pomppia ja välillä vähän kiljahtaakin. Ei tuo silti kylässä tee samoja asioita koska on pienestä pitäen kerrottu, että toisten ihmisten tavaroihin ei saa ilman lupaa koskea eikä riehua kylässä.

Paljon alta kaksivuotiaana oppi, että ei kaupassakaan saa avata lelua tai namia ennen kuin se on maksettu ja siihen saa luvan. Istuu vain kiltisti ja ihailee aarrettaan kunnes on päästy kassojen ohi.

Joko tuo on ylihelppo lapsi tai sitten mä olen ihan loistava kasvattaja, ken tietää ;)

24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekös sua ilahduttais. että joku karjuisi kaupassa lapselle?

Sun kannattaa hakea tukea sun vanhemmuuteen jos ainoat vaihtoehdot on antaa lasten elää kuin pellossa tai sitten huutaa hiljaiseksi.

Sitähän huutamista se usein tuo komentaminen on. Ainakin sellainen minka muutkin huomaa. Ja sitähän tuo ap. tässä haki. Sulla se kommentoiminen toisille taitaa olla aina henkilökohtaisuuksiin menemistä?

Ei tässä mitään huutamista haettu, joten ole mieluummin kommentoimatta, kuin kirjoitat paskaa.

Ap

Pitäiskö sun kanssa opetella käyttäytymistä? Jokainen tietää, että kaupassa "kasvattaminen" on turhaa, jollei niitä pelisääntöjä ole ennen sitä opeteltu. Ja käyttäisit sinäkin niitä oikeita sanoja sitten eli ohjeistaa tms.

Vittu mikä mielensäpahoittaja.

Voi vittu mikä lukija ja kuka pahoitti mielensä?

Ihmettelen samaa, että millaiset kasvatusmetodit joillakin on, kun lapset saa hyöriä ja pyöriä kaupoissa miten sattuu. Huudatetaan väsynyttä lasta täysissä pukineissa posket punottaen illalla kaupoissa, selkeästi näkee, että lapsi on väsynyt ja unen tarpeessa, joskus selvästi flunssaisia. Tai sitten lapset juoksentelee sinne tänne ja ruokakaupoissa koskettelevat kaikkea mahdollista ja vanhemmat ovat kuin eivät näkisikään. Samoin annetaan ne pikkukärryt lapselle ja ei sitten katsota, että miten se niiden kanssa osaa mennä. Ilmeisesti toisille on se ja sama, minkälaista muilla asiakkailla on näiden pikkuriiviöiden terrorisoidessa kauppareissuja.

Minä en lähtenyt koskaan väsyneiden lapsien kanssa kauppaan tai jos menin, niin mahdollisimman pikareissu. Uhmaikäinen sai kerran raivarin ruokakaupassa tai lähinnä yritti sellaista, mutta kun ei muutamat kiellot auttaneet, kannoin lapsen autoon ja kotiin - ei sen jälkeen tapellut kauppareissuilla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään olen törmännyt johonkin ihmekasvatukseen ettei lapsille muka saisi enää sanoa "ei" ja sen tilalle pitäisi tarjota jotain vaihtoehtoa. Ihan ääliömäistä ja näkyy kyllä siinä miten nykylapsilla ei ole mitään rajoja ja saa tehdä just mitä huvittaa. Esimerkkinä tutun lapset riehuivat juhlissani ja tekivät koko ajan kiellettyä asiaa. Kun minä "kehtasin" kieltää lapsia sain haukut vanhemmilta. Kävi niin että jouduin itse ojennettavaksi.

Siinä ihmekasvatuksessa  on ideana, että pieni lapsi ei vielä ymmärrä mitä se EI juuri siinä tilanteessa tarkoittaa. Jos lapsi vaikka nappaisi siellä kaupassa jonkun helposti särkyvän kulhon ja lähtee juoksemaan sen kanssa ja huudat ei, mitä lapsen pitäisi silloin tehdä? Päästää heti irti (eli tiputtaa lattialle)? On paljon järkevämpää kertoa lapselle mitä toivot lapsen tekevän, esim "laske kulho varovasti hyllylle". Rajat tietenkin pitää olla, mutta lapsen on helpompi noudattaa niitä, kun ymmärtää mitä häneltä odotetaan.

Välillä näkee esim siellä kaupassa vanhempia, jotka huutavat pää punaisena koko ajan eitä, enkä edes aikuisena ymmärrä mitä he haluavat lapsen tekevän. Miten sen 3-vuotiaan pitäisi tietää miten toimia, jos kukaan ei neuvo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään olen törmännyt johonkin ihmekasvatukseen ettei lapsille muka saisi enää sanoa "ei" ja sen tilalle pitäisi tarjota jotain vaihtoehtoa. Ihan ääliömäistä ja näkyy kyllä siinä miten nykylapsilla ei ole mitään rajoja ja saa tehdä just mitä huvittaa. Esimerkkinä tutun lapset riehuivat juhlissani ja tekivät koko ajan kiellettyä asiaa. Kun minä "kehtasin" kieltää lapsia sain haukut vanhemmilta. Kävi niin että jouduin itse ojennettavaksi.

Siinä ihmekasvatuksessa  on ideana, että pieni lapsi ei vielä ymmärrä mitä se EI juuri siinä tilanteessa tarkoittaa. Jos lapsi vaikka nappaisi siellä kaupassa jonkun helposti särkyvän kulhon ja lähtee juoksemaan sen kanssa ja huudat ei, mitä lapsen pitäisi silloin tehdä? Päästää heti irti (eli tiputtaa lattialle)? On paljon järkevämpää kertoa lapselle mitä toivot lapsen tekevän, esim "laske kulho varovasti hyllylle". Rajat tietenkin pitää olla, mutta lapsen on helpompi noudattaa niitä, kun ymmärtää mitä häneltä odotetaan.

Välillä näkee esim siellä kaupassa vanhempia, jotka huutavat pää punaisena koko ajan eitä, enkä edes aikuisena ymmärrä mitä he haluavat lapsen tekevän. Miten sen 3-vuotiaan pitäisi tietää miten toimia, jos kukaan ei neuvo...

No, jos ohjeistus loppuu tuohon "laske kulho varovasti hyllylle", mitä lapsi tekee seuraavalla kerralla: ottaa kulhon käteen ja juoksee sen kanssa ja jos on oppinut jotain, laskee sen varovasti hyllylle :) Sellaistakin ihmekasvatusta on, että lapselle opetetaan pienestä pitäen, että JOKA TAVARAAN EI TARVITSE KOSKEA. En pidä itseäni minään erityisen hyvänä kasvattajana, mutta tuossa asiassa olen selvästi jotenkin onnistunut tai sitten lapsillani on sisäsyntyisiä suuria kykyjä, sillä he eivät vaan ole napsineet kaupassa, kyläpaikassa tms. mitä vaan tavaroita käsiinsä. En käsittääkseni tehnyt sellaista itsekään lapsena ja se on ollut minulle jotenkin niin itsestään selvää, että se on sitten selvästikin ollut helppo opettaa lapsille samanlaisena selviönä. Lapseni on erityislapsi ja hänellä on hieman ongelmia toiminnan ohjauksessa, mutta hänenkin kanssaan kasvatusajatus on, että niiden taitojen mukaista käytöstä voi vaatia, mitä lapsella jo on. Jos lapselle on juuri sanottu, että "älä ota sitä kulhoa", niin kyllä aika moni lapsi hoksaa, että ei-sanalla viitataan juuri tähän asiaan, eikä sen pitäisi olla mitenkään epäselvää.

Viime lauantaina Prismassa juustomaistiaispöydän luona katselin, kun mamma antoi pilttinsä ottaa itse tikulla juustoa maistiaislautaselta. Toisessa kädessä oli tikku ja toisella kädellä auttoi, toki koskemalla samalla kaikkiin juustonpaloihin. Mamma itsekin mätti juustoa siihen malliin, että taisi olla vähän nälkäkin sekä äidillä että lapsella. Kertakaikkisen hienoa vanhemmuutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään olen törmännyt johonkin ihmekasvatukseen ettei lapsille muka saisi enää sanoa "ei" ja sen tilalle pitäisi tarjota jotain vaihtoehtoa. Ihan ääliömäistä ja näkyy kyllä siinä miten nykylapsilla ei ole mitään rajoja ja saa tehdä just mitä huvittaa. Esimerkkinä tutun lapset riehuivat juhlissani ja tekivät koko ajan kiellettyä asiaa. Kun minä "kehtasin" kieltää lapsia sain haukut vanhemmilta. Kävi niin että jouduin itse ojennettavaksi.

Siinä ihmekasvatuksessa  on ideana, että pieni lapsi ei vielä ymmärrä mitä se EI juuri siinä tilanteessa tarkoittaa. Jos lapsi vaikka nappaisi siellä kaupassa jonkun helposti särkyvän kulhon ja lähtee juoksemaan sen kanssa ja huudat ei, mitä lapsen pitäisi silloin tehdä? Päästää heti irti (eli tiputtaa lattialle)? On paljon järkevämpää kertoa lapselle mitä toivot lapsen tekevän, esim "laske kulho varovasti hyllylle". Rajat tietenkin pitää olla, mutta lapsen on helpompi noudattaa niitä, kun ymmärtää mitä häneltä odotetaan.

Välillä näkee esim siellä kaupassa vanhempia, jotka huutavat pää punaisena koko ajan eitä, enkä edes aikuisena ymmärrä mitä he haluavat lapsen tekevän. Miten sen 3-vuotiaan pitäisi tietää miten toimia, jos kukaan ei neuvo...

No, jos ohjeistus loppuu tuohon "laske kulho varovasti hyllylle", mitä lapsi tekee seuraavalla kerralla: ottaa kulhon käteen ja juoksee sen kanssa ja jos on oppinut jotain, laskee sen varovasti hyllylle :) Sellaistakin ihmekasvatusta on, että lapselle opetetaan pienestä pitäen, että JOKA TAVARAAN EI TARVITSE KOSKEA. En pidä itseäni minään erityisen hyvänä kasvattajana, mutta tuossa asiassa olen selvästi jotenkin onnistunut tai sitten lapsillani on sisäsyntyisiä suuria kykyjä, sillä he eivät vaan ole napsineet kaupassa, kyläpaikassa tms. mitä vaan tavaroita käsiinsä. En käsittääkseni tehnyt sellaista itsekään lapsena ja se on ollut minulle jotenkin niin itsestään selvää, että se on sitten selvästikin ollut helppo opettaa lapsille samanlaisena selviönä. Lapseni on erityislapsi ja hänellä on hieman ongelmia toiminnan ohjauksessa, mutta hänenkin kanssaan kasvatusajatus on, että niiden taitojen mukaista käytöstä voi vaatia, mitä lapsella jo on. Jos lapselle on juuri sanottu, että "älä ota sitä kulhoa", niin kyllä aika moni lapsi hoksaa, että ei-sanalla viitataan juuri tähän asiaan, eikä sen pitäisi olla mitenkään epäselvää.

Väännetään nyt vielä rautalangasta. Lapselle kuuluu opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Esim. kaupassa voi katsella tavaroita, mutta niihin ei kosketa ilman lupaa. Mutta siinä vaiheessa, kun lapsi on jo tehnyt jotain mitä ei sais tehdä, on paljon hedelmällisempää ohjeistaa mitä hänen pitää nyt tehdä vs. huuta ei. 

Siis tuo lihavoitu kohta. Vaikka lapsi tietää että kulhoa ei olisi saanut ottaa, ei hän välttämättä ymmärrä mitä hänen kuuluu tehdä nyt, kun kulho on jo kädessä ja vanhempi huutaa vihaisesti ei. Minusta irti päästäminen olisi aika luonnollinen reaktio pelästyneeltä pieneltä lapselta. Kerro sinä mitä lapsen kuuluisi tuossa tilanteessa tehdä? Laskea se maahan? Tuoda sinulle? Viedä takaisin? Miksi lapsen edes pitäisi joutua arvailemaan, kun voit vain kertoa sen hänelle yhdellä helposti ymmärrettävällä lauseella?