Onneksi itse tajusin luokkaerot vasta täytettyäni 25

Mitkä ihmeen luokkaerot. Ei Suomessa sellaista ole

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ihmeen luokkaerot. Ei Suomessa sellaista ole

Totta kai on. Aivan tutkittu juttu. Ja koko ajan isonevat erot kuten tuloerotkin. Suomalainen vain ei ymmärrä näitä nyansseja kovinkaan helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ihmeen luokkaerot. Ei Suomessa sellaista ole

Totta kai on. Aivan tutkittu juttu. Ja koko ajan isonevat erot kuten tuloerotkin. Suomalainen vain ei ymmärrä näitä nyansseja kovinkaan helposti.

Luokkayhteiskunnassa on kyse siitä että ihminen kuuluu tiettyyn luokkaan ja sieltä ei voi nousta ylöspäin. Ei esimerkiksi pääse koulutukseen vaikka olisi kuinka hyvä ollut koulussa. Vaikka saisi jostain ison summan rahaakin niin silti ihmiset pitää ala-arvoisena.

Älä nyt viitsi. Jos sinua on kannustettu opiskelemaan ja sinua on tuettu valinnoissasi, sinulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, miten lähtökohdat voivat vaikuttaa valintoihin. Hienoa, että perheessäsi pidetään koulutusta tärkeänä, mutta on myös perheitä, joissa näin ei ole. Missäköhän yhteiskuntaluokissa koulutusta karsastavia perheitä on enemmän, ylä-, keski-, työväen- vai alaluokassa? Nuorten identiteetti muovautuu vuorovaikutuksessa oman perheen ja muun lähipiirin kanssa, ja jos vaikka yliopisto-opinnoista ei koskaan puhuta edes vaihtoehtona, ei nuorelle synny mitään kosketuspintaa niihin.

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Meillä on perheitä joille jo lukiokirjojen osto on ylivoimaista.

Minä tajusin ne yliopistolla. Itse olen duunariperheen lapsi, ja tuttavapiirini oli pääosin ollut samanlaisista taustoista. Kuvittelin, ettei Suomessa mitään varsinaisia luokkaeroja ole, eikä toisistaan radikaalisti poikkeavia luokkaan liittyviä elämäntapoja, vaikka toki toiset on rikkaampia ja toiset köyhempiä.

Yliopistolla sitten törmäsi porukkaan, jotka olivat syntyneeet perheisiin joissa paitsi rahan riittävyys oli arkea, ja heille vanhemmat hankki opiskelukämpän, auton, Stockmannin luotollisella kortilla sai ostella ruoat ja vanhemmat maksoi sen laskut jne. Mutta ei tämä ollut isoin ero, koska olinhan sen ennenkin tiennyt että rikkaita on olemassa. Suurin hämmästys oli se, että näiden perheissä oli eletty hyvin eri tavalla kuin vaikka meillä: he olivat hyvin sivistyneitä jopa "epäkäytännöllisistä" asioista kuten taiteista ja kulttuurista ja kuluttivat niitä, olivat hämmästyttävän kiinnostuneita älyllisestä keskustelusta esim. filosofiasta tai uskonnosta, he olivat tottuneita syömään hienoissa ravintoloissa ja käyttäytymään hienoissa juhlissa (itse kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä kun olin yliopistossa). 

Tulihan siinä alkuun pieni masennus, että miten minä ikinä pääsen tuohon, kun tunnen itseni niin juntiksi maalaistolloksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Meillä on perheitä joille jo lukiokirjojen osto on ylivoimaista.

No tuo on köyhyyttä ja sille voi tehdä jotain. Nuori voi vaikka itse täytettyään 17v nostaa opintolainan ja käydän sen lukion, jos haluaa. Luokkayhteiskunnassa ei välttämättä kouluun mennä, vaikka rahaa olisi kuin roskaa tai sitten päästään, mutta kohdellaan huonosti opiskelutovereiden taholta eikä  välttämättä saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Meillä on perheitä joille jo lukiokirjojen osto on ylivoimaista.

No tuo on köyhyyttä ja sille voi tehdä jotain. Nuori voi vaikka itse täytettyään 17v nostaa opintolainan ja käydän sen lukion, jos haluaa. Luokkayhteiskunnassa ei välttämättä kouluun mennä, vaikka rahaa olisi kuin roskaa tai sitten päästään, mutta kohdellaan huonosti opiskelutovereiden taholta eikä  välttämättä saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa koskaan. 

Niin koulutushan ei enää takaa työpaikkaa. Tarvitaan ne suhteet ja verkostot siihen ja ne menevät luokan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Meillä on perheitä joille jo lukiokirjojen osto on ylivoimaista.

No tuo on köyhyyttä ja sille voi tehdä jotain. Nuori voi vaikka itse täytettyään 17v nostaa opintolainan ja käydän sen lukion, jos haluaa. Luokkayhteiskunnassa ei välttämättä kouluun mennä, vaikka rahaa olisi kuin roskaa tai sitten päästään, mutta kohdellaan huonosti opiskelutovereiden taholta eikä  välttämättä saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa koskaan. 

Niin koulutushan ei enää takaa työpaikkaa. Tarvitaan ne suhteet ja verkostot siihen ja ne menevät luokan mukaan.

No höpön höpön luokan mukaan. Tietty yksityisellä sektorilla on hyötyä, jos tuntee ihmisiä ja heidän suosituksestaan pääsee töihin. Luokkajaolla tuskin mitään tekemistä asian kanssa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että Suomessa kuitenkin toimitaan oman pärstän ja osaamisen avulla, ei sukulaisten pönkittämänä. Ei Suomalaisilla yrityksillä ole varaa palkata osaamatonta kauppaneuvoksen sisarenpoikaa, vaan täytyy olla olla osaamista ja ymmärrystä ja valitaan hommaan paras.

Tajusin jo aika pienenä lapsena, että perheemme on paljon keskimääräistä köyhempi ja että jotkut muut perheet elävät ihan erilaista elämää. Ei olisi tullut kysymykseenkään, että koskaan olisimme käyneet vaikka museossa, teatterissa tai konsertissa. Ruokapöytäkeskustelujen aiheita olivat naapuruston juorut - kenen akka panee postimiehen kanssa - ja parasta viihdettä perheen keskinäinen pieruhuumori sekä Pulttibois-tyyppiset televisio-ohjelmat. Kaikkia peruskoulua pidemmälle kouluttautuneita pidettiin itseään täynnä olevina "herroina". Kun varovasti otin esille, että haluaisin lukioon, ilmoittivat vanhemmat, että kirjoja he eivät aio ostaa eivätkä muutenkaan tukea opintojani. Heillä oli suunnitelmissa, että menisin peruskoulun jälkeen lähikaupan kassaksi tai siivoojaksi tai sitten elelisin toimeentulotuella muun perheen kanssa. Asia saatiin onneksi ratkaistua niin, että eräs hyväntahtoinen sukulainen, joka näki vaikean tilanteeni sekä motivaationi ja kykyni, tarjoutui ottamaan minut lukion ajaksi luokseen asumaan ja huolehtimaan elatuksestani. Näin pääsin yhden valintojani tukevan aikuisen avulla vähitellen ponnistelemaan elämässä eteenpäin. Olen sittemmin valmistunut myös yliopistosta ja ollut jo vuosia koulutustani vastaavassa työssä. Perheeseeni välit ovat viileät, olenhan nyt yksi "herroista". Omien kokemusteni pohjalta pidän loukkaavana ap:n näkemystä, että perhetausta ei vaikuta valintoihin ja elämässä pärjäämiseen. Mitä ap:n mielestä kaltaisteni nuorten, joilla ei ole samanlaista auttavaa sukulaista kuin minulla, pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa on mahdollista kouluttautua. Ei ole lähtökohdista kiinni, kiitos maksuttoman koulujärjestelmän. Siitä ei kai tutkimuksessa ollutkaan kyse? Enempi siitä, miten yksilö kokee erilaiset lähtökohdat.

Meillä on perheitä joille jo lukiokirjojen osto on ylivoimaista.

No tuo on köyhyyttä ja sille voi tehdä jotain. Nuori voi vaikka itse täytettyään 17v nostaa opintolainan ja käydän sen lukion, jos haluaa. Luokkayhteiskunnassa ei välttämättä kouluun mennä, vaikka rahaa olisi kuin roskaa tai sitten päästään, mutta kohdellaan huonosti opiskelutovereiden taholta eikä  välttämättä saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa koskaan. 

Niin koulutushan ei enää takaa työpaikkaa. Tarvitaan ne suhteet ja verkostot siihen ja ne menevät luokan mukaan.

No höpön höpön luokan mukaan. Tietty yksityisellä sektorilla on hyötyä, jos tuntee ihmisiä ja heidän suosituksestaan pääsee töihin. Luokkajaolla tuskin mitään tekemistä asian kanssa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että Suomessa kuitenkin toimitaan oman pärstän ja osaamisen avulla, ei sukulaisten pönkittämänä. Ei Suomalaisilla yrityksillä ole varaa palkata osaamatonta kauppaneuvoksen sisarenpoikaa, vaan täytyy olla olla osaamista ja ymmärrystä ja valitaan hommaan paras.

Missä kuplassa oikein elät kun tutkimusten mukaan juuri verkostot ovat a ja o työllistymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Minä tajusin ne yliopistolla. Itse olen duunariperheen lapsi, ja tuttavapiirini oli pääosin ollut samanlaisista taustoista. Kuvittelin, ettei Suomessa mitään varsinaisia luokkaeroja ole, eikä toisistaan radikaalisti poikkeavia luokkaan liittyviä elämäntapoja, vaikka toki toiset on rikkaampia ja toiset köyhempiä.

Yliopistolla sitten törmäsi porukkaan, jotka olivat syntyneeet perheisiin joissa paitsi rahan riittävyys oli arkea, ja heille vanhemmat hankki opiskelukämpän, auton, Stockmannin luotollisella kortilla sai ostella ruoat ja vanhemmat maksoi sen laskut jne. Mutta ei tämä ollut isoin ero, koska olinhan sen ennenkin tiennyt että rikkaita on olemassa. Suurin hämmästys oli se, että näiden perheissä oli eletty hyvin eri tavalla kuin vaikka meillä: he olivat hyvin sivistyneitä jopa "epäkäytännöllisistä" asioista kuten taiteista ja kulttuurista ja kuluttivat niitä, olivat hämmästyttävän kiinnostuneita älyllisestä keskustelusta esim. filosofiasta tai uskonnosta, he olivat tottuneita syömään hienoissa ravintoloissa ja käyttäytymään hienoissa juhlissa (itse kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä kun olin yliopistossa). 

Tulihan siinä alkuun pieni masennus, että miten minä ikinä pääsen tuohon, kun tunnen itseni niin juntiksi maalaistolloksi.

Olen minäkin duunariperheen tytär. Vuokralla asuttu, autot aina 15 vuotta vanhoja, ei ikinä matkusteltu ym. Sivistystä on kuitenkin opetettu mm. käytöstavat. Olen ollut asioista kiinnostunut. Ravintolassa olen käynyt hienosti syömässä vasta opiskeluaikana. Juntiksi en ole tuntenut itseäni koskaan.

Ihan soopaa tämä luokkaerotoitotus Suomessa. Luin se Hesarin jutun talonmiehen tyttärestä, ja oli kyllä taas aikamoista yleistystä. Duunarit tienaavat Suomessa helposti enemmän kuin akateemiset, rahaa on käydä ravintoloissa ja matkoilla. 

Eri asia on sitten nämä kokonaan syrjäytyneet, mutta siinä on usein kyseessä mielenterveysogelmat, päihteet tai muut sairaudet. 

Hyvä esimerkki luokkayhteiskunnasta on esimerkiksi ihan peruskouluvalinnat. Esimerkiksi ekaluokkalaiset tai kolmasluokkalaiset voivat hakea erityiskouluihin musikaalisuuden perusteella ja paikkoina vaikkapa Kaisaniemen ala-aste (jossa mm. Cantores minores-kuoron pojat) ja Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa samassa rakennuksessa oleva ala-aste, jossa näppärästi koulupäivän aikana voi käydä viulutunneilla tai pianotunneilla tai soittaa muuta koulun tarjontaa. 

Tämä luokka-juttu pohjautuu siihen, että noihin molempiin kouluihin on siis musikaalisuus-testi, joka periaatteessa on kaikille avoin. Käytännössä ja siis aikuistenoikeasti ei ole mitään mahdollisuutta, mikäli ekaluokkalainen tai kolmasluokkalainen ole jo ollut vähintään puolta elämästään viikottain musiikkiopistotasoisessa koulutuksessa. Taaperona siis muskarissa ja leikki-ikäisestä lähtien soittaen itse instrumenttia. Esim viulutunnit musiikkiopistolla maksaa noin 700 euroa vuodessa ja lisäksi pitää harjoitella monta kertaa viikossa. Jos siis tähän ei valmenneta ihan jo alusta lähtien, niin ei mitään mahdollisuutta näihin musiikki-erityiskouluihin. Sama juttu muuten jo tanssin kanssa, jos haluaa oikeasti balettiin. Ihan teoriassa voisi baletissa aloittaa 7-8 vuotiaana, mutta käytännössä se ei enää onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan soopaa tämä luokkaerotoitotus Suomessa. Luin se Hesarin jutun talonmiehen tyttärestä, ja oli kyllä taas aikamoista yleistystä. Duunarit tienaavat Suomessa helposti enemmän kuin akateemiset, rahaa on käydä ravintoloissa ja matkoilla. 

Eri asia on sitten nämä kokonaan syrjäytyneet, mutta siinä on usein kyseessä mielenterveysogelmat, päihteet tai muut sairaudet. 

Kun tässä ei ole kyse vain rahasta, mutta ilmeisesti olet tutkinut asiaa enemmän kuin tämä sosiologi.

Vierailija kirjoitti:

Minä tajusin ne yliopistolla. Itse olen duunariperheen lapsi, ja tuttavapiirini oli pääosin ollut samanlaisista taustoista. Kuvittelin, ettei Suomessa mitään varsinaisia luokkaeroja ole, eikä toisistaan radikaalisti poikkeavia luokkaan liittyviä elämäntapoja, vaikka toki toiset on rikkaampia ja toiset köyhempiä.

Yliopistolla sitten törmäsi porukkaan, jotka olivat syntyneeet perheisiin joissa paitsi rahan riittävyys oli arkea, ja heille vanhemmat hankki opiskelukämpän, auton, Stockmannin luotollisella kortilla sai ostella ruoat ja vanhemmat maksoi sen laskut jne. Mutta ei tämä ollut isoin ero, koska olinhan sen ennenkin tiennyt että rikkaita on olemassa. Suurin hämmästys oli se, että näiden perheissä oli eletty hyvin eri tavalla kuin vaikka meillä: he olivat hyvin sivistyneitä jopa "epäkäytännöllisistä" asioista kuten taiteista ja kulttuurista ja kuluttivat niitä, olivat hämmästyttävän kiinnostuneita älyllisestä keskustelusta esim. filosofiasta tai uskonnosta, he olivat tottuneita syömään hienoissa ravintoloissa ja käyttäytymään hienoissa juhlissa (itse kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä kun olin yliopistossa). 

Tulihan siinä alkuun pieni masennus, että miten minä ikinä pääsen tuohon, kun tunnen itseni niin juntiksi maalaistolloksi.

Kiinnostus älylliseen keskusteluun ei johdu luokasta eikä rahasta vaan ihmisen omista intresseistä.  Taiteita ja kulttuuria voi harrastaa ihan itsekseen ja oppia ja tietää niistä paljon jos sellainen sattuu kiinnostamaan,

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki luokkayhteiskunnasta on esimerkiksi ihan peruskouluvalinnat. Esimerkiksi ekaluokkalaiset tai kolmasluokkalaiset voivat hakea erityiskouluihin musikaalisuuden perusteella ja paikkoina vaikkapa Kaisaniemen ala-aste (jossa mm. Cantores minores-kuoron pojat) ja Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa samassa rakennuksessa oleva ala-aste, jossa näppärästi koulupäivän aikana voi käydä viulutunneilla tai pianotunneilla tai soittaa muuta koulun tarjontaa. 

Tämä luokka-juttu pohjautuu siihen, että noihin molempiin kouluihin on siis musikaalisuus-testi, joka periaatteessa on kaikille avoin. Käytännössä ja siis aikuistenoikeasti ei ole mitään mahdollisuutta, mikäli ekaluokkalainen tai kolmasluokkalainen ole jo ollut vähintään puolta elämästään viikottain musiikkiopistotasoisessa koulutuksessa. Taaperona siis muskarissa ja leikki-ikäisestä lähtien soittaen itse instrumenttia. Esim viulutunnit musiikkiopistolla maksaa noin 700 euroa vuodessa ja lisäksi pitää harjoitella monta kertaa viikossa. Jos siis tähän ei valmenneta ihan jo alusta lähtien, niin ei mitään mahdollisuutta näihin musiikki-erityiskouluihin. Sama juttu muuten jo tanssin kanssa, jos haluaa oikeasti balettiin. Ihan teoriassa voisi baletissa aloittaa 7-8 vuotiaana, mutta käytännössä se ei enää onnistu.

Tähän taas sotketaan raha. Se että ei ole rahaa ei tarkoita alempaa luokkaa. Usein tällaiset asiat ovat ihan perheiden arvoista kiinni eli siitä käyttääkö rahan tupakkaan ja baariin, matkusteluun tai panostaako lapseen. Aina sekään ei onnistu, sillä lastahan ei voi pakottaa vanhemman toivomaan muottiin, vaikka kuinka yrittäisi.

Mitä ne luokkaerot sitten ovat, jos rahalla ei ole siihen vaikutusta? Toiset ihmiset nyt vaan ovat fiksumpia tai älykkäämpiä kuin toiset, mutta ei kai se ole luokkaero?

Aika kummallinen käsite Suomessa koko luokkaero. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki luokkayhteiskunnasta on esimerkiksi ihan peruskouluvalinnat. Esimerkiksi ekaluokkalaiset tai kolmasluokkalaiset voivat hakea erityiskouluihin musikaalisuuden perusteella ja paikkoina vaikkapa Kaisaniemen ala-aste (jossa mm. Cantores minores-kuoron pojat) ja Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa samassa rakennuksessa oleva ala-aste, jossa näppärästi koulupäivän aikana voi käydä viulutunneilla tai pianotunneilla tai soittaa muuta koulun tarjontaa. 

Tämä luokka-juttu pohjautuu siihen, että noihin molempiin kouluihin on siis musikaalisuus-testi, joka periaatteessa on kaikille avoin. Käytännössä ja siis aikuistenoikeasti ei ole mitään mahdollisuutta, mikäli ekaluokkalainen tai kolmasluokkalainen ole jo ollut vähintään puolta elämästään viikottain musiikkiopistotasoisessa koulutuksessa. Taaperona siis muskarissa ja leikki-ikäisestä lähtien soittaen itse instrumenttia. Esim viulutunnit musiikkiopistolla maksaa noin 700 euroa vuodessa ja lisäksi pitää harjoitella monta kertaa viikossa. Jos siis tähän ei valmenneta ihan jo alusta lähtien, niin ei mitään mahdollisuutta näihin musiikki-erityiskouluihin. Sama juttu muuten jo tanssin kanssa, jos haluaa oikeasti balettiin. Ihan teoriassa voisi baletissa aloittaa 7-8 vuotiaana, mutta käytännössä se ei enää onnistu.

Tähän taas sotketaan raha. Se että ei ole rahaa ei tarkoita alempaa luokkaa. Usein tällaiset asiat ovat ihan perheiden arvoista kiinni eli siitä käyttääkö rahan tupakkaan ja baariin, matkusteluun tai panostaako lapseen. Aina sekään ei onnistu, sillä lastahan ei voi pakottaa vanhemman toivomaan muottiin, vaikka kuinka yrittäisi.

Juho Saarihan on tutkinut huono-osaisuutta, miten jatkuva juuri ja juuri sinnittely muokkaa ajatusmaailmaa. Pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus on mahdotonta. Opiskelu nimenomaisesti vastisi tällaista kykyä. Aloitteellisuus sammuu ja maailmankuva kapenee. Masennus vaivaa. Hyväosaisen on niin hyvä kiillottaa sädekehäänsä arvottamalla köyhän valintoja vaikka todellisuudessa köyhällä ei ole sitä valinnanvapauden luksusta.