Onneksi itse tajusin luokkaerot vasta täytettyäni 25

Nykyään koulutus ei enää takaa luokkanousua. Suomi on täynnä työttömiä ja matalapalkkaduuneissa kitkuttelevia akateemisia, tutkinnosta ei ole hyötyä jos ei pääse koulutusta vastaaviin työtehtäviin.

[.[/quote]

Tuloero on eri asia kuin luokkaero. Voit olla akateemisesta perheestä, opiskella yliopistossa lastentarhanopettajaksi, tehdä kolme lasta, erota puolisostasi ja sairastua nivelreumaan, etkä enää pystykään tekemään työtäsi. Olet edelleen akateemisesta perheestä lähtöisin oleva akateemisesti koulutettu ihminen ja arvomaailmasi edelleen ylemmän keskiluokan arvomaailma, mutta rahasi ovat niin finaalissa, että lukiokirjojen osto lapsillesi on

ylivoimaista. [/quote]

Jos olet akateemisesta  suvusta  niin tässä tapauksessa sun vanhemmat, sisarukset, serkut, tädit, sedät hommaa ne lukiokirjat ja musiikkiopistot sun kakruille. Tai sitten perintöä tupsahtanut ainakin muutama kymppitonni että saa ne kirjat ja musiikkiopistot maksettua. Ja serkun tai tädin kesämökille Nizzaan voi mennä hermilomalle.

Just tämä on se luokkajuttu. Jos olet yh-siivojan lapsi niin akateemisen työttömyyden sinua kohdatessa et välttämättä saa edellämainittua boostia.  Maailma on julma.

Jos on itsetunto kunnossa ei tarvitse pähkäillä tuollaisia asioita. 

Mun pohjalainen isäni sanoi aina, jos aloin epäröimään ihmisten edessä, että paska se hölkkää tuonkin sisällä. Se auttoi kummasti laittamaan asiat oikeaan mittasuhteeseen, enkä sen koommin ole kärsinyt itsetunto-ongemista. Jos tapaan rikkaampia tai menestyneempiä ihmisiä muistan isäni sanat ja ajattelen, että tuolla on vaan käynyt vähän parempi mäihä kun mulla mutta ei se muuten sen parempi ole.

Meitä valmistui pari vuotta sitten samaan aikaan n. 10 aineenopettajaa, vain 2 sai töitä syksyksi. Ketkä he olivat? Eivät suinkaan he, joilla oli parhaat arvosanat tai eniten sijaisuuksia (opetuskokemusta) taustalla. Toisen äiti oli ison koulun rehtorina ja toisella oli professorisukulainen joka palkkasi tämän yliopistolle.

Suhteet on avainasia nykytilanteessa, ei niinkään se kuinka hyvä tai ahkera olet.

Vierailija kirjoitti:

Tuloero on eri asia kuin luokkaero. Voit olla akateemisesta perheestä, opiskella yliopistossa lastentarhanopettajaksi, tehdä kolme lasta, erota puolisostasi ja sairastua nivelreumaan, etkä enää pystykään tekemään työtäsi. Olet edelleen akateemisesta perheestä lähtöisin oleva akateemisesti koulutettu ihminen ja arvomaailmasi edelleen ylemmän keskiluokan arvomaailma, mutta rahasi ovat niin finaalissa, että lukiokirjojen osto lapsillesi on

ylivoimaista. 

Jos olet akateemisesta  suvusta  niin tässä tapauksessa sun vanhemmat, sisarukset, serkut, tädit, sedät hommaa ne lukiokirjat ja musiikkiopistot sun kakruille. Tai sitten perintöä tupsahtanut ainakin muutama kymppitonni että saa ne kirjat ja musiikkiopistot maksettua. Ja serkun tai tädin kesämökille Nizzaan voi mennä hermilomalle.

Just tämä on se luokkajuttu. Jos olet yh-siivojan lapsi niin akateemisen työttömyyden sinua kohdatessa et välttämättä saa edellämainittua boostia.  Maailma on julma.

Akateemisessa suvussa isovanhemmat saattavat olla vaikka kirjastonhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Molemmat akateemisia, mutta koko työikänsä julkisella sektorilla töissä ja ainoa omaisuus on ehkä omistusasunto, jossa asuvat itse. Pieni eläke. Tädit ja sedät avustavat omia lapsenlapsiaan. Samoin serkut. Akateemisuus ei ole sama asia kuin suuret tulot tai varallisuus. 

Tuntuu ehkä että luokkaeromalli on nimenomaan ihmisen oma kokemus eikä todellinen vallitseva asianlaita. Ihmettelen tätä, koska itse opiskelin Briteissä, jossa luokkaerot arjessa näkyvät paljon enemmän kuin Suomessa, mutta yliopistolla opiskelijoiden kesken eroja ei huomannut lainkaan. Samanlaisia nuoria ihmisiä kaikki, ei siellä keskusteltu siitä asuuko joku vanhempien omistamassa kämpässä vai ei. Tai ehkä se että suurimman osan kustannukset maksoivat vanhemmat taustasta riippumatta vaikutti siihen että kukaan ei kokenut tarpeelliseksi asioitaan selitellä. 

Itse tulen siis duunariperheestä ja -suvusta, jossa olen ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa yliopistossa opiskellut. En kokenut taustaani mitenkään rajaavana yliopistossa, koska aikuisena ihmisenä olen vapaa olemaan juuri sellainen kuin olen ja toteuttaa itseäni ja tavoitteitani siihen suuntaan mihin niiden haluan menevän. Ihmetyttää siksi suunnattomasti, että Suomessa jossa luokkayhteiskuntaa ei oikeastaan edes ole, kokevat toiset niin vahvasti kuuluvansa eri sosiaaliluokkaan kuin eri taustoista tulevat opiskelijat. 

Mä en tällä hetkellä pidä itseäni minään "luokan vaihtajana" tai mitenkään erityisesti pelkästään oman työväenluokan tahdonvoiman avulla yliopistoon päässeenä, vaikka vanhemmat duunareita ovatkin. Totuus on kuitenkin se että mä olen saanut ihan valtavan hyvät eväät kotoa, mitä tulee myöhempään koulumenestykseen. Vanhemmat ovat edelleen yhdessä ja ovat aina kunnioittaneet toisiaan, lapsia ollaan rakastettu, hoivattu ja taattu turvallinen lapsuus. Kouluun ja oppimiseen ollaan innostettu, ihan taaperosta lähtien oikeastaan kun vanhemmat ja isotsisarukset ovat halunneet lukea kirjoja mun kanssa ja opettaneet nimeämään asioita, ovat laulaneet mun kanssa lastenlauluja ja leikkineet mukana. Sillä on ihan hirveän iso vaikutus kognitiivisten kykyjen kasvamiseen, jolla taas on tietenkin todella iso vaikutus koko loppuelämän oppimis-, päättely- ja hahmottamistaitoihin.

Joo, ei ne voineet ostaa mulle valmennuskurssia tai auttaa pääsykoepänttäämisessä, kuten todella monen opiskelijakaverini vanhemmat. Siltikin nostan itseäni enemmän hattua opiskelijakaverilleni, jolla ei rahasta ole koskaan ollut pulaa mutta jonka äiti kuoli tämän ollessa 12-vuotias ja jonka isä ei mikään maailman läheisin ja välittävin isä ollut, kun tyyppi olisi tarvinnut tukea eniten.

Näissä asioissa ei kannata kytätä pelkkiä raha-asioita. Jos on hyvät vanhemmat, jotka ovat vielä olleet kiinnostuneita kulttuurista ja innostaneet lapsiakin siihen, en pitäisi yliopistoon pääsyä minään "ryysyistä rikkauksiin" -tarinana, vaikka rahaa ei olisikaan ollut kuin roskaa. Hieno saavutus se joka tapauksessa on, olit sitten lääkärin tai talonmiehen lapsi.

Se myös toki tässä kannattaa muistaa, että useimmiten nuo lapsenkasvatukseen panostavat ja monipuolisesti lapsen oppimista tukevat vanhemmat ovat akateemisen koulutuksen käyneitä, mistä taas johtuu juurikin tuo Suomessakin tapahtuva luokkatason periytyvyys ja se, että useimmiten yliopistolaisilla on varakkaammat vanhemmat. Ei kuitenkaan tämän perusteella kannata yksilötasolla päätellä, kuinka paljon kotoa on saatu tukea ja kuka teki sen sisäänpääsytyön "ihan itse". 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ehkä että luokkaeromalli on nimenomaan ihmisen oma kokemus eikä todellinen vallitseva asianlaita. Ihmettelen tätä, koska itse opiskelin Briteissä, jossa luokkaerot arjessa näkyvät paljon enemmän kuin Suomessa, mutta yliopistolla opiskelijoiden kesken eroja ei huomannut lainkaan. Samanlaisia nuoria ihmisiä kaikki, ei siellä keskusteltu siitä asuuko joku vanhempien omistamassa kämpässä vai ei. Tai ehkä se että suurimman osan kustannukset maksoivat vanhemmat taustasta riippumatta vaikutti siihen että kukaan ei kokenut tarpeelliseksi asioitaan selitellä. 

Itse tulen siis duunariperheestä ja -suvusta, jossa olen ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa yliopistossa opiskellut. En kokenut taustaani mitenkään rajaavana yliopistossa, koska aikuisena ihmisenä olen vapaa olemaan juuri sellainen kuin olen ja toteuttaa itseäni ja tavoitteitani siihen suuntaan mihin niiden haluan menevän. Ihmetyttää siksi suunnattomasti, että Suomessa jossa luokkayhteiskuntaa ei oikeastaan edes ole, kokevat toiset niin vahvasti kuuluvansa eri sosiaaliluokkaan kuin eri taustoista tulevat opiskelijat. 

Suomessa akateemisuus ei suoraan korreloi varallisuuden kanssa. Meillä on paljon ammatteja, joihin vaaditaan akateeminen loppututkinto, mutta palkat ei päätä huimaa. Joku diplomi-insinööri sairaanhoitopiirin tietohallintoyksikössä tienaa suurinpiirtein saman verran kuin samassa sairaanhoitopiirissä kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja. 

Vierailija kirjoitti:

Jos olet akateemisesta  suvusta  niin tässä tapauksessa sun vanhemmat, sisarukset, serkut, tädit, sedät hommaa ne lukiokirjat ja musiikkiopistot sun kakruille. Tai sitten perintöä tupsahtanut ainakin muutama kymppitonni että saa ne kirjat ja musiikkiopistot maksettua. Ja serkun tai tädin kesämökille Nizzaan voi mennä hermilomalle.

Just tämä on se luokkajuttu. Jos olet yh-siivojan lapsi niin akateemisen työttömyyden sinua kohdatessa et välttämättä saa edellämainittua boostia.  Maailma on julma.

Ja jos olet duunarisuvusta, voit pyytää apua vaikka putkimiessedältäsi, joka aikoinaan perusti hyvin menestyvän yrityksen ja ajelee nykyisin mersulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ehkä että luokkaeromalli on nimenomaan ihmisen oma kokemus eikä todellinen vallitseva asianlaita. Ihmettelen tätä, koska itse opiskelin Briteissä, jossa luokkaerot arjessa näkyvät paljon enemmän kuin Suomessa, mutta yliopistolla opiskelijoiden kesken eroja ei huomannut lainkaan. Samanlaisia nuoria ihmisiä kaikki, ei siellä keskusteltu siitä asuuko joku vanhempien omistamassa kämpässä vai ei. Tai ehkä se että suurimman osan kustannukset maksoivat vanhemmat taustasta riippumatta vaikutti siihen että kukaan ei kokenut tarpeelliseksi asioitaan selitellä. 

Itse tulen siis duunariperheestä ja -suvusta, jossa olen ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa yliopistossa opiskellut. En kokenut taustaani mitenkään rajaavana yliopistossa, koska aikuisena ihmisenä olen vapaa olemaan juuri sellainen kuin olen ja toteuttaa itseäni ja tavoitteitani siihen suuntaan mihin niiden haluan menevän. Ihmetyttää siksi suunnattomasti, että Suomessa jossa luokkayhteiskuntaa ei oikeastaan edes ole, kokevat toiset niin vahvasti kuuluvansa eri sosiaaliluokkaan kuin eri taustoista tulevat opiskelijat. 

Suomessa akateemisuus ei suoraan korreloi varallisuuden kanssa. Meillä on paljon ammatteja, joihin vaaditaan akateeminen loppututkinto, mutta palkat ei päätä huimaa. Joku diplomi-insinööri sairaanhoitopiirin tietohallintoyksikössä tienaa suurinpiirtein saman verran kuin samassa sairaanhoitopiirissä kolmivuorotyötä tekevä sairaanhoitaja. 

Kuitenkin suurin osa joka tästä puhuu ja kertoo huomanneensa asian juuri yliopistolla mainitsee opiskelukavereiden rahatilanteen, liittäen sen läheisesti henkiseen pääomaan: "asutaan vanhempien omistamassa asunnossa, käydään teatterissa, matkustellaan, keskustellaan korkeakirjallisuudesta". Miksi näin, jos varallisuudella ja toimeentulolla ei ole mitään tekemistä sosiaaliluokan kanssa? Kuinka moni tässäkään ketjussa tulee kertomaan opiskelukaverista jonka vanhemmat olivat opettajia ja tunsi olonsa opettajaperheen nuoren seurassa sivistymättömäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tajusin ne yliopistolla. Itse olen duunariperheen lapsi, ja tuttavapiirini oli pääosin ollut samanlaisista taustoista. Kuvittelin, ettei Suomessa mitään varsinaisia luokkaeroja ole, eikä toisistaan radikaalisti poikkeavia luokkaan liittyviä elämäntapoja, vaikka toki toiset on rikkaampia ja toiset köyhempiä.

Yliopistolla sitten törmäsi porukkaan, jotka olivat syntyneeet perheisiin joissa paitsi rahan riittävyys oli arkea, ja heille vanhemmat hankki opiskelukämpän, auton, Stockmannin luotollisella kortilla sai ostella ruoat ja vanhemmat maksoi sen laskut jne. Mutta ei tämä ollut isoin ero, koska olinhan sen ennenkin tiennyt että rikkaita on olemassa. Suurin hämmästys oli se, että näiden perheissä oli eletty hyvin eri tavalla kuin vaikka meillä: he olivat hyvin sivistyneitä jopa "epäkäytännöllisistä" asioista kuten taiteista ja kulttuurista ja kuluttivat niitä, olivat hämmästyttävän kiinnostuneita älyllisestä keskustelusta esim. filosofiasta tai uskonnosta, he olivat tottuneita syömään hienoissa ravintoloissa ja käyttäytymään hienoissa juhlissa (itse kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä kun olin yliopistossa). 

Tulihan siinä alkuun pieni masennus, että miten minä ikinä pääsen tuohon, kun tunnen itseni niin juntiksi maalaistolloksi.

Kiinnostus älylliseen keskusteluun ei johdu luokasta eikä rahasta vaan ihmisen omista intresseistä.  Taiteita ja kulttuuria voi harrastaa ihan itsekseen ja oppia ja tietää niistä paljon jos sellainen sattuu kiinnostamaan,

Aivan. Taiteita ja kulttuuria voi harrastaa itsekseen, mutta syystä tai toisesta näin ei tapahdu. Intressit ja luokkatausta tutkimusten mukaan korreloivat vahvasti keskenään. Kumpikohan lapsi aikuisena todennäköisemmin hankkii oopperan kausikortin, se, jonka lapsuuden kodissa on kuunneltu vaikkapa radiosta oopperaa, vai se, jonka kotona naureskeltiin "läskien naisten kirkumiselle"?

Aikamoista asenteellista soopaa sun juttusi. Vanhemmat ja kotitausta vaikuttavat mutta ei tarvita kuin yksi ainoa vaikkapa koulusta järjestetty teatteri/oopperakäynti kun nuori tajuaa, että hei toi oli kivaa, menen sinne toistekin.  Ja aikuisena ihminen voi ihan itsenäisesti lähteä harrastamaan just mitä haluaa. Toiset ostavat prätkän, toiset kausikortin oopperaan. 

Asenteellista soopaa? Kuten sanoin, aihetta on tutkittu ja selvä korrelaatio yhteiskuntaluokan ja mielenkiinnonkohteiden välillä on osoitettavissa: Maku erottaa yhteiskuntaluokat http://www.hs.fi/kotimaa/a1338517725663?jako=907dc8aaf4736677bb8de76f3d…

Harmi kun tuo artikkeli oli ihan tynkä, jäi kiinnostamaan mitä koirarodun valinta kertoo yhteiskuntaluokasta :) Eikä oltu ilmeisesti uskallettu sanoa, että mitä työväenluokka ostaa lapsilleen valmistujaislahjaksi, vain keskiluokan ja ylemmän oli mainittu.

Alkuperäinen tutkimus, johon artikkelissa (joka minustakin oli tynkä), löytyy googlaamalla "Nina Kahma: Yhteiskuntaluokka ja maku". Yritin kopioida linkkiä, mutta jostain syystä se ei onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt viitsi. Jos sinua on kannustettu opiskelemaan ja sinua on tuettu valinnoissasi, sinulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, miten lähtökohdat voivat vaikuttaa valintoihin. Hienoa, että perheessäsi pidetään koulutusta tärkeänä, mutta on myös perheitä, joissa näin ei ole. Missäköhän yhteiskuntaluokissa koulutusta karsastavia perheitä on enemmän, ylä-, keski-, työväen- vai alaluokassa? Nuorten identiteetti muovautuu vuorovaikutuksessa oman perheen ja muun lähipiirin kanssa, ja jos vaikka yliopisto-opinnoista ei koskaan puhuta edes vaihtoehtona, ei nuorelle synny mitään kosketuspintaa niihin.

Näinhän se menee.

Omassa lapsuuskodissani selitettiin että yliopistot on paremmalle väelle. Ei tämmöisille tavallisille.

Minua yrittivät patistaa tarjoilijaksi. Että oppisin palvelemaan muita. Olivat ihan tosissaan tämän asian kanssa. Naisihmisen kuuluu osata palvella, heidän maailmassaan.

Lähdin lukemaan tekniikkaa ja sain monet kerrat kuulla että etten koskaan tule saamaan sen alan töitä. Kun valmistuin ja sain töitä, alkoi tenttaaminen "kuka siellä tarkistaa että teet oikein, ethän sinä voi osata".

Hirveän raskasta on ollut kantaa tuommoista lyttäävää taakkaa mukanaan ja yrittää samalla pärjätä omassa elämässä.

Veljeni ei jaksanut. Hän olisi päässyt lukemaan tähtitiedettä mikä sai koko suvun raivon valtaan. Veli päätyi sitten sossupummiksi ja suku rauhoittui.

Ei luokkaerot näy samalla tavalla kaikkialla Suomessa. Itse opin tajuamaan niiden olemassaolon vasta asuttuani Helsingissä useamman vuoden. Pidän itsekin enemmän sanasta luokkasiirtymä kuin luokkanousu.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistolla sitten törmäsi porukkaan, jotka olivat syntyneeet perheisiin joissa paitsi rahan riittävyys oli arkea, ja heille vanhemmat hankki opiskelukämpän, auton, Stockmannin luotollisella kortilla sai ostella ruoat ja vanhemmat maksoi sen laskut jne.

Minua kiinnostaisi, missä yliopistossa ja tiedekunnassa törmää tällaisiin opiskelijoihin. Opiskelin itse TKK:lla, ja kyllä siellä lähes kaikki muut opiskelijat vaikuttivat suunnilleen yhtä köyhältä kuin olin itsekin. En mitenkään tuntenut olevani joukosta poikkeava, vaikka tulin maalta köyhästä perheestä ja opiskelin opintolainan  ja -tuen sekä kesätöistä saamieni rahojen turvin. Vanhemmilta en saanut mitään eikä saanut suurin osa opiskelukavereistanikaan. Myöhemmin minulle kyllä selvisi, että joukossamme oli yksi miljonääriperheen poika, mutta hän piti todella matalaa profiilia ja vasta monta vuotta myöhemmin Talouselämään lukiessani sain tietää, kuinka rikkaasta perheestä tuo poika tuli. Hän oli kuitenkin yksittäistapaus muiden opiskelijoiden joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ihmeen luokkaerot. Ei Suomessa sellaista ole

Totta kai on. Aivan tutkittu juttu. Ja koko ajan isonevat erot kuten tuloerotkin. Suomalainen vain ei ymmärrä näitä nyansseja kovinkaan helposti.

Tuloerot eivät muuten ole kasvaneet viiteentoista vuoteen, joten lopeta mutuilu

Itsekin havahduin tähän asiaan suht vanhana.

Lapsena olin yksityiskoulussa pk-seudulla ja harrastin ratsastusta ja kuvataidekoulua. Naapurin lapset olivat lähikoulussa, jonne vanhempani eivät minua halunneet laittaa vaan kuljin taksilla naapurikuntaan tähän toiseen kouluun. En koskaan ymmärtänyt miksi muut lapset eivät ole samassa koulussa kanssani. Asuttiin isossa ok-talossa, mutta en koskaan saanut mitään omasta mielestäni. Kahdesti vuodessa ostettiin vaatteita, jos sitäkään ja tavaraa ei haalittu. Käytiin ulkomailla joskus ja en edes itseasiassa halunnut koskaan lähteä, olisin mieluummin ollut kotona. Kerran olin kaverilla kylässä ja siellä sanoin etten halua lähteä tyhmään kreikkaan et ei kiinnosta!! ja kaverin vanhemmat katsoivat silmiään pyöritellen enkä tajunnut miksi. Ko perheen molemmista lapsista tuli teinivanhempia ja amikset ovat jääneet kesken, eivät ole koskaan olleet lentokoneessa kukaan.

Meillä pidettiin paljon rapujuhlia yms missä tutustuin vanhempien kavereihin ja heidän lapsiin, pääsin luomaan verkostoja ja pääsin 13v ekaa kertaa kesätöihin. Vanhemmat eivät antaneet minun tuhlata ansioitani vaan pakottivat säästämään ja sijoittamaan. Jouduin itse tutusmaan osakemaailmaan ja tekemään valinnat. Tästäkin kitisin jollekkin kaverilleni kun on pakko ostaa kakkaosakkeita enkä saa ostaa vaatteita.

Nykyään minulla on jo parikin asuntoa ja en ole koskaan asunut vuokralla, sain isovanhempieni vanhan auton että pääsen helposti töihin. Olen opiskellut yliopistoissa ja vieläkin haen omaa alaani.

puolisoni vanhemmat taas ovat korkeasti koulutettuja mutta ovat aina joutuneet kituuttamaan ja eivät ole matkustelleet ja eivät esim anna rahaa koskaan lapsilleen lahjaksi. Edes synttäreillä, ja pidin tätä monta vuotta todella outona. Kunnes kaksi vuotta sitten tajusin että niillä ei ehkä ole vaan antaa rahaa lahjaksi, en vaan koskaan ajatellut asiaa niin. Pidin itsestäänselvänä että ns samantasoinen puolisonikin saisi sen satasen tai pari lahjaksi. Puolisollani on myös huono yleissivistys ja mm kulttuuria ja taidetta ei tunne ollenkaan. Itse olen ravannut ateneumissa monta kertaa viikossa ja ooppera on tullut tutuksi.

Rankkaa tajuta olevansa kermaperse, tunnen yhden ikäiseni naisen joka ajattelee ettei hän voi mennä korkeakouluun ja hän ei ole siksi opiskellut ollenkaan. En sitäkään koskaan ymmärtänyt, että miksei voi? Näin hänen vanhempansa ja he olivat juuri näitä herrojen parjaajia ja sovinisteja, joiden mukaan naisen tulee olla tarjoilija tai hoitaja. Muuhun ei heistä ole

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee.

Omassa lapsuuskodissani selitettiin että yliopistot on paremmalle väelle. Ei tämmöisille tavallisille.

Minua yrittivät patistaa tarjoilijaksi. Että oppisin palvelemaan muita. Olivat ihan tosissaan tämän asian kanssa. Naisihmisen kuuluu osata palvella, heidän maailmassaan.

Lähdin lukemaan tekniikkaa ja sain monet kerrat kuulla että etten koskaan tule saamaan sen alan töitä. Kun valmistuin ja sain töitä, alkoi tenttaaminen "kuka siellä tarkistaa että teet oikein, ethän sinä voi osata".

Hirveän raskasta on ollut kantaa tuommoista lyttäävää taakkaa mukanaan ja yrittää samalla pärjätä omassa elämässä.

Veljeni ei jaksanut. Hän olisi päässyt lukemaan tähtitiedettä mikä sai koko suvun raivon valtaan. Veli päätyi sitten sossupummiksi ja suku rauhoittui.

Tämä on jollain tasolla vielä surullisempaa kuin se, että kotona olisi alkoholismia ja väkivaltaa, minkä vuoksi lapset jäävät ilman henkistä ja taloudellista tukea. Tuo henkinen lyttääminen ja alaspainaminen, jos joku yrittää nousta sieltä ojasta missä kaikki toiset rypevät, on jotain ihan käsittämätöntä ja vetää hiljaiseksi. Sellaisen, joka tulee opiskelua tukevasta kodista jossa on muutenkin kannustava ilmapiiri, voi olla vaikea käsittää miten paljon joku toinen voi joutua taistelemaan päästäkseen opiskelemaan samaan paikkaan.

Ymmärrän jollain tasolla sen, että vanhemman voi olla vaikea antaa varauksetonta tukea silloin jos lapsi tuntuu tavoittelevan jotain, mihin vanhemman usko ei riitä. Olen itsekin kipuillut tämän asian kanssa, vaikka kannustan opiskeluun ja lapseni on todella lahjakas. Hän uskoo itseensä enemmän kuin minä pystyn ja hän on asettanut rohkeita tavoitteita, jotka on saavuttanutkin. Koko ajan hän on pärjännyt paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa ja silti en tahdo uskoa, että hän pärjää jatkossakin. Mikä lie vamma omasta lapsuudesta, mutta vaikea siitä on päästä yli. Itsekseni olen vain miettinyt, että milloin lakkaan ihmettelemästä sitä, että oma lapsi onnistuu ja pärjää ja alan luottamaan siihen jo etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, missä yliopistossa ja tiedekunnassa törmää tällaisiin opiskelijoihin. Opiskelin itse TKK:lla, ja kyllä siellä lähes kaikki muut opiskelijat vaikuttivat suunnilleen yhtä köyhältä kuin olin itsekin. En mitenkään tuntenut olevani joukosta poikkeava, vaikka tulin maalta köyhästä perheestä ja opiskelin opintolainan  ja -tuen sekä kesätöistä saamieni rahojen turvin. Vanhemmilta en saanut mitään eikä saanut suurin osa opiskelukavereistanikaan. Myöhemmin minulle kyllä selvisi, että joukossamme oli yksi miljonääriperheen poika, mutta hän piti todella matalaa profiilia ja vasta monta vuotta myöhemmin Talouselämään lukiessani sain tietää, kuinka rikkaasta perheestä tuo poika tuli. Hän oli kuitenkin yksittäistapaus muiden opiskelijoiden joukossa.

Vähän OT, mutta tulipa hyvä mieli miljonääriperheen pojan vuoksi. Tuo on saattanut olla ainoa jakso hänen elämässään, kun häneen on suhtauduttu luontevasti ja hän on saanut olla oma itsensä, ilman että muut yrittävät miellyttää häntä hänen perhetaustansa vuoksi. On saanut kontata siellä kännissä muiden teekkareiden kanssa ja laulaa juomalauluja antaumuksella. Muistelee varmasti vieläkin hyvällä noita kultaisia vuosia.

Kyllä ylemmän keskiluokan arvomaailma on hyvin erilainen kuin vaikkapa alemman keskiluokan.

Mielenkiinnolla lueskelin näitä juttuja. Itse olen tälläinen sekasikiö ihmiseksi. Suvun ensimmäinen koulutettu ihminen ja nyt kun ajattelen, niin ainoa joka on ollut kiinnostunut opinnoistani ja kannustanut niissä on etäiseksi jäänyt mummo. Isäni kivuttua yhteiskuntaluokassa (ja erottuaan äidistäni) on hän myös ollut opiskelujen tukena, mutta vasta aikuisena.

Mutta olen onnistunut pääsemään jotenkin pois tuosta loukosta jossa puhutaan vaan siitä kenellä nyt on mikäkin mielenterveysongelma ja miten nyt ollaan kenenkin kanssa riidoissa. Huomaan, etten jaksa enää perheeni seuraa. Äitini vaahtoaa uudesta diagnoosistaan ja oikeuttaa sillä nyt kaikkien meidän epästabiilin lapsuuden. Olen alkanut jollain tasolla häpeämään perhettäni jossa puhutaan vain mielenterveysongelmista, riidoista, siitä kuinka huijata työnantajaa tai miten pitää tapella kelan kanssa että saa rahaa (kun töitä ei voi tehdä).

Puolisoni kautta olen nähnyt sen normaalin elämän. Käydään koulut, tehdään perheenä asioita, käydään töissä, ei olla mielenterveysongelmaisia viidessä sukupolvessa.... Tämä mies ei olisi minua valinnut, mutta suhteemme on teiniajoilta ja jotenkin edelleen olemme yhdessä. Tämä on toki mahdollistanut itselleni erilaisen identiteetin kasvattamisen kuin mitä olisi tullut jos olisin päätynyt toiseen seuraan minun lähtökohdista.

Nyt olen luokkamatkalaisena akateemisen (mutta köyhän) perheen lapsen vaimona. Oma tausta näkyy siinä että olen saanut lapsemme nuorena (eka 20v). Puolison tuki näkyy siinä että olen tavoitellut juuri sitä koulutusta minkä itse haluan. Ja hän on myös kouluttautumiseni suurin taloudellinen mahdollistaja koska 20v yhäitinä ei olisi paljon opiskeltu enää. Toivon, että poikamme eivät saa enää tätä taakkaa minun puolelta. Missä lasten kanssa ei tehdä mitään, ei kannusteta opiskelemaan, ei auteta eikä kerrota että kovalla työllä kaikki on mahdollista.