Menossa psykiatriselle osastolle - mitä on odotettavissa?

Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon.

Jo laki takaa sen , että vapaaehtoisen potilaan oikeuksia esim ulkoiluun ei voi rajoittaa suljetulla ilman potilaan suostumusta. Ole huoletta. Älä usko mitä puhutaan vaan katso itse

Vierailija kirjoitti:

Älä mene. Itse jouduin pakkohoitoon 16-vuotiaana ja se oli helvettiä. Mitään omaa ei saanut olla, ovet lukossa. Kännykät takavarikossa, aataminaikainen tietokone jolla ei päässut nettiin. Peleinä joku miinaharava ja tetris. Pakkosyötettiin lihottavia lääkkeitä mistä seurasi jakuva näläntunne. Joka ruualla oli pakko syödä hevosen annos. Olin siellä 8 viikkoa, lihoin 14 kiloa ja sokeriarvot nousivat tappiin kun jälkiruokakin pakkosyötettiin. Piti esittää "paranevaa" vaikka minussa ei ollut mitään vialla. Perhetukikeskuksen mielivaltaisen päätöksen jälkeen jouduin sinne. Oli kuulemma "psykoosissa" kun en suostunut menemään suihkuun sillä sekunnilla kun ohjaaja käski. Kehitin strategian, että ensin sanoin että on vähän mieli maassa ja sitten terapian edetessä muka tuntui aina vaiheittain vähän paremmalta ja lopulta sain uskoteltua että keksitty "paranemisprosessi" oli lopussa ja olin "terve" Oli henkisesti ihan mielettömän raskasta pitää yllä tuota kulissia mutta ilman sitä olisin kitunut siellä varmaan kaksi vuotta. Hakemalla hakivat minusta "vikoja" ja jotain korjattavaa.

Olen kokenut melkein saman. En lihonut kylläkään vielä osastolla, vaan sen jälkeen kun olin jo kotiutunut ja söin tunnollisesti määrättyjä lääkkeitä.

Koin itse olevani kriisissä, mutta mieleltäni terve ja työkykyinen kun jouduin pakkohoitoon. Minulla oli muka psykoottis-oireinen masennus.

Siellä oltiin sitten. Tupakoin aika paljon, kun ei ollut muuta. Kauhea kasvojen menetys työpaikalla tietysti, jonka olisin vähällä vaivalla saanut korjattua, mutta eivätpä antaneet mahdollisuutta siihen, koska minua suojeltiin itseltäni. Eivät ymmärrä erilaisia tilanteita.

Keskusteluapua saa kuulema sairaanhoitajilta. He ovat siihen kuitenkin usein haluttomia, mitä heidän on vaikea feikata. Mieshoitajat ovat useimmin olemassa lähinnä kiinnipitämistä varten, joten älykkäitä keskusteluja on siltä porukalta turha odottaa.

Psykiatria on kafkalaista toimintaa. Jos otan yhden esimerkin, niin minut päästettiin lopulta lomalle sairaalasta. Se meni hyvin (luonnollisesti, koska en ollut sairas). Kuntumisesta merkkinä pidettiin sitä, että olen pystynyt käymään lomilla. Eli kääntäen, olin sairas, koska olin sairaalassa. Just.

Vierailija kirjoitti:

Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon.

Psykiatria on sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon.

Ystäväni ei halutessaan saanutkaan lähteä vaikka vapaaehtoisena meni. Pitäkää varanne ja pysykää kaukana noista laitoksista! Jos et ennen sitä ollut hulu, sieltä vapauduttuasi olet.

Lopettakaa jo nuo kauhutarinat... Annatte itsestänne vähintään pershäiriöisen kuvan noilla jutuillanne. Ap on menossa sinne vapaaehtoisesti, todennäköisesti edessä ei ole muuta kuin että lepäilee muutaman viikon, lääkitys katsotaan kuntoon ja sitten kotiin. 

Psykiatriset osasto ovat niin täynnä, että suurin osa apua tarvitsevista ei edes pääse sisälle, vaikka haluaisi. Ap:lla on käynyt tuuri. Teille kauhutarinoijille, jos teidät on sinne osastolla viety niiden monien muiden haluavien ja hoidon tarpeessa olevien ohi, niin jotain syytä siihen on ollut.

Lobotomia odotettavissa

"Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon."

Psykiatriassa vapaaehtoisuus on suhteellista kun menee osastolle.

Itse menin osastolle vapaaehtoisesti. Menin ekoista lääkekokeiluista vaan huonompaan suuntaan. Lopulta lääkäri laittoi minut pakkohoitoon ja alkoi syytää lääkkeitä kuten neuroleptejä miten sattui ja minut pakotettiin syömään niitä. Hän aloitteli monia lääkkeitä päällekäin. Epäilynä psykoottistasoinen masennus ja sillä perustein pakkohoitoon. Tuo on hyvin lavea määritys. Ei tarvi sisältyä edes harhoja tuohon. Lähdin osastolta paljon huonommassa kunnossa kuin sinne menin.

Traumat jääneet erityisesti tuosta lääkesekamelskasta ja pakottamisesta. Ei enää koskaan tuonne vaikka kuinka masentaisi.

Vastaanotto-osasto oli ahdistava paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon.

Ystäväni ei halutessaan saanutkaan lähteä vaikka vapaaehtoisena meni. Pitäkää varanne ja pysykää kaukana noista laitoksista! Jos et ennen sitä ollut hulu, sieltä vapauduttuasi olet.

No, mun pakkolähetteellä lähtenyt, meni hoitoon, kertoi olevansa vaapaaehtoinen lopulta. Muutaman viikon jälkeen ei kotilomalta halunnut sinne palata, ja se oli oj, koska oli ns vapaaehtoinen. Eli käytiin siellä vain tyyliin hakemassa kamat.

MUTTA AP! Hyvä, että menet sinne, voi hyvin. Normi kamat mukaan, ota hyöty orti!

Ei se osastohoito mitään auta. Eikä siellä mitään tapahdu. Ideana on olla lukkojen takana, säilössä. Itsellä tosi huonot kokemukset.

Mene terapiaan, se ainoastaan voi auttaa!

Vierailija kirjoitti:

Riippuu niin paljon ensinnäkin mihin sairaalaan päädyt ja minkälainen työilmapiiri hoitajilla on. Paljon riippuu myös itsestäsi.

Ensimmäisinä päivinä saatat pelätä muita potilaita ja kyseenalaistaa miksi tulit.

Anna ajan kulua ja puhu hoitajien kanssa, useiden.

Itselläni on positiivinen kokemus parin kuukauden hoitojaksosta pohjanmaalaisessa sairaalassa. Olin siellä samoista syistä kuin sinä.

Ei ne minua siellä parantaneet, mutta antoivat välineitä paranemisprosessiin.

Yhden nuoren mieshoitajan sanat tekivät ison vaikutuksen ja auttoivat eteenpäin. Keskustelu ei ollut edes pitkä. Ensivaikutelmani hänestä oli että tuo ei voi tietää mistään mitään, nuori ja tavis. Oli mahtavaa olla väärässä.

Nykyään voin hyvin.

Hyvä että menet! Hyvää jatkoa ja parempaa vointia!

Alapeututtajilta olisi mielenkiintoista kuulla mitä väärää oli oman kokemukseni kertomisessa?

Kokemusta on myös psyk. osastohoidosta eräässä muussa pohjoismaassa ja tällöin kokemukseni oli huono, syystä että hoitava lääkäri oli suoraan sanottuna kusipää, eikä hoidosta näin ollen ollut hyötyä.

Parhaan avun olen saanut samassa pohjoismaassa avohoidon puolelta, jossa välittäminen oli samaa luokkaa kuin tuossa suomalaisessa sairaalassa.

Muut potilaat olivat mukavia kummassakin sairaalassa.

On teillä suuret luulot Suomen mielenterveyshoidon tasosta osastoilla masentuneille :) Minulla on 2 kokemusta.

Ensimmäinen silloin vuosia sitten, kun paikkakunnallani oli vielä ihmismäinen avo-osasto (joka suljettiin varmaan säästösyistä) Oli muita masentuneita ja vertaistukea, riittävästi hoitajakeskusteluita, ryhmätoimintaa ja jäi hyvä positiivinen kokemus. Rauhallinen paikka, oma huone.

Kokemus 2. Vastaanotto-osasto joka oli suljettu. Kamala kokemus! Jouduin unettomana ryhmähuoneeseen. Koko osasto oli todella rauhaton, hoitajat tylyn oloisia, se oli pelkkää lääkkeenjakoa. Se tuntui vankilalta, ankea paikka. En tiedä miksi tuonne halusin.

Itse ole ollut nuorena niin Helsingissä kuin Espoossa. Helsingissä oli hyvä tunnelma ja pystyi keskittymään paranemiseen, kännykänkin sai pitää joten pystyi pitämään ystäviin/vanhempiin yhteyttä. Espoossa taas olo oli kun vankilassa ja siellä muutenkin sattui ja tapahtui kaikenlaista ei niin kivaa josta en edes varmaan saa puhua mutta esim itkeävää potilasta ei huomiotu mitenkään vaan käskettiin vain olemaan hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

"Teidän kauhutarinoita kertovien kannattaa muistaa, että ap on menossa osastolle vapaaehtoisesti, joten hän voi myös halutessaan lopettaa hoidon."

Psykiatriassa vapaaehtoisuus on suhteellista kun menee osastolle.

Itse menin osastolle vapaaehtoisesti. Menin ekoista lääkekokeiluista vaan huonompaan suuntaan. Lopulta lääkäri laittoi minut pakkohoitoon ja alkoi syytää lääkkeitä kuten neuroleptejä miten sattui ja minut pakotettiin syömään niitä. Hän aloitteli monia lääkkeitä päällekäin. Epäilynä psykoottistasoinen masennus ja sillä perustein pakkohoitoon. Tuo on hyvin lavea määritys. Ei tarvi sisältyä edes harhoja tuohon. Lähdin osastolta paljon huonommassa kunnossa kuin sinne menin.

Traumat jääneet erityisesti tuosta lääkesekamelskasta ja pakottamisesta. Ei enää koskaan tuonne vaikka kuinka masentaisi.

Vastaanotto-osasto oli ahdistava paikka.

Nuo lääkekokeilut ja niistä jääneet traumat kyllä ymmärrän. Itse en ole koskaan ole ollut osastolla, mutta samanlaiset lääkerumbat kävin minäkin läpi, neuroleptejä myöten. Menin enemmän sekaisin noista lääkkeistä kuin itse sairaudesta (vakava masennus), eivät sopineet minulle lainkaan. Vieläkin ottaa päähän, että lääkärit laittoivat SSRI- ja SNRI-lääkkeitä yksi toisensa perään kokeiluun, kun ne selvästi vetivät minulla pään sekaisin. Nyt menee hyvin ihan toisentyyppisellä lääkityksellä. Mutta siis pointtini on se, että vika ei ehkä ollut siinä varsinaisessa osastolla olemisesta vaan pöntössä lääkärissä. 

Voi itku. Olikohan osastolle suostuminen sittenkin virhe? Tilanteeni kyllä alkaa olla kuolema tai muutos, mutta pahalta kuulostaa monien tarinat.

Ap

Minä olen tavannut ne normaalimmat ja järkevimmät ihmiset psykiatrisella osastolla. Verrattuna ihmisiin jotka eivät ole ikinä sairastaneet psyykkistä sairautta. Tai no eivät ole hakeutuneet hoitoon...

Tämä on jotenkin asiallinen ja lämminhenkinen ketju. :')

Vierailija kirjoitti:

Voi itku. Olikohan osastolle suostuminen sittenkin virhe? Tilanteeni kyllä alkaa olla kuolema tai muutos, mutta pahalta kuulostaa monien tarinat.

Ap

Tässä asiassa on sama homma kun monessa muussa. se hyvä asia ei leviä vaan paha asia leviää...

Joten älä ajattele noita huonoja asioita. Ajattele kuinka moni on saanut avun.

Vierailija kirjoitti:

Tässä asiassa on sama homma kun monessa muussa. se hyvä asia ei leviä vaan paha asia leviää...

Joten älä ajattele noita huonoja asioita. Ajattele kuinka moni on saanut avun.

Ehkä olet oikeassa. Ne omat pelot vain saa vahvistusta muiden kommenteista. Ei se auta kun vain mennä itse katsomaan tilanne omalle kohdalle.

Täytyy yrittää luottaa hoitohenkilökunnan arvioon tilanteestani. Ehkä osastosta olisi apua. Pakkohoidosta on puhuttu monet kerrat, mutta kriteerit ei täyty. Olen ihan skarppi vakavasta oireilusta huolimatta. Psykoottisuutta ei siis ole. Täytyy toivoa, että pääsen osastolta kotiin, jos koen sen pahentavan tilannettani. Pelkään heidän päättävän, että olenkin psykoottinen ja en voi halutessani keskeyttää hoitoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi itku. Olikohan osastolle suostuminen sittenkin virhe? Tilanteeni kyllä alkaa olla kuolema tai muutos, mutta pahalta kuulostaa monien tarinat.

Ap

Ei se osastolla olo nyt ainakaan kuolemaa huonompi juttu voi olla, eikö vain :)

Toisilla on hyviä kokemuksia, toisilla huonoja, näinhän se usein menee. Itse tunnen kaksi henkilöä, jotka ovat osastolla olleet, toinen tosin nuori ja toinen aikuinen, mutta molemmilla osastojakso auttoi eteenpäin. Vähän tylsää siellä näytti olevan, joten sillä varmaan voisi keksiä jotain mieleistä ja sallittua ajanvietettä mukaan. Ja lämmintä ylle, laitoksissa on yleensä tähän aikaan vuodesta melko viileää.