Ostaisitko vuokratontilla olevan talon?
Kivoja taloja olis myynnissä mut kaikki uudemmat vuokratontilla, ei tulis mieleenkään ostaa jonkun muun tontilla olevaa taloa, mikä järki noissa on?
Kommentit (40)
On lapsellisen typerää kuvitella, ettei kunta vois räjäyttää tonttivuokran pilviin, vaikka kesken sopimuskauden. Aina löytyy kunta/valtio-lainsäädännössä porsaanreikiä, joilla voidaan kumota kaikki asukkaan oikeudet "yhteisen edun" nimissä.
Isommassa mitassa Hki nielaisi parhaat palat Sipoosta itselleen kun teki mieli. Pienemmässä mittakaavassa korotuksia, pakkolunastuksia tapahtuu kaiken aikaa. Tai tarjotaan murusia kera painostuksen.
Surullista, mutta yhteiskunta ajaa aina omaa etuaan, ei pienen ihmisen. Siksi itse haluan omistaa maapalasen taloni alla. Jos kunta haluaa sen lunastaa, joutuu se edes hieman näkemään vaivaa sen eteen.
Ja kun sattuu se sweet HOME sweet arvoton tönö niin eipä siinä omista enää mitään kun maaplänttikin vaan vuokralla...
Ei ikinä vuokratonttia, ihan vihoviimeinen kusetus ja tonttivuokrat voi pompsahtaa ihan omiin lukemiin.
Lappeenranta hyvä esimerkki siitä.
Olen ostanut, vuokrasopimus vuoteen 2064 :-)
Voi ostaa omaksi ennen sitä, jos siltä alkaa tuntua. Kiinteistövero on vuokratontilla pienempi eikä tässä korkea vuokra olekaan.
Ja jatkan vielä, että ainahan voi sattua jotakin, jos, jos tai jos....mutta en itse ole jossittelijatyyppiä ja kun sopiva ja sopivan hintainen osui kohdalle niin totesin että vasta uusittu vuokrasopimus täällä Savon sydämessä on elämän riskeistä kuitenkin niitä pienempiä. Pääkaöupunkiseudulla varmasti eri juttu, kuten joka asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on kunnan vuokratontti. Hyvin yleinen tapa tässä maassa. Tontin vuokrasopimukset ovat hyvin pitkiä, jopa kymmeniä vuosia.
Näin. Esimerkiksi Tampereella käytännössä lähes kaikki uudet omakotitalotontit ovat vuokratontteja. Eipä siinä enää jää paljoa vaihtoehtoja, jos haluaa uuden rakennuttaa.
Mutta kun katsoo myytyjä taloja ja niiden hintapyyntejä, niin ei näytä vuoratontti paljoa vaikuttavan.
Järkevyys riippuu vuokran määrästä ja muista ehdoista. Jos sinulla on tonttiin nähden osto-optio ennalta määriteltyyn hintaan, niin en näe ongelmaa.
Vuokratontin maapohjasta ei vuokraajan tarvitse maksaa kiinteistöveroa.
Kunnat voi pakkolunastaa yksityisen omistaman tontin siinä, missä se voi irtisanoa vuokrasopimuksen.
En ikinä ostaisi ok-taloa ellen samalla saisi myös maata jolle se on rakennettu. Taloja valmistuu lisää, maata ei.
Minun naapurini ok-talon tontin vuokrasopimus päättyi. Kaupunki uusi sen kyllä, mutta entinen 160€/vuosi vuokra pompsahti lähes neljäntonnin vuosivuokraan.
Mitä mä olen katsellut, niin niiden halvempien vuokrien eli 300-400 euroa sopimus päättyy nyt - 2030. Yleisimmin vuokrat on 800-1000 euron pintaan, talot 60-70 luvulla rakennettuja alle 100 neliön taloja ja heti, kun mennään paremmille alueille hinta pompsahtaa tonneihin. Ja samallalailla ne sopimukset uusitaan viimeistään 20 vuoden päästä.
Kyse siis vanhoista taloista, joissa tontti isompi kuin koirankoppi, alkaen 800 m2.
Ostaisin tietenkin tietyin edellytyksin. Pitäisi olla myös lunastusmahdollisuus ja vuokrakorotukset sidottu johonkin indeksiin.
Juuri muutama kuukausi sitten lunastin tuhannen neliön tontin 20k eurolla omaksi kun vuokrasopimus loppui. Vuokra ennen sitä oli 200e/a
Tämä on ihan tapauskohtaista. Älkää laukoko liian jyrkkiä mielipiteitä jos tietämys on rajoittunutta.
Tontin vuokraaja joutuu ostamaan kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset käypään hintaan jos vuokrnkorotus ei miellytä.
KUMMITUSELÄIN kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostettiin. Näin saatiin meidän budjetilla kiva uusi talo.
Entä sitten kun vuokranantaja päättää sopimuksen loppuessa korottaa vuokraa? Olihan tästä juuri uutisissakin juttua, kun taisi olla Lappeenranta joka korotti tontin vuokraa useilla sadoilla prosenteilla ja perhe itki iltalööppeihin kohtaloaan.
Sopimus loppuu joskus 50 vuoden päästä, joten eipä huoleta. Ja lunastaakin saadaan tontti jos joskus halutaan.
Kylläpä ne voi pakkolunastaa omistustontillakin olevan. Mutta onhan noissa vuokrasopimuksissa tullut ihmisille yllätyksiä sitten kun aika menee umpeen. Esim. jättikorotuksia. 30 vuotta tuntuu nuoresta pitkältä ajalta, mutta ei se oikeasti pitkä aika ole.
Meillä tontin vuokra 550e kuukaudessa. Vuokra-aikaa jäljellä 27 vuotta. Ei tulis mieleenkään ostaa tonttia omaksi lainarahan turvin. Asuinkaupunkina Lahti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tontin vuokra 550e kuukaudessa. Vuokra-aikaa jäljellä 27 vuotta. Ei tulis mieleenkään ostaa tonttia omaksi lainarahan turvin. Asuinkaupunkina Lahti.
Tuskin sentään maksat 6600 euroa vuodessa vuokraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tontin vuokra 550e kuukaudessa. Vuokra-aikaa jäljellä 27 vuotta. Ei tulis mieleenkään ostaa tonttia omaksi lainarahan turvin. Asuinkaupunkina Lahti.
Tuskin sentään maksat 6600 euroa vuodessa vuokraa?
Sori, tietenkin vuodessa 550e!
Sehän riippuu ihan tilanteesta. Mikä kunta ja milloin soppari umpeutuu yms. Kaikkialta ei edes ole mahdollista ostaa omaa tonttia ja sitten esim. Helsingissä vanhat sopimukset olivat niin pahasti alihinnoiteltuja, että 40 vuodessa säästää vuokrassa tontin hinnan. Jos sen siis niin laskee, mitä kukaan ei tietenkään ole tehnyt ja sitten valitetaan kun vuokrasopimuksia tarkastetaan jossain vaiheessa.
Aihetta sivuten, uudisrakentamiseenhan on viime aikoina ilmestynyt ilmiö nimeltä "valinnainen vuokratontti". Tässä on kyse rakennusyhtiöiden keinottelusta, jolla pyritään laskemaan hankintahintoja, jotta useampi reppana pääsisi kiinni todellisen tulotasonsa ulkopuolisiin asuntoihin. Tonttiosuuden voi maksaa kerralla tai kuukausittaisena "vuokravastikkeena". Vastike on lypsävä lehmä - monet ostajat turvautuvat tähän vaihtoehtoon kun eivät saa tarpeeksi lainaa, ja tuo vastikehan ei siis ole lyhennystä. Eli jos joskus tulevaisuudessa ostaja haluaakin lunastaa tontin, hänen maksamaansa vastiketta ei vähennetä kokonaissummasta. Ei puhuta ihan pikkurahoista.
Vaikka kyse on siis periaatteessa vuokratontista (asuntokohtaisesta sellaisesta), käytännössä tämä ja kaupungin vuokratontti ovat kaksi täysin eri asiaa ja kaupungin vuokratontteja koskeva keskustelu ei varsinaisesti liity valinnaisiin vuokratontteihin mitenkään. Kannattaa ottaa tämä asia huomioon sopivaa asuntoa etsiessä (ja varsinkin uudisasunnon ostoa harkitsevan on syytä perehtyä erittäin huolellisesti todellisiin asumiskustannuksiin - niitä nimittäin osataan piilottaa taitavasti).
Henkilökohtaisesti en ostaisi minkäänlaisella vuokratontilla olevaa asuntoa.
Siinä kohtaa aina kun vuokrasopimus päättyy, määritellään hinta ja tarjotaan ostettavaksi meilläpäin. Osta jos et halua hinnankorotusta. Me teimme uuden sopimuksen 50 vuodeksi eikä hinta mitenkään pompannut. Ihan tavallista että tietyt kaupunginosat vuokratonteilla, etenkin vanhat puutaloalueet.