En kaipaa seksiä enkä läheisyyttä enää!

Et ole epänormaali, kuten itse sanoit elämässä on niin paljon muutakin niin alat nyt toteuttamaan niitä haaveita yksi kerrallaan :) Voihan tuo olla jokin pitkään kestävä vaihekin mikä menee ohi aikanaan tai sitten ei.

Kommentteja? Miehiltä ja naisilta myös. Miehiltä varsinkin olisi kiva kuulla että miksi ette voi olla onnellisia ilman parisuhdetta? Miksi naiset voivat? Tuntuu että omakaan mies ei selviä ilman minua, tarvitsee jonkun huolehtimaan itsestään (juttelemaan asioista, olemaan läsnä, laittamaan kotia kauniiksi, syyn siihen että herää töihin aamuisin). 

Itse en tarvitse toista aikuista enää millään tavalla omaan onneeni tai tasapainooni. Tuntuu että miehistä olisi päinvastoin haittaa kaikille unelmilleni! Olisi mukava kuulla onko muita kaltiaisiani? Ja jos on, miksi tälläisestä asiasta ei koskaan puhuta niiden ainaisten seksijuttujen sijaan?

Vierailija kirjoitti:

Voiko seksiin ja läheisyyteen kadottaa tarpeensa jostain syystä? Olen 39 vuotias nainen, yksi lapsi nyt 3 vuotias ja mies. Seksiä ei ole ollut 2 vuoteen, ei ole mitään haluja, en kaipaa läheisyyttäkään. En ole onneton tai masentunut, harrastan liikuntaa 6 x vko, mukaan lukien tanssi jne joten olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Käytän vitamiinejä omega3, sinkkiä, dvitamiiniä jne, haaveita on elämässä samoin tavoitteita.

Aiemmissa suhteissa oli läheisyys oli tärkeää en kaipaa sitä enää. Haluaisin avioeron, mutta mies ei ole suostunut lähtemään, olen työtön joten en voi lapsen kanssa lähteä muualle.

Tiedän jo nyt että en koskaan enää halua suhdetta kenenkään kanssa, haluan olla yksin ja rauhassa loppuelämäni lapsen kanssa. Olen kokenut yhden suuren rakkauden ja se oli minulle tarpeeksi,oma mies tai muutkaan miehet eivät enää kiinnosta.Hormonitasapainokin on ok.Olen muuttunut täysin a-seksuaaliksi, en harrasta itsetyydytystä, en katsele miehiä "sillä silmällä" yksinkertaisesti en edes huomaa miehiä (tai naisia) muuten kuin jos olen muuten heidän kanssaan tekemisissä.

Onko muita jotka tuntevat näin?Tuntuu kuin elämässä on niin paljon muuta kiinnostavaa kuin seksi ja miehet, ettei energia siihen enää riitä, enkä tunne jääväni paitsi mistään. Haaveena olisi matkustelu lapsen kanssa, jatko-opinnot, vapaaehtoistyö ulkomailla ja eteneminen (tanssi) harrastuksessa esiintyvään ryhmään.

Tuntuu kuin olisin epänormaali jatkuvan seksirummutuksen keskellä. Miksi ei voi olla muka muuten onnellinen ja tasapainoinen? Miksi siihen tarvitsee toista ihmistä?

Onpa lapsella julma kohtalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko seksiin ja läheisyyteen kadottaa tarpeensa jostain syystä? Olen 39 vuotias nainen, yksi lapsi nyt 3 vuotias ja mies. Seksiä ei ole ollut 2 vuoteen, ei ole mitään haluja, en kaipaa läheisyyttäkään. En ole onneton tai masentunut, harrastan liikuntaa 6 x vko, mukaan lukien tanssi jne joten olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Käytän vitamiinejä omega3, sinkkiä, dvitamiiniä jne, haaveita on elämässä samoin tavoitteita.

Aiemmissa suhteissa oli läheisyys oli tärkeää en kaipaa sitä enää. Haluaisin avioeron, mutta mies ei ole suostunut lähtemään, olen työtön joten en voi lapsen kanssa lähteä muualle.

Tiedän jo nyt että en koskaan enää halua suhdetta kenenkään kanssa, haluan olla yksin ja rauhassa loppuelämäni lapsen kanssa. Olen kokenut yhden suuren rakkauden ja se oli minulle tarpeeksi,oma mies tai muutkaan miehet eivät enää kiinnosta.Hormonitasapainokin on ok.Olen muuttunut täysin a-seksuaaliksi, en harrasta itsetyydytystä, en katsele miehiä "sillä silmällä" yksinkertaisesti en edes huomaa miehiä (tai naisia) muuten kuin jos olen muuten heidän kanssaan tekemisissä.

Onko muita jotka tuntevat näin?Tuntuu kuin elämässä on niin paljon muuta kiinnostavaa kuin seksi ja miehet, ettei energia siihen enää riitä, enkä tunne jääväni paitsi mistään. Haaveena olisi matkustelu lapsen kanssa, jatko-opinnot, vapaaehtoistyö ulkomailla ja eteneminen (tanssi) harrastuksessa esiintyvään ryhmään.

Tuntuu kuin olisin epänormaali jatkuvan seksirummutuksen keskellä. Miksi ei voi olla muka muuten onnellinen ja tasapainoinen? Miksi siihen tarvitsee toista ihmistä?

Onpa lapsella julma kohtalo.

Totta kai hän isäänsä tapaisi ja toki tarkoitin että siihen  asti kun on täysi- ikäinen  tai itsenäistyy :) Tarkoitin lapsen lapsuusaikaa. Mielestäni sen tuosta asiayhteydestä ymmärtää, mutta nyt olit korostanut ja irroittanut yhden lauseen jonka olin muotoillut väärin.

Pystyynkuollut parisuhde ei sinänsä ole mitään uutta. Mitä mieltä mies on? Hän on ilmeisesti samoilla linjoilla tai tyydyttää henkiset ja fyysiset tarpeensa muualla?

Lasta käy sääliksi, kulissien ylläpito antaa omituisen käsityksen parisuhteesta.

Täällä toinen joka on tyytyväinen ittekseen. Tuli mitta täyteen parisuhteista, vaatii liikaa, eikä anna tarpeeksi. Ja yhden yön juttuja en enää halua, tuttua puuhaa oli ennen, eikä mulla mitään huonoja kokemuksia ollut, mutta ei vaan jaksa innostaa enää. Olen tyytyväinen hissukkaelämääni, enkä halua tätä mielenrauhaa menettää jonkun miehen takia.

Lähes tismalleen sama juttu, olen about ikäisesi mies. Seurustellut reilut parikyt vuotta, vain naiset vaihtuneet, ollut mm. naimisissa pari kertaa. Nyt vuosi pari, ei kiinnosta naiset (eikä mitkään muutkaan, ei masturboinnit etc.), ja tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko seksiin ja läheisyyteen kadottaa tarpeensa jostain syystä? Olen 39 vuotias nainen, yksi lapsi nyt 3 vuotias ja mies. Seksiä ei ole ollut 2 vuoteen, ei ole mitään haluja, en kaipaa läheisyyttäkään. En ole onneton tai masentunut, harrastan liikuntaa 6 x vko, mukaan lukien tanssi jne joten olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Käytän vitamiinejä omega3, sinkkiä, dvitamiiniä jne, haaveita on elämässä samoin tavoitteita.

Aiemmissa suhteissa oli läheisyys oli tärkeää en kaipaa sitä enää. Haluaisin avioeron, mutta mies ei ole suostunut lähtemään, olen työtön joten en voi lapsen kanssa lähteä muualle.

Tiedän jo nyt että en koskaan enää halua suhdetta kenenkään kanssa, haluan olla yksin ja rauhassa loppuelämäni lapsen kanssa. Olen kokenut yhden suuren rakkauden ja se oli minulle tarpeeksi,oma mies tai muutkaan miehet eivät enää kiinnosta.Hormonitasapainokin on ok.Olen muuttunut täysin a-seksuaaliksi, en harrasta itsetyydytystä, en katsele miehiä "sillä silmällä" yksinkertaisesti en edes huomaa miehiä (tai naisia) muuten kuin jos olen muuten heidän kanssaan tekemisissä.

Onko muita jotka tuntevat näin?Tuntuu kuin elämässä on niin paljon muuta kiinnostavaa kuin seksi ja miehet, ettei energia siihen enää riitä, enkä tunne jääväni paitsi mistään. Haaveena olisi matkustelu lapsen kanssa, jatko-opinnot, vapaaehtoistyö ulkomailla ja eteneminen (tanssi) harrastuksessa esiintyvään ryhmään.

Tuntuu kuin olisin epänormaali jatkuvan seksirummutuksen keskellä. Miksi ei voi olla muka muuten onnellinen ja tasapainoinen? Miksi siihen tarvitsee toista ihmistä?

Onpa lapsella julma kohtalo.

Totta kai hän isäänsä tapaisi ja toki tarkoitin että siihen  asti kun on täysi- ikäinen  tai itsenäistyy :) Tarkoitin lapsen lapsuusaikaa. Mielestäni sen tuosta asiayhteydestä ymmärtää, mutta nyt olit korostanut ja irroittanut yhden lauseen jonka olin muotoillut väärin.

Kieltämättä tuli fiilis, että kommentoija on niitä, jotka antavat vain negatiivisia ja pessimistisiä lausuntoja.  :)

Erosin 6 vuotta sitten väkivaltaisesta suhteesta. Kun vihdoin pääsin siitä pois, en ole kaivannut miestä. En myöskään reagoi ihmisten sukupuoleen juuri mitenkään. Vihdoin voin tehdä omia juttuja ilman jonkun kontrollointia, pitää kotia sen näköisenä kuin tykkään jne. Mielenkiinnon aiheita riittää, esim uusia harrastuksia. Minulta puuttuu ryhmäpainegeeni kokonaan, joten en reagoi siihen mikä on in ja pop ja mitä ihmisille tuputetaan viihteen kautta tms, joten se on minulle aika sama. Kukaan ei edes kysy minulta mitään miesasioista, kai asenteeni on aika selvä. Enkä siis myöskään märehdi menneitä, ne on historiaa, eikä minulla ole mitään akuuttia "traumaakaan" - olen vain tyytyväinen näin.

Vierailija kirjoitti:

Pystyynkuollut parisuhde ei sinänsä ole mitään uutta. Mitä mieltä mies on? Hän on ilmeisesti samoilla linjoilla tai tyydyttää henkiset ja fyysiset tarpeensa muualla?

Lasta käy sääliksi, kulissien ylläpito antaa omituisen käsityksen parisuhteesta.

Ei mitään käsitystä, eikä kiinnosta. Toki haaveilen erosta, mutta kun ei ole suostunut lähtemään ja kokee rakastavansa minua. Nautin kun on työmatkoilla ja saan olla omassa rauhassa.

Olen itse kasvanut isättömänä kokonaan, ja isäpuoleni oli alkoholisti. Silti ajattelen että onneni on omissa käsissäni. En koe olevani uhri, ja olen kokenut onnellisen parisuhteen (ennen nykyistä). En voi elää elämääni lapsen takia pelkästään, näillä mennään mikä tilanne on. En tunne asiasta huonoa omaatuntoa, sillä lapseni on saanut ja saa paljon huomiota ja rakkautta molemmilta. Ikävä kyllä ydinperhettä ja rakastavaa pparisuhdetta eivät kaikki saa, vaikka haluaisivat. Lisänä ei koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu.

Jos olen yh, ja tapaa isäänsä joka toinen vko päivisin (mies ei halua vlopputapaamisia työnsä takia) ei silloinkaan tule parisuhteesta mallia. 

Kulisseja ei ole, sillä meillä ei ole ketään ystäviä emmekä pidä yhteyttä sukulaisiin. Ei tarvitse selitellä kenellekään mitään.

Minä olen mies ja olen onnellinen yksin. Ikää on tosin vasta 22, mutta en ole koskaan tuntenut tarvetta seurustelulle. Asiat joiden tekemisestä nautin, niin niitä voi tehdä yksin joten en kaipaa ketään seuraksi. Seksuaaliset halut eivät ole minnekkään kadonneet, mutta en jaksa nähdä vaivaa sen eteen, että kävisin pokailemassa naisia vain seksin takia, ja kun seurustelukaan ei kiinnosta, niin hoidan hommat oman käden kautta. Isäni on juurikin sellainen mies niinkuin mainittiinkin, eli ei pysty olemaan yksin; erottuuan äidistäni n. 10 vuotta sitten, niin hän on ollut jo kaksi kertaa naimisissa.

Ehkä jonain päivänä tapaan "sen oikean", mutta en näe mitään pakottavaa tarvetta etsiä kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Erosin 6 vuotta sitten väkivaltaisesta suhteesta. Kun vihdoin pääsin siitä pois, en ole kaivannut miestä. En myöskään reagoi ihmisten sukupuoleen juuri mitenkään. Vihdoin voin tehdä omia juttuja ilman jonkun kontrollointia, pitää kotia sen näköisenä kuin tykkään jne. Mielenkiinnon aiheita riittää, esim uusia harrastuksia. Minulta puuttuu ryhmäpainegeeni kokonaan, joten en reagoi siihen mikä on in ja pop ja mitä ihmisille tuputetaan viihteen kautta tms, joten se on minulle aika sama. Kukaan ei edes kysy minulta mitään miesasioista, kai asenteeni on aika selvä. Enkä siis myöskään märehdi menneitä, ne on historiaa, eikä minulla ole mitään akuuttia "traumaakaan" - olen vain tyytyväinen näin.

Hyvin kuvattu! Tuntuu että se on ydinperheessä eläville ihmisille tärkeää että elää kuten hekin, tai heti on jotenkin "viallinen". Ainakin täytyy sanoa olevansa onneton ja käyvänsä treffeillä tai olla yhdenyön juttuja tms. 

Vaikka minulla on lapsi, en voi yrittää hampaat irvessä elää parisuhteessa ja olla "kuin muut", eikö tärkeämpää ole se että tiedostaa millainen on, millaiset ovat omat arvot, huolehtii lapsesta? 

Tuntuu kuin "ammattilaiset" haluvat ehdoin tahdoin huonon omantunnon ihmisille joiden parisuhde ei ole onnistunut jostain syystä sanomalla vakiolauseen "lapsi saa oudon käsityksen parisuhteesta". Onko näillä ammmattilaisilla joku oma maailmansa jossa elävät, ilman lukuisia ihmiselämään kuuluvia ongelmia?

Uskon että tämä eromme on prosessi, ja joku päivä asun lapseni kanssa kaksin.

Niin ja lisään että ei kiinnosta mitkään ulkonäköön liittyvät kommentit joita saan mieheltäni päivittäin. Tuntuu, kuin hänen olisi vaikea uskoa etten välitä p#skaakaan siitä mitä joku mies miettii tai ei mieti minut nähdessään. Mieheni siis luulee että minulla on joku toinen kun ei seksi kiinnosta hänen kanssaan. 

Käyn myös saleilla joissa miehiä, mutta ei kiinnosta katsooko joku vai eikö kato takapuoltani. Ajattelen nykyän kaikessa ensin itseni kautta ja niin että lapsellani olisi hyvä olla, eli niin että haluan olla terve ja hyvinvoiva jotta jaksan huolehtia lapsestani, saada paremman työn jotta voin kustantaa meille hyvän elämän, tehdä vapaahtoistyötä jotta voin auttaa muita, en niin että liikun jotta olisin kauniimpi ja hoikempi tai että haluan paremman työn jotta voisin olla onnellisempi. 

Tai ehkä olen vain tullut aikuiseksi :)

Minäkään en erityisemmin kaipaa noita asioita silloin, kun niitä ei ole helposti saatavilla. Toisin sanoen jos seurustelen, tykkään kyllä seksistä ja läheisyydestä, mutta sinkkuna teen muita juttuja.