Te, joilla huonot välit omiin vanhempiinne ja huoli omasta vanhemmuudesta?
Oletteko koskaan huolissanne, että mitä jos toistatte omien vanhempienne virheitä tai oletteko jotenkin liikaa huolissanne, onko sinun ja lapsesi kiintymyssuhde varmasti "oikeanlainen"? Mietittekö, oletteko varmasti hyviä vanhempia?
Olen aloittamassa itse terapian, koska mulla on paljon pakkoajatuksia. Olen aina pelännyt tekeväni samoja virheitä, mitä esim. äitini on tehnyt (työssään, parisuhteessaan, elämässään muuten, lastensa kanssa) ja niitä on todella paljon ja aika pahojakin... Nyt minulla on reilu 1,5-vuotias esikoinen ja tuntuu, että uusimpana huolenaiheena minulla on tämä, että pohdin ja murehdin usein olenko tarpeeksi hyvä äiti ja varmasti oikeanlainen. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan paljon saatu kehuja, miten lapsi on niin hyvin kontaktissa ja kuinka luen lasta kuulemma kuin kirjaa ja kuinka kuulemma näkyy miten hyvin lasta hoidetaan. Mutta silti mua jäytää epävarmuus aina silloin tällöin (aika usein). Voiko tämä oikeasti juontaa omasta lapsuudestani ja siitä, että kun minä ja siskoni olemme joutuneet kärsimään vanhempieni takia, niin pelkään nyt kuollakseni, että teen "jotain väärin"?
Kommentit (26)
Kun olet tiedostanut asian, olette jo voiton puolella.
Kyllä ajattelen hyvinkin paljon, en haluaisi olla äitini kaltainen. Oman toiminnan tiedostaminen ja miettiminen on hyvä asia, silloin ollaan jo pitkällä. Toisaalta, kukaan vanhempi ei ole täydellinen ja jokainen tekee virheitä- muista olla siis armollinen itsellesi (enkä nyt tarkoita virheillä esim. vakavaa laiminlyöntiä tms).
Pelkään että toistan liikaa lapsena saatuja käytösmalleja, toisaalta vaikea antaa eväitä lapsen elämään mitä ei itse ole saanut. Toimin myös paljon eri tavalla (emotionaalinen läheisyys, kannustaminen, kuuunteleminen, luottamus) kuin äitini.
Uskon että itse tarkkailen omaa käytöstä liikaakin, syyllistän itseäni, häpeän helpolla. Voi olla että monikin vaikeissa oloissa kasvanut tekee niin, pyrkii täydellisyyteen, pelkää turhaa, syyllistää itseään. On vaikea uskoa itseensä ja hyvään palautteeseen, koska kotoa sitä ei koskaan saanut, päinvastoin.
Itselläni on vääränlainen uskomus suhteessa omiin kykyihin, olen työstänyt asiaa jo vuosia.
On hyvä merkki, että olet aidosti kiinnostunut lapsesi hyvinvoinnista.
Toivon kaikkea hyvä sinulle ja lapsellesi :)
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaikuttaa kokemasi lapsuusaika pitkäkestoisestikin sinuun. Onneksi ihminen pystyy katkaisemaan ns. ketjun. Hienoa, että työstät asiaa ja haluat antaa lapsellesi paremman elämän, kuin mitä itse sait osaksesi kotona. Minäkin katkaisin ketjun, mutta traumojen käsittely vei liian kauan, puolen elämää, tuli aika vastaan. Zemppiä terapiaan, usko itseesi!
Täytyykö tällöin myös katkaista kaikki suhteet vanhempaan?
Taas näitä roskaväen ongelmia. Miten se nyt on niin mahdotonta elää ihmisiksi?
Olen samanlaisen taustan omaavana miettinyt näitä asioita paljon. Luulen etten tule olemaan vanhempana niin hyvä kuin haluaisin, mutta en myöskään niin huono kuin pelkään. Jotain tulen varmasti tehneeksi samoin kuin omassa lapsuudessa ja jotain toisin sekä hyvien että huonojen asioiden osalta. Toivon kovasti, että pystyisin tukemaan lapsiani riittävästi matkalla aikuisuuteen.
Voisiko joku kertoa, mistä ihan tarkkaan ottaen johtuu se, ettette ole aikuisena enää vanhempienne kanssa väleissä? En tunne ketään tällaista, ja minun on mahdotonta kuvitella tuollaista tilannetta omalle kohdalleni.
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä roskaväen ongelmia. Miten se nyt on niin mahdotonta elää ihmisiksi?
Niin kerropa sinä se, You Perfect Thing.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, mistä ihan tarkkaan ottaen johtuu se, ettette ole aikuisena enää vanhempienne kanssa väleissä? En tunne ketään tällaista, ja minun on mahdotonta kuvitella tuollaista tilannetta omalle kohdalleni.
Sori, elämäni ei ole mikään viihdeshow. Lue vaikka psykologiaa, jos aihepiiri kiinnostaa.
MRee kirjoitti:
Kyllä ajattelen hyvinkin paljon, en haluaisi olla äitini kaltainen. Oman toiminnan tiedostaminen ja miettiminen on hyvä asia, silloin ollaan jo pitkällä. Toisaalta, kukaan vanhempi ei ole täydellinen ja jokainen tekee virheitä- muista olla siis armollinen itsellesi (enkä nyt tarkoita virheillä esim. vakavaa laiminlyöntiä tms).
Pelkään että toistan liikaa lapsena saatuja käytösmalleja, toisaalta vaikea antaa eväitä lapsen elämään mitä ei itse ole saanut. Toimin myös paljon eri tavalla (emotionaalinen läheisyys, kannustaminen, kuuunteleminen, luottamus) kuin äitini.
Uskon että itse tarkkailen omaa käytöstä liikaakin, syyllistän itseäni, häpeän helpolla. Voi olla että monikin vaikeissa oloissa kasvanut tekee niin, pyrkii täydellisyyteen, pelkää turhaa, syyllistää itseään. On vaikea uskoa itseensä ja hyvään palautteeseen, koska kotoa sitä ei koskaan saanut, päinvastoin.
Itselläni on vääränlainen uskomus suhteessa omiin kykyihin, olen työstänyt asiaa jo vuosia.
On hyvä merkki, että olet aidosti kiinnostunut lapsesi hyvinvoinnista.
Toivon kaikkea hyvä sinulle ja lapsellesi :)
Hyvä kommentti! Todellakin, sitä helposti on taipuvainen syyllistymään ja syyllistämään itseään, jos mallit vanhemmuuteen ovat puutteellisia. Varsinkin, kun vanhemman roolissa on muutenkin hyvin alttiina kaikenlaiselle kritiikille.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, mistä ihan tarkkaan ottaen johtuu se, ettette ole aikuisena enää vanhempienne kanssa väleissä? En tunne ketään tällaista, ja minun on mahdotonta kuvitella tuollaista tilannetta omalle kohdalleni.
Koska narsistivanhempi ja toinen vanhempi ohutnahkainen. On ollut pakko jättää heidät taakseen, jotta eläisin itse. Sellaiset vanhemmat ovat harvassa, onneksi, muita lapsia ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, mistä ihan tarkkaan ottaen johtuu se, ettette ole aikuisena enää vanhempienne kanssa väleissä? En tunne ketään tällaista, ja minun on mahdotonta kuvitella tuollaista tilannetta omalle kohdalleni.
Koska narsistivanhempi ja toinen vanhempi ohutnahkainen. On ollut pakko jättää heidät taakseen, jotta eläisin itse. Sellaiset vanhemmat ovat harvassa, onneksi, muita lapsia ajatellen.
Sama täällä!
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä roskaväen ongelmia. Miten se nyt on niin mahdotonta elää ihmisiksi?
Miksi sinä tunnet vain roskaväkeä? Minä en tunne ja olen katkaissut välit vanhempiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaikuttaa kokemasi lapsuusaika pitkäkestoisestikin sinuun. Onneksi ihminen pystyy katkaisemaan ns. ketjun. Hienoa, että työstät asiaa ja haluat antaa lapsellesi paremman elämän, kuin mitä itse sait osaksesi kotona. Minäkin katkaisin ketjun, mutta traumojen käsittely vei liian kauan, puolen elämää, tuli aika vastaan. Zemppiä terapiaan, usko itseesi!
Täytyykö tällöin myös katkaista kaikki suhteet vanhempaan?
Se on täysin tapauskohtaista. Itse olen etäisesti väleissä, koska olen kokenut sen helpoimmaksi ratkaisuksi.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan huolissanne, että mitä jos toistatte omien vanhempienne virheitä tai oletteko jotenkin liikaa huolissanne, onko sinun ja lapsesi kiintymyssuhde varmasti "oikeanlainen"? Mietittekö, oletteko varmasti hyviä vanhempia?
Olen aloittamassa itse terapian, koska mulla on paljon pakkoajatuksia. Olen aina pelännyt tekeväni samoja virheitä, mitä esim. äitini on tehnyt (työssään, parisuhteessaan, elämässään muuten, lastensa kanssa) ja niitä on todella paljon ja aika pahojakin... Nyt minulla on reilu 1,5-vuotias esikoinen ja tuntuu, että uusimpana huolenaiheena minulla on tämä, että pohdin ja murehdin usein olenko tarpeeksi hyvä äiti ja varmasti oikeanlainen. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan paljon saatu kehuja, miten lapsi on niin hyvin kontaktissa ja kuinka luen lasta kuulemma kuin kirjaa ja kuinka kuulemma näkyy miten hyvin lasta hoidetaan. Mutta silti mua jäytää epävarmuus aina silloin tällöin (aika usein). Voiko tämä oikeasti juontaa omasta lapsuudestani ja siitä, että kun minä ja siskoni olemme joutuneet kärsimään vanhempieni takia, niin pelkään nyt kuollakseni, että teen "jotain väärin"?
Epäilen että vastaavaa pohdintaa vanhempana toimimisesta on ihmisillä paljon täysin taustastaan huolimatta. Ehkä vaikeat lähtökohdat kuitenkin vielä korostavat sitä entisestään.
Kannattaisi selvittää kaikki lapsuudentrauma kummitusmysteerit ennen lasten tekoa. Minä selvitin ja siinähän se elämä sitten menikin, iso ja vakava möykky. Eipähän tullut lasta maailmaan, joka mitenkään kärsisi vanhemman projisoinnista. Nyt olisin valmis, muita ongelmia ei ole paitsi että olen vanha.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi selvittää kaikki lapsuudentrauma kummitusmysteerit ennen lasten tekoa. Minä selvitin ja siinähän se elämä sitten menikin, iso ja vakava möykky. Eipähän tullut lasta maailmaan, joka mitenkään kärsisi vanhemman projisoinnista. Nyt olisin valmis, muita ongelmia ei ole paitsi että olen vanha.
Jos olisit hankkinut lapsia, niin se olisi voinut muuttaa näkökulmiasi ja nostaa kaikenlaista uutta esiin. Ei tässä elämässä niin vain valmiiksi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi selvittää kaikki lapsuudentrauma kummitusmysteerit ennen lasten tekoa. Minä selvitin ja siinähän se elämä sitten menikin, iso ja vakava möykky. Eipähän tullut lasta maailmaan, joka mitenkään kärsisi vanhemman projisoinnista. Nyt olisin valmis, muita ongelmia ei ole paitsi että olen vanha.
Jos olisit hankkinut lapsia, niin se olisi voinut muuttaa näkökulmiasi ja nostaa kaikenlaista uutta esiin. Ei tässä elämässä niin vain valmiiksi tulla.
Ei narsisti näkökulmia ole hyvä käsitellä samaan aikaan kun synnyttää lapsia. Vai onko mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi selvittää kaikki lapsuudentrauma kummitusmysteerit ennen lasten tekoa. Minä selvitin ja siinähän se elämä sitten menikin, iso ja vakava möykky. Eipähän tullut lasta maailmaan, joka mitenkään kärsisi vanhemman projisoinnista. Nyt olisin valmis, muita ongelmia ei ole paitsi että olen vanha.
Jos olisit hankkinut lapsia, niin se olisi voinut muuttaa näkökulmiasi ja nostaa kaikenlaista uutta esiin. Ei tässä elämässä niin vain valmiiksi tulla.
Ei narsisti näkökulmia ole hyvä käsitellä samaan aikaan kun synnyttää lapsia. Vai onko mielestäsi?
Mitä väliä sillä mitä minä tästä ajattelen? Jokainen tekee elämässään ratkaisunsa omien näkemystensä mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi selvittää kaikki lapsuudentrauma kummitusmysteerit ennen lasten tekoa. Minä selvitin ja siinähän se elämä sitten menikin, iso ja vakava möykky. Eipähän tullut lasta maailmaan, joka mitenkään kärsisi vanhemman projisoinnista. Nyt olisin valmis, muita ongelmia ei ole paitsi että olen vanha.
Jos olisit hankkinut lapsia, niin se olisi voinut muuttaa näkökulmiasi ja nostaa kaikenlaista uutta esiin. Ei tässä elämässä niin vain valmiiksi tulla.
Ei narsisti näkökulmia ole hyvä käsitellä samaan aikaan kun synnyttää lapsia. Vai onko mielestäsi?
Mitä väliä sillä mitä minä tästä ajattelen? Jokainen tekee elämässään ratkaisunsa omien näkemystensä mukaisesti.
No mitä edes kommentoit, daa. :D
Varmasti vaikuttaa kokemasi lapsuusaika pitkäkestoisestikin sinuun. Onneksi ihminen pystyy katkaisemaan ns. ketjun. Hienoa, että työstät asiaa ja haluat antaa lapsellesi paremman elämän, kuin mitä itse sait osaksesi kotona. Minäkin katkaisin ketjun, mutta traumojen käsittely vei liian kauan, puolen elämää, tuli aika vastaan. Zemppiä terapiaan, usko itseesi!