Miksi abortoitava sikiö ei ole ihminen, joten sen saa tappaa, mutta keskenmennyt on, ja sitä pitää surra?

Erittäin hyvä huomio.

Päättelyvirhe. Ei keskenmennyttä sikiötä surra siksi, että se olisi ihminen, vaan koska siihen on ladattu odotuksia ja se on toivottu. Abortoituun ei ole ladattu odotuksia eikä se ole toivottu.

Jaaha, sunnuntaiprovoa pukkaa.

Onko ap:n pieneen ahtaaseen mieleen käynyt semmoinen asia että abortti tehdään esim. sikiö ei ole terve tai ei syystä tai toisesta haluta lasta.

Keskenmenossa yleensä halutaan se lapsi ja surraan siksi koska ehdittiin iloita jo siitä toivotusta plussatestistä.

Huh, aika rajun kysymyksen nostit ilmoille.

Voidaanko siis ajatella, että ihmisyys riippuu siitä, mitä itse sitä kohtaan tunnet?

Oletetaan, että haluat abortin ja ajankohdaksi osuu rv 7. Kyseessä on alkio, jolla on sydän, mutta ei vielä raajoja.

Oletetaan, että sinulle tulee keskenmeno rv 7. Edelleen kyseessä on alkio, jolla on sydän, mutta ei vielä raajoja.

Ekassa tapauksessa haluat alkiosta eroon, toisessa tapauksessa et. Alkion kehitys on joka tapauksessa sama, ainoastaan tunteesi sitä kohtaan ovat toisistaan poikkeavat.

Keskenmenoa on oikeus surra. Hyvin hyvin alkuvaiheessa tapahtunutta keskenmenoa ei kuitenkaan ole syytä märehtiä loputtomiin, jos on aikeissa tulla uudelleen raskaaksi. Alkio ei ole vielä ihminen.

Tässä olisi hyvä huomata keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen välinen ero. Kun kyse on keskenmenosta, ei sikiöstä oteta kuvia, anneta sille nimeä tai järjestetä hautajaisia niin kuin ennenaikaisesti syntyneen kohdalla tehdään. Lääketieteen näkökulmasta on siis olemassa raja, jolloin sikiö aletaan nähdä vauvana, ihmisenä.

Ei ole ristiriitaa.

Keskenmenossa surraan enemmän unelmaa lapsesta ja perheestä kuin itse lasta. Lasta jota ei ole edes tuntenut. Ihan kuin avioerossakin minua sattui yhteisen tulevaisuuden menettäminen, matto oli vedetty jalkojen alta.

Abotoitu alkio ei ole elinkelpoinen ja hänen vanhempansa eivät ole valmiita ottamaan last vastaan. Silti päätös voi olla heille raskas ja vaikea. Vastuuta on myös se, että lapsk saa syntyä toivottuna. Raskauden läpivieminen ja lapsen poisantaminen ei ole varteenotettaca vaihtoehto. Esim itselläni jokainen raskaus on ollut riskiraskaus. Riskin läpikäyminen turhaan on esim oman perheeni kannalta todella väärin.

Hyvä huomio. Tätä voi jokainen tykönään miettiä. Ei se, että toinen on toivottu ja toinen ei, tee siitä sikiöstä yhtään vähempää/enempää ihmistä. Tässä kun moni on sanonut, että ero on siinä , että toinen on toivottu ja toinen ei. Mutta jos ajatellaan, että joku tekee abortin ja sitten muutaman vuoden päästä haluaakin lapsen, joka menee kesken samalla viikolla kuin edellinen sikiö abortoitiin, niin varmasti siinä jälkimmäisessä tapauksessa kuitenkin surraan menetettyä lasta, eikä solumöykkyä. Abortissa kuitenkin se sama lapsi on ollut vain solumöykky josta on haluttu eroon. Vaikka oikeasti kyllä uskon, että abortti on suurimmalle osalle, jotka siihen päätyy, rankka juttu, eikä mikään läpihuuto.

Onhan se sama aikuisillakin. Ihminen tyypillisesti suree oman lapsensa kuolemaa, mutta naapurin lapsen kuolema ei ketään juuri liikuta. Ihminen ei ole itseisarvoisesti arvokas, vaan arvo määrittyy sinun oman tahtosi mukaan. Miksi muuten voisi olla rasismia?

Luuletko sinä tosiaan ettei abortoituja surra? Se tuskahan on niin pohjaton ettet voi ymmärtää ellet ole läpikäynyt. Jos joku kuittaa sen olankohautuksella ja helpotuksen tunteella, on mielestäni hyvä ettei niin kylmään syliin tullut lasta. Abortille on lähes aina painavat syyt. Kannattaisi sinunkin puhua aidosti tuomitsematta asian läpikäyneiden kanssa, kun sinua tuntuu aihealue häiritsevän. Jos sinua yhtään helpottaisi tieto että sen jälkeiset tunteet ja kipu jota koet sen aikana ja pitkään jälkikäteen, on täysin verrannainen synnytykseen sekä rakkaan menettämiseen, itsensä syvään vihaamiseen. Itseltä meinasi lähteä henki keskeytyksessä, kun menetin verta melkein kaksi litraa. Ja kyllä on käynyt mielessä että, oli ansaittua. Aikaisemmassa synnytksessä meinasi kuolla vauva. Raskaana olo on erittäin vaarallista ja voimia vievää. Ja synnyttäminen vaarallista, riippumatta siitä kuinka pitkällä raskaus on. Se keskeytys ei ole ohi synnytyslaitoksella. Se pahin vaihe on silloin kun kehosi tajuaa ettei lapsi ole tullut. Se on kuukausien päässä toimenpiteestä. Hormoonit kyllä pitävät huolen että jokainen empatiaan kykenevä nainen käy läpi henkisen helvetin. Tarviiko kukaan siihen sinua ja tai muitakaan osoittamaan sormella tuomiten? Ja keskeytys on tabu ja ei ole yleisesti hyväksyttyä surra jos päätös menetyksestä on oma. Kaikki ymmärtävät keskenmenneen tuskan. Eikö vain?

Vierailija kirjoitti:

Päättelyvirhe. Ei keskenmennyttä sikiötä surra siksi, että se olisi ihminen, vaan koska siihen on ladattu odotuksia ja se on toivottu. Abortoituun ei ole ladattu odotuksia eikä se ole toivottu.

Tämä. Lisäksi vaikuttaa sekin kuinka pitkälle raskaus on edennyt, jos saa keskenmenon silloin kun on ollut raskaana jo 6kk ja odottaa saavansa vauvan parin kolmen kuukauden kuluttua niin totta kai sitä surraan ihmisenä. Jos saa keskenmenon ihan alussa niin harva silloin suree sitä ihmisenä. Abortoitava on aina ihan alussa oleva alkio ja epätoicottu, tosin moni abortin tekijä suree sitä mutta ei juuri puhu siitä. Sitten on se pieni äänekäs vähemmistö joka saattaa jopa leuhkia että "oon tehny 5 aborttia eikä tunnu missään!" juu ei varmaan kun pitää oikein leuhkia asialla, surullista

Ehkä päivän typerin aloitus. :DD

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ristiriitaa.

Keskenmenossa surraan enemmän unelmaa lapsesta ja perheestä kuin itse lasta. Lasta jota ei ole edes tuntenut. Ihan kuin avioerossakin minua sattui yhteisen tulevaisuuden menettäminen, matto oli vedetty jalkojen alta.

Abotoitu alkio ei ole elinkelpoinen ja hänen vanhempansa eivät ole valmiita ottamaan last vastaan. Silti päätös voi olla heille raskas ja vaikea. Vastuuta on myös se, että lapsk saa syntyä toivottuna. Raskauden läpivieminen ja lapsen poisantaminen ei ole varteenotettaca vaihtoehto. Esim itselläni jokainen raskaus on ollut riskiraskaus. Riskin läpikäyminen turhaan on esim oman perheeni kannalta todella väärin.

Oletko saanut keskenmenon vai mistä tiedät mitä keskenmenon läpi käynyt ihminen suree?  Ja ettei nimenomaan surra sitä menetettyä lasta?

Jopa valeraskaudesta seuraa luopumisen tuska.

Keskenmennyt sikiö ei ole ihminen.

MUL ON OIKEUS MUN OMAAN KROPPAAN - SANOKOON MUUT MITÄ LYSTÄÄ.

Keskenmenneellä saattaa olla jo nimi, sänky ja huonekin valmiina. Alkuvaiheessa abortoidulla niitä harvemmin vielä on. Abortteja on tehty aina, parempi että tehdään asiallisissa olosuhteissa.

Hyvä kysymys. Tämän suremispuolen asia johtuu tietysti edellämainituista jutuista. Mutta tuntuu pahalta, kun toisesta puhutaan ihmistaimena, toisesta ei.

2 elämänalkua. Toiselle käy traagisesti, toinen tuhotaan.

Vaikka se tuntuu pahalta niistä, jotka päätyvät aborttiin, jo 12 viikkoisella on ´kaikki`pienessä koossa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä olisi hyvä huomata keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen välinen ero. Kun kyse on keskenmenosta, ei sikiöstä oteta kuvia, anneta sille nimeä tai järjestetä hautajaisia niin kuin ennenaikaisesti syntyneen kohdalla tehdään. Lääketieteen näkökulmasta on siis olemassa raja, jolloin sikiö aletaan nähdä vauvana, ihmisenä.

Eihän tässä ole kyse ennenaikaisesta synnytyksestä ja abortin eroista, vaan keskenmenon ja abortin.

Keskenmeno saa suru liittyy siihen toiveeseen lapsesta jonka on sitten menetetty. Tosin kun useampia keskenmenoja on kokenut ei enää jaksa tai osaa surra. Keskenmenot muodostuu osaksi arkea. Valitettavasti näin.

Entäs e-pillereillä tapetut lapset? Itkettekö niitäkin? Tai verenä pois valuvat munasolut kuukautisissa, niistäkin olisi voinut syntyä lapsi, jos äiti olisi ymmärtänyt harrastaa seksiä? Holtiton lisääntyminen ei voi olla mikään ainoa oikea.