Tässäkö vastaus Bodomin surmaan?

" Nuori nainen surmataan Isojoella 1953 ja toinen, pari vuotta vanhempi nainen Kemissä 1955. Kaksi nuorta naista surmataan Heinävedellä 1959. Kaksi nuorta naista ja yksi nuori mies surmataan Espoossa 1960. Nuori nainen surmataan Turussa 1963. Kymmenen vuoden aikana kahdeksan selvittämättä jäänyttä veritekoa pienessä, rauhalliseksi tunnetussa maassa."



Näin alkaa Matti Paloaron ja Jorma Palon kirja Luottamus tai kuolema. Kirjoittajista Matti Paloaro on entinen KRP:n rikoskomisario ja Alibi-lehden päätoimittaja, Jorma Palo taas lääkäri, joka Kirurgisessa sairaalassa muiden lääkärien muassa joutui tekemisiin Hans Assmann -nimisen miehen kanssa, joka teeskenteli tajutonta ja tuli Bodominjärven murhien jälkeen kynnenaluset mustina hoidattamaan epämääräisiä vaivojaan.



Jorma Palo julkaisi vuonna 2003 kirjan Bodomin arvoitus, jonka jälkeen hänet kutsuttiin heti KRP:n kuulusteluun ja keskustelu murhista käynnistyi jälleen.



Kirjan Luottamus tai kuolema nimi tulee haastattelusta, jonka Hans Assmann antoi kuolinvuoteellaan entiselle rikoskomisariolle ja Alibi-lehden päätoimittajalle Matti Paloarolle, jonne hänen täytyi mennä yksin. Ehtona oli, että vähintään viiteen vuoteen Hans Assmannin kuolemasta ei haastattelusta saanut puhua sanaakaan:



" Asetan kolme ehtoa keskustelullemme. Julkisuuteen ei saa tulla sanaakaan ennen kuin kuolemastani on kulunut vähintään viisi vuotta. Oikeaa henkilöllisyyttäni, jos satut saamaan sen selville, ei saa paljastaa koskaan kenellekään. Myös tämän asuinpaikkani paljastaminen on kiellettyä.



Kiellot annettiin sävyyn, joka ei jättänyt tilaa tulkinnalle - riutuneesta vanhuksesta ja viime kädessä hänen taustajoukoistaan löytyi yhä voimaa. Paloaro kysyi siitä huolimatta:



' Miten voit luottaa minuun?'



' Olet minua nuorempi. Muista, että olen ostanut vakuutukseni jo 50 vuotta yhtiöstä, joka on aina maksanut ajallaan. Tarvittaessa yhtiö hoitaa tämänkin asian loppuun.' " (s. 18)



Vanhus makasi pienessä huoneessaan sängyllä yöpyjamissa:



" Vuoteen toisella puolella oli yöpöytä, jonka päällä oli muutama maljakkoonsa nuutunut syntymäpäiväkukka. Maljakon vieressä oli useita erikokoisia lääkepurkkeja, muovinen mehukannu sekä suomen- ja ruotsinkielisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, niistä päällimmäisenä yksi edellisvuonna ilmestyneen Alibin, Paloaron päätoimittaman lehden, numero. Kuin tahallaan Assmann oli jättänyt sen etukannen päällimmäiseksi, niin että siitä erottui isoilla valkoisilla kirjaimilla mustalle pohjalle painettu teksti:



PROFESSORI JORMA PALO:

' USKON HOITANEENI BODOM-JÄRVEN MURHAAJAA'



Assmann oli siis seurannut Suomen tapahtumia kaikki nämä vuodet. --



Paloaro huomasi pelkäävänsä ensi kertaa henkensä puolesta pöydällä olevien lehtijuttujen vuoksi. Ne olivat julkaistu hänen vastuullaan, ja monet niistä olivat hänen kirjoittamiaankin." (s. 16 - 17)



" Sitten määräyksiä tuli lisää:



' Äänityslaitetta et saa käyttää. Sinun on muistettava, mitä sanon. Saat merkitä muistiin vain nimiä, vuosilukuja ja paikkakuntia. En toista mitään. Odotat tietenkin, että kertoisin niistä teltta- ja puukkojutuista ja muista sellaisista, mutta tuotan sinulle pettymyksen. Yksityiskohdista en puhu, enkä myönnä enkä kiellä mitään. Sinun on vain tajuttava asiat puheestani tai käsitettävä ne muuten. Et saa mainita sanallakaan, että olisin tunnustanut jotain. Totuus löytyy tarrinastani ja sen rrivien välistä. Jos nämä ehdot sopivat, niin sitten passaa kuunnella.' --



' Yhden asian voin kuitenkin kertoa heti' , Assmann jatkoi, ' koska se on vanhin ja tavallaan vahinko, joka piti peittää. Muuten retkemme olisi paljastunut. Vaikka ystäväni oli hyvä ajaja, vahinkoa ei voinut välttää. Tietänet, mitä meinaan.'



Paloaro päätti, että kysymys oli Isojoen pitäjässä Pohjanmaalla surmatusta Kyllikki Saaresta, jonka kuolemaa on tutkittu murhana tai tappona melkein puoli vuosisataa. Vain Assmann tiesi, mihin kaikkeen oli sekaantunut!



Assmann tarttui mehukannuun vasemmalla kädellä ja otti siitä kulauksen. Vasta silloin Paloaro tiedosti hänen vasenkätisyytensä: yöpöytä lääkepurkkeineen ja aikakauslehtineen oli vasemman käden puolella, vaikka vanhuksen oikeakin käsi näytti toimivan normaalisti.



Heinäveden Tulilahdella kesällä 1959 riehunut murhaaja oli todettu vasenkätiseksi." (s. 19 - 20)





BODOMIN MURHAT / POTILAS HANS ASSMAN



" Lukuisiin veitsen- tai puukoniskuihin kuolivat 15-vuotiaat Maili Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman, toinen heidän poikaystävistään. Boismanin ikäinen Nils Wilhelm Gustafsson pääsi raahautumaan haavoittuneena osittain teltan ulkopuolelle, missä surmaaja iski häntä vielä kivellä tai muulla painavalla esineellä leukaan ja takaraivoon, niin että hän menetti tajuntansa.



Alueella oli veren tahrimia papereita, joihin surmaaja oli pyyhkinyt surma-aseen terää; poliisin mukaan niistä ei löytynyt sormenjälkiä. Kenkäparit olivat niin kuluneita, että niiden pohjissa oli reiät. Kengät oli kätketty lähellä sijaitsevaan Oittaan kartanoon johtavan tien varteen noin 600 metrin päähän surmapaikasta, kumpikin kenkäpari eri puolille tietä syystä, jonka tietää vain murhaaja - ja murhasta tässä teossa oli kyse. Tyttöjen kenkiä ei ollut piilotettu." (s. 119)



" Oli toisen helluntaipäivän ilta 1960. Kirurgiaan erikoistuva lääkäri Heikki Silvola oli päivystysvuorossa Helsingin kirurgisessa sairaalassa. --



Ei tullut leikkausta, mutta tuli jotain muuta: Silvola oli saanut potilaan, jollaista hän ei ollut tavannut koskaan aiemmin eikä tapaisi myöhemminkään.



Potilas oli Hans Assmann.



Hans makasi selällään poliklinikan ikkunattomassa tutkimushuoneessa rullasängyn päällä. Sairaanhoitaja seisoi vieressä valmiina avustamaan. Hän oli riisunut Hansin hiekkaisilta vaikuttavat kengät, mutta pusero ja likaiset haalarit olivat riisumatta. Huoneessa ei ollut hoitajan lisäksi ketään muuta, eikä kukaan näyttänyt odottavan aulassakaan. Ei ollut ambulanssimiehiä eikä taksinkuljettajaa eikä varsinkaan omaisia. Näytti siltä kuin Hans olisi kävellyt muina miehinä poliklinikalle, sulkenut silmänsä ja heittäytynyt sänkyyn.



Mikä teki Hansista niin poikkeuksellisen? Ei hänen poikkeuksellinen taustansa, koska siitä ei ollut sairaalassa tietoa, vaan se, että hän teeskenteli tajutonta." (s. 114 - 116)



" ' Mikä se sellainen tajuton on?' Silvola kysyi hämmentyneenä osastokansliassa, mutta kaikki muut vaikenivat epäuskoisen näköisinä. Potilaalla vaikutti olevan ennemmin psykiatrinen kuin kirurginen tauti.



' Mies oli tajuton tahdonalaisesti!' Silvola vastasi omaan kysymykseensä kuin ylpeänä keksinnöstään.



-- Nyt oli tämän sairaanhoitajan, Helinä Orkolan, vuoro tavata potilas, jollaista hän ei tulisi kohtaamaan enää koskaan. Hans vaati häneltä nimittäin tinneriä. Sitä ei pidetä sairaaloissa, koska tinneriä tarvitsevat pääasiassa maalarit ja varmaan kirkkomaalarit. Tämän Orkola kertoi Hansille, mutta seuraava kysymys kuului:



' Millä mä sitten pesen?'



Koska vesi ei kelvannut, Orkola löysi bensiiniä, jota tunnolliset hoitajat käyttivät laastarijälkien poistamiseen iholta. Sillä Hans hankasi käsiään pitkin yötä, eikä tajuttomuudesta ollut enää tietoakaan. Jos hänellä oli vieroitusoireita amfetamiinista tai morfiinista, tinneri saattoi sopia myös niiden lievitykseen." ( s. 116 - 117)



" Tarkkasilmäinen osastonhoitaja Anna Räkköläinen huomasi myös tummat surunauhat Hansin kynsien ympärillä." (s. 118)



" Helluntaipäivystyksen loputtua Hans Assmannin hoitavaksi lääkäriksi oli tullut Kaarlo Lindholm, tavattoman kovaääninen ja leveäharteinen painonnostaja, joka Anna Räkköläisen tavoin kiinnitti omalla kierrollaan huomionsa potilaan kynsiin. Mitä oli tapahtunut?



' En mä tiedä mitään koko asiasta' , kuului vastaus, ' mä olin tajuton' .



Lindholm ei rypistänyt otsaansa vaan mutristi suutaan, kuten hän teki aina miettiessään ankarasti. Potilas siis halusi jatkaa teeskentelyään, mutta Kaarlo Lindholm vaati paremman selityksen. Lopuksi hän sai sen:



' Mä menin aamulla työpaikalle hakemaan talonmieheltä vettä, kun mulla oli kovasta urakasta jano ja huono olo. Hän antoi mulle Bordeaux-punaviiniä. Sitä mä sain kynsille, ja se teki ne mustiksi.' " (s. 119 - 120)



" Kun Lindholm oli ehtinyt muutaman vuoteen päähän, Hansilla oli vielä jotakin sanottavaa:



' Tohtorri! Tässä on mielenkiintoinen arrtikkeli. -- Mielenkiintoista! Saksassa on murrhattu paljon nuoria naisia sodan jälkeen. Murrhaajaa ei ole saatu koskaan kiinni. -- Todella mielenkiintoinen arrtikkeli' , hän toisti." (s. 121)



" Kesäkuu lähestyi loppuaan. Tuli juhannus ja Hans Assmann oli edelleen sairaalassa. Aaton kaunis ilma muuttui sateiseksi ja tuuliseksi, nousi melkein myrsky. Siitä huolimatta Hans vaati ehdottomasti saada nukkua parvekkeella. Henkilökunta esteli, mutta lopulta hoitajan oli pakko työntää Hansin vuode hänen haluamaansa paikkaan. Siitä näki viereistä katua ja lähellä kasvavia lehteviä puita, mutta siitä näki myös sairaalan pääovelle ja sille nousevalle ajoluiskalle.



Osastokansliassa huolestuttiin, koska vastuu Hansin terveydestä oli tietysti sairaalalla. Toisaalta henkilökunta oli alkanut jo pelätäkin häntä, joten kukaan ei uskaltanut ryhtyä häntä vastustamaan. Murhajutut kammottivat, ja ikään kuin ne eivät olisi riittäneet, hän kertoi omista kirurgisista taidoistaan halukkaille kuulijoille:



' Olen mäkin ollut kova puukkomies, mutta kaikki ne, joita mä olen leikannut, on kuollut.'



Hans nauroi, ja kymmenet valtavan suuressa sairaalasalissa makaavat potilastoverit nauroivat mukana, mutta lääkärit ja hoitajat loukkaantuivat verisesti.



Juhannus ei jäänyt osasto IV:n väen mieleen myrskystä vaan siitä, että sairaalan ajoluiskalla seisoi koko yön Opel-merkkinen pakettiauto, jonka rekisteritunnus oli ZD-779. Se ei tuonut ketään sairaalaan, kukaan ei tullut sillä sairaalaan, eikä kukaan, ei kuljettajakaan, tullut siitä ulos. Lisäksi se pysytteli kaiken aikaa ajoluiskalla, vaikka pysäköintipaikka oli tyhjä. Etupenkillä istui isokokoinen tuntematon mies, joka antoi auton ajovalojen palaa alkuillasta puoleenyöhön asti. Valot osoittivat Hansin toisen kerroksen parvekkeelle, miltä olisi ollut tarvittaessa helppo päästä autoon. Vasta aamuyön tunteina valot sammuivat, ja aamun sarastaessa auto lähti. Siihen mennessä myrskykin jo laantui.



Amanuenssi pantiin selvittämään, kenelle Opel kuului. Omistaja oli espoolainen maanviljelijä, jonka talosta oli viisi kilometriä Assmannin asuintaloon. Siitä taas oli vain lyhyt matka Bodominjärven rantaan. Hansin uuttera apulainen Antti asui puolestaan rikospaikasta noin viiden kilometrin päässä. Hän saattoi hyvinkin viettää juhannusta Opelissa.



Amanuenssi pantiin soittamaan myös sen vallilalaisen verstaan talonmiehelle, jossa Hans ilmoitti saaneensa punaviiniä käsilleen ja ehkä vaatteilleenkin. Talonmies kielsi jyrkästi Hansin käyneen työpaikallaan helluntaina ja kuulleensakaan niin hienosta juomasta kuin ' Pordoosta' . Verstaassa ei säilytetty alkoholia eikä ryypiskelty, siellä tehtiin työtä. Joku nainen oli kyllä käynyt hakemassa helluntaina verstaan avaimia, ja hän oli ne myös saanut.



Samaan aikaan tiedotusvälineissä julkaistiin murhista epäillyn miehen ensimmäiset tuntomerkit. Ne oli koottu murha-aamuna järven lähellä liikkuneilta harvoilta silminnäkijöiltä, ja ne sopivat Hansiin vaatetusta myöten. Heti uutisen jälkeen tämä leikkautti pitkät aaltoilevat hiuksensa lyhyiksi, niin että häntä oli vaikea tuntea entiseksi Hans Assmanniksi. Hän ryhtyi myös ottamaan auringonkylpyjä parvekkeella kuin päästäkseen irti tuntomerkeissä mainituista kasvojen finneistä ja näppylöistä." (s. 122 - 124)



Sairaalan henkilökunnalle alkoi olla selvää, ettei Hans Assmann ollut sairaalassa saadakseen parannusta vaivoihinsa, vaan saadakseen suojaa. Lääkärit päättivätkin ilmoittaa epäilyksensä poliisille. Siviilipukuinen poliisi kävikin sitten kahdesti hyvin lyhyesti eikä halunnut kuulla sairaalan henkilökuntaa ollenkaan.



" Silvola ja Lindholm eivät luovuttaneet. Seuraavaksi he pyysivät amanuenssiaan soittamaan suoraan Keskusrikospoliisille, jotta se tutkisi ne vaatteet, joissa Hans oli saapunut poliklinikalle. Kukaties niistä löytyisi jopa verta.



Amanuenssi Palo teki työtä käskettyä. KRP sijaitsi Ratakadulla vain muutaman sadan metrin päässä sairaalasta, ja kun sieltä luvattiin ystävällisesti lähteä heti liikkeelle, osaston henkilökunnalle tuli kiire. Hansin vaatteet haettiin siviilivaatevarastosta, paketoitiin ruskeaan voimapaperiin ja juoksutettiin pääovelle, missä Palo jo odotti niitä valkoinen lääkärintakki yllään. Nyt alkaisi tapahtua!



Ei tapahtunut mitään. Poliisi jätti tulematta.



Seisottuaan sairaalan portailla puolitoista tuntia Palo palasi pettyneenä osastolle. Onneksi Hans ei ollut huomannut vaatteidensa siirtelyä, tai jos oli, vaikeni siitä kuten kuulustelustakin. Hänellä oli siihen varaa, sillä viimeistään nyt kaikki olivat ymmärtäneet, että hän oli poliisin erityisessä suojelussa. Kaarlo Lindholm, joka oli äärettömän isänmaallinen ja taistellut sodassakin, oli menettänyt kaiken luottamuksensa häntä kohtaan.



' Se mies on huijari' , hän lausui johtopäätöksensä erään kierron jälkeen. ' Mutta jos hän on murhaaja, voi kysyä, mikä hänelle on vankilan lisäksi sairaalaa parempi turvapaikka.'



Mitä kierrolla oli tapahtunut? Vain se, että Lindholm oli tullut tokaisseeksi parvekkeella yhä makaavalle Hansille: ' Tämähän on ihana paikka, aivan kuin olisi teltassa.'



Hans oli säpsähtänyt silmin nähden, vaikka Lindholmilla ei ollut tarkoitusta viitata telttamurhiin." (126 - 127)



Koska poliisi ei halunnut tutkia Hans Assmannin osuutta murhiin, lääkärit päättivät kertoa havaintonsa lehdistölle kolme vuotta Bodomin murhien jälkeen.. Sanomalehti Uuden Suomen toimittajat tarttuivat rivakasti toimeen ja Hans Assmannin nimi mainittiin ensimmäisen kerran suomalaisessa lehdistössä.



" Kävi ilmi, että Hans oli saanut kaksi vuotta aiemmin yhdeksän kuukauden pituisen kuritushuonetuomion vaimonsa ' törkeää lievemmästä' pahoinpitelystä Helsingissä. Siihen oli sisältynyt silmitöntä hakkaamista ja potkimista ' erittäin raskauttavien asianhaarain vallitessa' keskellä katua, niin että Vieno Assmann oli saanut kolausvammojen ja verenpurkaumien lisäksi aivotärähdyksen, poskiluun murtuman ja silmän sarveiskalvon vioittuman. Jälkikäteen Hans oli kertonut olleensa niin voimakkaan suuttumuksen vallassa, ettei muistanut kunnolla, mitä oli tehnyt. --



Hansia ei pidätetty eikä toimitettu kärsimään rangaistustaan. Sen sijaan että hänet olisi etsintäkuulutettu, hänen annettiin matkustella vapaasti Suomessa, Ruotsissa ja Länsi-Saksassa ja ehkä muuallakin. --



Uuden Suomen toiminnan ansiosta myös Keskusrikospoliisi joutui julkisuuteen. Se kiisti jyrkästi Hansin osuuden veritekoihin - ja kiistää edelleenkin." (s. 129 - 130)



Asser Stenbäck, teologi ja psykiatrian erikoislääkäri, sittemmin psykiatrian professori, hypnotisoi Bodomin murhien jälkeen heti sekä Nils Gustafssonin että kuuden vuoden kuluttua silminnäkijä Olavi Kivilahden, mutta poliisi ei antanut arvoa noillekaan havainnoille. Silti vielä yli 90-vuotiaana Asser Stenbäck sanoi Hufvudstadsbladetissa:



" ' Uskon murhaajan olleen todellakin Assmann, olen siitä vakuuttunut.' " (s. 132)



" Todennäköisesti tapauksen uuden julkisuuden yllyttämänä saksalainen organisaatio päätti muistuttaa olemassaolostaan sekä Kaarlo Tankoa, Jorma Paloa että Asko Vuorjokea.



Kaarlo Tangolle toimitettiin paketti Sirkka-Liisalta, jonka nimistä naista hän ei tuntenut, mutta jonka niminen nainen oli vastikään surmattu Turussa. Tangon puheille pyrki kaksi hänen luokkatovereikseen itsensä esitellyttä miestä, jotka eivät tienneet, että hänellä oli samalla luokalla ollut identtinen kaksosveli. Kolme saksaa puhuvaa muusikkoa seurasi päiväkaudet hänen liikkeitään puhuen radiopuhelimiin, joihin heillä ei ollut lupia.



Palon kotiin yhdistettiin tuntemattomia saksankielisiä puheluja, ja hänen ovelleen ilmestyi mattokauppiaita ilman mattoja samana päivänä kuin Kaarlonkin ovelle - mutta ei kenenkään heidän naapurinsa kotioven eteen. Hänen kerrostaloasuntonsa ikkunan alla seisoi päiväkausia tuntematon henkilöauto, jonka kuljettaja piilotti kasvonsa ohikulkijoilta. Autosta ei tullut kukaan ulos, eikä kukaan noussut siihen.



Häirintäsoittoja tuli myös Vuorjoen kotiin ja jopa hänen äidilleen. Välillä soittaja oli hiljaa, välillä hän puhui sekaisin suomea ja saksaa. Välillä vieras puhelu kytkettiin Vuorjokien ottaman tai heille tulevan puhelun päälle. Outo henkilöauto oli usein pysäköitynä myös heidän kotitalonsa eteen, mistä se poistui heti, kun Asko Vuorjoki ilmoitti puhelinhäiritsijälle lähtevänsä katsomaan, kuka autossa istui. Myös Uuden Suomen valokuvaajan lähestyminen sai auton pakenemaan.



Poliisia oli vaikea saada tutkimaan radiopuhelinjuttua, vaikka kyse oli luvattomista laitteista ja selvästä häirinnästä. Kaarlo Tangon ja hänen Väinö-veljensä oli mahdotonta ymmärtää poliisin menettelyä. Viimeistään nyt oli kuitenkin varmaa, että Hans Assmann kuului vakoojien ja agenttien kansainväliseen joukkoon, minkä paljastuminen virkavallan oli estettävä hinnalla millä hyvänsä. Estämisessä se onnistuikin hyvin. -- " (s. 132 - 133)



" Bodominjärven surmatekojen uhrit haudattiin yleisen myötätunnon ja suuren julkisuuden myötä. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan heidän etsintänsä olisi kestänyt, ellei aamuvarhaisella ongelle saapunut Olavi Kivilahti tai joku muu ohikulkija olisi sattunut paikalle, sillä yhtä uhreista oli jo raahattu vesirajaa kohti." (s. 134)



" -- Hansin apulainen Antti puolestaan hukuttautui 1969, joskin hänen tehtäviään tunteneet pitivät mahdollisena myös ' vakuutusyhtiön' osallisuutta tapahtuneeseen. Hän saattoi olla sama henkilö kuin julkisuudessa usein mainittu paikallinen helposti suuttuva kioskinpitäjä -- " (s. 134)



" Bodominjärven surmat merkitsivät käännekohtaa Hansin elämässä, sillä niiden jälkeen ' Hietaniemen postiin' ei ilmestynyt yhtään viestiä. Postilaatikkona toiminut lieriökin katosi. Tästä Hans sanoi päätelleensä, ettei hänen palveluksiaan enää tarvittu. Se masensi aluksi, mutta mieliala parani, kun hänen kipeästi tarvitsemiensa lääkkeiden toimitus taas alkoi. Myös palkanmaksu jatkui aiemman sopimuksen mukaan. Työnantaja piti sanansa loppuun saakka." (s. 136)



Aiemminhan posti oli kulkenut näin:



" Hansilla oli lupa asioida vain salaisen postitoimiston kautta, mutta valittamisen aihetta ei ollut: mikä tahansa ongelma hoidettiin ajallaan, ja pankkitilillä oli aina riittävästi rahaa. ' Postitoimisto' sijaitsi sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin haudan takana Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Salakielinen sanoma piti sijoittaa vesitiiviiseen metallilieriöön ja piilottaa haudan takana sijaitsevan koivun juurten alle. Toiminta muistutti suomalaissotilaiden harjoittamaa asekätkentää, mutta kätkijä jäi vaille rangaistusta, sillä hän oli voittajavaltion asialla. -- "

Ei Hansin osallisuudesta mm. Kyllikki Saaren murhaan ole mitään todisteita, samoin kuin Ei Tulilahteenkaan.

ei se tunnustus mikään todiste ole että henkilö on murhaaja

Miten selitätte että hän on ollut aina paikalla kun on noita murhia tapahtunut?

Ja natsipaska?? :D WAU! Ja mää luulin vaan keksiväni juttua -onko mussa näkijän vikaa vai oonko kuullu juttuja ja ne jääny alitajuntaan?



Hurrrrjan pelottavaa! :/



Eli olisko loppukin kirjoittamastani " totta" ja Suomen valtio piilottelee juttua? Siis jos pressanvalintaankin on vaikutettu niin mitä muuta??



4

Vierailija:

Miten selitätte että hän on ollut aina paikalla kun on noita murhia tapahtunut?

onpas kovaa tekstiä.

viideksi vuodeksi?



Miksi Assman vihjailee Kyllikin murhan olleen vahinko jos näin ei olisi käynyt? Miettikääpä hieman, ehkä hän halusi " ripittäytyä" ennen kuolemaansa.. Syyllisyys painoi. Hänhän pyysi myös " lukemaan rivien välistä" tarinaansa.



Tämä hänen kuskinsa Anttihan tunnusti Bodomin ja tämän jälkeen hukuttautui, ehkä paikalla oli kaksi miestä Assman ja Antti. Ja se kuka näitä ruumiita siirteli ja hävitti todistusaineistoa olikin tämä Antti, Assman teki surmatyöt.

ollut keksittyä. Joku yhteys näillä murhilla on tähän mieheen. Tai ainakin osalla niistä.

Hansin pyytämät takuut (viiden vuoden julkaisukielto) puhuvat kyllä sen puolesta, että " painavaa" sanottavaa hänellä oli toimittajalle. Ei mitään tuulesta temmattua.

Vierailija:

Miettikääpä hieman, ehkä hän halusi " ripittäytyä" ennen kuolemaansa.. Syyllisyys painoi. Hänhän pyysi myös " lukemaan rivien välistä" tarinaansa.

i]

Myös kirja nils gustafssonista kannattaa lukea,se on myös Jorma

Palon kirjoittama kirja.

Ne tekstit on täynnä virheitä.

Hans Assman oli CIA:n agentti, joka auttoi m.m. Lee Harvey Oswaldia Helsingissä v. 1959 matkustamaan Venäjälle.

Mee nukkumaan.

Nisse se oli.

kysymyksiä:

Luin uudestaan tapauksesta. Kiinnitin huomiota kahden lintu-pojan kertomukseen, ja miten he vahingossa siis meni sinne teltan lähelle,aamulla klo 6,  ja näki sen miehen siellä, joka oli VAALEA, ja joku makasi teltan päällä. Mietin että jos tämä on totta niin silloinhan Nils G. ei mitenkään voi olla tekijä. Vaan tosiaan siellä on ollut joku ulkopuolinen. Noista pojista ainoastaan Seppo oli mielestäni hieman vaalea, mutta hänkään ei sovi tekijäksi, ellei meneillään juuri ollut joku riitä tilanne, joka oli vasta aluillaan. (mutta teltta oli jo kasassa).Tähän asti olin pitänyt nilsiä tekijänä.

Mutta, oliko Irmelin kihlattu armeija mieskaveri vaalea, vai minkä näköinen? Tiedän että hänellä on alibi, mutta ne on helppo tekaista. Onko hänestä kuvaa? Jostain luin että hän suuttui kovin kun kuuli Irmelin lähteneen telttailemaan.

Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli.

Vastaus on jo saatu, kansa tietää. Ei ole vaan riittävästi todisteita tuomioon.

Sama pätee muuhunkin muuhun ns. ratkaisemattomaan tapaukseen. 

"Olen syytön, sillä sipuli".

Jep jep...

Jaha, joku viher-vasemmistolainen eläintenvihaaja saa tämänkin asian eläinten syyksi.