Täysin voimaton tyhmyyden edessä
Kumppani, jota täytyisi voida katsoa silmiin ja ajatella, että onpa siinä fiksu ja ihana ihminen. Kumppani, jonka elämänkatsomuksen mukaan on olemassa musta ja valkoinen, ei lainkaan harmaan sävyjä. Ei poikkeuksia. Asiat ovat kuten hän sanoo, ja se on totuus. Asiat, joiden todellisen laidan voisi tarkistaa minuutissa netistä tai ihan mistä tahansa muualta. Ikänsä puolesta hänen pitäisi olla fiksu, elämää nähnyt ihminen. Ei, hän ei ymmärrä joistain täysin päivänselvistä asioista tuon taivaallista, ainoastaan hokee omaa totuuttaan kuvaannollisesti korvansa peittäen. Ikinä ei tiedä, minä hetkenä Totuus kajahtaa taas ilmoille. Asia, jonka todellisen laidan voisi jälleen kerran tarkastaa. Asia, jonka suurin osa ymmärtää ilman tarkastamistakin. Kesken hyvän ja iloisen hetken se saattaa tapahtua taas. Tai illalla onnistuneen päivän päätteeksi. Nuo asiat ovat sellaisia, jotka vaikuttaisivat myös minuun negatiivisesti. Saisin, ja oikeastaan saankin syytöksiä asioista, joista toinen ei vaivaudu tarkastamaan faktoja. Sitä niin toivoisi näkevänsä piilokamerat jossain, mutta ei, se ei ole huumoria eikä pilaa. Olen aivan voimaton, en voi sietää tyhmyyttä, en sitten alkuunkaan. En enää näe mitään tulevaisuutta, en halua edes ajatella seksin harrastamista kyseisen ihmisen kanssa enää. Minä halusin nähdä loppuelämäni hänen kanssaan, olla onnellinen ja sitä rataa. En vain voi, kaikki arvostus on mennyttä. Tyhmä on tyhmä. Joissain asioissa hän on fiksu, esimerkiksi matikka taitaa sujua oikein hyvin, kun taas minä olen siinä huono.
Alan saamaan tarpeekseni kaikesta. Eiköhän oma seurani ole itselleni parhaaksi. Masentaa ajatella tilannetta, jossa haluaisi, mutta tajuaa ettei ehkä ikinä enää voi katsoa toista silmiin ajatellen jotain hyvää. Vihainenkin olen, ja hieman katkera. Olet niin tyhmä! Häpeäisit edes.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
No, ongelma taitaa olla sinulla jos siinä vielä jumitat...
Niin on. Tunteet tulivat peliin ennen kuin totuus alkoi kaivautumaan esiin pikku hiljaa. Tiedostan hänen hyvätkin puolet, mutta ne eivät ehkä enää riitä. Vaatii paljon voimaa lähteä oikeasti ja pysyä poissa.
Jos älykkyys on kerran sulle noin tärkeää, niin miten sä pystyit tuntemaan mitään ilman signaalia älykkyydestä?
t. Toinen älykkäistä tykkäävä
Vierailija kirjoitti:
Jos älykkyys on kerran sulle noin tärkeää, niin miten sä pystyit tuntemaan mitään ilman signaalia älykkyydestä?
t. Toinen älykkäistä tykkäävä
Kuten sanoin, en tiennyt kaikkea alussa. Hän on joissain asioissa fiksu, muuten emme olisi koskaan päätyneet yhteen. Mutta joissain (valitettavasti myös minuun vaikuttavissa) asioissa hän on vain sanalla sanoen idiootti.
Jos ikinä hairahtuisin perustamaan perheen hänen kanssaan, saisin paljon ongelmia osakseni hänen tyhmyydestään, lapsi/lapset samoin. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea soopaa hän laukoisi lapsilleen totuuksina ja kuinka tyhmiä heistäkin tulisi.
Onko hän mukana jossain Zinzinossa tai Onecoinissa tms huijauksessa?
Varsinainen ÄLYKKYYS ei ole se mitä haluan kumppanilta, koska näen älykkyyden sellaisena tähtitieteilytyyppisenä ylifiksuutena, joka johtuu epätavallisesta pänttäämisestä. Sen sijaan maalaisjärkeä vaadin ihmiseltä, jonka kanssa jaan elämäni. Ei riitä, että on joissain asioissa ihan fiksu, vaan kyllä sellaista omaa ajattelukykyä täytyy löytyä. Ettei ajattele ihmisiä robotteina ja elämää kaavana, johon ei tule muutoksia, koska asia on näin ja piste. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän mukana jossain Zinzinossa tai Onecoinissa tms huijauksessa?
En itse asiassa tiedä, enkä halua tietää... Luulen, että ei ole.
Vierailija kirjoitti:
En vain voi, kaikki arvostus on mennyttä.
Jos tuo on totta, teidän välillä ei ole hirveästi kunnioitusta, mikä taas kärjistää ongelmia esim. toinen ei anna periksi omissa mielipiteissään.
Anna kuin arvaan. Ne "Totuudet" joista puhut, ovat poliittisia mielipiteitä joita et jaa. Tulkitset maailmankuvaeron älylliseksi vajeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Anna kuin arvaan. Ne "Totuudet" joista puhut, ovat poliittisia mielipiteitä joita et jaa. Tulkitset maailmankuvaeron älylliseksi vajeeksi.
Väärin. Mielipiteet eivät ole faktoja, minä kirjoitin faktoista. Faktoista jotka voi selvittää milloin vain ja mistä vain.
Sehän rollaa sua! Ja minkälaisia nämä jutut sitten ovat? Väittääkö hän, että orjakauppa ei välttämättä rikastuttanut pohjoisenglantilaisia maanomistajia kovin merkittävästi 1700-luvulla vai että Donald Trump on avaruusolio? Tyhmyyden astetta on vähän vaikea määritellä kun et yhtään avaa tilannetta.
Esimerkki (päästä keksitty): Kymmenessä eri lähteessä lukee, että joku asia aiheuttaa tietyn sairauden tai vaikkapa oireen. Se on tutkittu ja todeksi havaittu. Mitä hän sanoo (tai sanoisi)? "Ei todellakaan aiheuta! Mieti nyt itsekin, se ei ole mitenkään mahdollista, ei todellakaan ole mahdollista missään tilanteessa."
Valitettavasti todellinen aihe liittyy myös minuun ja meidän tulevaisuuteemme, ja koska hän ei ymmärrä aiheesta päivänselviä faktoja, en vain voi olla hänen kanssaan koska se tietäisi ongelmia itsellenikin.

Kun ei valitettavasti trollaa. Hän on aivan tosissaan tyhmä.
Asiat ovat sellaisia, jotka vaikuttaisivat meidän tulevaisuuteemme. Sen tason tietämyksellä en voi kuvitella esim. yhteisiä rahoja ikinä, mutta tämä on huono esimerkki, koska en muutenkaan halua yhteisiä rahoja kenenkään kanssa. En ikimaailmassa luottaisi hänen opettavan fiksuja asioita kuvitteellisille lapsilleen, päinvastoin voin kuvitella sen kaiken p*skan, jota hän syöttäisi hyväuskoisille hölmöille ja kasvattaisi heidät aivan kieroon. Argh että inhottaa.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki (päästä keksitty): Kymmenessä eri lähteessä lukee, että joku asia aiheuttaa tietyn sairauden tai vaikkapa oireen. Se on tutkittu ja todeksi havaittu. Mitä hän sanoo (tai sanoisi)? "Ei todellakaan aiheuta! Mieti nyt itsekin, se ei ole mitenkään mahdollista, ei todellakaan ole mahdollista missään tilanteessa."
Valitettavasti todellinen aihe liittyy myös minuun ja meidän tulevaisuuteemme, ja koska hän ei ymmärrä aiheesta päivänselviä faktoja, en vain voi olla hänen kanssaan koska se tietäisi ongelmia itsellenikin.
Huono esimerkki, koska lääketieteellinen tutkimus todellakin on suuntaa-antavaa, eikä voida faktaksi sanoa esim. että tupakointi aiheuttaa syövän tai keuhkoahtaumataudin. On lukemattomia esimerkkejä ikänsä tupakoineista ihmisistä, jotka elävät reippaina yli 90-vuotiaina. Tilastolliset todennäköisyydet ovat eri asia kuin fakta.
= Suvaitsevaisen humanistinaisen insinöörismies on alkanut persuttua.
Eikä pelkästään se, että minua suututtaa ja turhauttaa tyhmyys, vaan se että saan itsekin kärsiä siitä syytösten muodossa. Olen saanut kuulla olevani pettäjäkin.
Vierailija kirjoitti:
= Suvaitsevaisen humanistinaisen insinöörismies on alkanut persuttua.
En ole koskaan ollut insinööreihin päin. He ovat aivan eri aaltopituudella minun kanssani. Vaadin vain tavallista maalaisjärkeä ja kykyä ajatella järjellä. Ymmärtää, että elämässä voi tapahtua lähes mitä tahansa milloin tahansa. Että ihmisen keho ei ole kone, joka toimii nappia painamalla vaaditulla tavalla. Kaikkea voi tapahtua. Niin, paitsi Hänen mielestään.
Paljon lätinää mutta ei mitään konkreettista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki (päästä keksitty): Kymmenessä eri lähteessä lukee, että joku asia aiheuttaa tietyn sairauden tai vaikkapa oireen. Se on tutkittu ja todeksi havaittu. Mitä hän sanoo (tai sanoisi)? "Ei todellakaan aiheuta! Mieti nyt itsekin, se ei ole mitenkään mahdollista, ei todellakaan ole mahdollista missään tilanteessa."
Valitettavasti todellinen aihe liittyy myös minuun ja meidän tulevaisuuteemme, ja koska hän ei ymmärrä aiheesta päivänselviä faktoja, en vain voi olla hänen kanssaan koska se tietäisi ongelmia itsellenikin.
Huono esimerkki, koska lääketieteellinen tutkimus todellakin on suuntaa-antavaa, eikä voida faktaksi sanoa esim. että tupakointi aiheuttaa syövän tai keuhkoahtaumataudin. On lukemattomia esimerkkejä ikänsä tupakoineista ihmisistä, jotka elävät reippaina yli 90-vuotiaina. Tilastolliset todennäköisyydet ovat eri asia kuin fakta.
Olkoon huono esimerkki, mutta ei se nyt ollutkaan se oikea asia josta on ollut vääntöä välillämme. Se asia on oikeasti fakta, joka VOI tapahtua. Todennäköisesti ei tapahdu, mutta voi tapahtua. Paitsi että ei voi, sanoo Hän. Ei ikinä. Ei missään tapauksessa.
No, ongelma taitaa olla sinulla jos siinä vielä jumitat...