Äitiys on todella rankkaa

Vierailija kirjoitti:

Tosin voin lohduttaa että nyt kun esikoinen 7-vuotias niin on jo paljon helpompaa, tosin nuorin vasta vuoden että on tässä taas ohjaamista,kehumista, kieltämistä ja johdonmukaisuutta edessä kyllästymiseen asti. Esikko on jo tosi fiksu ja hyvätapainen, ja nätti ja oivaltava ja vastuullinen, eikä ärsytä juuri koskaan mutta ne sen kaverit on kyllä eeppisen perseestä. Näkee että niittä ei olla himassa jaksettu ohjata ja kasvattaa, ja että ruinaamalla on saanut kaiken. Ruokapöydässäkään mitään tapoja, meh.

Oon miettiny että siksikö tää tuntuu niin raskaalta kun oma lapsuus oli pelottava ja väkivaltainen, että mikään ei tuu luonnostaan kun ei oo sitä hyvän vanhemmuuden mallia vaan joutuu opettelemaan kasvamaan ite tosi paljon siinä lapsien kasvaessa. Kun kuitenkin jo pienenä päätin että omat lapset ei samaan rääkkiin joudu. Maailman hienointa on se että saa olla äiti, ja hyvä äiti, vaikka välillä on syyllinen olo siitä miten raskaaksi ja vaivalloiseksi kaiken kokee. Joskus haaveilee siitä että sais olla yhden illan rauhassa kotona ja keskittyä johonkin kunnolla.

Kommentoija numero 1

Varmasti tuo oma lapsuutesi laittaa sinulle lisähaasteita. Yksi juttu mikä pitäisi hoksata on se oma hyvinvointi. Jos yrittää hampaat irvessä olla hyvä äiti tuo tunnelma tarttuu lapsiin: hekin ovat kireitä ja kitkuisia. Mitä paremmin tulee toimeen ITSENSÄ kanssa, on hyvä olo, sitä paremmin jaksaa pikkukiukut ja saa rauhoitettua kodin tunnelman nopeammin. Noihin omiin vaatimuksiin kannattaa pysähtyä: vaadinko liikaa, enkö oikeasti ole tyytyväinen itseeni ja elämääni. Se paha olo voi ollakin ihan sisäistä ja sitä vain heijastaa lapsiin (ja mieheen) - kun vieressä ovat ovat helppoja syypäitä. Ja noita yksiä iltoja rauhassa kykenee varmasti järjestämään. Muiden mielipiteistä ei kannata loukkaantua, jokainen kasvattaa lapsensa tyylillään, ja aika monella tyylillä ihan onnellisia lapsia saa kasvatettua. Eikä täydellisyyteen kannata pyrkiä, MLL joskus mainosti tarpeeksi hyvää äitiyttä, se on minusta hyvä tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla siis yksi lapsi vai teitkö klassisesti eli hankit vielä lisääkin vaikka yhdenkin kanssa oli rankkaa? Suurin virhe on hankkia se toinenkin. Yhden kanssa yleensä pärjää ihan hyvin.

Ei välttämättä. Monesti yksi lapsi voi olla vaativampi  kuin kaksi, kahdesta on jo toisilleen seuraa. Jos on kolme, niin voi tulla jo erittäin hyvät leikit. Jos on neljä lasta, isommat sisarukset pääsevät ohjaamaan pienempiä ja opettelemaan isossa ryhmässä olemista. Isosta perheestä on lähes aina hyötyä kasvavalle lapselle, mutta vanhemmille se on kyllä aika iso työ.

Nykynuoria ja -lapsia kun katsoo niin oliko se 'vanhanaikainen' kasvatus sittenkään niin pahasta? Tuleeko tosiaan tukkapöllystä tai luunapista elinikäinen trauma vai saisko se kakaran muistamaan, että teki/käyttäytyi väärin?

Välillä elämä on rankkaa, mutta sitten tulee taas päivä, jolloin on helpompaa. Minulla on kolme lasta, valvomiset ja kasvatus on ollut rankkaa, mutta nyt  koululaisten äitinä on jo huomattavasti helpompaa. Hyviä niistä tuli (ovat sosiaalisia, menestyvät koulussa, harrastavat kaikenlaista jne.) vaikka välillä syötiin eineksiä, ulkoilut jäi vähemmälle ja pinna paloin. Että tsemppiä ja yritä nähdä vähän pidemmälle!

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoria ja -lapsia kun katsoo niin oliko se 'vanhanaikainen' kasvatus sittenkään niin pahasta? Tuleeko tosiaan tukkapöllystä tai luunapista elinikäinen trauma vai saisko se kakaran muistamaan, että teki/käyttäytyi väärin?

Minut kasvatettiin tukkapöllyillä mutta omani kasvatin puheen voimalla. Sanoisin, että omat lapseni ovat tasapainoisempia ja onnellisempia nyt nuorina aikuisina. 

Miksi kuuntelet muiden äitien syyllistämistä? Tuotahan on tehty naisille iät ja ajat. Teet miten tahansa, olet huono. Ei kukaan isä mieti että kehtaanko nyt lähteä kavereiden kanssa kaljalle tai sählyä pelaamaan, kun lapset niin kovin kärsivät ja voiettä olen huono isä.

Kasvatat sen sarvikuonon niskanahan nyt vaan, alat elämään omaa elämääsi ja viittaat kintaalla "paremmille".