Lue keskustelun säännöt.
Kerron sinulle minua kohdanneesta onnettomuudesta. Mihin pyrit, kun alat höpöttämään vastaavasta onnettomuudesta, joka sattui jollekin toiselle tutullesi?
27.10.2016 |
Kai ymmärrät, että minua ei hitustakaan kiinnosta/lohduta se, että jollekin henkilölle X, (jota en välttämättä edes tunne, ja viis siitä, vaikka tuntisinkin,) on sattunut samanlainen onnettomuus?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaaliin keskusteluun kuuluu vastavuoroisuus, ja se, että molemmat saavat kertoa asioita, joka tuntuu kertomisen arvoiselta. Jos minä kuuntelen sinun juttusi, sinun on kohteliasta kuunnella minunkin.
Toki on tilanteita, jolloin vastavuoroisuus voidaan hetkeksi unohtaa, esim jos kyseessä on läheisen kuolema tai oma kuolemaan johtava tilanne. Mutta lievemmissä tapauksissa ei voi omia keskustelua.
No jos kyse on minua kohdanneesta onnettomuudesta, niin olisiko liikaa vaadittu, että minun tuskaani ei aleta halveeraamaan alkamalla länkyttää vuonna x henkilölle y sattuneesta tapauksesta!!
-ap
Miten sinun tuskaasi halventaa se, että joku muukin on sen läpikäynyt? Sitä vartenhan tukihenkilöitäkin eri tilanteissa järjestetään saman kokeneista, että siitä on oikeasti hyötyä, kun saa jakaa kokemuksiaan.
Idiootti!!! Vertaistuki on asia erikseen! Jos minä kerron ystävälleni ensi kertaa elämässäni sattuneesta kipeästä asiasta, ja minulla on kriisi päällä, en ensimmäisenä halua kuulla hänen serkun tädin puolisostaan jolla oli sama tilanne! Ehkä sitten myöhemmin kun asiaa käsittelen, niin voisin jopa kiinnostuakin tämän toisen henkilön kohtalosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani kaikkien av:n tunnevammaisten junttien läheisten puolesta, jotka joutuvat todennäköisesti kerta toisensa jälkeen satutetuksi ajattelemattomien, idioottimaisten kommenttien johdosta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaaliin keskusteluun kuuluu vastavuoroisuus, ja se, että molemmat saavat kertoa asioita, joka tuntuu kertomisen arvoiselta. Jos minä kuuntelen sinun juttusi, sinun on kohteliasta kuunnella minunkin.
Toki on tilanteita, jolloin vastavuoroisuus voidaan hetkeksi unohtaa, esim jos kyseessä on läheisen kuolema tai oma kuolemaan johtava tilanne. Mutta lievemmissä tapauksissa ei voi omia keskustelua.
No jos kyse on minua kohdanneesta onnettomuudesta, niin olisiko liikaa vaadittu, että minun tuskaani ei aleta halveeraamaan alkamalla länkyttää vuonna x henkilölle y sattuneesta tapauksesta!!
-ap
Miten sinun tuskaasi halventaa se, että joku muukin on sen läpikäynyt? Sitä vartenhan tukihenkilöitäkin eri tilanteissa järjestetään saman kokeneista, että siitä on oikeasti hyötyä, kun saa jakaa kokemuksiaan.
Idiootti!!! Vertaistuki on asia erikseen! Jos minä kerron ystävälleni ensi kertaa elämässäni sattuneesta kipeästä asiasta, ja minulla on kriisi päällä, en ensimmäisenä halua kuulla hänen serkun tädin puolisostaan jolla oli sama tilanne! Ehkä sitten myöhemmin kun asiaa käsittelen, niin voisin jopa kiinnostuakin tämän toisen henkilön kohtalosta.
Ihan villi veikkaus, mutta ehkä sinäkään et osaa joka tilanteessa reagoida täydellisen empaattisesti. Anna siis vähän armoa lähipiirillesikin. Oikean kommentin löytäminen ei ole aina niin helppoa.
"Onnettomuudella" kuvittelin heti, että kyseessä on tapaturma.
Koska ap ilmiselvästi seisoo siinä, hän on selvinnyt tapaturmasta ilman sen kummempia vammoja. Jos ap kertoo, että rattijuoppo törmäsi häneen niin kysyn tietenkin onko hän täysin parantunut, voivottelen sitä, ettei rattijuopoille anneta rankempia rangaistuksia, ja kerron hyvästä ystävästäni, jonka selkä murtui kun rattijuoppo törmäsi häneen suojatiellä. Ja niin se keskustelu jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuten sanottua, ei sitä voi keskustelun eri sävyjä kuulematta sanoa mikä on tahditonta ja välinpitämätöntä ja mikä ei. Yksi sairastunut ihminen kertoi minulle harmissaan, miten hänen kaverinsa oli alkanut puhua toisesta tuttavasta, joka parani sairaudesta. Kyllä minä senkin ymmärrän. Jollekin ihmiselle tulee järkyttäviä uutisia kuullessaan tarve kannustaa, kertoa kannustavia positiivisia esimerkkejä, että kaikki menee hyvin. (Tämä sairastunut henkilökin parani kyllä.)
Tähän kun ei ole mitään yhtä selvää vastausta. Ihmiset loukkaantuvat eri asioista ja odottavat erilaista tukea ja suhtautumista. Joku raivostuu siitä, että asiasta voivotellaan. Joku suuttuu kannustuksesta, kun haluaisi itse valittaa ja surra. Joku loukkaantuu siitä, että toinen vain hiljaa kuuntelee - mielestään empaattisesti - eikä osallistu keskusteluun mitenkään. Kaikki nämä valituksenaiheet olen kuullut eri ihmisiltä.
Ja kuuntelevista osapuolista sitten - joku menee täysin lukkoon, kun toinen kertoo jotain järkyttävää. Joku ei osaa vastata siihen mitään; joku alkaa höpöttää mitä sattuu. Loukkaavinta minusta on vaihtaa puheenaihetta, mitä kyllä tapahtuu. Yksi tuttavani sanoi läheisen kuolemaan, että "sori, en pysty ajattelemaan kuolemaa" ja alkoi jutella jonninjoutavia. Minusta se on loukkaavaa. Mutta tiesipähän sitten, ettei tälle ihmiselle kannata aiheesta avautua.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä, kyllä huomaa av:n keskimääräisen kävijän emotionaalisen älykkyyden ja tahdikkuuden tason taas kerran.
-ap
Jos kommunikointisi on samalla tasolla kuin nyt, kun paljastat että 'onnettomuus' joka voisi merkitä mitä tahansa pyörällä kaatumisesta talon palamiseen tarkoittaakin omaisen sairautta, en ihmettele että kommunikointisi menee pieleen ja rajusti. Sitten vielä päälle solvausryöppy. Saat mitä tilaat ja ilmeisesti haluatkin, ei tästä mitään muuta voi päätellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehto A)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Mun tutullakin todettiin vuosi sitten. Se kuoli tosi nopeesti diagnoosista.
Vaihtoehto B)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Miten olet voinut? Joko hoidot on käynnistyneet?
Huomaatte varmaan eron, millaita on jatkaa keskustelua?
Täällä on jo todettu, että riippuu tilanteesta minkälainen suhtautuminen on sopivaa. Ap ei täsmentänyt mistä on kyse, joten hänen tilanteeseensa on mahdoton ottaa paremmin kantaa. Turhaa kinata jos ei edes olla eri mieltä asioista.
Onko sinulle tullut ap mieleen, että se keskustelukumppanisi on vain inhimillinen ihminen, ja hänelle tulee aivan puun takaa ja yllätyksenä kun kerrot tuollaisesta vaikeasta asiasta. Ei siinä välttämättä aina osaa reagoida sataprosenttisen hienotunteisesti, kaikki ihmiset eivät katsos ole koulutettuja kriisityöntekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita AP suuressa surussasikin ymmärtää, että tässä ollaan pelkkiä ihmisiä ihan kaikki. Loppujen lopuksi aika harva on mikään mestarikeskustelija, mutta se ei tarkoita että heillä olisi mitään pahaa tai itsekästä taka-ajatusta. Toisen suruun ja tuskaan voi olla vaikea suhtautua luontevasti, sitä yrittää keksiä jotain sanottavaa vaikka oikeasti tuollaisessa tilanteessa mitkään sanat ei voi sitä tuskaa poistaa... ja siinä saattaa päätyä kuulostamaan kömpelöltä ja ajattelemattomalta, vaikka tarkoitus on aivan päinvastainen. Itse en ole koskaan ollut hyvä tällaisissa tilanteissa, esimerkiksi tuo jonkun ehdottama hoidoista jne kysely tuntuu siltä kuin utelisin ja tunkeutuisin liian lähelle, odotan ehkä liikaa että toinen avautuu niistä sitten jos haluaa. Silti minulla ei ole mitään muuta kuin empatiaa ja rakkautta läheistäni kohtaan, joka minulle kertoo häntä kohtaamastaan surusta. Koita sinäkin antaa hieman armoa ja muista, että meistä kukaan ei ole täydellinen.
Voimia suruusi AP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kuulet, ettet ole ongelmasi kanssa yksin.
Sanotaanko näin, että jos minulle todella rakas ihminen on kuolemassa, niin kyllä minä olen sen asian kanssa ihan yksin. Ei kukaan voi jakaa tuskaani.
-ap
Kerro se sitten sille keskustelukaverillesikin, ei hän muuten saa asiasta tietää. Vai miten reagoit? LÄhdetkö tuhiste ja puhisten menemään vai seisotko tuppisuuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi kuin ihmetellä peukkujen suuntaa. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä. Itse asiassa, lähipiiriini kuului vuosia ihminen, joka oli juuri tuollainen kuin monet täällä tuntuvat olevan. Pikkuhiljaa tuo ihminen karisi pois elämän piiristäni, ja tässä minulle taas aukeni yksi selitys, miksi en enää pitänyt hänestä. Pari esimerkkiä ihan elävästä elämästä: Isäni kuoli äkisti ja tämä kaverini x sanoi, että onpa ikävää, ymmärtää kyllä tuskani, heilläkin on nyt surua, kun joku ukin 85 vuotias serkku kuoli juuri, joka oli lapsillekin niiiin läheinen. Juupa juu, ymmärsi varmasti tuskani. Toinen tapaus, sama kaveri. Yhteinen kaverimme kertoi miehensä sairastuneen vakavasti, juttelimme siis kolmestaan, tämä kaveri x alkoi selittämään jonkun meille ihan vieraan sairastumisesta samaan sairauteen ja miten asiat hänellä oli mennyt, sen sijaan, että olisi antanut kaverimme kertoa omasta olostaan, fiiliksistään, avun tarpeistaan. Puistattava tyyppi. Mutta vaikuttaisi olevan täällä ihan peruskauraa.
Minullakin on ystävä, jolla on tapana kääntää lähes asia kuin asia jollain lailla itseään tai omaa lähipiiriään koskevaksi.
Esimerkkejä: kummityttyöni sai hymytyttöpatsaan, kerroin tästä hänelle. Reaktio: Joo tiiäkkö medänki jonipetterihän sai sen sillon vuonna x, se oli kyllä... päläpäläpälä, tarina jonipetteristä jatkuu, eikä kummityttöön enää palata.
Toinen esimerkki: läheinen vanhempi sukulainen sairastui ja joutui sairaalaan, hoidin hänen asioitaan Tilanne ahdisti minua. Kun tästä tuli puhe, niin reaktio oli alkaa kertoa oman sukulaisen vastaavanlasesta tapauksesta, ja taaskin minun asiani jäi puhumatta.
Huvittavimpia oli se, kun minulle tärkeä henkilö, jonka ystävänikin tuntee, oli menestynyt tietyssä asiassa, ja siitä olisi ollut netissä katsottavaa. Kun kerroin tästä hänelle ja kysyin haluaako hän nähdä, vastaus oli kyllä, mutta samassapa tulikin hänelle mieleen, että "niin muuten se meidän tuttujen poikahan on muuten kanssa tehnyt tuota, ootappa niin mä haen..." Niinpä sitten netistä haettiinkin jonkun minulle ihan oudon tyypin asioita, ja taas jäi minun asiani ja ilo siitä jakamatta.
Varmaan voi hänelläkin tarkoitus olla hyvä ja jakaa "vertaistukea", mutta hemmetin ärsyttävää tuollainen sivuuttaminen jatkuvasti toistuessaan on, eikä niistä kyllä mitään tukea saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehto A)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Mun tutullakin todettiin vuosi sitten. Se kuoli tosi nopeesti diagnoosista.
Vaihtoehto B)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Miten olet voinut? Joko hoidot on käynnistyneet?
Huomaatte varmaan eron, millaita on jatkaa keskustelua?
Just näin sen pitäisi olla! Taitaa vain ylittää av:n junttien käsityskyvyn!
Eikä ylitä! Av-mammatkin tietää, että kyseessä on ihan yleinen psykologinen tukikeino, universalismi: samoja asioita tapahtuu muillekin, ja kuten ap:nkin tilanteessa joku muu on ehkä selvinnyt tilanteesta - tuo toivoa useimmille.
En itse ymmärrä, miten ap piti kaverin suhtautumista mitätöimisenä. Itse olisin vastaavassa tilanteessa kiitollinen, että joku jaksaa kertoa, kuinka joku toinen on selvinnyt. Ajattelisin, että kaveri ehkä aiemmin konemansa perusteella tietää mitä läpikäyn. Mitätöimistä mielestäni olisi "älä hei välitä, multa katkesi kynsi tänään". Em. kaltaisia ihmisiä on oikeasti tosi paljon!
Vierailija kirjoitti:
En voi kuin ihmetellä peukkujen suuntaa. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä. Itse asiassa, lähipiiriini kuului vuosia ihminen, joka oli juuri tuollainen kuin monet täällä tuntuvat olevan. Pikkuhiljaa tuo ihminen karisi pois elämän piiristäni, ja tässä minulle taas aukeni yksi selitys, miksi en enää pitänyt hänestä. Pari esimerkkiä ihan elävästä elämästä: Isäni kuoli äkisti ja tämä kaverini x sanoi, että onpa ikävää, ymmärtää kyllä tuskani, heilläkin on nyt surua, kun joku ukin 85 vuotias serkku kuoli juuri, joka oli lapsillekin niiiin läheinen. Juupa juu, ymmärsi varmasti tuskani. Toinen tapaus, sama kaveri. Yhteinen kaverimme kertoi miehensä sairastuneen vakavasti, juttelimme siis kolmestaan, tämä kaveri x alkoi selittämään jonkun meille ihan vieraan sairastumisesta samaan sairauteen ja miten asiat hänellä oli mennyt, sen sijaan, että olisi antanut kaverimme kertoa omasta olostaan, fiiliksistään, avun tarpeistaan. Puistattava tyyppi. Mutta vaikuttaisi olevan täällä ihan peruskauraa.
Ja viestisi alapeukuista päätellen: MOT.
No, ainakin mun oloa se helpottaa, että tietää, ettei ole tilanteessa yksin ja joku muu on käynyt saman lävitse. Saatan googlaillakin toisten samankaltaisia kokemuksia ja hakea sitä kautta lohtua. En ymmärrä, miksei saisi kertoa, että jollekin toiselle on käynyt samalla tavalla. Toki jos sillä on tarkoitus vähätellä toisen kokemusta ja sivuuttaa toisen tunteet, niin sitten se on eri asia. Ehkä oon sitten empatiakyvytön paska, kun saatan itsekin lohduttaessa kertoa, että hei, hänkin on kokenut tuon. Mä itse ainakin haluan, että ihmiset kertovat mulle myös omista ja muiden kokemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehto A)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Mun tutullakin todettiin vuosi sitten. Se kuoli tosi nopeesti diagnoosista.
Vaihtoehto B)
- Mulla todettiin viime viikolla syöpä.
- Ai? Miten olet voinut? Joko hoidot on käynnistyneet?
Huomaatte varmaan eron, millaita on jatkaa keskustelua?
Just näin sen pitäisi olla! Taitaa vain ylittää av:n junttien käsityskyvyn!
Eikä ylitä! Av-mammatkin tietää, että kyseessä on ihan yleinen psykologinen tukikeino, universalismi: samoja asioita tapahtuu muillekin, ja kuten ap:nkin tilanteessa joku muu on ehkä selvinnyt tilanteesta - tuo toivoa useimmille.
En itse ymmärrä, miten ap piti kaverin suhtautumista mitätöimisenä. Itse olisin vastaavassa tilanteessa kiitollinen, että joku jaksaa kertoa, kuinka joku toinen on selvinnyt. Ajattelisin, että kaveri ehkä aiemmin konemansa perusteella tietää mitä läpikäyn. Mitätöimistä mielestäni olisi "älä hei välitä, multa katkesi kynsi tänään". Em. kaltaisia ihmisiä on oikeasti tosi paljon!
On aika iso ero, puhuuko itselleen tapahtuneesta vastaavasta asiasta vai jostain jollekin random-henkilölle tapahtuneesta... mutta tämä lienee ap-mamman mahdotonta ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on ystävä, jolla on tapana kääntää lähes asia kuin asia jollain lailla itseään tai omaa lähipiiriään koskevaksi.
Esimerkkejä: kummityttyöni sai hymytyttöpatsaan, kerroin tästä hänelle. Reaktio: Joo tiiäkkö medänki jonipetterihän sai sen sillon vuonna x, se oli kyllä... päläpäläpälä, tarina jonipetteristä jatkuu, eikä kummityttöön enää palata.
Toinen esimerkki: läheinen vanhempi sukulainen sairastui ja joutui sairaalaan, hoidin hänen asioitaan Tilanne ahdisti minua. Kun tästä tuli puhe, niin reaktio oli alkaa kertoa oman sukulaisen vastaavanlasesta tapauksesta, ja taaskin minun asiani jäi puhumatta.
Huvittavimpia oli se, kun minulle tärkeä henkilö, jonka ystävänikin tuntee, oli menestynyt tietyssä asiassa, ja siitä olisi ollut netissä katsottavaa. Kun kerroin tästä hänelle ja kysyin haluaako hän nähdä, vastaus oli kyllä, mutta samassapa tulikin hänelle mieleen, että "niin muuten se meidän tuttujen poikahan on muuten kanssa tehnyt tuota, ootappa niin mä haen..." Niinpä sitten netistä haettiinkin jonkun minulle ihan oudon tyypin asioita, ja taas jäi minun asiani ja ilo siitä jakamatta.
Varmaan voi hänelläkin tarkoitus olla hyvä ja jakaa "vertaistukea", mutta hemmetin ärsyttävää tuollainen sivuuttaminen jatkuvasti toistuessaan on, eikä niistä kyllä mitään tukea saa.
Ja sinä et jatka keskustelua siitä omasta asiastasi koska....?
Ihmiset on erilaisia. Mä olen surussa saanut apua siitä kun olen kuullut jonkun muun läpikäyneen samaa, ja tunsin oloni vapautuneemmaksi sen kaverin seurassa joka oli tukenut läheistään vastaavassa tilanteessa.
Voimia ap:lle. Toivottavasti saat myös sellaista tukea jota kaipaat.
Minulle on usein tullut parempi mieli, kun muut ovat jakaneet omia kokemuksiaan vastaavista tilanteista. Tulee sellainen olo, että kaikki ei olekaan niin kamalaa, ja yhdessä asioille osaa paremmin myös nauraa. Jos kyseessä olisi kuolemantapaus tai vastaava asia, kaipaisin vain kuuntelua ja ymmärrystä. Oikean reagointitavan löytämine vaatii sosiaalista ja tunneälyä.