Oletko joskus epäillyt insestiä jossain perheessä, mutta sivuuttanut asian?

tuskin kamalan?

Kyllä näitä kokemuksia on, jos ei suoraan insestistä, niin lähipiirin tekemästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On hyvin koskettavaa ja surullista, kun aikuinen ihminen on joutunut yksin vuosia kantamaan syyllisyyttä, häpeää ja ahdistusta lapsuuden kokemuksistaan.

Isäni tyydytti itseään paljaita sukupuolielimiä vasten paljaalla elimellään. Olimme aivan tavallinen perhe ulospäin. Sisällä tapahtuikin kaikenlaista. En voisi koskaan kertoa kenellekään noista kokemuksista omin kasvoin.

Tiesin teininä että kaverini isä raiskasi häntä kun oli pieni lapsi. Isä oli tuolloin jo kuollut. Tosin vaikkei olisikaan ollut, en usko että kukaan meistä teineistä olisi uskaltanut puhua siitä yhtään kenellekään.

Myös eräs eskariopettaja kertoi, että pitää olla todella selkeät merkit että uskaltaa tehdä aiheesta lastensuojeluilmoituksen. Eli niin että on käytännössä täysin varma että jotain on tapahtunut.

Olen joutunut hyväksikäytetyksi. Ensin isä, sitten veli. Kyse ei kuitenkaan raiskauksesta.

Te, jotka olette itse kokeneet, niin olisitteko toivoneet että jotain kautta olisi tullut ilmi? Joku muu olisi puuttunut?

Suomessa kaikista ikävistä asioista vaietaan. Tärkeintä on, että kulissit pysyy pystyssä.

Lasten etu tulee viimeisenä.

- Sossuntäti (Viikon kylpyläkurssilla Virossa).

Lapsuuden kaveri ei koskaan olisi halunnut mennä isälleen. Rivien välistä kävi ilmi, että ainakin jotakin epämiellyttävää koskettelua tapahtui. Jotenkin lapsuudessa ei tajua, mitä toinen yrittää kertoa. Jotenkin sitä uskoo sinisilmäisesti, että kukaan aikuinen ei voi olla paha.

Up

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka olette itse kokeneet, niin olisitteko toivoneet että jotain kautta olisi tullut ilmi? Joku muu olisi puuttunut?

En tiedä.. Pidin itseäni syyllisenä, vaikka en tiennyt ensimmäisellä kerralla, että mitä tapahtuu. Se syyllisyys ja häpeä seuraavat painajaisissa yhä ja tulevat seuraamaan hautaan asti. Ja kaikki muukin kaltoinkohtelu, jota sain osakseni ja jota jouduin näkemään. Isäni hakkasi äitiäni ja raiskasi tätä samalla mm. En tiedä edelleenkään kuka meitä olisi muka silloin 80-90-luvulla voinut auttaa tai halunnut auttaa. Tunnen edelleen itseni epätoivotuksi ja sopimattomana mihinkään. Olen suuri huijari, joka näyttelee sosiaalista, normaalia ja kivaa opea, äitiä, vaimoa.. Sisälläni olen hylkiö ja luuseri. Isäni joutui kerran oikeuteen raiskattuaan satunnaisen baarituttavan, mutta ei siitä tainnut edes tuomiota saada. Siitä tapauksesta on visusti vaiettu. Omille lapsilleni en edes huuda koskaan. Ehkä ainoa, missä tapaukseni tulee välillisesti ilmi on se, että en suostu pitämään yhteyttä isääni, jota mm anoppi syvästi paheksuu. Muutkin ihmiset herkästi sitä arvostelevat. Mutta en halua sitä sadistista hirviötä elämääni millään tavoin. Pelkään, että joku päivä sekoan taakan alle, kun tuleehan tässä elämässä muitakin isoja vaikeuksia. Pelkään, että en selviydy niistä, kun olen jo riekaleina muutenkin. Olen joutunut pariin suureen perhekriisiin ja kantamaan niissä pitkän ja sitovan vastuun, todella yllättävät tilanteet, joissa kuoleman pelko oli päivittäinen ja toipuminen pitkä. Toisella kerralla en edes voinut itkeä, vaikka elämäni mies teki kuolemaa sairastuttuaan vakavasti. Minun piti pitää paketti kasassa ja leikkiä selviytyjää. Olen aika varma, että seuraavasta notkosta en selviä.

Siis edellinen sepustus oli sama kuin nro 3. Ja siis anoppi paheksuu, että en pidä isääni yhteyttä ja kutsu tätä meille jouluksi jne. Myös muut sukulaiset saattavat kauhistella kuinka hylkään vanhuksen yksin. Lapsena iltarukouksessa rukoilin aina, että isä kuolisi ja samalla kärsin hirveitä tunnontuskia siitä pyynnöstä. Ja eihän se isä mihinkään kuollut, edelleen aiheuttaa harmeja mm ajelemalla humalassa pitkin poikin.