Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ole kasvanut aikuiseksi enkä varmaan kasvakaan. Muita teiniksi jämähtäneitä?
25.10.2016 |
En voisi kuvitellakaan, että olisin ns. vaativissa oikeissa töissä. Olen yliopistossa opiskellut, mutta sinnekin vain ajauduin, työelämää en ole miettinyt opintojen kannalta, vaan opiskelen vähän mitä sattuu ja tutkinto tulee jos tulee. Asunto on aina ollut opiskelija-asunto, en tiedä mitä tehdä sitten kun pitäisi hankkia asunto jotain muuta kautta. Ei seurustelusuhteita, en osaa edes kuvitella että seurustelisin vakavasti saati että joskus menisin naimisiin tai perustaisin perhettä. Harrastukseni ovat lapsellisia, elämässäni ei ole mitään tavoitteellisuutta. Kiukuttelen kuin teini-ikäinen, en tiedä mitä haluaisin tehdä isona mutta kappas kummaa, olen jo lähemmäs 30v kuin 20v. Yhteiskunnan silmissä ja lain edessä ollut jo pitkään aikuinen, peilistäkin alkaa vähitellen katsoa rupsahtanut kurppa ja se vasta oudolta tuntuukin. Minäkö muka aikuinen nainen?! En halua olla enkä koe olevani. Tuntuu että elämä on ohi ennen kuin se ehti edes alkaa.
Kommentit (49)
No kyllä itsekin tässä ihmettelen, että täytän neljän vuoden päästä jo 40vee. En koe kanssa yhtään itseäni noinkin "vanhaksi". Eikä itselläkään ole mitään pitempiä työsuhteita koskaan ollutkaan. Lähinnä lasten kanssa tässä kotona on vuodet hurahtaneet menemään. Ja kun lähempänä 40vee ikää lähden jälleen töitä etsimään, niin en tiedä mitkä mahdollisuudet on töihin ylipäätään päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on nykyään liian helppoa, kuin sinustakaan ei tuollaiset lapsellisuuden kouliinnu pois.
Jos olet tuota mieltä, niin mitkä vaikeudet sun mielestä ihmiselämässä on niitä, jotka aikuiseksi kasvattavat?
ap
Täällä samanlainen, lähemmäs 30-vuotias nainen.
sama juttu myös peilikuvan kanssa
mutta minulla alkaa tulla paniikki seurustelemattomuudesta. kumppanin ja lapsen haluaisin. tuntuu vain että en ole tarpeeksi aikuinen
toinen ikinuori kirjoitti:
No kyllä itsekin tässä ihmettelen, että täytän neljän vuoden päästä jo 40vee. En koe kanssa yhtään itseäni noinkin "vanhaksi". Eikä itselläkään ole mitään pitempiä työsuhteita koskaan ollutkaan. Lähinnä lasten kanssa tässä kotona on vuodet hurahtaneet menemään. Ja kun lähempänä 40vee ikää lähden jälleen töitä etsimään, niin en tiedä mitkä mahdollisuudet on töihin ylipäätään päästä.
Miten olet päätynyt lapsia hankkimaan sitten? Itse en voisi kuvitellakaan. Et ainakaan toivottavasti ihan teiniksi itseäsi tunne, jos lapsia kuitenkin olet hankkinut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä samanlainen, lähemmäs 30-vuotias nainen.
sama juttu myös peilikuvan kanssa
mutta minulla alkaa tulla paniikki seurustelemattomuudesta. kumppanin ja lapsen haluaisin. tuntuu vain että en ole tarpeeksi aikuinen
Minä en oikein tiedä, mitä seurustelemattomuudesta pitäisi olla mieltä. Jotenkin meni vaan se vaihe ohi teini-iässä, olin ruma ja epäsuosittu ja ajattelin aina, etten todellakaan voisi saada poikaystävää. No en sitten todellakaan edes yrittänyt, enkä ole yrittänyt myöhemminkään, vaikka siinä about 20-23v sentään olin ihan hyvännäköinen. Nyt alan jo rupsahtaa tosin, että taas meni sekin ohi. Lapsia en ole koskaan halunnut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse koin kiusaamista ja ison perhetragedian teininä enkä koskaan saanut elää nuoruutta ns "normaalisti" olen ihan fiksu ihminen mutta omalla kohdalla vaikeudet eivät kasvattaneet ihmisenä vaan tuntui että minulta jäi kokonaan elämänvaihe kokematta jota pitää nyt paikata.
Täällä myös ikiteini, paljon vanhempi kylläkin. Melkein hävettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös ikiteini, paljon vanhempi kylläkin. Melkein hävettää.
Millainen elämäntilanteesi on muuten? Onko asumis- ja raha-asiat järjestyneet kuitenkin?
ap
Olen aina pitänyt lapsista. Ja minulla on oma äitini ollut monen vuoden ajan kotiäitinä. Niin häneltä olen mallin saanut siitä, että kotonakin on hyvä olla lasten kanssa. Ei kaikkien tarvitse olla ns. uraohjuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se aikuisuus tarkalleen edes on?
Nro 2 jatkaa kirjoitti:
Olen aina pitänyt lapsista. Ja minulla on oma äitini ollut monen vuoden ajan kotiäitinä. Niin häneltä olen mallin saanut siitä, että kotonakin on hyvä olla lasten kanssa. Ei kaikkien tarvitse olla ns. uraohjuksia.
Oma äitini oli myös kotiäitinä useita vuosia, minusta se oli jo lapsena omituista ja vaikutti elämän heittämiseltä hukkaan. Siis tuli sellainen olo, että oma äitini ei siitä nauttinut ja varmaan halusi alun perin elämältään jotain ihan muuta. Tietysti hyvä jos sinä tykkäät omasta elämänvalinnastasi, en sitä arvostele toki!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä se aikuisuus tarkalleen edes on?
Jaa'a, sen kun tietäisi! Mutta ainakin tässä meidän yhteiskunnassamme aikuisuuteen liitetään yleensä kyky vastuun kantamiseen, omien asioidensa hoitaminen, työssäkäynti tai edes töihin pyrkiminen, usein myös seurusteleminen ja perhe ja jos nämä eivät kiinnosta niin sitten pitäisi se ura kiinnostaa. Itse koen olevani ihan teini vielä, mutta selvästikään en ikäni puolesta sitä enää ole.
ap
Täällä kanssa teini-ikään jämähtänyt kolmekymppinen. Syynä masennukseen sairastuminen teininä, en koskaan saanut elettyä sitä elämänvaihetta "läpi" kunnolla vaan minulla oli erilaisia ahdistuksia, kuormittavia asioita, yksinäisyyttä jne. jotka sitten lopulta aiheuttivat masennuksen. Nyt tuntuu että on vaikea siirtyä siihen oikeaan aikuisten elämään, kun ei ole kokenut vielä edes teini-ikään kuuluvia asioita...
Sitä olen miettinyt, että miten tätä tilannetta voisi paikata. Haluaisin jotenkin rakentaa puuttuvien perustusten päälle uudet, mutta en tiedä miten. Esimerkiksi sosiaalisen kömpelöyden takia mulla on seuraelämä ihan nollassa, tuntuu että "en elä elämääni" ja aikuisten maailman vaatimukset (valmistuminen, työllisytyminen) ahdistavat. Erinäiset psykologitkaan eivät ole osanneet auttaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samanlainen, lähemmäs 30-vuotias nainen.
sama juttu myös peilikuvan kanssa
mutta minulla alkaa tulla paniikki seurustelemattomuudesta. kumppanin ja lapsen haluaisin. tuntuu vain että en ole tarpeeksi aikuinen
Minä en oikein tiedä, mitä seurustelemattomuudesta pitäisi olla mieltä. Jotenkin meni vaan se vaihe ohi teini-iässä, olin ruma ja epäsuosittu ja ajattelin aina, etten todellakaan voisi saada poikaystävää. No en sitten todellakaan edes yrittänyt, enkä ole yrittänyt myöhemminkään, vaikka siinä about 20-23v sentään olin ihan hyvännäköinen. Nyt alan jo rupsahtaa tosin, että taas meni sekin ohi. Lapsia en ole koskaan halunnut.
ap
äläs nyt, kuulostat ihan siltä että samaan aikaan tunnet jumiutuneesi teinivsiheeseen, mutta toisaalta elämä on jo ohi. Olet sen ikäinen että sinulla on koko aikuisuus edessä! Jos olet alle 30, et voi olla kauhean rupsahtanut, ellet sitten ole aktiivisesti huonoilla elämäntavoilla vanhentanut itseäsi ennenaikaisesti. Lapsia saata alkaa haluta myöhemmin, alle 30vuotiaana ei kannata vielä tosiaankaan ajatella, että mikään olisi lopullista!!
Oma elämäni on mennyt niin, että 27/28v ikään asti elin haahuilevaa opiskelijaelämää enkä tiennyt yhtään, miten ja minne suuntaan elämäni lähtee. Sitten sain ensimmäisen työpaikan, opinnot jäi vähän kesken. Tapasin mieheni jonka kanssa olemme olleet nyt 15 vuotta naimisissa ja lapsia on kaksi. Ne kesken jääneet opinnot suoritin jossain vaiheessa loppuun. Eli juuri tuossa +/- 30- iässä tapahtui todella paljon.
Ehkä olet juuri jonkin muutoksen kynnyksellä ja siksi olo,tuntuu jämähtäneeltä. Katsele avoimin ja positiivisin mielin tulevaisuuteen, silla saattaa olla sinulle vaikka mitä hienoa tarjottavaa :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös ikiteini, paljon vanhempi kylläkin. Melkein hävettää.
Millainen elämäntilanteesi on muuten? Onko asumis- ja raha-asiat järjestyneet kuitenkin?
ap
Kyllä elämä on sinänsä ihan kunnossa, mies, aikuiset lapset, hyvä työ jne. Olen vain mieleltäni jonkin sortin hupakko, enkä mitenkään miellä itseäni niin vanhaksi kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä samanlainen, lähemmäs 30-vuotias nainen.
sama juttu myös peilikuvan kanssa
mutta minulla alkaa tulla paniikki seurustelemattomuudesta. kumppanin ja lapsen haluaisin. tuntuu vain että en ole tarpeeksi aikuinen
Minä en oikein tiedä, mitä seurustelemattomuudesta pitäisi olla mieltä. Jotenkin meni vaan se vaihe ohi teini-iässä, olin ruma ja epäsuosittu ja ajattelin aina, etten todellakaan voisi saada poikaystävää. No en sitten todellakaan edes yrittänyt, enkä ole yrittänyt myöhemminkään, vaikka siinä about 20-23v sentään olin ihan hyvännäköinen. Nyt alan jo rupsahtaa tosin, että taas meni sekin ohi. Lapsia en ole koskaan halunnut.
ap
äläs nyt, kuulostat ihan siltä että samaan aikaan tunnet jumiutuneesi teinivsiheeseen, mutta toisaalta elämä on jo ohi. Olet sen ikäinen että sinulla on koko aikuisuus edessä! Jos olet alle 30, et voi olla kauhean rupsahtanut, ellet sitten ole aktiivisesti huonoilla elämäntavoilla vanhentanut itseäsi ennenaikaisesti. Lapsia saata alkaa haluta myöhemmin, alle 30vuotiaana ei kannata vielä tosiaankaan ajatella, että mikään olisi lopullista!!
Oma elämäni on mennyt niin, että 27/28v ikään asti elin haahuilevaa opiskelijaelämää enkä tiennyt yhtään, miten ja minne suuntaan elämäni lähtee. Sitten sain ensimmäisen työpaikan, opinnot jäi vähän kesken. Tapasin mieheni jonka kanssa olemme olleet nyt 15 vuotta naimisissa ja lapsia on kaksi. Ne kesken jääneet opinnot suoritin jossain vaiheessa loppuun. Eli juuri tuossa +/- 30- iässä tapahtui todella paljon.
Ehkä olet juuri jonkin muutoksen kynnyksellä ja siksi olo,tuntuu jämähtäneeltä. Katsele avoimin ja positiivisin mielin tulevaisuuteen, silla saattaa olla sinulle vaikka mitä hienoa tarjottavaa :-)
Olen alle 30v vielä, mutta kyllä naamasta näkee jo vanhenemisen merkkejä selvästi. En voi tosiaan väittää että elämäntapani olisivat olleet hyvät, joten voi olla omaa vikaa ja geenien yhteistyötä, mutta joka tapauksessa en minä enää nuorelta näytä vaikka miten katsoisi! Se vaihe oli ja meni, enimmäkseen meni ohi...
Tätä haahuilua ollut koko opiskeluaika enkä varsinaisesti ole edes opiskellut, kunhan nyt suorittanut pakollisia ja satunnaisia opintojaksoja aina silloin tällöin että opintotuki juoksee (no nyt se on jo loppunut tosin) ja että saan pitää muutkin etuudet. Tämän tutkinnon avulla ei mitään töitä saa, ei ainakaan jos on näin vähän panostanut kuin minä. Eipä sillä että oikein kiinnostaisikaan, jos vain saan jonkun duunarihomman vaikka että rahaa tulisi tarpeeksi elämiseen. Osa-aikainen riittää nyt kun on vielä halpa asunto ym. mutta myöhemmin ei enää riitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös ikiteini, paljon vanhempi kylläkin. Melkein hävettää.
Millainen elämäntilanteesi on muuten? Onko asumis- ja raha-asiat järjestyneet kuitenkin?
ap
Kyllä elämä on sinänsä ihan kunnossa, mies, aikuiset lapset, hyvä työ jne. Olen vain mieleltäni jonkin sortin hupakko, enkä mitenkään miellä itseäni niin vanhaksi kuin olen.
No tuohan ei sinällään kuulosta pahalta ollenkaan, jos itse pidät elämästäsi! Itse vähän pelkään että mitä käy sitten, kun joudun valmistumaan tai opinto-oikeuteni päättyy, jään tyhjän päälle. En sentään haluaisi muuttaa takaisin vanhempien nurkkiin.
ap
Joo. Opinnot on venyneet (ikiopiskelijalla ei kiirettä mihinkään) ja edelleen jumitan helpoissa hanttihommissa. Työkokemusta oman alan tai muistakaan vaativammista töistä ei ole päivääkään. Kammottaa ajatus vastuusta niin työelämässä kuin siviilissä. En halua lapsia tai tiivistä parisuhdetta. Elämänasenteeni on evvvk.
Ihan mielenkiinnosta: miten yliopistoon ajaudutaan? Tietääkseni sinne ei noin vain tupsahdeta, vaan sisäänpääsyn eteen on tehtävä töitä ja oltava parempi kuin moni muu hakija.
En sanoisi sinua teiniksi jämähtäneeksi sillä perusteella, että et halua lapsia, et ole löytänyt toistaiseksi elämänkumppania, ja että olet ehkä hieman kunnianhimoton tai hukassa oleva. Sinähän pohdit vallan hyvin asioita, mikä mielestäni nimenomaan osoittaa aikuisuutta. Saattaa olla, että sinulla on nyt ehkä joku ikäkriisivaihe meneillään. Mieti, mitä elämältä haluat ja sitten vain menet pienin askelin sitä kohti jatkuvasti.
Alue: Aihe vapaa
Elämä on nykyään liian helppoa, kuin sinustakaan ei tuollaiset lapsellisuuden kouliinnu pois.