Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun oletetaan, että kaikki elämässä on jotenkin itse aiheutettua?
25.10.2016 |
Minun äitini kuoli noin nelikymppisenä syöpään. Kun olen joillekin asiasta maininnut, usein kysytään, tupakoiko hän. Ei viimeiseen 20 vuoteen. Kun isä sai sydänkohtauksen, eräs opettaja alkoi voivotella suomalaisten miesten elintapoja ja kun ei pidetä itsestä huolta. Isäni juoksi 20 km lenkkejä ja hiihti talvella 5-10 km useamman kerran viikossa. Eikö se ole itsestä huolehtimista? Keskivartalossa oli rasvaa, mutta niin oli tällä tuttavalla itselläänkin. Kun tyttäreni ei meinannut oppia kuivaksi, vaan kasteli yöllä vielä 3-vuotiaana lähes joka yö, terkkari kysyi heti ekana, millainen nukkumaanmenohetki on ja antoi ohjeita, kuinka rauhoitella iltaisin, jättää rajut harrastukset klo 19 jälkeen ja vähentää nesteen juomista iltaisin. Kyllä turhautti! Minähän se juuri yökastelun aiheuttaja olin. Sitä paitsi kuka vanhempi ei ennen terkkarille menoa jo olisi kokeillut antaa vähemmän juomista iltaisin yms.? Miksei ihmiset ymmärrä, että tapahtuu paljon asioita elämässä, jotka eivät ole itse aiheutettuja? Ja tekeekö se vaikka sydänkohtauksesta helpomman asian, jos kohtauksen saanut on käyttänyt kevytmargariinin sijaan aitoa voita?
Kommentit (34)
Tuttua, kun kerroin ystävälleni vanhempani sairaudesta sympatian sijasta sain kattavan saarnan huonoista elintavoista joista tämä sairaus ystäväni mielestä johtui. Mikään olettamuksista ei tosin pitänyt vanhempani kohdalla paikkansa.
Siskollani on fyysinen vaiva, jonka johdosta ei voi kuntoilla "liikaa". Sisko on siis erittäin hyvässä kunnossa verrattuna useimpiin ei ammattilaisiin ja on maininnut että joutuu rajoittamaan liikkumistaan siksi että se voi hänen kohdallaan tehdä parantumatonta tuhoa. Siitä huolimatta löytyy aina niitä, joiden mielestä sisko, lääkärit ja muut ammattilaiset ovat väärässä ja itseasiassa ylikunto ainoastaan parantaa ko. Vaivan.
Jokin pikkuserkku näille kaikkeen-voi-vaikuttaa- tyypeille näkyy olevan yhtä turhauttava kaikkeen-voi-varautua-ihmistyyppi, jonka mielestä ihmisten pitäisi olla tekemättä lapsia ja ottamatta lemmikkejä, tai ylipäätään elämättä, koska aina voi sattua jotakin tai ainakin pitäisi nähdä tulevaisuuteen ja varautua siihen, että tulee ero, työttömyyttä, sairaus tai mikä tahansa kriisi joka voi vaikuttaa siihen, että resurssit eivät tulevaisuudessa enää riitäkään samalla tavalla kuin aiemmin. Toki on asioita joihin voi ja kannattaa varautua, mutta on aika helvetinmoista jeesutelua uskottella itselleen, että kaiken voi ennakoida ja jos ei kaikkea olekaan osannut huomioida on oma vika jos ei kaikki menekkään kuin strömssössä. Olen usein miettinyt miten ko. Oleva ihmistyyppi selviää kriisin sattuessa. Vai onko kaikkeen oikeasti osattu varautua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, suvun pahimmanhajuista norttia vetänyt ketjupolttaja kuoli seitsenkymppisenä ihan muuhun kuin syöpään. Sydänkohtaukseen kuoli yksi sukulainen joka juoksi 3-4 maratonia vuodessa ja ei polttanut.
Osittain kyse on aina sattumasta eli koska osuu kohdalle vai osuuko joku muu syy sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, suvun pahimmanhajuista norttia vetänyt ketjupolttaja kuoli seitsenkymppisenä ihan muuhun kuin syöpään. Sydänkohtaukseen kuoli yksi sukulainen joka juoksi 3-4 maratonia vuodessa ja ei polttanut.
Osittain kyse on aina sattumasta eli koska osuu kohdalle vai osuuko joku muu syy sitä ennen.
Useatkin nuoret maratoonarit on kuolleet sydäriin.
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikista kamalinta kun tämä syyttelijä on joku läheinen (esim. vanhemmat). Itselläni on todella pahasti yliliikkuvat nivelet, ja esim. leukani menee sijoiltaan useita kertoja viikossa, jopa ihan puhumisesta. Vaikeuttaa kovasti päivittäisiä toimintoja, kun vaikka kesken syömisen tai seksin voi leuka tai olkapää popsahtaa irti. Ihan pienestäkin liikkeestä.
Mitä sanoo äitini? "Sen siitä saa kun et käy kuntosalilla/juokse/kahvakuulaile/jotain muuta nivelille raskasta." Minä uin ja pyöräilen, koska ne on ainoita suht turvallisia liikuntamuotoja. Salillakäyntiä kokeilin ja otin PT-tunteja oppiakseni liikkeet oikein, ja PT sanoi, että ei sun kyllä kannata tähän ruveta, pysy siellä uima-altaassa vaan. Sen yhden PT-tunnin aikana ihan olemattomilla painoilla meni sijoiltaan molemmat olkapäät, toinen nilkka, kyynärpää, lonkka ja polvikin muljahti, vaikka PT tuki liikkeitä ihan käsin ohjaamalla. Lääkärit on käyty läpi.
Kyseessä on isän puolen suvun naisilla yleinen vaiva, minulla elossa olevasta porukasta pahin tapaus. Tietenkään äidin omaa kohtusyöpää (kondyloomia sairastettu monta) ei olisi mitenkään voinut estää tai auttaa, mutta koko isän puolen suku on itse aiheuttanut (jo vauvaiässä ilmenevän) vaivansa, kun eivät käy salilla tai juokse. Ja tästä on saanut kuulla joka helvetin välissä niin kauan kuin muistan (5-vuotiaasta ainakin).
Nimim. Vieläkin ihmettelen, miten kuntosali auttaisi leuan sijoiltaanmenoon...
Ehlers-danlosin syndrooma? Onko sulla muuta vaivaa kuin sijoiltaanmenot? Kipuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, suvun pahimmanhajuista norttia vetänyt ketjupolttaja kuoli seitsenkymppisenä ihan muuhun kuin syöpään. Sydänkohtaukseen kuoli yksi sukulainen joka juoksi 3-4 maratonia vuodessa ja ei polttanut.
Osittain kyse on aina sattumasta eli koska osuu kohdalle vai osuuko joku muu syy sitä ennen.
Useatkin nuoret maratoonarit on kuolleet sydäriin.
Huono vertaus, koska yksi suurin riski tuossa on kuntoilla kipeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikista kamalinta kun tämä syyttelijä on joku läheinen (esim. vanhemmat). Itselläni on todella pahasti yliliikkuvat nivelet, ja esim. leukani menee sijoiltaan useita kertoja viikossa, jopa ihan puhumisesta. Vaikeuttaa kovasti päivittäisiä toimintoja, kun vaikka kesken syömisen tai seksin voi leuka tai olkapää popsahtaa irti. Ihan pienestäkin liikkeestä.
Mitä sanoo äitini? "Sen siitä saa kun et käy kuntosalilla/juokse/kahvakuulaile/jotain muuta nivelille raskasta." Minä uin ja pyöräilen, koska ne on ainoita suht turvallisia liikuntamuotoja. Salillakäyntiä kokeilin ja otin PT-tunteja oppiakseni liikkeet oikein, ja PT sanoi, että ei sun kyllä kannata tähän ruveta, pysy siellä uima-altaassa vaan. Sen yhden PT-tunnin aikana ihan olemattomilla painoilla meni sijoiltaan molemmat olkapäät, toinen nilkka, kyynärpää, lonkka ja polvikin muljahti, vaikka PT tuki liikkeitä ihan käsin ohjaamalla. Lääkärit on käyty läpi.
Kyseessä on isän puolen suvun naisilla yleinen vaiva, minulla elossa olevasta porukasta pahin tapaus. Tietenkään äidin omaa kohtusyöpää (kondyloomia sairastettu monta) ei olisi mitenkään voinut estää tai auttaa, mutta koko isän puolen suku on itse aiheuttanut (jo vauvaiässä ilmenevän) vaivansa, kun eivät käy salilla tai juokse. Ja tästä on saanut kuulla joka helvetin välissä niin kauan kuin muistan (5-vuotiaasta ainakin).
Nimim. Vieläkin ihmettelen, miten kuntosali auttaisi leuan sijoiltaanmenoon...
Ehlers-danlosin syndrooma? Onko sulla muuta vaivaa kuin sijoiltaanmenot? Kipuja?
Persereikäkeittiöpsykolokiaa.
Eiköhän ne siellä lääkärissä tutki mikä on vikana.
Eikö se ole itsestään selvää, miksi ihmiset etsivät syitä nuoren ihmisen kuolemaan tämän elämäntavoista? Kun ei haluta samaa kohtaloa itselle tai läheisille. Eihän kukaan nyt hyvänen aika halua kuulla, että perusterve 4-kymppinen vain kuolla kupsahti eräänä kauniina päivänä ilman syytä. Jos hänelle kävi niin ilman syytä, minullekin voi käydä samoin.
Ja mitä sen terveydenhoitajan olisi pitänyt tehdä? Sanoa, että anna kastella vain? Siitä vasta olisi huuto alkanut.
En jaksa näitä ammattiloukkaantujia. Sääliksi käy noita terveydenhoitajia, kyllä saavat kestää yhtä ja toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä, miten ammattilaisetkin tuntuvat tekevän tuota jatkuvasti. Terveydenhuollon henkilökunta, lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ym. Eikö heille koulutuksen aikana muodostu yhtään parempaa toimintamallia vai onko kyseessä joku niin perustavaa laatua oleva eläimellinen vaisto, että sille ei mahda mitään?
En ole ihan varma mitä tarkoitat, mutta itse työskentelen vaativien nuorten kanssa. Vaikka itse ymmärrän, että asiat voivat olla monen sattumien summia ei niille teineille voi sanoa, että asiat on monesti tuurista kiinni. He ahdistuvat täysin ja saattavat lakata yrittämästä kokonaan. Monesti maailma on heille muutenkin kaaosta ja turvattomuutta, joten sillä voidaan luoda jotain turvaa, että voidaan todeta, että yrittämisellä on jotain väliä. Kuitenkin mielestäni voidaan todeta, että yrittämällä sinulla on paremmat todennäköisyydet tehdä jotain x asiaa kuin sillä, että makaat odottamassa kuolemaa.
Kuitenkin iso osa asioista ON itse aiheutettuja ja ap:n esimerkitkin ovat ihan käytännön tavallisia juttuja. Toki aina on poikkeuksia. Ei minusta niistä kannasta mitenkään itseensä ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, suvun pahimmanhajuista norttia vetänyt ketjupolttaja kuoli seitsenkymppisenä ihan muuhun kuin syöpään. Sydänkohtaukseen kuoli yksi sukulainen joka juoksi 3-4 maratonia vuodessa ja ei polttanut.
Osittain kyse on aina sattumasta eli koska osuu kohdalle vai osuuko joku muu syy sitä ennen.
Useatkin nuoret maratoonarit on kuolleet sydäriin.
Mistä päättelit että tuo oli nuori?
Vierailija kirjoitti:
Tuttua, kun kerroin ystävälleni vanhempani sairaudesta sympatian sijasta sain kattavan saarnan huonoista elintavoista joista tämä sairaus ystäväni mielestä johtui. Mikään olettamuksista ei tosin pitänyt vanhempani kohdalla paikkansa.
Siskollani on fyysinen vaiva, jonka johdosta ei voi kuntoilla "liikaa". Sisko on siis erittäin hyvässä kunnossa verrattuna useimpiin ei ammattilaisiin ja on maininnut että joutuu rajoittamaan liikkumistaan siksi että se voi hänen kohdallaan tehdä parantumatonta tuhoa. Siitä huolimatta löytyy aina niitä, joiden mielestä sisko, lääkärit ja muut ammattilaiset ovat väärässä ja itseasiassa ylikunto ainoastaan parantaa ko. Vaivan.Jokin pikkuserkku näille kaikkeen-voi-vaikuttaa- tyypeille näkyy olevan yhtä turhauttava kaikkeen-voi-varautua-ihmistyyppi, jonka mielestä ihmisten pitäisi olla tekemättä lapsia ja ottamatta lemmikkejä, tai ylipäätään elämättä, koska aina voi sattua jotakin tai ainakin pitäisi nähdä tulevaisuuteen ja varautua siihen, että tulee ero, työttömyyttä, sairaus tai mikä tahansa kriisi joka voi vaikuttaa siihen, että resurssit eivät tulevaisuudessa enää riitäkään samalla tavalla kuin aiemmin. Toki on asioita joihin voi ja kannattaa varautua, mutta on aika helvetinmoista jeesutelua uskottella itselleen, että kaiken voi ennakoida ja jos ei kaikkea olekaan osannut huomioida on oma vika jos ei kaikki menekkään kuin strömssössä. Olen usein miettinyt miten ko. Oleva ihmistyyppi selviää kriisin sattuessa. Vai onko kaikkeen oikeasti osattu varautua?
Jos Seinäjoen asemalle pysähtyneen junan päälle tippuisi meteoriitti, nämä tyypit olisivat ensimmäisenä sanomassa mitäs matkustit pendolinolla, ei kukaan järkevä ihminen mene Seinäjoelle muutenkaan, ja omalla autolla, bussilla, lentokoneella matkustaminen on paljon järkevämpää jne. jne. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on selkärangassa synnynnäinen epämuodostuma, joka johtaa monenlaisiin ikäviin vaivoihin. Nuorempana näytin myös todella vinolta ja epäsymmetriseltä. Nykyään ulospäin olen lähes normaalin näköinen, kiitos osaavien lääkäreiden ja fyssareiden. Selkävika on kuitenkin edelleen olemassa ja joudun päivittäin tekemään töitä sen eteen, ettei tilanne pahenisi. Nykyään pystyn harrastamaan liikuntaa melko normaalisti, mutta esim. jotkut kuntosaliliikkeet on kielletty.
Olen kymmeniä kertoja kuullut jos minkälaisia "asiantuntevia" kommentteja tähän selkävikaan liittyen. Monet ovat alkaneet selittää, että kyllä heilläkin kerran oli selkä kipeä ja se korjaantui parilla jumppaliikkeellä. Että kaikki selkävaivat johtuu huonoista elämäntavoista ja on ihan oma vika, jos selkää ei saa itse kuntoon. Joskus on sanottu, että sehän on vain omasta päästäni kiinni, mihin pystyn ja mihin en - eli kyllä voin kyykätä salilla 150 kg, jos vain oikein kovasti haluan! On ehdoteltu myös kaiken maailman enrgiahoitoja ja enkeliterapiaa, koska kyllähän selkäni parantuisi, jos vaan päästäisin irti kaikista patoutuneista negatiivisista tunteista. Lisäksi olen saanut neuvoja hankkia jotain ihmepillereitä, joilla jonkun mummon serkun selkä parani.
Olen peruspositiivinen ihminen, enkä anna selkäni haitata elämääni sen enempää kuin on tarvis. Olen kyllä 30 vuodessa oppinut elämään sen asian kanssa, että olen vähän epämuodostunut ja toimintakykyisenä pysyminen vaatii oikeanlaiset jumpat ja hoidot, joita pitää noudattaa. En ota selkäongelmaa ikinä puheeksi, ellei joku siitä erikseen kysy, mutta avoimesti kerron kyllä, jos kysytään - ja monesti se avoin kertominen on johtanut noihin neuvontaripuleihin ihmisiltä, joilla ei ole tällaisesta selkäviasta mitään tietoa tai osaamista.
No juu, tulipas avauduttua. :D
"Oman onnensa seppä" -ajattelu joutaisi romukoppaan. On hienoa, jos ihminen menestyy ja tekee sen eteen töitä. En ollenkaan väheksy sitä. Silti matkassa on aina onnekkaita sattumia ja hyvää tuuria. En minä ainakaan kehtaisi pöyhkeillä, että ihan pelkästään omaa erinomaisuuttani olen päässyt nykyiseen työhöni, jota arvostetaan ja josta maksetaan hyvin. Kyllä minulla on ollut hyvät eväät lapsuudesta asti. Perhe on ollut tasapainoinen ja tukenut aina kaikessa. Vanhemmilta sain myös taloudellista tukea opiskeluaikoina. Minulla ei ole sairauksia, eikä mitään vakavia terveysongelmia tai traumaattisia kokemuksia menneisyydessä. Työpaikan kanssakin kävi hyvä säkä siinä mielessä, että satuin kysäisemään töitä nykyiseltä työnantajalta juuri, kun hän sattui tarvitsemaan uutta osaavaa tekijää. En todellakaan voi sanoa, että olisin elämässäni ponnistellut jotenkin keskimääräistä enemmän tai vuodattanut verta ja hikeä menestykseni eteen. Hyvällä onnella on ollut iso osuus.
Ihmisiä pelottaa se, ettei kaikkeen elämässä voi vaikuttaa. Sitä ei usein haluta edes itselleen myöntää, joten kaikelle pitää löytyä jokin syy-yhteys. Oikeasti ohjat ei vaan ole aina omissa käsissä, voi tapahtua yllättäviä hyviä asioita tai sitten huonoja. Pääsee paljon helpommalla jos hyväksyy sen, mutta ihmiset eivät halua hyväksyä.