Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun oletetaan, että kaikki elämässä on jotenkin itse aiheutettua?
25.10.2016 |
Minun äitini kuoli noin nelikymppisenä syöpään. Kun olen joillekin asiasta maininnut, usein kysytään, tupakoiko hän. Ei viimeiseen 20 vuoteen. Kun isä sai sydänkohtauksen, eräs opettaja alkoi voivotella suomalaisten miesten elintapoja ja kun ei pidetä itsestä huolta. Isäni juoksi 20 km lenkkejä ja hiihti talvella 5-10 km useamman kerran viikossa. Eikö se ole itsestä huolehtimista? Keskivartalossa oli rasvaa, mutta niin oli tällä tuttavalla itselläänkin. Kun tyttäreni ei meinannut oppia kuivaksi, vaan kasteli yöllä vielä 3-vuotiaana lähes joka yö, terkkari kysyi heti ekana, millainen nukkumaanmenohetki on ja antoi ohjeita, kuinka rauhoitella iltaisin, jättää rajut harrastukset klo 19 jälkeen ja vähentää nesteen juomista iltaisin. Kyllä turhautti! Minähän se juuri yökastelun aiheuttaja olin. Sitä paitsi kuka vanhempi ei ennen terkkarille menoa jo olisi kokeillut antaa vähemmän juomista iltaisin yms.? Miksei ihmiset ymmärrä, että tapahtuu paljon asioita elämässä, jotka eivät ole itse aiheutettuja? Ja tekeekö se vaikka sydänkohtauksesta helpomman asian, jos kohtauksen saanut on käyttänyt kevytmargariinin sijaan aitoa voita?
Kommentit (34)
Yövaippa on kyllä ihan normaali 3-vuotiaalla.
Olitko itse huolissasi lapsen "yökastelusta"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin samaa mieltä kanssasi, Ap. Sillä lisäyksellä, että muilla ihmisillä kaikki on itse aiheutettua, mutta kun on kyse "minun" asioistani, sama ei pädekään. Silloin kyllä syy on hyvin usein muissa ihmisissä/hallitsemattomissa luonnonilmiöissä/ihan missä vaan, mutta ei itsessä. Tai ainakin löytyy lieventäviä asiahaaroja jos itse jollain tavalla vaikeuksiinsa olisikin vaikuttanut. Kaksinaismoralismia.
Toisaalta hyvin inhimillistä, ihmisellä on tarve löytää selitys asioihin. Vaikea ymmärtää, että joskus vaan tapahtuu asioita joihin itse ei voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Yövaippa on kyllä ihan normaali 3-vuotiaalla.
Olitko itse huolissasi lapsen "yökastelusta"?
Meillä oli ennakkoon 4-vuotisneuvola, jonka yhteydessä th kiinnitti huomiota siihen, että tytär kastelee vielä lähes joka yö. ja alkoi heti syynäämään, miten minä rauhoitan lasta iltaisin unille tai minkä määrän hän juo nestettä (aivan kuin olisin vähän tyhmempi tapaus, joka antaisi litrakaupalla juomista juuri iltapalalla). Jos lapsi vain sattuu olemaan sikeäuninen, eikä siksi herännyt pissahätään? Ei tietenkään tule mieleen epäillä sitä vaihtoehtoa, kun syyllinen on löydettävä.
-ap
Kyse on diskurssista, jossa aito syyllisyys (yhteiskunta ja päättäjät) hämärretään. Lihavuus on hyvä esimerkki tällaisesta diskurssista, jossa annetaan ymmärtää lihavuuden olevan yksilön vika. Pahinta on tietenkin se, että ihmisten hallintaan tähtäävät tieteet, kuten lääketiede, tuottaa sellaisia tutkimuksia, joilla tätä harhaa tuetaan. Nykyisin kun ihmiset tuppaavat kritiikittömästi uskomaan kaiken, jossa on sana tutkimus.
Mulla on ollut kanssa syöpä ja vihaan syövästä syyllistämistä. On ollut vielä kohdunkaulan syöpä nuorena - selvästi holtiton ihminen. Mutta kun elintavat oli hyvät, seksikäyttäytyminen normaalia, ja todellakin kävin papassa usein ja huolehdin terveydestäni. Silti voi käydä pahasti. Sen kuuleminen risoo ja epäilyttää ihmisiä. Sitten he alkavat miettiä, onkohan heilläkin mahdollisesti syöpä vaikka ovat tehneet kaiken "oikein", ihan kuin minua kiinnostaisi sellaista ruotia toisten kanssa.
Oma lukunsa ovat hipit, joiden mielestä sairaudet johtuu tunteiden patoamisesta ym. Raivostuttavaa tyhmyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän useammankin ihmisen, joka on kuollut keuhkosyöpään, vaikka ei ole ollut tupakoitsija. Tiedän myös henkilöitä, jotka ovat polttaneet kuin korsteeni 15-vuotiaasta ja elävät vielä yli 70-kymppisinä.
Kun sain rintasyövän anoppini oli sitä mieltä, että olen saanut rangaistuksen joistain pahoista teoistani.
Eletään kohta vuotta 2025 ja usean kanssaihmisen näkemykset ovat kaikesta tarjolla olevasta tiedosta huolimatta todella takapajuisia.
Oma syöpäni johtui pohjimmiltaan geenivirheestä. Se ei parane esimerkiksi männynhavu-uutteella, aloe-verajuomalla, mega-annoksilla vitamiineja, mietiskelyllä tai juoksemalla. Nämä keinot eivät olisi myöskään estäneet syövän puhkeamista.
Ei me hallita elämää. Elämä tuo ja vie.
Sellaistahan se on. Kaverini on täysin raitis, hoikka, urheileva, akateeminen nainen ja sai lapsen, jolla on autismin kirjo. Monet kaverit yrittivät keksiä syitä iästä (reilusti alle 40), perimästä (ei tietääkseni) tai ihan mistä vain kunhan ei vain joudu myöntämään, että kyse oli sattumasta ja olisi voinut tapahtua kenelle tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi otatte terkkarien neuvot, kavereiden kyselyt yms. syyllistämisenä? Sille yöpissaajan äidille: mulle tulisi ensimmäisenä mieleen että terkkari käy läpi ilmeiset syyt ennen siirtymistä vaikeammin löytyviin, ilman että pitää sinua tyhmänä. Miksi ahdistut siitä?
Ja te syövän takia moititut: oletteko nyt vähän ylitulkinneet tilanteita ja yleistäneet aika paljon? Tuskinpa "ihmiset yleensä" tai "melkein kaikki kaverit" tai edes useimmatkaan kaverinne ovat heti olleet tuomitsemassa tai kauhistelemassa elintapojanne.
Miksi syyllistytte? Voisiko olla niin että projisoitte omaa (turhaa) itsesyytöstänne muihin ja olette heti kuvittelemassa että teistä ajatellaan mitä tahansa kauheita asioita?
Jos joku kaveri joskus möläytti hämmennyksissääm että tupakoikos se äitivainaasi kun syöpään kuoli, niin se on heti sitä että kaikki maailman ihmiset äiteetä moittii.
Ja lihavat nyt useimmiten ovat syypäitä omaan lihavuuteensa. En sano sitä tuomiten tai odottaen heille vahingoniloisena rangaistusta siitä, vaan totean faktan.
Ja jotkut ihmiset ottavat kaiken ulkopuolelta tulevan henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseään vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kerroin autistilapsen äidistä. Kyse on nimenomaan siitä, että monet kaverit yrittävät tämän äidin selän takana löytää syyn, jonka perusteella voi sanoa, etä se oli sen oma vika. En minä siitä ole syyllistynyt, tietenkään, mutta tunnistin aapeen kertoman. Jotkut eivät vain voi hyväksyä, että elämä koostuu sattumien sarjasta.
Uskon myös, että kyseessä on itsesuojelu - pahat asiat tapahtuvat jostain syystä ja aina muille. Tätä tukee ajatus mm. juurikin tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteydestä, huonon elämänhallinnan ja asunnottomuuden yhteydestä yms.
Toisinaan syynä on myös kateus, esim. todetaan miehen petettyä että tiesihän sen kun ottaa liian hyvännäköisen miehen -> siitäs sai -ideologia.
Hyvistä asioista taas on helppo ajatella, että ne on tapahtuneet oman itsensä ansiosta. Tätä tuntuu tukevan ajatus joidenkin ihmisten menestyksestä, mm. mieheni joka nousi todella huonoista oloista ihan hyvin menestyvän yrityksen johtajaksi. Kuitenkaan ihmiset eivät tajua, että kovan työn lisäksi siihen on sattunut enemmän kuin rutkasti hyvää onnea. Joku voi tehdä ihan yhtä kovasti töitä ja olla ihan yhtä fiksu, mutta ei saa samoja mahdollisuuksia; ei ole sitä yhtä ihmistä kannustamassa opiskelemaan, ei satu hyviä opettajia, ei satu luomaan vahingossa elintärkeitä suhteita... Siksi tuntuu pahalta kun ihmiset luulevat, että menestynyt on tehnyt kovasti töitä ja vähemmän menestynyt ei. Kumpikin on voinut tehdä ihan yhtä kovasti töitä, toisella on vain käynyt parempi tuuri kuin toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen on osattava elää oikein tai aiheuttaa itselleen pahoja asioita. Jos syö joka päivä kasviksien sijaan suklaata, onhan siitä selvä seuraus sairastuminen. Jotenkin se on lohdullisempaa, jos osaa elää oikein ja sitten ihan sattumalta sairastuu kuin jos elää väärin ja siksi sairastuu. Kuka enää uskaltaa olla välittämättä vaikka tupakan vaaroista? Minä käyn salilla, vaikka se on tylsää, yksitoikkoista ja vie aikaa. Jos en kävisi, kokisin jo vakavansairauden hönkivän niskaan.
Minulla on useampi perheenjäsen vakavasti mielisairas. Olen siis käytännössä elänyt lapsuuteni hullujenhuoneella. Sen lisäksi minua kiusattiin koulussa. Voin sanoa etten ole aivan ilman kolhuja näistä selvinnyt ja masennus taisi puhjeta uudelleen pari kuukautta sitten kun on koko ajan niin huono olo. Voi kyllä minä ihan oikeasti yritän koko ajan, haluan tehdä elämästäni parempaa! Yritän jaksaa opiskella ja käydä töissä yhtä aikaa, kun sossukaan ei minua suostu auttamaan. Mutta kun olen aivan loppu. Koko elämä ollut vain kriisistä toiseen kriisiin elämistä. En tiedä lainkaan sellaisesta elämästä, jossa perhe on tuki ja turva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset kyselee myös huvikseen kysymyksiä, jotka ei liity mitenkään mihinkään. Parhaimmistoa viimeisimmältä työharjoittelijalta: "Miksei asukas x halua kiisseliä puuron päälle?, Jos tuommoisen viherkasvin jättäisi kastelematta, kauankohan se eläisi ja huomaisiko kukaan, ettei sitä ole kasteltu, Kukas nuo hakemukset täyttää, jos työvuorossa ei ole aikaa jne.
Se on kaikista kamalinta kun tämä syyttelijä on joku läheinen (esim. vanhemmat). Itselläni on todella pahasti yliliikkuvat nivelet, ja esim. leukani menee sijoiltaan useita kertoja viikossa, jopa ihan puhumisesta. Vaikeuttaa kovasti päivittäisiä toimintoja, kun vaikka kesken syömisen tai seksin voi leuka tai olkapää popsahtaa irti. Ihan pienestäkin liikkeestä.
Mitä sanoo äitini? "Sen siitä saa kun et käy kuntosalilla/juokse/kahvakuulaile/jotain muuta nivelille raskasta." Minä uin ja pyöräilen, koska ne on ainoita suht turvallisia liikuntamuotoja. Salillakäyntiä kokeilin ja otin PT-tunteja oppiakseni liikkeet oikein, ja PT sanoi, että ei sun kyllä kannata tähän ruveta, pysy siellä uima-altaassa vaan. Sen yhden PT-tunnin aikana ihan olemattomilla painoilla meni sijoiltaan molemmat olkapäät, toinen nilkka, kyynärpää, lonkka ja polvikin muljahti, vaikka PT tuki liikkeitä ihan käsin ohjaamalla. Lääkärit on käyty läpi.
Kyseessä on isän puolen suvun naisilla yleinen vaiva, minulla elossa olevasta porukasta pahin tapaus. Tietenkään äidin omaa kohtusyöpää (kondyloomia sairastettu monta) ei olisi mitenkään voinut estää tai auttaa, mutta koko isän puolen suku on itse aiheuttanut (jo vauvaiässä ilmenevän) vaivansa, kun eivät käy salilla tai juokse. Ja tästä on saanut kuulla joka helvetin välissä niin kauan kuin muistan (5-vuotiaasta ainakin).
Nimim. Vieläkin ihmettelen, miten kuntosali auttaisi leuan sijoiltaanmenoon...
Vierailija kirjoitti:
Kyse on diskurssista, jossa aito syyllisyys (yhteiskunta ja päättäjät) hämärretään. Lihavuus on hyvä esimerkki tällaisesta diskurssista, jossa annetaan ymmärtää lihavuuden olevan yksilön vika. Pahinta on tietenkin se, että ihmisten hallintaan tähtäävät tieteet, kuten lääketiede, tuottaa sellaisia tutkimuksia, joilla tätä harhaa tuetaan. Nykyisin kun ihmiset tuppaavat kritiikittömästi uskomaan kaiken, jossa on sana tutkimus.
No voi vitulla päähän.
Yhteiskuntako se mättää herkkuja jokaisen läskin suuhun?
Tämä on vielä suurempi ongelma, kukaan ei ole vastuussa mistään, kun yhteiskunnan pitää huolehti kaikista ja kaikesta.
Kasvatus on ulkoistettu yhteiskunnalle ja sitten ihmetellään, kun opettajia käsketään imeä munaa.
Minä en ymmärrä, miten ammattilaisetkin tuntuvat tekevän tuota jatkuvasti. Terveydenhuollon henkilökunta, lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ym. Eikö heille koulutuksen aikana muodostu yhtään parempaa toimintamallia vai onko kyseessä joku niin perustavaa laatua oleva eläimellinen vaisto, että sille ei mahda mitään?
Mielen puolustuskeino. Ajatellaan että kaikki paha elämässä on itse aiheutettua, siihen voi vaikuttaa ja/tai sen voi estää, jolloin se ei tule kohtaamaan minua ja ihminen voi tuntea olevansa turvassa.