Lue keskustelun säännöt.
Miten välttyä imeytymästä mukaan ystävän masennukseen?
24.10.2016 |
Minulla meinaa käydä niin, että alan masentua itsekin, kun olen masentuneen ystävän tukijana. Mielelläni tuen kyllä, kannustan häntä ja kuuntelen murheitaan. Ja periaatteessa tiedän, että masentuneen rinnallakulkijan pitää elää omaa elämäänsä eikä saa potea huonoa omaatuntoa siitä, että itsellä on asiat hyvin ja iloa elämässä. Mutta miten tuo käytännössä onnistuu. En nimittäin osaa olla murehtimatta ystävän asioita. Mietin illalla, että milläköhän mielialalla toinen yrittää käydä nukkumaan ja onnistuuko se. Ja tällaista. Sitten huomaan, että tässähän alkaa itsekin masentua toisen mukana.
Miten ihmeessä siis toteutetaan sitä, että ei anneta ystävän masennuksen imeä mukanaan? Jotain vinkkejä miten saisin ajatuskuvioni pysymään terveinä ja mittasuhteet oikeina?
Kommentit (34)
Itselläni ei onnistunut valitettavasti :/ olen itse kokenut saman erään entisen ystäväni kanssa, joten saat ainakin täältäpäin sylikaupalla tsemppiä ja sympatiaa! Mutta kuten edellisestä lauseesta selviääkin, ystävä on nyt entinen ystävä, en vaan jaksanut ja kyennyt enää olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja päätökseen olen kaikin puolin ollut kyllä tyytyväinen, vaikka päätös vaikea olikin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei onnistunut valitettavasti :/ olen itse kokenut saman erään entisen ystäväni kanssa, joten saat ainakin täältäpäin sylikaupalla tsemppiä ja sympatiaa! Mutta kuten edellisestä lauseesta selviääkin, ystävä on nyt entinen ystävä, en vaan jaksanut ja kyennyt enää olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja päätökseen olen kaikin puolin ollut kyllä tyytyväinen, vaikka päätös vaikea olikin :(
Kiitos vertaistuesta! Tämä nyt vaan ei kovin rohkaisevaa ollut :-) Ajatus etäisyyden ottamisesta on käynyt mielessä, mutta eihän sekään oikealta tunnu. Onneksi pystymme kyllä puhumaan avoimesti ja rehellisesti. Tätä asiaa en vain vielä ole ottanut esille, sillä haluan vähän järjestää ajatuksiani. Ja nyt on huono hetki tälle aiheelle. Muutenkin sitä tulee mietittyä, että mitä toinen jaksaa vastaanottaa. Ja ettei vaan lopeta puhumasta murheitaan, jos alkaa ajatella, että minä en jaksa. Ap
Vähän sä oot ihana, kun välität :) Onko ystävälläsi jotain keskustelu terapiaa? silloin hän voisi tukeutua johonkin muuhun enemmän kuin sinuun ja joskus voi olla hyvä ottaa etäisyyttä tai sanoa avoimesti jos asiat menee liian synkäksi. Mä vaan nään sussa niin kauniin ihmisen,kun välität..mut on tärkeää, ettet itse uuvu ja todellakin saat hyvillä mielin nauttia ihanasta elämästäsi.:)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei onnistunut valitettavasti :/ olen itse kokenut saman erään entisen ystäväni kanssa, joten saat ainakin täältäpäin sylikaupalla tsemppiä ja sympatiaa! Mutta kuten edellisestä lauseesta selviääkin, ystävä on nyt entinen ystävä, en vaan jaksanut ja kyennyt enää olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja päätökseen olen kaikin puolin ollut kyllä tyytyväinen, vaikka päätös vaikea olikin :(
Miltä tuntuisi, jos olisit itse samassa tilanteessa ja ystäväsi tekisi samoin sinulle?
Jos ystävälle on terapia, niin olisiko hyvä kuitenkin rajata jotenkin keskustelua. Onko huoli aiheellinen, ettet ehkä itse jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei onnistunut valitettavasti :/ olen itse kokenut saman erään entisen ystäväni kanssa, joten saat ainakin täältäpäin sylikaupalla tsemppiä ja sympatiaa! Mutta kuten edellisestä lauseesta selviääkin, ystävä on nyt entinen ystävä, en vaan jaksanut ja kyennyt enää olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja päätökseen olen kaikin puolin ollut kyllä tyytyväinen, vaikka päätös vaikea olikin :(
Miltä tuntuisi, jos olisit itse samassa tilanteessa ja ystäväsi tekisi samoin sinulle?
Mun mielestä on tyhmää syyllistää. Jos ei jaksa olla ystävä niin parempi antaa olla, kuin sinnitellä ja siinä sinnittelyssä voi muotoutua epäaitoa ystävyyttä, kun ei tunnu hyvältä olla toisen kans. Parempi aito ja puolin ja toisin antava ihmissuhde.
Voi kun olette ihania tsemppareita!
Ja hän ei ole ammattiavun piirissä, vaikka on itse sitä mieltä, että hänellä on masennus ja minä olen aivan samaa mieltä. Muistan kyllä joskus miettineeni, että siihen voisin vedota, että hän kaataa minun niskaani nyt aivan liian suuren vastuun. Jos hän suostuisi vastaanottamaan ammattiapua, niin minä saisin sitä vastuuta vähän jaettua.
Hän ajattelee perinteiseen suomalaiseen tyyliin, että ei lääkäriin, kyllä tässä pärjätään. Tietenkin olen työterveyshuoltoa hänelle suositellut, mutta toinen ei halua mennä. Jäin sitten odottelemaan, että otan sen talvemmalla uudelleen puheeksi, kun on töissä vähemmän kiireistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihan masentuneesta ystävästä ollut kyse mutta tällaisesta, joka rumasti sanottuna kaatoi kaiken minun niskaani.
Pitää muistaa ettet ole ystävän tukihenkilö, vaan ystävä. Masentuneen kanssa ystävyyssuhde harvoin on tasapuolinen, eikä sitä pidä valitettavasti olettaakaan. Masentuneelle ei voi oikein myös antaa mitään "vinkkejä": "Meneppä nyt ulos, niin olo parantuu." Riippuu tietysti masennuksen tasosta. Mutta siis ystävän tehtäväksi tällöin oikeastaan jää vain kuunteleminen, niin se voi ajoittain olla raskasta. Riippuu myös minkälainen oma elämäsi on tällä hetkellä. Jos itselläsi ei ole paljon sosiaalisia kontakteja ja olet yliempaattinen tms. niin helposti sitä ajautuu miettimään liikaa toisen murheita ja unohtaa itsensä. Ehdottoman tärkeää on oikeasti laittaa rajat. On superhienoa, että jaksat kuunnella ja olla tukena. Mutta sun tehtävänä ei ole kuitenkaan olla 24/7 tavoitettavissa. Olet kuitenkin ensisijaisesti ystävä ja hoitosuhde on erikseen.
Eli hän ei siis käy terapiassa. Valitettavasti sillä, että tuet ja kuuntelet voi olla hänelle itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä. En tarkoita että sun pitäisi lakata tukemasta. Hienoa että jaksat! Mutta hän voi kieltäytyä terapiasta, koska hänellähän on sinut, jolle voi avautua kaikesta. Et kuitenkaan korvaa ammattiapua, vaikka ystävät ovatkin todella tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olette ihania tsemppareita!
Ja hän ei ole ammattiavun piirissä, vaikka on itse sitä mieltä, että hänellä on masennus ja minä olen aivan samaa mieltä. Muistan kyllä joskus miettineeni, että siihen voisin vedota, että hän kaataa minun niskaani nyt aivan liian suuren vastuun. Jos hän suostuisi vastaanottamaan ammattiapua, niin minä saisin sitä vastuuta vähän jaettua.
Hän ajattelee perinteiseen suomalaiseen tyyliin, että ei lääkäriin, kyllä tässä pärjätään. Tietenkin olen työterveyshuoltoa hänelle suositellut, mutta toinen ei halua mennä. Jäin sitten odottelemaan, että otan sen talvemmalla uudelleen puheeksi, kun on töissä vähemmän kiireistä. Ap
Entäs, jos tekisitte jotain toiminnallista yhdessä kuten kävelylle, uimaan, elokuviin jne. Ei ystävän tehtävä ole terapoida, se vie kyllä mehut ystävyydestä. Tsemppiä ap sinulle :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olette ihania tsemppareita!
Ja hän ei ole ammattiavun piirissä, vaikka on itse sitä mieltä, että hänellä on masennus ja minä olen aivan samaa mieltä. Muistan kyllä joskus miettineeni, että siihen voisin vedota, että hän kaataa minun niskaani nyt aivan liian suuren vastuun. Jos hän suostuisi vastaanottamaan ammattiapua, niin minä saisin sitä vastuuta vähän jaettua.
Hän ajattelee perinteiseen suomalaiseen tyyliin, että ei lääkäriin, kyllä tässä pärjätään. Tietenkin olen työterveyshuoltoa hänelle suositellut, mutta toinen ei halua mennä. Jäin sitten odottelemaan, että otan sen talvemmalla uudelleen puheeksi, kun on töissä vähemmän kiireistä. ApEntäs, jos tekisitte jotain toiminnallista yhdessä kuten kävelylle, uimaan, elokuviin jne. Ei ystävän tehtävä ole terapoida, se vie kyllä mehut ystävyydestä. Tsemppiä ap sinulle :)
Miksi alapeukku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiukkaa tekee. Ystäväni on ollut masentunut yhtäjaksoisesti jo kolme vuotta ja pahemmaksi menee. Nyt uhkailee itsemurhalla. Ennen oltiin tosi läheisiä. Viime aikoina (yli vuosi) ei koskaan kysy kuulumisia, mun pitäisi vain tukea ja tsempata ja kuunnella. Kun tavataan, on tosi itsekeskeinen, suhtautuu kaikkeen tekemsiseen ja asioihin negatiivisesti, mököttää, on äreä, on perästävedettävä. Mitään positiivista ei sano, ei ole kiinnostunut tippaakaan muusta kuin omasta masennuksesta. Jos en jaksa jatkuvasti kysellä että kuinka hän voi, tulee valitusta, miksi en pidä mitään yhteyttä, muka. Itse hän ei koskaan kysy kuulumisia. En jaksaisi enää ko. tyyppiä mutta en halua hylätäkään.
Vierailija kirjoitti:
Eli hän ei siis käy terapiassa. Valitettavasti sillä, että tuet ja kuuntelet voi olla hänelle itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä. En tarkoita että sun pitäisi lakata tukemasta. Hienoa että jaksat! Mutta hän voi kieltäytyä terapiasta, koska hänellähän on sinut, jolle voi avautua kaikesta. Et kuitenkaan korvaa ammattiapua, vaikka ystävät ovatkin todella tärkeitä.
Tässä hyvä keskustelun aihe. Minä tiedän, etten korvaa ammattiapua. Mutta ehkä hän toivoo, että minä riitän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ysille! Tuo tasapuolisuuden ja vastavuoroisuuden puute on juuri se mikä alkaa painamaan. Ja sitten sitä kuitenkin miettii, että masentuneelle on tyypillistä, ettei jaksa olla kiinnostunut muista, vaan jutut pyörii sen oman elämän ympärillä. Tasapainoilu sen välillä mitä on omat tarpeet ja minkä verran ystävä pystyy antamaan itsestään tekee hulluksi. Omatkin mielialat heittelevät. Siksi heräsin miettimään tätä omaa jaksamista. Ap
Ehdottomasti ammattilaisen terapiaa ap:n ystävälle ja ap jatkaa ystävänä, ei terapeuttina. Jos ystäväsi todella on masentunut, tarvitsee hän ihan oikean terapeutin terapiaa ja mahdollisesti lääkitystä. Puhu ystävälle ystävälliseen mutta päättäväiseen sävyyn, että nyt masennus on kestänyt jo niin kauan, ettei se näillä eväillä ohi mene. On siis aika hakea ammattilaisapua. Lupaudu vaikka ekalle lääkärikäynnille saattajaksi.
Ja sinä vaikutat kertakaikkiaan ihanalta ystävältä.
Omien rajojen vetäminen ja terapiaan kannustaminen olisi ehdottomasti tärkeää. Olen itse masentunut, ja asioiden käsittely terapiassa helpottaa omaa oloani niin etten kaada kaikkea ystävien niskaan. Tajusin vasta terapian alkaessa miten paljon olin muita kuormittanut :/ Minulla myös on itselläni ystävä, joka käytti minua likasankona, eikä suostunut terapiaan, vaikka hänellä on monia muitakin mielenterveysongelmia. Lopulta oli pakko viilentää välit että pysyisin itse kasassa.
Suosittelisin siis, että rajoittaisit lempeästi pahimpien avautumisen kuuntelua ja puhuisit hänelle terapian puolesta. Lähde vaikka tueksi lääkäriin, jos se on hänestä vaikeaa. Mutta muista pitää huoli itsestäsikin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olette ihania tsemppareita!
Ja hän ei ole ammattiavun piirissä, vaikka on itse sitä mieltä, että hänellä on masennus ja minä olen aivan samaa mieltä. Muistan kyllä joskus miettineeni, että siihen voisin vedota, että hän kaataa minun niskaani nyt aivan liian suuren vastuun. Jos hän suostuisi vastaanottamaan ammattiapua, niin minä saisin sitä vastuuta vähän jaettua.
Hän ajattelee perinteiseen suomalaiseen tyyliin, että ei lääkäriin, kyllä tässä pärjätään. Tietenkin olen työterveyshuoltoa hänelle suositellut, mutta toinen ei halua mennä. Jäin sitten odottelemaan, että otan sen talvemmalla uudelleen puheeksi, kun on töissä vähemmän kiireistä. ApEntäs, jos tekisitte jotain toiminnallista yhdessä kuten kävelylle, uimaan, elokuviin jne. Ei ystävän tehtävä ole terapoida, se vie kyllä mehut ystävyydestä. Tsemppiä ap sinulle :)
Tämä on mielestäni ihan hyvä ajatus. Jotain olen ehdotellutkin, mutta hän ei yleensä minun ehdotuksistani innostu. Ja itse ei ehdota mitään. Ap
16 ja 17 olette niin maan oikeassa ja olen kanssanne täysin samaa mieltä. Ja tiedän, että hänelle on vaikeaa varata lääkäriaikaa ja sanoa töissä, että olisi menoa. Siksi olen luvannut hoitaa nuo molemmat asiat hänen puolestaan ja viedä lääkäriin. Silloin saman tien ideani ei saanut kannatusta. Mutta nyt asia on hautunut ja nyt minun osaltani on aika ottaa se uudelleen puheeksi. Ja kuten joku tuolla aiemmin sai minut tajuamaan, niin vaikka minä tiedän, että en korvaa terapiaa, niin ystävä saattaa ajatella, että minä riitän hänelle.
Olette kyllä ihania, auttavaisia ihmisiä! Tällainen yhdessä pohtiminen auttaa niin hyvin jäsentämään asioita. Minäkin tajuan nyt paremmin, että vaikka vastavuoroisuuden puute onkin se konkreettinen asia, joka minua häiritsee, niin todellinen ongelma on juurikin tämä, että ystävä ei ole terapiassa, vaikka sitä tarvitsisi. Enkä ole huomannutkaan, että siitä on jo jonkin verran aikaa, kun tuosta terapiasta on viimeksi juteltu. Nyt todellakin haluan ottaa sen jälleen puheeksi. Ap
AP, olet ihana ihminen! Itsellä hieman samankaltainen tilanne, ystävä pahasti masentunut ja kaipaa tukea ja apua. On kyllä hoidon piirissä, mutta ei koe saavansa oikeanlaista hoitoa (tästä olen osittain samaa mieltä), ja siksi puheenaiheet tavatessa liikkuvat lähes täysin tässä hoito-ongelmassa ja hänen huonossa voinnissaan. Haluaisin olla enemmän tukena, mutta viime aikoina olen huomannut väsyväni ja jopa ärtyväni ystäväni seurassa... itsekin masennuksen kokeneena tunnen että pitäisi jaksaa ymmärtää paremmin. Ehkä tuohon vaikuttaa oma elämäntilanne (vanhat huonokuntoiset vanhemmat, äskettäin todettu vaikea sairaus ja taloudelliset ongelmat), mutta häpeän etten aina jaksa vastata puhelimeen ystäväni soittaessa.
Ehkä muutkaan eivät ole onnistuneet. Tai sitten näin myöhään illalla ei jaksa miettiä näin totisesti. Ap