En voi sietää mieheni lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että et voi sietää lasta. Syynä maiskuttaminen syödessä sekä ulkona oleminen liian vähissä vaatteissa. Jos muut syyt ovat samankaltaisia, voisit ehkä miettiä mikä sinussa on vikana. Toki voi olla joskus vaikeaa rakastaa muiden lapsia varsinkin silloin kun he eivät ole perinteisellä tavalla suloisia, mutta kuvailet ettet voi sietää lasta.

Jos tämä ap:n kuvaama lapsi on jo koulussa, eikö kehitysvamma olisi jo todettu koulun puolesta? Onko  lapsella kuitenkin enemmän kasvatukseen liittyviä ongelmia?

Valitettavasti biologinen vanhempi kuin vaikeuttaa diagnoosin antamista ja hoidan saamista. Lapsi voi olla selkeästi kehitysvammainen, mutta vanhempi kieltää asian. Uusperheissä paine luoda kuva täydellisestä perheestä on normaalia suurempi. Lisäksi osa ongelmista voi todellakin juonta vanhempien kyvyttömyydestä toimia lapselle luotettavana aikuisena. Voidaan pyrkiä liiaksi kohti kaveruutta. Syitä on monia, mustasukkaisuus, tarve miellyttää, pyydellä anteeksi.. tiedän itse näitä tapauksia, tiedän miten lapset kärsivät, tiedän miten lapset rikkovat paikkoja hajottavat pyöriä tekevät muuta ilkivaltaa, käyttävät huumeita. Ja vanhempi edelleen ei suostu näkemään lapsen pahoinvointia.

Ei, vaikka lapsesta olisi tehty useita lastensuojeluilmoituksia

Tiedän yhden tytön, joka on jo koulussa, mutta aina isäviikonloppuina (näkevät 2 krt/kk vain) itkee n 20 kertaa päivässä joka päivä ihan tyhjästä. Uskomaton itkupilli. Se on tietysti vain hänen tapansa saada isukilta huomiota, ja isukkihan siinä pyörii prinsessan ympärillä koko alan lepytellen. Toinenkin vanhempi sisarus on, mutta hän jää ilman huomiota, kun isän pikku prinsessalla nyt vaan on itku. Ymmärrän lapsen ikävöivän isää ja tuo on reagointia siihen, mutta vastaavasti isällä on niin huono omatunto poissaolostaan, että kun mainitsin kuviosta, niin suuttui. Kun pitäähän pikkuprinsessaa helliä ja lohduttaa, kun se itkee. Pikkuprinsessa on alkanut viedä sisarulselta leluja ja kun sisarus siitä suuttuu, niin tuleehan siitä taas itku ja toiselle lapselle ollaan vihaisia, kun sai prinsessan taas itkemään.

 

Meillä miehen lapsi huomiohuoraa sairauksilla. Jopa lääkäri on siitä sanonut, että lapselle pitäisi varata aika psykiatrille, mutta vanhemmat ei vaan sitä hyväksy. 

Lapsi-aikuissuhteessa epäreilu asetelma, mutta milloin opettaa, etteivät kaikki nyt vaan oikeasti tykkää kaikista? Aikuiset kovasti valehtelevat, että näin olisi. Ei vaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstan yleisin syy on mustasukkaisuus miestä tai exää kohtaan, tai sitten alottajalla vaan on vikaa korvien välissä, hän on aina se huono ja lässynlää.

Ap! En itsekkään ole niin väliksi miehen lapsista ja toisinaan tuntuu siltä että olisin valmis sanomaan adios.

Mutta tässä edelleen ollaan kahden vuoden jälkeen. Ajattelen itse ehkä tilannetta jotenkin vääristyneesti mutta miksi kostaisin itselleni ja miehelleni lähtemällä sen että hänen lapsensa ovat ärsyttäviä?

Sen sijaan pilaat lasten elämän sillä, että he eivät voi rauhassa olla isänsä kanssa ilman sellaisen ihmisen läsnäoloa, joka ei voi sietää heitä? Ajattelepa esim. kuinka kivaa sinulla olisi, jos tapaisit miestäsi ainoastaan silloin, kun miehen kaveri on paikalla ja tämä kaveri pitäisi sinua vastenmielisenä. Lapset vaistoaa kyllä negatiivisen suhtautumisen ja kärsivät siitä. Todella itsekästä toimintaa, jos lapset ei nappaa niin vaihda lapsettomaan mieheen!

Siksi keskitynkin itseäni kehittäviin asioihin näinä viikonloppuina, enkä osallistu lapsen elämään. Isä hoitakoon kakaransa ihan itse. 

Et osallistu lapsen elämään? Kylläpä vaan osallistut ihan vaan olemalla. Vai tarkoitatko, että lähdet jonnekin muualle majailemaan niinä viikonloppuina? Jos et, niin tosi kiva sille lapselle, jos paikalla on aikuinen jolle lapsi on kuin ilmaa. Mietipä nyt oikeasti omalle kohdallesi vastaavaa.

Lähden jonnekin muualle, ulkoilen,  kutsun kavereita kylään, siivoan, luen kirjaa, menen aikaisin nukkumaan, nukun pitkään ja teen itseni kiireiksi.

Lapsi on minulle ilmaa. Sääli lasta, mutta aikuisena hänkin sitten saa ihan itse päättää kenen kanssa aikaa viettää, kuten minä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi-aikuissuhteessa epäreilu asetelma, mutta milloin opettaa, etteivät kaikki nyt vaan oikeasti tykkää kaikista? Aikuiset kovasti valehtelevat, että näin olisi. Ei vaan ole.

Kyllä tuo on opittu jo ihan päiväkodissa.

Onkohan tässä taas kyse parista joka pamahtaa samantien yhteen asumaan jne ennenkuin edes tunnetaan kunnolla toisiaan saati puolison lapsia? Itse tutustuisin ainakin hyvin jokaiseen uusperheen osapuoleen ennen sellaisen perustamista! Vaikka olisi kuinka unelmien mies, niin tarviiko sitä heti yhteen muuttaa...

Vierailija kirjoitti:

Lapsi asuu teillä siis viikonloppuisin, etkä paria päivää kk (vai onko joka viikonloppu, vaiko vaan joka toinen) edes kestä häntä? Eroa ihmeessä, lapsi joka kärsii vielä jnkin asteisesta vammaisuudesta ei ansaitse kaltaistasi ihmistä elämäänsä. En edes tajua miten lasta voi joku inhota, pitää olla päässä perustavaa laatua olevaa vikaa.

Eroa ihmeessä. Miehesi ja hänen lapsensa ansaitsevat parempaa.

Miten niin pitää olla "päässä perustavaa laatua olevaa vikaa" jos inhoaa räkäistä, limaista, rauhatonta, keskittymiskyvytöntä ja yliäkkiväärää latva-b -nulikkaa?

Ei näin, ei näin, rakas kirjoittaja!

Vaan:

Kyllä pitää olla päässä perustavaa laatua olevaa vikaa, jos tykkää tuollaisesta ikävästä, nykivästä, kuolaavasta, keharista ulostekasasta.

Ap, arvaanko muuten oikein, että tämäkin tapaus, tämä miesystäväsi erityislahjakkuuslapsi, on tietenkin poika?

Harvemmin kuulee tai lukee, että tyttölapsi olisi lanttu-b, ainakaan em. kaltaisin näkyvin ja ympäristöä häiritsevin oirein. Sallitaanko noille pikkukundeille ja nuorille jätkille siis kaikenlaista mulkkuilua ihan liikaa?

Minä tapasin mieheni kun olin itse vielä lapseton ja miehellä oli yksi 10 v. lapsi edellisestä suhteesta, lapsi asui pääosin äidillään, miehellä oli joka toinen viikonloppu ja yhden päivän viikolla ja lomilla sopimuksen mukaan yleensä puoliksi. Lapsella oli lievä cp-vamma, (ei älyllisiä ongelmia vaikka olikin aika unohtelevainen tavaroiden suhteen jne).  Kyllähän siinä haasteita oli tottua puolin ja toisin, mutta ei minulla lapsen erityistarpeista mitään inhon tunteita tullut todellakaan, kyllä ne ärsytykset johtuivat ihan siitä että lapsi kyllä testasi minua ja välillä halusi tahallaan minua ärsyttää. Siitä päästiin kuitenkin yli ja ihan hyvin tulimme toimeen. Nyt tuosta ajasta on jo lähes 18 vuotta ja lapsesta on kasvanut hieno ihminen kaikin puolin, on kohtelias ja kiltti ja opiskeli hyvään ammattiin ja on menestynyt. Olen todella ylpeä mieheni tästäkin lapsesta. Meillä on yhdessä myös 2 tervettä lasta joista vanhempi nyt sen ikäinen kuin lapsipuoleni oli tavatessamme - ja arvatkaa osaako ärsyttää äitiään oikein olan takaa välistä- enemmän kuin lapsipuoleni koskaan :D

Ymmäärn ap.n tuskan, olen samassa tilanteessa. Sillä erotuksella, että isä ymmärtää lapsensa ongelmat ja olemme jossain määrin onnistuneet ratkaisemaan tilanteen. Osa lapsen oireilusta liittyynee huomionhakuisuuteen, mikä on täysin ymmärrettävää kun lapsi tapaa isäänsä harvoin, hän haluaa isänsä kaiken huomion. Olin itsekin erolapsi joten näen tilanteen myös lapsen kannalta.  Mutta kun uusioperheessä on muitakin lapsia (tässä tapauksessa minun lapset jotka osittain asuvat luonani), pitää heidänkin näkemys ottaa huomioon.

Ratkaisimme asian niin että isä tapaa lastaan toisaalla, hostell/motelli on suht edullinen ratkaisu kun kyse on muutamasta vuorokaudesta. Ei se ole halpaa, mutta tingitään muista kuluista niin se vaan menee.  Ja joskus sattuu niin onnellisesti aikataulut yksiin, että  isä asuu lapsensa kanssa luonani ja minä matkustan omieni kanssa toisaalle. Näin kaikki saavat viettää aikaa omien lastensa kanssa. Ero on pääsääntöisesti kaikille lapsille negatiivinen kokemus ja jos siihen päälle pitää väkisin tulla toimeen täysin erilaisten luonteiden ja ehkä hyvin eri tavoin kasvatettujen lasten kanssa, onhan se aika paljon vaadittu. Aikuisten tehtävä on joustaa ja mennä epämukavuusalueelle, lasten ei tarvitse. Lapsuus on lyhyt ja yllättävän nopeasti tulee aika kun he muuttavat kokonaan omilleen. Sitten on aikaa viettää lapsetonta aikaa. Sellaista se on, kompromisseja. Jos olisi halunnut ehjän ydiperheen jossa kaikki lapset ovat omia ja omaan muottiin sopivia, ei olisi pitänyt erota. Mutta ilmeisesti erottiin kun ei ollut täydellistä, eikä näemmä ole täydellistä nytkään, mutta näillä mennään, ei ole ilmaisia eroja. Ollaan aikuisia ja yritetään pitää lapsen etu tärkeimpänä, lopputuloksena on ehjemmät lapset ja kivempi tulevaisuus; meille kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä taas kyse parista joka pamahtaa samantien yhteen asumaan jne ennenkuin edes tunnetaan kunnolla toisiaan saati puolison lapsia? Itse tutustuisin ainakin hyvin jokaiseen uusperheen osapuoleen ennen sellaisen perustamista! Vaikka olisi kuinka unelmien mies, niin tarviiko sitä heti yhteen muuttaa...

Ap:n mieshän muutti ap:n asuntoon, asuntoetu ko tilanteessa on kätevä ratkaisu ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että et voi sietää lasta. Syynä maiskuttaminen syödessä sekä ulkona oleminen liian vähissä vaatteissa. Jos muut syyt ovat samankaltaisia, voisit ehkä miettiä mikä sinussa on vikana. Toki voi olla joskus vaikeaa rakastaa muiden lapsia varsinkin silloin kun he eivät ole perinteisellä tavalla suloisia, mutta kuvailet ettet voi sietää lasta.

Jos tämä ap:n kuvaama lapsi on jo koulussa, eikö kehitysvamma olisi jo todettu koulun puolesta? Onko  lapsella kuitenkin enemmän kasvatukseen liittyviä ongelmia?

Valitettavasti biologinen vanhempi kuin vaikeuttaa diagnoosin antamista ja hoidan saamista. Lapsi voi olla selkeästi kehitysvammainen, mutta vanhempi kieltää asian. Uusperheissä paine luoda kuva täydellisestä perheestä on normaalia suurempi. Lisäksi osa ongelmista voi todellakin juonta vanhempien kyvyttömyydestä toimia lapselle luotettavana aikuisena. Voidaan pyrkiä liiaksi kohti kaveruutta. Syitä on monia, mustasukkaisuus, tarve miellyttää, pyydellä anteeksi.. tiedän itse näitä tapauksia, tiedän miten lapset kärsivät, tiedän miten lapset rikkovat paikkoja hajottavat pyöriä tekevät muuta ilkivaltaa, käyttävät huumeita. Ja vanhempi edelleen ei suostu näkemään lapsen pahoinvointia.

Ei, vaikka lapsesta olisi tehty useita lastensuojeluilmoituksia

Tiedän yhden tytön, joka on jo koulussa, mutta aina isäviikonloppuina (näkevät 2 krt/kk vain) itkee n 20 kertaa päivässä joka päivä ihan tyhjästä. Uskomaton itkupilli. Se on tietysti vain hänen tapansa saada isukilta huomiota, ja isukkihan siinä pyörii prinsessan ympärillä koko alan lepytellen. Toinenkin vanhempi sisarus on, mutta hän jää ilman huomiota, kun isän pikku prinsessalla nyt vaan on itku. Ymmärrän lapsen ikävöivän isää ja tuo on reagointia siihen, mutta vastaavasti isällä on niin huono omatunto poissaolostaan, että kun mainitsin kuviosta, niin suuttui. Kun pitäähän pikkuprinsessaa helliä ja lohduttaa, kun se itkee. Pikkuprinsessa on alkanut viedä sisarulselta leluja ja kun sisarus siitä suuttuu, niin tuleehan siitä taas itku ja toiselle lapselle ollaan vihaisia, kun sai prinsessan taas itkemään.

 

Meillä miehen lapsi huomiohuoraa sairauksilla. Jopa lääkäri on siitä sanonut, että lapselle pitäisi varata aika psykiatrille, mutta vanhemmat ei vaan sitä hyväksy. 

Käytät miehesi lapsesta sanaa huomiohuora. Kuuletko itseäsi? Uskomatonta! Mene sinä psykiatrille.

2

Ap hyvä, minä tunnen tuskasi. Itselläni meni arvokas ihmissuhde raunioiksi miehen lapsen pahuuden takia. Piilotteli avaimia, koulukirjoja, leikkeli hiuksiaan ja esitti koulussa että häntä ei muka olisi rakastettu yli kaiken. Ei koskaan kiitoksen sanaa, vain itsekästä mielisairasta juonittelua yrittäessään kaikin tavoin tuhota rakkautemme ja onnellisen kotimme. Lopulta yritti kääntää isäänsä minua vastaan ollessani raskaana.

Älkää lähtekö näihin kuvioihin mukaan, jos tuntuu siltä että ette pidä miehen lapsista. Tapailin kerran miestä, jolla oli kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja pidin hänestä kovasti ja meillä oli oikein mukavaa yhdessä, mutta en kokenut mitään äidillisen lämpimiä tunteita hänen lapsiaan kohtaan, en oikeastaan edes pitänyt heistä, niin lopetin tapailun. Mielestäni ei ole reilua lapsia kohtaan, että he joutuisivat lapsuudessaan olemaan läheisesti tekemisissä ventovieraan ihmisen kanssa, joka ei pahemmin pidä tai välitä heistä. Jokainen lapsi ansaitsee lähelleen välittäviä ja rakastavia aikuisia. Ja varmasti jossain on tuohonkin kuvioon se oikea nainen, joka osaa olla lämmin ja rakastava äitipuoli niille lapsille. Uskon samaa ap:n kuviosta. Lasten etu ensin, sitten aikuisten suhdekuviot. Lapset eivät ole tilannetta valinneet, mutta aikuiset voivat siihen vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Älkää lähtekö näihin kuvioihin mukaan, jos tuntuu siltä että ette pidä miehen lapsista. Tapailin kerran miestä, jolla oli kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja pidin hänestä kovasti ja meillä oli oikein mukavaa yhdessä, mutta en kokenut mitään äidillisen lämpimiä tunteita hänen lapsiaan kohtaan, en oikeastaan edes pitänyt heistä, niin lopetin tapailun. Mielestäni ei ole reilua lapsia kohtaan, että he joutuisivat lapsuudessaan olemaan läheisesti tekemisissä ventovieraan ihmisen kanssa, joka ei pahemmin pidä tai välitä heistä. Jokainen lapsi ansaitsee lähelleen välittäviä ja rakastavia aikuisia. Ja varmasti jossain on tuohonkin kuvioon se oikea nainen, joka osaa olla lämmin ja rakastava äitipuoli niille lapsille. Uskon samaa ap:n kuviosta. Lasten etu ensin, sitten aikuisten suhdekuviot. Lapset eivät ole tilannetta valinneet, mutta aikuiset voivat siihen vaikuttaa.

En arvannut alussa, että alkaisin tuntea tällaista inhoa. Kuten kirjoitin, tunne on kehittynyt usean vuoden kuluessa. Alussa ajattelin naiivisti, että Minä Hieno Ihminen ainakin rakastaisin toisen ihmisen lasta kuin omaani. Ihan samat harhat mulla oli kuin teilläkin näyttää pathaillaan olevan, jotka ette ole sitä tilannetta omakohtaisesti (vielä) kokeneet. Paheksuin pahoja äitipuolia. Mutta voin nyt varmuudella sanoa, että varsinkin jos joku väittää rakastavansa puoluson lapsia yhtä paljon kuin omiaan, niin hän valehtelee niin, että korvat heiluvat.

Ap

Oli miten oli tai loukkaantuuko nyt joku, on silti pääasia että olet rehellinen. Se tekee kipeää, mutta kaikile parasta. Haluatko Ap omia lapsia miehen kanssa? Voi tulla samoja piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää lähtekö näihin kuvioihin mukaan, jos tuntuu siltä että ette pidä miehen lapsista. Tapailin kerran miestä, jolla oli kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja pidin hänestä kovasti ja meillä oli oikein mukavaa yhdessä, mutta en kokenut mitään äidillisen lämpimiä tunteita hänen lapsiaan kohtaan, en oikeastaan edes pitänyt heistä, niin lopetin tapailun. Mielestäni ei ole reilua lapsia kohtaan, että he joutuisivat lapsuudessaan olemaan läheisesti tekemisissä ventovieraan ihmisen kanssa, joka ei pahemmin pidä tai välitä heistä. Jokainen lapsi ansaitsee lähelleen välittäviä ja rakastavia aikuisia. Ja varmasti jossain on tuohonkin kuvioon se oikea nainen, joka osaa olla lämmin ja rakastava äitipuoli niille lapsille. Uskon samaa ap:n kuviosta. Lasten etu ensin, sitten aikuisten suhdekuviot. Lapset eivät ole tilannetta valinneet, mutta aikuiset voivat siihen vaikuttaa.

En arvannut alussa, että alkaisin tuntea tällaista inhoa. Kuten kirjoitin, tunne on kehittynyt usean vuoden kuluessa. Alussa ajattelin naiivisti, että Minä Hieno Ihminen ainakin rakastaisin toisen ihmisen lasta kuin omaani. Ihan samat harhat mulla oli kuin teilläkin näyttää pathaillaan olevan, jotka ette ole sitä tilannetta omakohtaisesti (vielä) kokeneet. Paheksuin pahoja äitipuolia. Mutta voin nyt varmuudella sanoa, että varsinkin jos joku väittää rakastavansa puoluson lapsia yhtä paljon kuin omiaan, niin hän valehtelee niin, että korvat heiluvat.

Ap

Mitä ihmettä sä oikein hourit? AloituksessaSI ei ollut kyse siitä, ettäkö joku rakastaisi toisen lapsia samalla tavalla kuin omia. Vaan siitä että sinä inhoat miehesi lasta, ihmettelet sitä kuinka miehesi näkee lapsessa hellyttäviä piirteitä hänen pakkoliikkeissään ja hitaudessaan, siinä missä sinä niitä vihaat, etkä ymmärrä miksi miehesi pitää niitä "söpöinä". Mutta toisessa hengen vedossa selittelet että jos lapsi olis omasi, niin se ei haittaa..  Sinä INHOAT lasta, et edes välitä. Joten pidä ämmä turpas kiinni ja lakkaa saivertelemasta. Kaiken lisäksi uhkailet ja ehdottelet erilleen muuttoa, ja arvanneehan tuo mikä tossakin on takana... sinä haluat ettei lapsi enää isänsä luona käy.

No, eipä sun tartte lapsesta tykätä, mutta pitää olla sairas ihminen joka koittaa edes tollasella kierolla tavalla lähteä rikkomaan lapsen ja isän välejä.

Jos niin hiton rehellinen haluat olla ja olet, niin mene ja näytä tämä koko viestiketju sille miehellesi, niin hänkin näkee millainen käärme olet. Ja tule sitten kertomaan meille, kumman mies valitsi. Sinut vai lapsensa?

Meillä ei ole mitään ihmissuhdetta lasten ja miehen naisystävän välillä. Varhaisnuoret joutui muuttamaan pois omasta kodista naisen takia, saavat vain vierailla joka toinen viikonloppu. Eivät puhu naikkoselle mitään. Ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kyllä kumma että jos pidät miestä sinä oikeana niin et sitten näe yhtään häntä lapsessa. Vai kohdistuuko lapseen sitä vahvemmin mustasukkaisuus miehen exää kohtaan? Vaikka lapsi olisikin henkisesti jälkeen jäänyt niin nyllä häntä silti voi rakastaa. Mitäs jos itse saat joskus lapsen jolla on jonkinlaisia puutteita ja rajoituksia? Etkö sitten rakasta tätä? Jotenkin minusta tuntuu että tässä tapauksessa vain yrität löytää lapsesta vikoja oikeuttamaan omia tuntemuksiasi. Hänessä on varmaati paljon potentiaalia ja hienoja asioita jotka muut näkevät mutta sinä et.

En todellakaan ole yhtään mustasukkainen exää kohtaan. Hassua, että sellaista selitystä joku edes tulee ajatelleeksi.

Omaa lasta rakastaisin vaikka kuinka vammaisena, mutta en saa sellaista tunnetta aikaan väkisin vierasta ihmistä kohtasn. Lähimmäisenrakkaus on hieno ajatus, mutta kuka siihen oikeasti kykenee. Kaukaa on kyllä helppo rakastaa. Tunnen esim stäyvää myötätuntoa Aleppon lapsia kohtaan ja on vaikea edes katsoa niitä surkeita kuvia, mutta tämä uusperhehomma on eri asia, kun se tunkee omaan elinpiiriin pysyvästi.

Itse siis näen lapsessa sellaisia piirteitä, joita pidän epänormaaleina. Mies esim ei näe. Osa on varmaan ihan traumatisoituneisuutta, kun vanhemmillaan oli kai vaikea suhde ja sitten vielä ero. Vaikka oli kuulemma jo syntyessään sellainen, että ei ole koko elämänsä aikana, oli vain hiljaa paikoillaan siis vauvana eikä koskaan, itkenyt kertaakaan. Nyt jotain keskittymisongelmaa lisäksi. Eihän se ole ihan normaalia.

Yllättävän asiallista keskustelua, kiitos!

Ap

Kyllä ongelma taitaa olla enemmänkin sun omassa tunne-elämässäsi, ei lapsessa. Sinuna pysähtyisin vähän miettimään, millaisia tunteita ja ajatuksia lapsi herättää- ja mitä ne kertovat sinusta ja sinun historiastasi. Tuollaisen vastenmielisyyden tunteet liittyvät todennäköisesti johonkin, mitä et hyväksy itsessäsi tai sinussa ei ole hyväksytty. Jokaisessa lapsessa on jotakin hyvää ja rakastettavaa. Sinä olet aikuinen. Sulla on kaikki mahdollisuudet muodostaa lapseen lämmin, suojeleva, valoisa, hieno suhde. Kunhan ensin selvität ne omat tunnevammasi jotka estävät sinua siinä. Toki on helpompaa olla kohtaamatta omia ongelmiaan ja ulkoistaa ne pieneen lapseen.... Valinta on sinun. Yksikin hyväksyvä aikuinen voi pelastaa lapsen koko elämän. Eikä lapsen tarkoitus ole olla kunniaksi sinulle. Sinulla ei ilmeisesti ole omia lapsia...? Niin et ehkä tiedä että se söpöinkin mussukka osaa olla hermoja riipivä, raivohullu riiviö, joka sotkee ja rikkoo jaosaa löytää juuri heikot kohtasi. Suurin osa lapsista on ainakin hetkittäin sietämättömiä. Silloin pitää vaan muistaa, että itse on aikuinen ja lasta varten.

itselläni samankaltainen tilanne. löysin täydellisen miehen, tiesin että hänellä on 2 vuotias lapsi, tiesin, että lapsi tulee olemaan isänsä kanssa, mutta sitä en tiennyt, eikä myös hänkään, että kuinka paljon ja kuinka minä lapseen ja kaikkeen suhtaudun, kun ei ole aiempaa kokemusta, joten molemmat tiedettiin ettei asia välttämättä mene kuten elokuvissa. Itse en koe laisinkaan mustasukkaisuutta lapsesta tai äidistä. itse koen ongelmaksi hankalan äidin joka ei lapsiaan osaa kasvattaa vaan kaikessa annetaan periksi, kuten isäkin täällä tekee, jos en itse ole sanomassa kuinka toimitaan, eli käytännössä joudun kaitsemaan isää ja lasta. vaikka suhteen alussa isä sanoikin että hänellä on kova kuri ja ajattelinkin että hyvä niin, mutta totuus oli aivan toisenlainen. kokeilimme pitkän pätkän siis vuoroviikoin pitää lasta. alkuun sitä jaksoi, mutta lopulta kun lapsi oli aina hankala ja tottelematon ensimmäiset 4-5päivää, alkoi epätoivo jossakin vaiheessa iskeä ja totesin miehelle, etten kestä tällaista viikosta toiseen. äidin mukaan(jonka kanssa MISTÄÄN ei pysty keskustelemaan, sanoi että lapsi on hänellä ensimmäiset päivät todella helppo. mielestäni tässä ei siis ole kaikki läheskään kohdallaan, enkä todellakaan rupea antamaan vähiä energioitani lapseen joka luultavasti ei tule minua vanhainkotiin katsomaan. mutta tosiaan nämä kaikki ja moni muukin seikka on aiheuttanut sen, että suorastaan inhoan tätä lasta ja jos saisin valita, en näkisi häntä kuin max kerran kuussa. inhoan lasta hänen kusipäisen äitinsä takia. lapsi on lapsi eikä häntä voi syyttää, mutta äiti joka ajattelee aina "lapsen parasta" voi näköjään tehdä sen että alkaa inhota lasta. olen vakavasti miettinyt eroa moneen kertaan ja alkaakin tuntua siltä ettei muuta vaihtoehtoa ole. mies on sitä mieltä että hänelle on ok jos näkee lasta paljon harvemmin ja uskonkin häntä, mutta samalla minusta tuntuu että vaikutan hänen päätöksiin vaikka hän muuta sanookin. mutta katsotaan nyt kuinka tässä käy. parisuhteen kannalta ei luultavasti hyvin. ja sen sanon, että moni varmasti tästäkin ajattelee että olen väärä nainen tähän taloon, että moni jaksaisi paremmin, mutta voin sen sanoa, että jos olisi kokemusta vastaavasta ollut niin olisin tyytynyt miehen kanssa vaikka vaan seksisuhteeseen, ei tällaista kukaan jaksa...