Lue keskustelun säännöt.
En voi sietää mieheni lasta
24.10.2016 |
Tiedän että tämä aloitus kerää alapeukkuja ja haukkuja. Tosiasia on kuitenkin, että inhoan mieheni lasta. Olemme siis uusperhe ja alan tässä vasta käsittää, miten ongelmallinen perhemuoto se on.
Yritän olla näyttämättä asiaa lapselle tietenkin, mutta tottahan ihmiset sellaisen vaistoavat. Eniten minua häiritsee lapsessa jokin vaikeasti määriteltävä epänormaalius, hän vaikuttaa jollain tasolla hieman vammaiselta. En nyt kuvaile tähän tarkemmin, jottei tunnisteta, mutta hänellä on pari piirrettä, jotka eivät ole aivan normaaleja, siis mielestäni (ei muiden mielestä) lievää älyllistä jälkeenjääneisyyttä ja pakkoliikkeen kaltaisia juttuja (jotka on miehen mielestä vaan hellyyttäviä).
Tämä ongelmani pahenee koko ajan ajan kanssa. Mitä pidempään hän on tullut oikeasti asumaan kotiini, sitä vaikeammaksi koen tunteeni. Asuu täällä viikonloppuisin.
Ehkei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota, vaikka mies taas on Se Oikea. Asumusero ei taida tulla kuuloon, olemme keskustelleet ja mies kokisi sen oikeaan eroon johtavana vaihtoehtona.
T. Paha äitipuoli, kivittäkää vaan
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ikävä kyllä tule sympatiaa.
Ihmettelen niitä vanhempia jotka hylkäisivät omat lapsensa jonkun uuden kumppanin takia. Lapset pysyy läpi elämän ja kumppanit ovat ne jotka saattavat elämän aikana vaihtua.
Jos mulla olis ap,n kaltainen kumppani, niin pistäisin mäkeen vaan. Lastani en hylkäisi koskaan.
M40
Viestistä huokuu elämänkokemuksen puute. Kukaan ei ole vaatinut miestä luopumaan lapsesta. Sen sijaan pitäisi kyetä näkemään omassakin lapsessa mahdolliset viat objektiivisesti ja kasvattaa käytöstapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kasvatan lapseni isoksi ja sitten mietin parisuhdeasioita. En halua luoda jotain perseestä revittyä tilannetta että kukas se nyt siellä kukkona tunkiolla olikaan...
Äitini kasvatti minut ja sama linja jatkuu:)
Ihmisellä pitää olla sielun rauha...
Karhutkin tappavat toisen uroksen pennut päästäkseen parittelemaan. Perusbiologiaa hyljeksiä toisen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäähän sen ettei noin vain pysty rakastamaan "vierasta" lasta. Mutta että suoranaisesti vihaat ja inhoat häntä kehityspoikkeaman takia (et kertonut muutakaan syytä) on pöyristyttävää. Eiköhän lapsi kuitenkin aisti ettei hänestä välitetä. En edes ymmärrä miten lasta voi inhota. Tee palvelus kaikille ja eroa miehestä tai ainakin muuttakaa erilleen.
Miksi lapsi olisi yhtään erikoisasemassa vain siksi, että hän on lapsi? Kaikille lapsille ei ole suotu edes tunne-elämään kykeviä vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulmasta tilannehan on siis seuraava: vanhempien riitaisan liiton ja eron takia tapahtunut niin syvä traumatisoituminen, että se on aiheuttanut kehityksellistä viivästymää ja pakkoliikkeitä. Nyt kuvioissa äitipuoli, joka vihaa lasta ko "kehitysvammaisuuden" takia.
*Poistuu oksentamaan*Näin uskon, että on käynyt. Lapsi oli kyllä syntyessään ollut erilainen, ei mm ole koskaan itkenyt. Mutta varmasti on trauatisoitunut ehkä sitten jo vauvasta lähtien, voihan sellainenkin johtua kasvuympäristöstä eikä olla välttämättä biologista tms perää.
Tiedän, että tässä vaiheessa moni poistuu oksentamaan ja ymmärrän. Jos joku kirjoittaisi niin omasta lapsesta, jota varmaan palvoisin minkälaisena tahansa, niin reagoisin samoin tuomitsevasti.
Ap
Ap, näet mahdollisen tulevan oman lapsesi ruusunpunaisten lasien läpi, sillä tässä asenteessasi miehen lasta kohtaan on iso riski, että et rakastaisi omaa lastasikaan, jos hänessä ilmenisi piirteitä, jotka ovat sinulle vaikeita, mietipä esim. v:tuilevaa ja sinulle naama punaisena raivoavaa teini-ikäistä. Rakkautta voi opetella ja sitä joutuu opettelemaan myös oman lapsen kanssa, ei se ole aina automaattista pelkästään biologisista syistä. Ymmärtäisin, jos sanoisit, että "sinun on vaikea rakastaa" miehesi lasta, mutta kun käytät ilmaisua "en voi sietää", niin olisi asenneopettelun paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen äitipuoleni inhoama lapsi, ja kärsin äitipuoleni ja isäni suhteesta alaikäisenä todella paljon. Nyt olen jo aikuinen, mutta meillä on edelleen äitipuoleni kanssa jäätävät välit. Eroaisit, lapsi kärsii siitä, että inhoat häntä. Kokemusta on. N27
Sama. Tilanne on nyt juuri sellainen, että isämme kuoltua ollaan paraikaa oikeudessä äitipuolen kanssa. Sai mut savustettua ulos kodistani, kun olin 16v. (asuimme siis isämme kanssa) ja kaikkea muuta paskaa vielä omien lastemme kohdalla.
Omat lapset ja lapsenlapset olivat hänelle pyhiä, me täysin kakkosluokan kansalaisia.
Näistä kommenteista paistaa tyhmyys kun teidän isät eivät teitä rakastaneet kun eivät poistaneet ilkeää äitipuolta lastensa elämästä. Taisi rakastaa muijaansa enemmän kuin lastansa. Olisitte vihanneet isää koko sielullanne. Koko tilanne oli aina vaan sen yhden ihmisen päätösten seuraamusta.
Mikä saa sut luulemaan, että emme vihanneet isäämme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen äitipuoleni inhoama lapsi, ja kärsin äitipuoleni ja isäni suhteesta alaikäisenä todella paljon. Nyt olen jo aikuinen, mutta meillä on edelleen äitipuoleni kanssa jäätävät välit. Eroaisit, lapsi kärsii siitä, että inhoat häntä. Kokemusta on. N27
Äitipuolesi ilmaisi tunteensa sinua kohtaan suoraan? Lapsi ei tiedä minun inhosta mitään. Kärsin ihan yksinäni satuttamatta muita. Halaan, huolehdin, kerron välittäväni, kasvatan, mutta kaikki on silkkaa inhoa. Ei se äitpuolikaan tässä jää ilman kärsimystä, mutta mies ja meidän elämä on sen arvoista. Lapset onneksi kasvaa.
"Yritän olla näyttämättä asiaa lapselle tietenkin, mutta tottahan ihmiset sellaisen vaistoavat."
Tätä hoetaan...Miksi lapsi sitten tykkää minusta kun hullu polkupyörästä : D Aikuisena en enää vaistoa hänen inoaan?
Olet kyllä sekaisin, kuin seinäkello. Et edes tunnista omia puheitasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvatan lapseni isoksi ja sitten mietin parisuhdeasioita. En halua luoda jotain perseestä revittyä tilannetta että kukas se nyt siellä kukkona tunkiolla olikaan...
Äitini kasvatti minut ja sama linja jatkuu:)
Ihmisellä pitää olla sielun rauha...
Eli lapsesi perii isoäitinsä, äitinsä mallin parisuhteesta ja heistäkin tulee yksinhuoltajia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen äitipuoleni inhoama lapsi, ja kärsin äitipuoleni ja isäni suhteesta alaikäisenä todella paljon. Nyt olen jo aikuinen, mutta meillä on edelleen äitipuoleni kanssa jäätävät välit. Eroaisit, lapsi kärsii siitä, että inhoat häntä. Kokemusta on. N27
Äitipuolesi ilmaisi tunteensa sinua kohtaan suoraan? Lapsi ei tiedä minun inhosta mitään. Kärsin ihan yksinäni satuttamatta muita. Halaan, huolehdin, kerron välittäväni, kasvatan, mutta kaikki on silkkaa inhoa. Ei se äitpuolikaan tässä jää ilman kärsimystä, mutta mies ja meidän elämä on sen arvoista. Lapset onneksi kasvaa.
"Yritän olla näyttämättä asiaa lapselle tietenkin, mutta tottahan ihmiset sellaisen vaistoavat."
Tätä hoetaan...Miksi lapsi sitten tykkää minusta kun hullu polkupyörästä : D Aikuisena en enää vaistoa hänen inoaan?
Olet kyllä sekaisin, kuin seinäkello. Et edes tunnista omia puheitasi?
Minkä nyt oletat olevan minun puhetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää tehdä päätös olla yhdessä vaikka hampaat irvessä. Jos ei onnistu, on yksin. Liikaa näkee niitä perheitä, missä on jo ties monennen miehet lapset synnytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vanha huono provo.
Ainahan äitipuolet miehen lapsia inhoavat. Ei mitään uutta tuommonen.
Aina? En minä ainakaan. En voi sanoa heitä rakastavanikaan mutta välitän ja huolehdin heistä kuin omistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Sinä valitsit miehen mutta lapsi ei isäänsä. Lapsella on ensin oikeus isäänsä ja vasta sitten sinulla mieheen.
Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä, minullakin omaani. Lapsella on oikeus isään, enkä ole sitä tietenkään kieltänyt. Jutgu on niin, että ihmiset ovat valmiita uhraamaan vaikka henkensä oman lapsen puolesta, mutta vieras lapsi on vieras ja pahimmillaan vastenmielinen.
Et sinäkään tykkäisi, jos joku random tyyppi poimittaisiin kadulta ja laitettaisiin asumaan kotiisi ja sanottaisiin, että sun pitää laittaa hänen elämänsä sinun elämäsi edelle. On mahikset, että tykästyisit siihen random tyyppiin, mutta isommat mahikset, että et pitäisi hänestä.
Paras olisi, jos miehellä olisi viikonloppuasunto, jossa tapaisi lastaan. Ei vaan onnistu, kun hän on niin köyhä, että ei ole varaa sellaiseen.
Ap
Täysin eri asia valita random tyyppi jonka kanssa asua tai lapsi. Sinä ihan varmasti tiesit että miehellä on jo lapsi kun miehen valitsit ja siinä vaiheessa olisit jo voinut sanoa sori ei onnistu. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapsen olet tavannut olisit voinut pelin viheltää poikki. Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa että kunnollinen mies joka on isä ei lastaan hylkää uuden naisen takia ja se lapsi tulee olemaan iholla ja aina tarpeistaan ennen uutta naista.
Eikä tämä kestä vain siihen asti että lapsi muuttaa pois kotoa tai siihen että se täyttää 18. Suurin osa saa tukea ja turvaa vanhemmiltaan paljon pidempään.
Jos et kestä lasta niin eroa. Lapsi vaistomaa kyllä jos et hänestä pidä ja sinulla ei ole mitään oikeutta pilata tämän lapsen lapsuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen näkökulmasta tilannehan on siis seuraava: vanhempien riitaisan liiton ja eron takia tapahtunut niin syvä traumatisoituminen, että se on aiheuttanut kehityksellistä viivästymää ja pakkoliikkeitä. Nyt kuvioissa äitipuoli, joka vihaa lasta ko "kehitysvammaisuuden" takia.
*Poistuu oksentamaan*Näin uskon, että on käynyt. Lapsi oli kyllä syntyessään ollut erilainen, ei mm ole koskaan itkenyt. Mutta varmasti on trauatisoitunut ehkä sitten jo vauvasta lähtien, voihan sellainenkin johtua kasvuympäristöstä eikä olla välttämättä biologista tms perää.
Tiedän, että tässä vaiheessa moni poistuu oksentamaan ja ymmärrän. Jos joku kirjoittaisi niin omasta lapsesta, jota varmaan palvoisin minkälaisena tahansa, niin reagoisin samoin tuomitsevasti.
ApAp, näet mahdollisen tulevan oman lapsesi ruusunpunaisten lasien läpi, sillä tässä asenteessasi miehen lasta kohtaan on iso riski, että et rakastaisi omaa lastasikaan, jos hänessä ilmenisi piirteitä, jotka ovat sinulle vaikeita, mietipä esim. v:tuilevaa ja sinulle naama punaisena raivoavaa teini-ikäistä. Rakkautta voi opetella ja sitä joutuu opettelemaan myös oman lapsen kanssa, ei se ole aina automaattista pelkästään biologisista syistä. Ymmärtäisin, jos sanoisit, että "sinun on vaikea rakastaa" miehesi lasta, mutta kun käytät ilmaisua "en voi sietää", niin olisi asenneopettelun paikka.
Onko ap tekemässä miehen kanssa lasta vai oletatko vaan kaikkien parisuhteiden johtavan perheen perustamiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ikävä kyllä tule sympatiaa.
Ihmettelen niitä vanhempia jotka hylkäisivät omat lapsensa jonkun uuden kumppanin takia. Lapset pysyy läpi elämän ja kumppanit ovat ne jotka saattavat elämän aikana vaihtua.
Jos mulla olis ap,n kaltainen kumppani, niin pistäisin mäkeen vaan. Lastani en hylkäisi koskaan.
M40
Viestistä huokuu elämänkokemuksen puute. Kukaan ei ole vaatinut miestä luopumaan lapsesta. Sen sijaan pitäisi kyetä näkemään omassakin lapsessa mahdolliset viat objektiivisesti ja kasvattaa käytöstapoja.
Vai että elämänkokemuksen puute. Salli minun nauraa. No, kuitenkin, kokemusta tai ei. En katselisi kumppania joka puhuisi itselleni tärkeimmästä ihmisestä noin. Se tietty on sinun oma asiasi, ajaako oma kiimasi oman lapsen yli, mutta oma tärkeysjärjestykseni on aivan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen äitipuoleni inhoama lapsi, ja kärsin äitipuoleni ja isäni suhteesta alaikäisenä todella paljon. Nyt olen jo aikuinen, mutta meillä on edelleen äitipuoleni kanssa jäätävät välit. Eroaisit, lapsi kärsii siitä, että inhoat häntä. Kokemusta on. N27
Äitipuolesi ilmaisi tunteensa sinua kohtaan suoraan? Lapsi ei tiedä minun inhosta mitään. Kärsin ihan yksinäni satuttamatta muita. Halaan, huolehdin, kerron välittäväni, kasvatan, mutta kaikki on silkkaa inhoa. Ei se äitpuolikaan tässä jää ilman kärsimystä, mutta mies ja meidän elämä on sen arvoista. Lapset onneksi kasvaa.
"Yritän olla näyttämättä asiaa lapselle tietenkin, mutta tottahan ihmiset sellaisen vaistoavat."
Tätä hoetaan...Miksi lapsi sitten tykkää minusta kun hullu polkupyörästä : D Aikuisena en enää vaistoa hänen inoaan?
Olet kyllä sekaisin, kuin seinäkello. Et edes tunnista omia puheitasi?
Minkä nyt oletat olevan minun puhetta?
Joku ei tunnu käsittävän, että ap ei ole ainoa joka vihaa miehensä lasta ja olettaa vain ap vastailevan.
On niitä isiäkin muuten, jotka pistävät omat lapsensa mäkeen, kun on uusi vaimo kuvioissa.
Vierailija kirjoitti:
Karhutkin tappavat toisen uroksen pennut päästäkseen parittelemaan. Perusbiologiaa hyljeksiä toisen lapsia.
Aivan. Toisen UROKSEN pennut. Mutta nyt tässä ei puhuta homoparista.
Hups! Ap saitkin enemmän ylä-, kuin alapeukkuja. Mitä tämä mammat teille kertoo? Teidän lapsista ei pidetä. Muistuttavatko he kenties teitä?
Tee lasu,mies pieree niin että lapsi on ihan pökerryksissä.
Mistä tiedät, että hän ei ole kumppanisi?