Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En voi sietää mieheni lasta
24.10.2016 |
Tiedän että tämä aloitus kerää alapeukkuja ja haukkuja. Tosiasia on kuitenkin, että inhoan mieheni lasta. Olemme siis uusperhe ja alan tässä vasta käsittää, miten ongelmallinen perhemuoto se on.
Yritän olla näyttämättä asiaa lapselle tietenkin, mutta tottahan ihmiset sellaisen vaistoavat. Eniten minua häiritsee lapsessa jokin vaikeasti määriteltävä epänormaalius, hän vaikuttaa jollain tasolla hieman vammaiselta. En nyt kuvaile tähän tarkemmin, jottei tunnisteta, mutta hänellä on pari piirrettä, jotka eivät ole aivan normaaleja, siis mielestäni (ei muiden mielestä) lievää älyllistä jälkeenjääneisyyttä ja pakkoliikkeen kaltaisia juttuja (jotka on miehen mielestä vaan hellyyttäviä).
Tämä ongelmani pahenee koko ajan ajan kanssa. Mitä pidempään hän on tullut oikeasti asumaan kotiini, sitä vaikeammaksi koen tunteeni. Asuu täällä viikonloppuisin.
Ehkei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota, vaikka mies taas on Se Oikea. Asumusero ei taida tulla kuuloon, olemme keskustelleet ja mies kokisi sen oikeaan eroon johtavana vaihtoehtona.
T. Paha äitipuoli, kivittäkää vaan
Kommentit (179)
Eroa. Sinä valitsit miehen mutta lapsi ei isäänsä. Lapsella on ensin oikeus isäänsä ja vasta sitten sinulla mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä on poistuva ongelma, koeta kestää.
Eroaisin kaikkien hyvinvoinnin vuoksi.Omasikin.
Mitä tuohon voi sanoa.. Sua ärsyttää miehen vammainen lapsi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kyllä kumma että jos pidät miestä sinä oikeana niin et sitten näe yhtään häntä lapsessa. Vai kohdistuuko lapseen sitä vahvemmin mustasukkaisuus miehen exää kohtaan? Vaikka lapsi olisikin henkisesti jälkeen jäänyt niin nyllä häntä silti voi rakastaa. Mitäs jos itse saat joskus lapsen jolla on jonkinlaisia puutteita ja rajoituksia? Etkö sitten rakasta tätä? Jotenkin minusta tuntuu että tässä tapauksessa vain yrität löytää lapsesta vikoja oikeuttamaan omia tuntemuksiasi. Hänessä on varmaati paljon potentiaalia ja hienoja asioita jotka muut näkevät mutta sinä et.
Joo, ei nämä uusiokuvioit vaan toimi, ei!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on/ on ollut sama tilanne. Tein sähköpostin, johon voit laittaa mulle viestiä. Jutellaan siellä enemmän. salanimi100@gmail.com
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Sinä valitsit miehen mutta lapsi ei isäänsä. Lapsella on ensin oikeus isäänsä ja vasta sitten sinulla mieheen.
Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä, minullakin omaani. Lapsella on oikeus isään, enkä ole sitä tietenkään kieltänyt. Jutgu on niin, että ihmiset ovat valmiita uhraamaan vaikka henkensä oman lapsen puolesta, mutta vieras lapsi on vieras ja pahimmillaan vastenmielinen.
Et sinäkään tykkäisi, jos joku random tyyppi poimittaisiin kadulta ja laitettaisiin asumaan kotiisi ja sanottaisiin, että sun pitää laittaa hänen elämänsä sinun elämäsi edelle. On mahikset, että tykästyisit siihen random tyyppiin, mutta isommat mahikset, että et pitäisi hänestä.
Paras olisi, jos miehellä olisi viikonloppuasunto, jossa tapaisi lastaan. Ei vaan onnistu, kun hän on niin köyhä, että ei ole varaa sellaiseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on/ on ollut sama tilanne. Tein sähköpostin, johon voit laittaa mulle viestiä. Jutellaan siellä enemmän. salanimi100@gmail.com
En halua paljastaa liikaa, pitäisi kyhätä joku anonyymi mailiosoite tms... Kirjoita vaan säkin tähän nimettömästi ja niin, ettei yksityiskohtia tunnista.
Ap
Aivan mahdoton ajatus, että ottaisin lapsen tai muuten vastenmielisen ihmisen omaan kotiini asumaan. Aika lailla kestämätön tuo tilanne on sinunkin tapauksessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on/ on ollut sama tilanne. Tein sähköpostin, johon voit laittaa mulle viestiä. Jutellaan siellä enemmän. salanimi100@gmail.com
En halua paljastaa liikaa, pitäisi kyhätä joku anonyymi mailiosoite tms... Kirjoita vaan säkin tähän nimettömästi ja niin, ettei yksityiskohtia tunnista.
Ap
Taidan olla niin herkkä etten kestäis tätä mammojen haukkuvyöryä jos avaan asiaa julkisesti :D jos jollain muulla on samanlainen tilanne niin laittakaa vain sähkäriä, vertaistuki on mulle tärkeä osa tätä jaksamista!
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma että jos pidät miestä sinä oikeana niin et sitten näe yhtään häntä lapsessa. Vai kohdistuuko lapseen sitä vahvemmin mustasukkaisuus miehen exää kohtaan? Vaikka lapsi olisikin henkisesti jälkeen jäänyt niin nyllä häntä silti voi rakastaa. Mitäs jos itse saat joskus lapsen jolla on jonkinlaisia puutteita ja rajoituksia? Etkö sitten rakasta tätä? Jotenkin minusta tuntuu että tässä tapauksessa vain yrität löytää lapsesta vikoja oikeuttamaan omia tuntemuksiasi. Hänessä on varmaati paljon potentiaalia ja hienoja asioita jotka muut näkevät mutta sinä et.
En todellakaan ole yhtään mustasukkainen exää kohtaan. Hassua, että sellaista selitystä joku edes tulee ajatelleeksi.
Omaa lasta rakastaisin vaikka kuinka vammaisena, mutta en saa sellaista tunnetta aikaan väkisin vierasta ihmistä kohtasn. Lähimmäisenrakkaus on hieno ajatus, mutta kuka siihen oikeasti kykenee. Kaukaa on kyllä helppo rakastaa. Tunnen esim stäyvää myötätuntoa Aleppon lapsia kohtaan ja on vaikea edes katsoa niitä surkeita kuvia, mutta tämä uusperhehomma on eri asia, kun se tunkee omaan elinpiiriin pysyvästi.
Itse siis näen lapsessa sellaisia piirteitä, joita pidän epänormaaleina. Mies esim ei näe. Osa on varmaan ihan traumatisoituneisuutta, kun vanhemmillaan oli kai vaikea suhde ja sitten vielä ero. Vaikka oli kuulemma jo syntyessään sellainen, että ei ole koko elämänsä aikana, oli vain hiljaa paikoillaan siis vauvana eikä koskaan, itkenyt kertaakaan. Nyt jotain keskittymisongelmaa lisäksi. Eihän se ole ihan normaalia.
Yllättävän asiallista keskustelua, kiitos!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten nämä tilanteet tulee "yllätyksenä"? Kai se jo ennen yhteen muuttoa on tiedossa, jos toisella osapuolella on lapsia. En ymmärrä sitä, että asiaa ei pohdita etu käteen. Kuitenkin se uusi puoliso ja hänen lapsi/set on yksi paketti. Sinä olet aikuinen ja lapsi joutuu vain sopeutumaan, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta. Sinulla on!
En kivitä.
Miks ihmeessä te vilkaisette edes toiseen sukupuoleen sitä toistakertaa jos niillä on jo lapsia. Tahalleen hankitte ittellenne ongelmia. Mulla ei ole lapsia koska en niistä pidä ja auta armias jos mun pitäs vielä ruveta pitämään jonkun toisen pennusta. Siitä nyt kertakaikkiaan ei tulis mitään, no ruumiita korkeintaan. No AP nyt sullan on sitten valinnan paikka kestää sitä ipanaa tai nostaa kytkintä. Luuletko että kun penska kasvaa isommaksi muutaman vuoden niin sietäisit sitä paremmin? Silloin suhteella vois ehkä olla jotain mahkuja, mutta jos ällöät ja vihaat lasta joka siinä isänsä napanuorassa nyt on vähintää 18 vuotiaaksi niin sitten eip ole vaihtoehtoja.
Vanha huono provo.
Ainahan äitipuolet miehen lapsia inhoavat. Ei mitään uutta tuommonen.
Lapsi asuu teillä siis viikonloppuisin, etkä paria päivää kk (vai onko joka viikonloppu, vaiko vaan joka toinen) edes kestä häntä? Eroa ihmeessä, lapsi joka kärsii vielä jnkin asteisesta vammaisuudesta ei ansaitse kaltaistasi ihmistä elämäänsä. En edes tajua miten lasta voi joku inhota, pitää olla päässä perustavaa laatua olevaa vikaa.
Eroa ihmeessä. Miehesi ja hänen lapsensa ansaitsevat parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vanha huono provo.
Ainahan äitipuolet miehen lapsia inhoavat. Ei mitään uutta tuommonen.
No minusta on suunnattoman helpottavaa kuulka, että 'ainahan äitipuolet miehen lapsia inhoavat'. Se on tabu eikä sellaisesta puhuta yleensä. Miehet kyllä uhoavat, kuinka eivät mitään naisen lapsia ala katsella, mutta minusta yleensä odotetaan, että naisilla olisi jotain universaaleja äidillisiä tunteita kaikkia vieraita lapsia kohtaan ja he rakastaisivat ketä vain.
Palstan yleisin syy on mustasukkaisuus miestä tai exää kohtaan, tai sitten alottajalla vaan on vikaa korvien välissä, hän on aina se huono ja lässynlää.
Ap! En itsekkään ole niin väliksi miehen lapsista ja toisinaan tuntuu siltä että olisin valmis sanomaan adios.
Mutta tässä edelleen ollaan kahden vuoden jälkeen. Ajattelen itse ehkä tilannetta jotenkin vääristyneesti mutta miksi kostaisin itselleni ja miehelleni lähtemällä sen että hänen lapsensa ovat ärsyttäviä?
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomat ovat kissa kansaa, hanki kissa