Lue keskustelun säännöt.
Ottaako riski miehen/suhteen kanssa?
24.10.2016 |
Olen tutustunut mahtavan oloiseen mieheen, jonka kanssa tapaillut nyt jonkin aikaa ilman suurempia sitoumuksia tulevaisuuden suhteen (ei kuitenkaan tapailla myöskään muita). Hän haluaisi vakiintua kanssani parisuhteeseen, mutta itselläni matkassa pari muttaa. Ensinnäkin välimatka, joka nyt ei mitenkään kohtuuton ole, mutta omien työ- ja harrastuskuvioiden vuoksi tulemme pysymäänkin omissa kaupungeissamme. En tiedä mitä ajattelen etäsuhteesta pitkässä juoksussa. Toistaiseksi se tuntuu ihan sopivalta, kun emme kuitenkaan kumpikaan ole mitään kyljessä kyyhöttävää tyyppiä, mutta entä jos se ei jossain vaiheessa riitäkään.
Toisekseen, hän on sanonut että haluaa "ehkä" lapsia, siinä kun itse tiedän että ehdottomasti en halua. Tuntuu, etten uskalla ottaa riskiä ja heittäytyä ja mahdollisesti rakastua, jos edessä on kuitenkin em. syistä jossain vaiheessa eroaminen (tietysti se voisi olla edessä vaikka juuri näitä hidasteita ei olisikaan). Kuitenkin pidän hänestä todella paljon, mikä on kyllä harvinaista itselleni, että edes ihastun. Mistään suuresta rakkaudesta en voi puhua, ainakaan tässä vaiheessa, ja olen kyllä niin varovainen että suoraan sanottuna suuri rakastuminen tuntuu jopa hieman pelottavalta. En tiedä haluanko ja uskallanko, olen niin pitkään ollut yksin.
Käytännössä hänen puheensa meistä ja meidän parisuhteestamme ei ole muuttanut tai muuttaisi varmaan mitään, mutta nyt ensimmäistä kertaa aloin miettiä tämän suhteen mahdollista tulevaisuutta, enkä tiedä mitä tekisin. Haluaisin heittäytyä kuin joskus nuorena, mutta kuitenkaan en tiedä uskallanko, mitä jos rakastun, mitä jos menetän... Surullista huomata, että sitä on tullutkin näin kyyniseksi ja varovaiseksi. :/
Olemme molemmat 30-35-vuotiaita.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap et sinä ole vastuussa miehen tulevaisuuden haaveista etkä miehen elämästä tai siitä saako mies haluamansa vai ei. Sinä olet vastuussa siitä, että puhut totuuden omista toiveistasi ja itsestäsi muille ihmisille. Muut päättävät omasta elämästään että haluavatko he ottaa "riskin" kanssasi, sillä parisuhde on aina riski, siinä voi aina pettyä ja menettää.
Mutta kuulostaa siltä, että sinä et oikein tiedä mitä elämältäsi haluat. Millaisen parisuhteen haluat? Millaista elämää haluat elää viiden vuoden päästä? Haaveiletko yhdessä asumisesta? Haaveiletko urasta? Mitkä asiat on sinulle kaikkein tärkeimpiä elämässä? Miksi ylipäätään haluat parisuhteen vai haluatko? Millainen puoliso haluat olla itse? Mistä olet elämässäsi valmis luopumaan, mistä et? Mitä haluat ehdottomasti saavuttaa? Mitä oletat katuvasi kahden kymmenen vuoden päästä? Mitä oikein pelkäät kun pohdit niin kovin "riskiä"?
Hienoja kysymyksiä. Luulen, että olen rakentanut niin valmiin elämän yksikseni, että pelkään loppujen lopuksi päästää siihen ketään kovin lähelle, näiden muurien sisään. Pelkään asettaa toiveita kenenkään varaan, koska kun olen yksin enkä odota mitään, niin en tule kokemaan pettymyksiä. Mutta entä jos rakastun ja heittäydyn, ja se sitten kaatuukin... Vakuutan itselleni, etten tarvitse ketään, mutta entä jos huomaankin tarvitsevani. Entä jos tarvitsenkin sitten niin paljon, ettei se etäsuhde riitäkään, mihin olen lähtenyt.
Tässä alkaa nyt avautua asiat aivan uudelta kantilta. Ja nyt varsinkaan en tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella.
ap
Ainiin vielä. Miltä tuntuisi, jos puhuisitkin juuri tuosta sen miehen kanssa? Kertoisit että pettymyksen mahdollisuus pelottaa ja pelottaa jos huomaatkin tarvitsevasi. Että pelottaa asettaa toiveita kenenkään varaan.. Voisiko olla mahdollista että mies ymmärtäisi? Voisiko olla mahdollista että mies tuntisi osittain samoin? Voisiko olla mahdollista, että koko "dilemma" ratkeaisi kun puhuisitte juuri noista asioista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lapsiasia teidän on puitava läpi ennen seurustelun aloittamista. Yllä tuli jo hyviä syitä miksi. Mies todennäköisesti haluaa lapsia, mutta ei halua menettää seurustelukokemusta kanssasi sen takia. Sanoisin että päästä mies menemään jos et ehdottomasti halua lapsia.
Tätä asiaa on tosiaankin puitu nyt tuon seurustelu-keskustelunavauksen jälkeen, toki tiesin hänen kantansa aiemminkin, siinä kuin hänkin minun. Nyt vasta miettinyt mitä se tarkoittaisi jatkon kannalta. Ja olen todellakin miettinyt, onko minun oikein viedä hänen aikaansa löytää joku toinen ihminen, mutta olenko yksin minä siitä asiasta vastuussa vain siksi, että minulla vähemmän menetettävää ajankäytön suhteen?
ap
Et ole miehen valinnoista vastuussa, joten jos olet kertonut hänelle yksiselitteisesti ettet milloinkaan halua omia lapsia niin asia on sinun puolestasi käsitelty. Tärkeintä siis on, että olet rehellisesti kertonut omasta tilanteestasi. Monesti miehet vaan ajattelevat, että kyllä se naisen mieli vielä muuttuu jossain vaiheessa ja eihän lasten hankkiminen ole edes vielä ajankohtaista. Sitten kun tulee se hetki, että halutaan omia jälkeläisiä niin lopputuloksena on yleensä karvas ero.
Tarvitsevuus voi olla pelottava asia kenelle tahansa. Pelottavaa huomata itsessään tarvitsevuus, ja pelottavaa olla kumppanin tarvitsevuuden kohteena. Siinä on haavoittuvana ja alttiina pettymyksille. Mutta aitoon läheisyyteen ei pääse, jos ei ole valmis hyväksymään itsessään ja muissa tuota tarvitsevuutta. Huomaa vaan tarvitsevasi, kaikki me tarvitsemme. Osa torjuu sen itsessään, ettei haavoittuisi. Luulen, että huomaat ennen pitkää että etäsuhde ei riitäkään vaan haluat enemmän. Ei se ole paha asia. Silloin jompi kumpi teistä joutuu muuttamaan, tai ehkä molemmat ihan uuteen kaupunkiin. Suhtaudu siihen harvinaisena mahdollisuutena saada uusia kokemuksia, uusia harrastuksia, uutta uraa. Älä jämähdä kiinni nykyiseen elämääsi, kyllä uusi elämä kantaa ja selviät muutoksista.