Ilta-Sanomat lyö lekalla päähän lukijaa etusivullaan
Joo joo, Aleppossa on sota, kyllä se tiedetään. Yleinen likekannallepanoko tässä pitäisi julistaa ja lähteä nyrkit pystyssä kadulle.
Voisi kukin mennä itseensä ja tarkastella sitä miten itse toimii jokapäiväisessä elämässään. Kyllä Suomessa ainakin omanedun tavoittelu on huippuluokkaa ja tuumaakaan ei anneta periksi, jos kääntää toisen poskensa niin siihen lyödään entistä kovemmin. Joskus käy sitten kuten Aleppossa. Väkivaltaan tarvitaan aika usein kaksi osapuolta.
Ei pitäisi esittää että jonkun toisen pommit on parempia kuin jonkun toisen. Aika usein viime aikoina on pudoteltu "täsmä"pommeja muidenkin taholta. Esim. Afganistanissa aika usein hääseurue on saanut pommin niskaansa. Jos Aleppossa taistelijat puolustautuu sairaalasta käsin niin kyllä sitä sairaalaa sitten pommitetaan.
Kommentit (106)
HEL-NYC kirjoitti:
Siis mitä ihmettä te selitätte? Aleppossa on meneillään aseettomien siviilien teurastus. Se ei ole mitään molemminpuolista väkivaltaa, vaan siviilit yrittävät pysyä hengissä. Useat ovat liittyneet ns. White Helmets-liikkeeseen ja pelastavat raunioista eläviä ja kaivavat esiin kuolleita, antavat ensiapua ja pyrkivät auttamaan.
Aleppossa ei ole tarpeeksi ruokaa, ei tarpeeksi lääkkeitä, ei tarpeeksi lääkäreitä. Siellä on tarpeeksi pommituksia, joskus jopa 200 ilmaiskua päivässä.
Syyrian tilanne on sanoinkuvaamaton. Assadin jälkeen siellä mellastaa Venäjä ja lukuisat pienet militaristi- ja puolimilitaristijoukot, jotka haluavat valtaan. Ei siellä ole mitään taistelulinjoja, joilla voi puolustaa "maataan", siellä on kaaosta ja kuolemaa.
Ainoa, mikä auttaa on rauhanneuvottelut ja ennen kaikkea kaikki mahdollinen apu siviileille sodan keskelle.
Tällasta se on kun miehet on vallassa. Äijät tuhoo vauhdilla maailmanperintökohdetta. Mitä muutamasta tuhannesta naisesta ja lapsesta. Vielä ku Trumppi pääsis sinne mellastaa.
No mietitään niin päin, että jos tänne tulee sota, ettekö haluaisi että maailmalla siihen reagoitaisiin? Että tänne lähetettäisiin humanitaarista apua? Että maailma olisi tietoinen kauheuksista?
Ei USAta tai Venäjää oikeasti kiinnosta tuleeko rauha, tai miten siviilit voi. Nyt vaan saa toisten mailla mellastaa ja siitähän he tykkäävät.
Mielestäni nyt pitäisi saada ensin jihadistit lopettamaan, sitten kapinalliset lopettamaan, sitten puoli militaariset joukot ja sitten länsimaiden avulla saattaa jonkinlainen rauha. Mutta ei tuputtaa demokratiaa, se on nähty jo monesti ettei se toimi muslimeilla.
Terroristit ja kapinalliset käyttävät näitä siviilejä ja lapsia kilpinä. Soluttautuvat sairaaloihin ja sotivat sieltä. Se ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan sairaaloita. Tämä ongelma menee vaan vielä syvemmälle. Arabit haluaa kurdit pois. No Kos kurdit saadaan pois, niin sitten sunnit haluaa shiiat pois ja toisinpäin. Täydellistä rauhaa ei alueelle saada ennen kuin islamin vaikutus vähenee... eli ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mitä meidän nyt sitten pitää tehdä?
Järjestetään Welcome juhlat ja rajat auki konsertti, niin voivat sitten shoppailla netissä että tulevat tänne meitä ihastuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tosiaan oikein rävähti silmille tuo Aleppo-extra. Lasten kärsimys on aina äärimmäisen ikävää, mutta mitä tuolla uutisella haetaan? Mitä me yksittäiset suomalaiset voimme tehdä? Kokoontua mielenosoitukseen? Antaa rahaa SPR:lle ja muille järjestöille, vaikka ei ole varmaa tietoa mihin ne rahat käytetään? Itkeä ja ahdistua?
Jos Syyrian tilanteeseen joku voi edes yrittää vaikuttaa, niin valtioiden päättäjät.
No täälläkin voidaan yleisen ilmapiirin kautta painostaa päättäjiä reagoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lisääntyvät sota-alueella? Tuolla on taisteltu jo vuosia ja silti pykäävät lapsia?!
Aivan. Hehän voisivat mennä läheiseen supermarkettiin ostamaan kondomeja, tai käydä laittamassa kierukan terveyskeskuksessa. Eiku... Seksi on kuitenkin ihmiselle tärkeä asia, etenkin tilanteessa jossa jokainen päivä voi olla viimeinen.
Ja aina on toivo paremmasta huomisesta ja sodan loppumisesta. Vaikkakin, nyt näyttää että tässä käy kuten Balkanilla, että kasvaa sukupolvia näkemättä koskaan rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjoitin juuri perjantaina punaisen ristin katastrofirahastoon tonnin.
Paljonkohan siitä tonnista menee katastrofialueelle?
Selitys. Nythän on niin, että sinne ei pääse kukaan. Joten raha on sijoitettu pitkä aikaisiin arvopapereihin, joiden arvo kertyy parhaiten. Ei siis mitään hätää, rahasi on sijoitettu turvallisesti.
Erittäin terveellinen herätys lellikeille iltikseltä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lisääntyvät sota-alueella? Tuolla on taisteltu jo vuosia ja silti pykäävät lapsia?!
Koska miesten pitää saada naida, ja vaimo ei saa vastustaa. Miehen halu on kaikkein tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa jo vähitellen vituttamaan nämä raharuinaus jutut. SPR:llä on jatkuvasti keräyspystyssä, että varmasti saadaan tänne suomeen lisää porukkaa notkumaan tms. Eikö tuota SPR voitaisi vaikka lakkauttaa ja ottaa rahat johonkin järkevään käyttöön?
Niin, lapsia kuolee ja sua vituttaa joku kerääjä. Ihan miten vaan, melko lailla ensimmäisen maailman ongelma ehkä kuitenkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tosiaan oikein rävähti silmille tuo Aleppo-extra. Lasten kärsimys on aina äärimmäisen ikävää, mutta mitä tuolla uutisella haetaan? Mitä me yksittäiset suomalaiset voimme tehdä? Kokoontua mielenosoitukseen? Antaa rahaa SPR:lle ja muille järjestöille, vaikka ei ole varmaa tietoa mihin ne rahat käytetään? Itkeä ja ahdistua?
Jos Syyrian tilanteeseen joku voi edes yrittää vaikuttaa, niin valtioiden päättäjät.No täälläkin voidaan yleisen ilmapiirin kautta painostaa päättäjiä reagoimaan.
Mitähän haluaisit suomalaisten päättäjien tekevän asialle? Suomella ei ole sellaista armeijaa jolla tuo ongelma ratkeaisi. Neuvottelut taas on pelkkää puhetta niin kauan kuin molempia osapuolia ei kiinnosta kuuntelu. Lisäksi suomi on jo valmiiksi ylivelkaantunut persaukinen ja rahan kaataminen tuohon soppaan on yhtä hyödyllistä kuin rahan kaataminen palavaan taloon.
Voihan ihmiset marssia mutta se parantaa lähinnä ihmisten omaatuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjoitin juuri perjantaina punaisen ristin katastrofirahastoon tonnin.
Paljonkohan siitä tonnista menee katastrofialueelle?
Selitys. Nythän on niin, että sinne ei pääse kukaan. Joten raha on sijoitettu pitkä aikaisiin arvopapereihin, joiden arvo kertyy parhaiten. Ei siis mitään hätää, rahasi on sijoitettu turvallisesti.
Missä tämä tieto? Paljonko menee välikäsille ja muihin kustannuksiin, esim organisaation ylläpitoon?
Vierailija kirjoitti:
Ei USAta tai Venäjää oikeasti kiinnosta tuleeko rauha, tai miten siviilit voi. Nyt vaan saa toisten mailla mellastaa ja siitähän he tykkäävät.
Mielestäni nyt pitäisi saada ensin jihadistit lopettamaan, sitten kapinalliset lopettamaan, sitten puoli militaariset joukot ja sitten länsimaiden avulla saattaa jonkinlainen rauha. Mutta ei tuputtaa demokratiaa, se on nähty jo monesti ettei se toimi muslimeilla.
Terroristit ja kapinalliset käyttävät näitä siviilejä ja lapsia kilpinä. Soluttautuvat sairaaloihin ja sotivat sieltä. Se ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan sairaaloita. Tämä ongelma menee vaan vielä syvemmälle. Arabit haluaa kurdit pois. No Kos kurdit saadaan pois, niin sitten sunnit haluaa shiiat pois ja toisinpäin. Täydellistä rauhaa ei alueelle saada ennen kuin islamin vaikutus vähenee... eli ei koskaan.
Ei se islam ole itsessään se ongelma. Uskonto on -> Srebrenican teurastus, jossa tapettiin yli 8.000 muslimia, puhumattakaan vaikka Irlannin järkyttävistä sotavuosista protestanttien ja katolisten kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tosiaan oikein rävähti silmille tuo Aleppo-extra. Lasten kärsimys on aina äärimmäisen ikävää, mutta mitä tuolla uutisella haetaan? Mitä me yksittäiset suomalaiset voimme tehdä? Kokoontua mielenosoitukseen? Antaa rahaa SPR:lle ja muille järjestöille, vaikka ei ole varmaa tietoa mihin ne rahat käytetään? Itkeä ja ahdistua?
Jos Syyrian tilanteeseen joku voi edes yrittää vaikuttaa, niin valtioiden päättäjät.No täälläkin voidaan yleisen ilmapiirin kautta painostaa päättäjiä reagoimaan.
Siitä vain sitten Obamaa ja Putinia painostamaan, siinä miehet jotka siitä päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tosiaan oikein rävähti silmille tuo Aleppo-extra. Lasten kärsimys on aina äärimmäisen ikävää, mutta mitä tuolla uutisella haetaan? Mitä me yksittäiset suomalaiset voimme tehdä? Kokoontua mielenosoitukseen? Antaa rahaa SPR:lle ja muille järjestöille, vaikka ei ole varmaa tietoa mihin ne rahat käytetään? Itkeä ja ahdistua?
Jos Syyrian tilanteeseen joku voi edes yrittää vaikuttaa, niin valtioiden päättäjät.No täälläkin voidaan yleisen ilmapiirin kautta painostaa päättäjiä reagoimaan.
Mitähän haluaisit suomalaisten päättäjien tekevän asialle? Suomella ei ole sellaista armeijaa jolla tuo ongelma ratkeaisi. Neuvottelut taas on pelkkää puhetta niin kauan kuin molempia osapuolia ei kiinnosta kuuntelu. Lisäksi suomi on jo valmiiksi ylivelkaantunut persaukinen ja rahan kaataminen tuohon soppaan on yhtä hyödyllistä kuin rahan kaataminen palavaan taloon.
Voihan ihmiset marssia mutta se parantaa lähinnä ihmisten omaatuntoa.
Minulla ei ole sellaista ulkopolitiikan tietämystä, että voisin tuohon absoluuttista vastausta antaa. Aina voi kuitenkin pienikin maa yrittää toimia neuvotteluissa puolueettomana välikätenä, esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Öh miks mun eka ajatus tota etusivua lukiessa oli että nämä uutiset on tässä nyt vain sen lelusalakuljettajahässäkän takia?:D Aleppon tilannehan ei juuri nyt oo mitenkään erityisemmin muuttunut vai olenko väärässä?
Senhän takia se on. Että ihmiset muistaisivat että tilanne siellä on totta vaikka lelusetä onnistuikin kerralla kyynistämään suuren osan porukasta. Ja myös siksi että Ilta-Sanomia hävettää kun menivät äijän juttuihin mukaan.
Miksi tämä Aleppo nyt on erikoistapaus?
Miksi ei joka muu sodasta kärsivä paikka? Tai nälkään kuolevat lapset muualla maailmassa?
Miksi kaikki muut voidaan unohtaa ja Aleppoa pitää kaikkien surra ja kauhistella?
Miten se sureminen ja kauhistelu auttaa hätää kärsiviä?
Vierailija kirjoitti:
Ei USAta tai Venäjää oikeasti kiinnosta tuleeko rauha, tai miten siviilit voi. Nyt vaan saa toisten mailla mellastaa ja siitähän he tykkäävät.
Mielestäni nyt pitäisi saada ensin jihadistit lopettamaan, sitten kapinalliset lopettamaan, sitten puoli militaariset joukot ja sitten länsimaiden avulla saattaa jonkinlainen rauha. Mutta ei tuputtaa demokratiaa, se on nähty jo monesti ettei se toimi muslimeilla.
Terroristit ja kapinalliset käyttävät näitä siviilejä ja lapsia kilpinä. Soluttautuvat sairaaloihin ja sotivat sieltä. Se ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan sairaaloita. Tämä ongelma menee vaan vielä syvemmälle. Arabit haluaa kurdit pois. No Kos kurdit saadaan pois, niin sitten sunnit haluaa shiiat pois ja toisinpäin. Täydellistä rauhaa ei alueelle saada ennen kuin islamin vaikutus vähenee... eli ei koskaan.
Just näin. Samaan aikaan kaikki kynnelle kykenevät pakenee länsimaihin, ja ongelmat lisääntyy täällä.
Ei mitään naisia ja lapsia vastaan, mutta muslimien levittäytyessä konflikteja tulee riittämään.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset lisääntyvät sota-alueella? Tuolla on taisteltu jo vuosia ja silti pykäävät lapsia?!
Aivan. Hehän voisivat mennä läheiseen supermarkettiin ostamaan kondomeja, tai käydä laittamassa kierukan terveyskeskuksessa. Eiku... Seksi on kuitenkin ihmiselle tärkeä asia, etenkin tilanteessa jossa jokainen päivä voi olla viimeinen.
Ja aina on toivo paremmasta huomisesta ja sodan loppumisesta. Vaikkakin, nyt näyttää että tässä käy kuten Balkanilla, että kasvaa sukupolvia näkemättä koskaan rauhaa.
Sotatilanteessa tärkein on varmasti henkiinjääminen ja itsesuojelu. Itsellä ei varmaan tekis mieli alkaa panemaan pommien tipahdellessa.
Tuossa on se perustotuus, leipää viemällä sota ei lopu koskaan.
Jos leipä loppuu, niin kiinnostus sotimiseen alkaa heikentyä, vaikka aseita olisi kasapäin.