Ilta-Sanomat lyö lekalla päähän lukijaa etusivullaan
Joo joo, Aleppossa on sota, kyllä se tiedetään. Yleinen likekannallepanoko tässä pitäisi julistaa ja lähteä nyrkit pystyssä kadulle.
Voisi kukin mennä itseensä ja tarkastella sitä miten itse toimii jokapäiväisessä elämässään. Kyllä Suomessa ainakin omanedun tavoittelu on huippuluokkaa ja tuumaakaan ei anneta periksi, jos kääntää toisen poskensa niin siihen lyödään entistä kovemmin. Joskus käy sitten kuten Aleppossa. Väkivaltaan tarvitaan aika usein kaksi osapuolta.
Ei pitäisi esittää että jonkun toisen pommit on parempia kuin jonkun toisen. Aika usein viime aikoina on pudoteltu "täsmä"pommeja muidenkin taholta. Esim. Afganistanissa aika usein hääseurue on saanut pommin niskaansa. Jos Aleppossa taistelijat puolustautuu sairaalasta käsin niin kyllä sitä sairaalaa sitten pommitetaan.
Kommentit (106)
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Asia on sen arvoinen. Jollei todellisuutta kestä, voi mennä viihdesivuistoille. Ja kyllä IS:kin palaa sille kohu-, tissi- ja julkkislinjalleen ihan pian. Mutta ehkä tällä viikolla voi auttaa: antaa rahaa, vaatteita tai leluja Punaisen Ristin tai kirkon kautta pakolaisille. Esimerkiksi.
Syyrian sotaa ei voi verrata I maailmansotaan suoraan, koska Syyriassa käydään sisällissotaa (vrt. USA, Suomi, Somalia, Vietnam, Espanja, tällä hetkellä Jemen). Sitä edelsi pitkä Assadin suvun diktatuuri. Sekin on aikamoinen yksinkertaistus, että I maailmansota alkoi vahingossa pelkästään Principin laukauksista Sarajevossa. Onneksi kirjastot ja netti on täynnä sekä laajempaa että syvempää tietoa historiasta (nettiin on tietysti syytä suhtautua varauksella).
Niin mitä ei kestä? En ymmärrä? En heitä silti halua tänne.
Vierailija kirjoitti:
Lahjoitin juuri perjantaina punaisen ristin katastrofirahastoon tonnin.
Vokit kiittää, tilataankin pullaa ja kaakkua.
Odotan samanlaista lööppiä sitten kun Israel pommittaa taas seuraavan kerran Gazaa.
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Asia on sen arvoinen. Jollei todellisuutta kestä, voi mennä viihdesivuistoille. Ja kyllä IS:kin palaa sille kohu-, tissi- ja julkkislinjalleen ihan pian. Mutta ehkä tällä viikolla voi auttaa: antaa rahaa, vaatteita tai leluja Punaisen Ristin tai kirkon kautta pakolaisille. Esimerkiksi.
Syyrian sotaa ei voi verrata I maailmansotaan suoraan, koska Syyriassa käydään sisällissotaa (vrt. USA, Suomi, Somalia, Vietnam, Espanja, tällä hetkellä Jemen). Sitä edelsi pitkä Assadin suvun diktatuuri. Sekin on aikamoinen yksinkertaistus, että I maailmansota alkoi vahingossa pelkästään Principin laukauksista Sarajevossa. Onneksi kirjastot ja netti on täynnä sekä laajempaa että syvempää tietoa historiasta (nettiin on tietysti syytä suhtautua varauksella).
" Älä opeta isääsi naimaan"
ap.
Vierailija kirjoitti:
Odotan samanlaista lööppiä sitten kun Israel pommittaa taas seuraavan kerran Gazaa.
Ja Ukraina Donbassia.
Jos media lietsoo vihaa, niin ei avustusjärjestöjä tästä pidä palkita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mitä meidän nyt sitten pitää tehdä?
Me ei voida tehdä juurikaan mitään. Pahimmillaan me voidaan syventää ja laajentaa väkivaltaa. Minä mieluiten säilyttäisin sen tilanteen, missä minä en ole itse suorittamassa väkivaltaa jonain osapuolena.
ap.
Jos et osaa mediakriittisyyttä, niin älä osta sitä lehteä. Siinä se sinun osuutesi.
Mä en ymmärrä ap:n aloitusta enkä Is:n uutistakaan.
En mä voi sille mitään jos jossakin soditaan. En tietääkseni ole aiheuttanut ainuttakaan sotaa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Jos media lietsoo vihaa, niin ei avustusjärjestöjä tästä pidä palkita.
Ramin asialla tuo lehti. Varmasti jo uusi keräysrahasto perustettu, ihan vain sen vuoksi että se on nyt luotettavampi kuin aikaisemmat.
Sinne pitäis viedä lisää aseita, kummallekin osapuolelle. Naiset ja lapset pois ja antais äijien tapella tarpeekseen.
Alkaa jo vähitellen vituttamaan nämä raharuinaus jutut. SPR:llä on jatkuvasti keräyspystyssä, että varmasti saadaan tänne suomeen lisää porukkaa notkumaan tms. Eikö tuota SPR voitaisi vaikka lakkauttaa ja ottaa rahat johonkin järkevään käyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole empaatinen tai sympaattinen. Pelottava.
Ap taisi osata ainakin kirjoittaa, sinä et.
T. ei ap
Siis mitä ihmettä te selitätte? Aleppossa on meneillään aseettomien siviilien teurastus. Se ei ole mitään molemminpuolista väkivaltaa, vaan siviilit yrittävät pysyä hengissä. Useat ovat liittyneet ns. White Helmets-liikkeeseen ja pelastavat raunioista eläviä ja kaivavat esiin kuolleita, antavat ensiapua ja pyrkivät auttamaan.
Aleppossa ei ole tarpeeksi ruokaa, ei tarpeeksi lääkkeitä, ei tarpeeksi lääkäreitä. Siellä on tarpeeksi pommituksia, joskus jopa 200 ilmaiskua päivässä.
Syyrian tilanne on sanoinkuvaamaton. Assadin jälkeen siellä mellastaa Venäjä ja lukuisat pienet militaristi- ja puolimilitaristijoukot, jotka haluavat valtaan. Ei siellä ole mitään taistelulinjoja, joilla voi puolustaa "maataan", siellä on kaaosta ja kuolemaa.
Ainoa, mikä auttaa on rauhanneuvottelut ja ennen kaikkea kaikki mahdollinen apu siviileille sodan keskelle.
Tästä tietämättömyyden määrästä päätellen tuli lööppi ihan oikeaan paikkaan. Miksi osa kokee lööpin syyllistävänä? En minäkään koe olevani syyllinen konfliktiin, mutta kun kuulen että kaupunkia piiritetään, siviilit nääntyvät nälkään ja viikossa kuoleee satoja lapsia niin ensimmäinen ajatukseni ei myöskään ole "ei kosketa minua". Mikä olisi ollut parempi etusivun uutinen tälle päivälle?
Myös: googlatkaa whataboutism.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole empaatinen tai sympaattinen. Pelottava.
Ainakin tajuan paremmin miksi ensimmäinen maailmansota esim. alkoi. On hiukan historia esittänyt että oli aika pitkälti vahinko. Vahinko tuli siitä kun eri osapuolet ottaa kantaa yksittäisinä tekoina ja sopasta syntyi sota.
Näen että Ilta- Sanomat on tämmöinen yksittäinen tekijä joka lietsoo vihaa ja vastakkainasettelua eikä ymmärrä vastuutaan. Pelkään vaan että päättäjissä ei välttämättä ole kypsyyttä laittaa tunteita sivuun kun pitäisi tehdä päätöksiä.
Se että Venäläiset on Syyrian sodan osapuoli, me emme voi tälle mitään. Eikä tapahtumista syntyvä viha auta tilanteen ratkeamista. Ei pitäisi lietsoa ihmisiä vihaan.
ap.
AP ja kaksinaismoralismin abc :p
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan samanlaista lööppiä sitten kun Israel pommittaa taas seuraavan kerran Gazaa.
Ja Ukraina Donbassia.
USA neuvonantajana Irakiassa, samaa se sielläkin, nykyaikaista sotaa. Sodassa totuus on ensimäinen uhri. Nykyaikainen sota tarkoittaa että ammutaan suurimmalla mahdollisella pyssyllä, sinne missä on vihollisia. Eikä mitään erillisiä rintamia ole, vaan kaikki on samalla rintamalla.
Vierailija kirjoitti:
Lahjoitin juuri perjantaina punaisen ristin katastrofirahastoon tonnin.
Paljonkohan siitä tonnista menee katastrofialueelle?
Miksi ihmiset lisääntyvät sota-alueella? Tuolla on taisteltu jo vuosia ja silti pykäävät lapsia?!
Kylläpä tosiaan oikein rävähti silmille tuo Aleppo-extra. Lasten kärsimys on aina äärimmäisen ikävää, mutta mitä tuolla uutisella haetaan? Mitä me yksittäiset suomalaiset voimme tehdä? Kokoontua mielenosoitukseen? Antaa rahaa SPR:lle ja muille järjestöille, vaikka ei ole varmaa tietoa mihin ne rahat käytetään? Itkeä ja ahdistua?
Jos Syyrian tilanteeseen joku voi edes yrittää vaikuttaa, niin valtioiden päättäjät.
Ulla Appelsin