Vanhin lapsenlapsi vaan on se kaikista rakkain

Vierailija kirjoitti:

No, ei mun mutsin mielestä. Ei halua olla tekemisissä vanhimman lapsenlapsensa kanssa. Välit laitoin poikki, ja toivon eukole ja lähipiirilleen kaikkea pahaa.

Onko vanhin se kahvin värisin niistä neljästä lapsesta, jotka pyöräytit neljän eri miehen kanssa?

Mä olin mummon tyttö. Ensimmäinen lapsenlapsi. En tiedä oliko se vain se, että olin ensimmäinen vaan ehkä se että olin reipas enkä niin kiinni vain äidissä. Mummo oli myös jotenkin geneettisesti lähimpänä minua vaikka olikin 156 cm ja g-kuppinen (minä 172 cm ja C kuppinen). Me olimme samanlaisia luonteeltamme. Hömppiä, herkkiä ja elämästä nauttivia. Mummo, ihana itäsuomalainen, elävä ihminen joka tervehti niin vastaantulleet juopot kuin silmääpitävät. Mummolla oli silkkinen hehkuva iho vielä vanhanakin ja toi glamourin arkeen. Mummo ei tuominnut ketään. Ei koskaan.

Meilläkin sen näkee, miehen tytär on ensimmäinen lapsenlapsi miehen vanhemmille. Miehen äiti sai itse poikia niin tärkeys korostuu ( ja itsekin anoppi korostaa) kun minun ja miehen yhteiset lapset on poikia. Kohtelee lapsia niin kuin pojat olisi yksi ja sama ihminen ja tyttöä huomioi yksilönä, huolehtii niin kuin menisi rikki helpommin kuin muut. Anoppi on sanonut minulle itse että tytöt on hänelle tärkeämpiä ja että ensimmäisessä oli sitä jotain... että sain allekirjoituksenkin sille mitä huomattiin jo itsekin. On aina hyväksynyt tytön sellaisena kuin on, prinsessana, poikatyttönä, mikä on aina kiinnostanut... mutta pojille jutteli että on parempi mahtua poikien muottiin, että mummilassa ei pojat voi poiketa isovanhempien näkemyksestä siinä mikä on poikamaista... ja meillä on pitkätukkaiset pojat , jotka tykkää kaikkien poikien juttujen lisäksi pinkistä, frozenista ja joskus käyttäävät yömekkoa yöllä.. ja ihan jätkiä painileikkeineen, legoineen ja örkkeineen... mut ei kelpaa omana itsenä kun menee ylirajojen, jos on poika :(

Sama näkyy,siis suosikkijärjestelmä,jopa lastenlapsien lapsiin. 

Meillä toisen mummon yhtä lailla suosikki vanhimman lisäksi oli mun keskimmäinen veli, yhteensä kahdeksan lastenlasta. Tytöistä ei välittänyt ollenkaan, meitä tyttöjä oli kahdeksasta kaksi. Toisen mummon suosikkeja oli taas enoni lapset. Kun ei äitikään, vahinko alunperin, 17-vuotiaana saatu, ollut mummon suosikki eikä mummo ollut edes itse hoitanut, vaan äitini mummo oli hoitanut äitiäni lapsena. 

Eikö tolla periaatteella äideillekin esikoinen olis aina se rakkain? Paskapuhetta.

Kannattaa varmaan ainakin sitä omaa käytöstä miettiä tarkemmin kuin oma mummosi. Jos meidän lapsia joku kohtelisi eriarvoisesti (lellisi esim. esikoista nuorempiin verrattuna), niin ei kyllä sellaisessa paikassa vierailtaisi kuin pakollinen kerta vuoteen visiitti.

Kyllähän ne sisarusten keskinäiset suhteet vaan menee mummolareissujen edelle. Elämän pitkäaikaisin ja siinä mielessä tärkein suhde on hyvässä lykyssä sisarussuhde. Ja kun lapset oppivat jo pienestä pitäen että vanhemmat rajaavat oman perheen tilan terveellä tavalla, niin osaavat isonakin pitää huolta omista perheistään pitäen edelleen yhteyttä toisiinsa. Näin minä uskon.

Pahimmat perintöriidathan syntyy juuri tuollaisista, jokseenkin sairaista, asetelmista. Jos oikeasti rakastat aidosti sitä ensimmäistä lapsenlasta (etkä vain sitä tunnetta ja asiaa mitä hän sinulle edustaa), niin pidät huolen että hänellä on hyvät välit sisaruksiinsa. Valitettavasti harvoin tuollaisessa tilanteessa on aidosta rakkaudesta kyse. Useammin taustalla lienee oma paha olo ja omistushalu jostain mikä edustaa itselle elämän tarkoitusta.

Meillä molempien puolten isovanhemmilla on suosikkinsa, ja se näkyy.

Mihin tämä vaikuttaa: meidän lapset eivät ole mummolassa hoidossa, ei pienenä eikä isona, kylässä käydään koko porukalla rajoitettu aika kerrallaan. Lasten isot asiat ja perheen ilot ja surut jaetaan ystävien ja kummien kanssa, ei niinkään isovanhempien. Joulut ja muut juhlapyhät vietetään pääosin omalla perheellä.

Jotenkin mulla on sellainen tunne, että isovanhemmat on ne, jotka tässä ihan tosissaan häviää. Asiasta on puhuttu nätisti ja joskus vähemmän nätisti, muutosta ei tapahdu. Sitten (kirjaimellisesti) itketään kun lapset ei käy tai kun mummojen mummokaverit tekee sitä ja tätä lastenlasten kanssa ja he ei "saa" samoja juttuja tehdä lastenlasten (suosikkinsa) kanssa. Voi voi, niin makaa kuin petaa ja myötätunto on nykyään nolla. Itse ovat tän tien valinneet.

Kun olen joskus toivottavasti mummo, niin kohtelen tarkasti samoin kaikkia ja jos huomaan tykkääväni jostakusta lapsenlapsesta enemmän kuin muista, piilotan tunteeni niin huolella, ettei edes puolisoni asiaa tule tietämään tai tajuamaan.

Onneksi meillä on lähipiirissä fiksuja ja kivoja aikuisia joka toivottavasti lasten elämässä jotenkin korvaa isovanhempien suhtautumista. Yksi isoisä on tasapuolinen ja mukava, mutta koska mummo on aina mukana menossa lapset näkevät tätä kivaa pappaakin rajallisesti.

Että kikkeliskokkelis vaan, mitäs et syntynyt vanhimmaksi. Oma moka. Mitäs läksit.

No enpä minä ainaakaan ollut vaikka vanhin kaikista serkuksista olen. Olen aina asunut mummostani yli 700 km päässä (eri maassakin) joten luonnollisestikaan välimme ei ole kovinkaan läheiset. Suurin osa serkuistani asuu taas alle 10 km säteellä mummosta, en tiedä kuka heitä olisi se kaikkein rakkain, eivät nuorimmat koskaan ehtineet edes tavata mummoa.

Meillä anoppi on myöntänyt että meidän vanhin poika on hänelle tärkein vaikka meillä on muitakin lapsia ja tyttärellään on lapsia.

Demokratia ei toimi edes perheen sisällä

Mummisi käyttäytyi huonosti, joten sinä pidät välttämättömänä saman virheen toistamista?

Tyhmyys tuntuu suvussanne periytyvän.

Vierailija kirjoitti:

Meidän mummi toivoi aina tytärtä, mutta sai 3 poikaa. Niimpä minä ja siskoni (vaikka ollaankin nuorimman pojan nuorimmat lapset) ollaan mummin kanssa läheisimmät. Ollaan myös ainoat tytöt, joita tähän sukuun on syntynyt 60-luvun jälkeen.

Mummisi syyllistyy syrjintään sukupuolen perusteella.

Olen tallentanut ip:si ja ilmoittanut sen tasa-arvovaltuutetun toimistoon. Mummisi saa kohta postia heiltä.

Olen ainoa lapsi ja meillä on kaksi lasta. Esikoispoikamme on äidilleni se kaikki kaikessa oleva korokkeelle nostettu lapsenlapsi. Kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ei ole oikein mitään.

Viimeksi eilen kylässä käydessämme poika sai mummilta paketin kyniä, kumeja, penaalin jne ekaluokkalaisen tavaroita, kun on niin reipas poika. Kysyin, että oliko tytölle jotain vai jaetaanko nuo, niin kaivoi tavallisen ilmaiseksi jaetun kuulakärkikynän tötölle. Poika sai autolelupaketin ja tytölle kaivettiin pojille tarkoitettu puolet pienempi ja halvempi paketti monsteriörkkejä (tyttö on perinteinen prinsessatyttö, joka hoivaa pehmoleluja). Pojan kuulumisia kyseltiin, tytön ei. 5v tyttäreltäni tuli väsynyt surullinen katse, kun huomasi taas tilanteen, hän osaa jo olla sanomatta mitään, koska ei siitä hyötyä ole, ja poikani yritti sitten hyvitellä siskolleen asiaa ja yritti jakaa niitä autojaankin siskon kanssa, jota ne ei tietty kiinnostanut.

Olen puhunut äidilleni asiasta, mutta hän ei myönnä mitään. Ei nytkään muka "huomannut" tilanteessa mitään ironista. Olen toivonut, että ei antaisi kummallekaan mitään, en todellakaan halua, että lapsille annetaan aina jotain. Mutta vielä enemmän toivon, että jos jotain on pakko antaa, niin tasapuolisesti. Se vain ei tunnu onnistuvan. Poikaa otetaan vieläkin syliin, tyttöä ei edes pyydetä.

Aika selvää on, että mummolaan ei enää viedä lapsia hoitoon, vaikka mummo sitä jatkuvasti pyytelee ja ihmettelee, miksi lapset on miehen vanhemmilla toisinaan hoidossa. En enää jaksa selitellä. Ja nyt alkaa olla jo tilanne, että näinkin pienet lapset eivät halua mennä mummolaan ja hieman pakottaa mukaan, jopa se ihannoitu poika. Mummon oma vika... En tajua moista käytöstä, karkottaa molemmat luotaan.

Meillä minun vanhemmat on aina olleet hyvin tasapuolisia sekä meidän lasten että lastenlasten, joita ei tosin olekaan muita kuin minun tuottamana, osalta.  Mutta tietysti kaikki hyvä, mikä lapsenlapsissa ilmenee, on aina juuri mun äidiltä peritty ominaisuus.

Appivanhemmilla taas on aina ollut selvät suosikit. Omissa lapsissa reppana nuorempi poika ja nuorin, joka oli tytär. Nämä ovat aina tarvinneet apua ja osanneet myös sitä vanhemmiltaan kinuta. Vanhin poika, mieheni, on aina hoitanut asiansa hyvin, joten vanhempiensa mielestä ei ole ikinä "tarvinnut" mitään, ei huomiota, ei kiitosta, ei lahjontaakaan tietenkään. 

No entäs sitten lastenlapset.Vanhimmat olivat tyttären lapsia, poikia, ja siksi erinomaisia. Poikia on aina suosittu. Sittemmin kun se reppana poikakin lopulta sai perheen - oli pettämistä, keskenmenoa, avioero, uuden puolison kanssa tuloksettomia hedelmättömyyshoitoja ja lopulta adoptioita ulkomailta- niin nämä lapset saivat isovanhempien kaiken huomion.  

Mutta ettei täysin ikäväksi menisi, on kiva huomata, miten se suosikkilapsi eli tytär on kipuillut sen kanssa, että omat lapset menettivät erikoisaseman, kun broidin lapset tulivat kuvioihin. Nyt hän marmattaa siitä minulle ja minä voin olla osaaottava, että joo, aivan, onpa epäreilua :D

Meidän perheeltä kelpaa kyllä kaikki apu nyt, kun isovanhemmat alkavat olla raihnaisia, ja se minua on kaikki nämä vuosikymmenet säälittänyt, miten tämä vanhempiaan aina jeesaamassa ollut kunnon poika ei saa isältään sitä huomiota, mitä ansaitsisi. Jotenkin sydäntä särkevää,kun poika hankkii hyvän koulutuksen ja ammatin, oikeanmerkkisen auton, pääsee ulkomaankomennukselle, touhuaa samoissa harrastuksissa kuin isänsä, ja isä vaan motkottaa kaikesta. Se maakin minne muutettiin, oli väärä, koska siellä puhuttiin väärää kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ainoa lapsi ja meillä on kaksi lasta. Esikoispoikamme on äidilleni se kaikki kaikessa oleva korokkeelle nostettu lapsenlapsi. Kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ei ole oikein mitään.

Viimeksi eilen kylässä käydessämme poika sai mummilta paketin kyniä, kumeja, penaalin jne ekaluokkalaisen tavaroita, kun on niin reipas poika. Kysyin, että oliko tytölle jotain vai jaetaanko nuo, niin kaivoi tavallisen ilmaiseksi jaetun kuulakärkikynän tötölle. Poika sai autolelupaketin ja tytölle kaivettiin pojille tarkoitettu puolet pienempi ja halvempi paketti monsteriörkkejä (tyttö on perinteinen prinsessatyttö, joka hoivaa pehmoleluja). Pojan kuulumisia kyseltiin, tytön ei. 5v tyttäreltäni tuli väsynyt surullinen katse, kun huomasi taas tilanteen, hän osaa jo olla sanomatta mitään, koska ei siitä hyötyä ole, ja poikani yritti sitten hyvitellä siskolleen asiaa ja yritti jakaa niitä autojaankin siskon kanssa, jota ne ei tietty kiinnostanut.

Olen puhunut äidilleni asiasta, mutta hän ei myönnä mitään. Ei nytkään muka "huomannut" tilanteessa mitään ironista. Olen toivonut, että ei antaisi kummallekaan mitään, en todellakaan halua, että lapsille annetaan aina jotain. Mutta vielä enemmän toivon, että jos jotain on pakko antaa, niin tasapuolisesti. Se vain ei tunnu onnistuvan. Poikaa otetaan vieläkin syliin, tyttöä ei edes pyydetä.

Aika selvää on, että mummolaan ei enää viedä lapsia hoitoon, vaikka mummo sitä jatkuvasti pyytelee ja ihmettelee, miksi lapset on miehen vanhemmilla toisinaan hoidossa. En enää jaksa selitellä. Ja nyt alkaa olla jo tilanne, että näinkin pienet lapset eivät halua mennä mummolaan ja hieman pakottaa mukaan, jopa se ihannoitu poika. Mummon oma vika... En tajua moista käytöstä, karkottaa molemmat luotaan.

Äitisi on inhottava. Viekää hänelle lahjaksi kuihtunut purkkiruusu tai homehtunut pullapitko.

Lapsenne saavat erittäin ikävän käsityksen omasta arvostaan. Oikeasti noloa.

Hyvä, että yrität puhua hänelle asiasta.

up