Tälle ei vain voi mitään. Isot, kiinteät, pyöreät tissit herättää kiinnostusta aivan eri tavalla kuin pienet
Sori vain naiset, jos tuo kuulostaa rajulta, mutta näin se vain on, ainakin omalla kohdallani. Ja sanoisinpa myös, että melko monen toisen miehen mielestä asia on myös noin. Ei tietenkään kaikkien, mutta monien kyllä.
Sille ei vain mitään voi, että isot, kiinteät ja pyöreät tissit lisäävät kiinnostusta valtavan paljon pieniin tisseihin verrattuna. Ja jos ne omistavalla naisella on vielä kasvotkin kauniit tai edes normaalia luokkaa ja kroppa normaali, niin kiinnostus on melko lailla taattu.
Sitä en tiedä, mistä tämä johtuu. Onko tämä perimmiltään aivan vain luonnonvalinnasta johtuvaa vai sitten siitä, että isot, kiinteät, pyöreät tissit ovat kuitenkin melko harvinaisia ja harvinaiset kauniit ominaisuudethan ovat toki aina ihmisiä kiinnostaneet.
Toivon silti, että kovin moni av-palstailija ei nyt olisi pahoittanut mieltään tämän viestin vuoksi.
Kommentit (248)
Vierailija kirjoitti:
Pienirintanen, timmi kroppainen nainen voittaa mennen tullen isorintaisen tädin.
Näähän on makuasioita. Voi olla että koska olen peppumies, niin pidän kauheasti kiinteistä ja pienehköistä rinnoista. Ne ja kauniit nännit - ihan taivas. Onneksi naiseni on just tuota tyyliä, sirous on kiihottavaa.
Mutta miksi kiistellä makuasioista?
Vaatteet päällä kyllä. Ilman sitten ilman muuta sirot ja pienet rinnat.
Niin, makuasioita. Jokainen saap pitää mistä haluaa. Itsekin enempi pienempien kiinteiden kannalla. Isot tahtovat päästä roikkumaan. Ja hankalathan ne ovat kyllä.
Isot eivät ole hankalat. Itsellä luomu F ja kiinteät. Ihmeellistä selittelyä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Isot eivät ole hankalat. Itsellä luomu F ja kiinteät. Ihmeellistä selittelyä täällä.
Ja sehän on upeeta että sulle on luoja (tai mikävaan) suonut tuollaiset avut. Todellakin nautit niistä ja korostat kuten haluat. Ja tietenkin yhdenlainen taivas sekin, tissipanot yms. ;)
t 82
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin saatanan ilkeitä ja katkeria ihmisiä. Oppikaa nyt tykkäämään niistä omista vartaloista ja jättämään muut samalla rauhaan. Niin ja muistakaa ottaa lääkkeet samalla. On se jännä kun tuo ap:n mielipide saa niin voimakkaita tunteita aikaan että pitää alkaa isorintaisia porukalla lyttäämään.
Ööö..ja isorintaiset ei lyttää ollenkaan pienrintaisia? Kokoajan..
Oli tuo aloituskin aika provosoiva "sori vaan laudat, mutta". Mikähän lie katkarapu-möhömaha tuo ap:kin kuvittelee varmaan olevansa suurikin saalis 😂
Kyllä aidot isot ja kauniit rinnat kelpais kelle vaan. Ei siitä sotimaan tarvitse lähteä. Vaikka itsekin olen tissimiehiä, niin kyllä napakka treenattu pyllyki kelpais vaikka etuosastolla olisikin vähän pienempää (min. C-kuppi.
Isot nyt vaan yksinkertaisesti on paljon seksikkäämmät ja kauniimmat kuin rinnaton. Näin se nyt vain on.

Mitäköhän annettavaa sulla on naiselle että pitäisi oikein "kelvata"? Onkohan kukaan nainen edes ikinä saanut orgasmia sun kanssa?

Ja?
Ihan ilman sarkasmia, kun sä nyt kerroit mielipiteesi, niin mitä tapahtui? Haluatko että joku alkaa sun kanssasi jonkun juupas-eipäs -väittelyn vai mitä siis? Minkä ikäinen oletkaan?
Julistan että pienet ja kiinteät rinnat ovat täydellisen parhaat mihin vain ikinä. Ja lukko päälle.
Vierailija kirjoitti:
Isot nyt vaan yksinkertaisesti on paljon seksikkäämmät ja kauniimmat kuin rinnaton. Näin se nyt vain on.
Pienirintainen..a-b kuppilainen ei todellakaan ole rinnaton..tiedoksesi vaan ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aidot isot ja kauniit rinnat kelpais kelle vaan. Ei siitä sotimaan tarvitse lähteä. Vaikka itsekin olen tissimiehiä, niin kyllä napakka treenattu pyllyki kelpais vaikka etuosastolla olisikin vähän pienempää (min. C-kuppi.
Mitäköhän annettavaa sulla on naiselle että pitäisi oikein "kelvata"? Onkohan kukaan nainen edes ikinä saanut orgasmia sun kanssa?
Kohta 15v parisuhteessa ja aina tyydytän naiseni täydellisesti käsin, suulla ja tavallista tuhdimmalla työkalulla. Ja hänellä isot bosat 😉
Mutta mä olenkin vain mä. Jokainen saa tallata tavallaan. 🙂
Ei. Miehet katsovat isoja rintoja enemmän ja niiden kanssa on mukava "puuhailla" seksin aikana. Pienillä rinnoilla ei ole oikein vastusta, eivätkä visuaalisesti ole yhtään mitään. A ja B kupit eivät ole suuria, eivätkä kiihottavia. D:stä ylöspäin on kauniimpaa.

Tyydytät "täydellisesti" naisesi...
Vierailija kirjoitti:
Ei. Miehet katsovat isoja rintoja enemmän ja niiden kanssa on mukava "puuhailla" seksin aikana. Pienillä rinnoilla ei ole oikein vastusta, eivätkä visuaalisesti ole yhtään mitään. A ja B kupit eivät ole suuria, eivätkä kiihottavia. D:stä ylöspäin on kauniimpaa.
Eikä alle 20 cm kalu tuota MITÄÄN tyydytystä naiselle!! Muistakaa miehet tämä! Teidän pikku kalunne on onnettomia eivätkä tunnu MILTÄÄN!!

Emansipaation ylivaltaa! Kyrvän tulee olla iso ja miehen madella. Naiset röhnöttävät siiderivalaina.

Just näin. Pieni ei tunnu miltään, mieluiten paksu yli 20 cm..niin sitten voitte jo asettaa rintojen koolle vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aidot isot ja kauniit rinnat kelpais kelle vaan. Ei siitä sotimaan tarvitse lähteä. Vaikka itsekin olen tissimiehiä, niin kyllä napakka treenattu pyllyki kelpais vaikka etuosastolla olisikin vähän pienempää (min. C-kuppi.
Mitäköhän annettavaa sulla on naiselle että pitäisi oikein "kelvata"? Onkohan kukaan nainen edes ikinä saanut orgasmia sun kanssa?
Kohta 15v parisuhteessa ja aina tyydytän naiseni täydellisesti käsin, suulla ja tavallista tuhdimmalla työkalulla. Ja hänellä isot bosat 😉
Mutta mä olenkin vain mä. Jokainen saa tallata tavallaan. 🙂
Väärin meni. Pienet ja terhakkaat tissit on täydelliset. Ja naisesi tyytyy sinuun kun ei muutakaan saa nähtävästi.