Pahinta mitä olet tehnyt lapsellesi? Jeesustelijoiden ei tarvitse vastata!

jos aikuinen käyttää fyysistä ylivoimaansa ja rankaisee lasta fyysisesti, esim. selkäsaunalla, se tarkoittaa vain sitä että aikuiselta on keinot loppu, näyttää heikkoutensa ja puhumiseen kykenemättömyytensä lapselle. Varmaan suurin osa meistä äideistä opettaa lapsilleen, että lyödä ei saa toista, ei saa haukkua, ei saa satuttaa millään lailla. Aika epäloogista käytöstä eikä mitenkään perusteltua, että aikuinen kuitenkin saisi rankaista lasta valitsemallaan keinolla -mutta että lapsi ei sitten saa tehdä samoin hiekkalaatikolla.....



Aikuinen opettaa rajat ja säännöt - mutta on muitakin keinoja kuin fyysinen tai henkinen väkivalta.

siis pöydällä oli keittosuolatipat ja jekovit vierekkäin ja laitoin myös vahingossa niitä jekovittiä vauvalle nenään ja vielä aikalailla ruuttasin. voi raukkaa kun itki.. soitin heti neuvolaan hädissäni no siellä rauhoittelivat. sillon kyllä tosiaan pelästyin

sanoa, että lapsia on niin erilaisia. Todella erilaisia. Eli jos jollain äidillä ei mene hermot omien lastensa kanssa, niin se ei tarkoita, että hermot ei menisi, jos lapsi olisi erittäin vaativa ja hankala.

nykyäitien lapsuuden. Silloin kun minä oon ollut pieni (-70 luvun alkupuolella) annettiin remmistä, revittiin tukasta, tuli luunappeja ja jopa muistan kun koulussa saattoi saada pitkästä viivottimesta tai karttakepistä sormille. Ja joskus edelleen kuulee kuinka nykyään jo mummo-/vaari-iässä oleva saattaa sanoa " anna sille selekään jossei se usko" .



Ennen vannoin etten omaa lastani fyysisesti kurita, mutta on pakko tunnustaa että joskus nappaan niskavilloista kiinni. Ehkei tämä ole oikein, mutta jos esim vilkas (ja jopa kovapäinen sanoisin) lapsi ei halua uskoa ettei tielle saa rynnätä niin mitä tehdä? Ei sitä voi oikein ei:täkään hokea siihen päivään että tosiaan jää auton alle ja hoksaa miten käy. Ei lapsi välttämättä ymmärrä mitä se tarkoittaa jäädä auton alle. Sen lapsi ymmärtää että äiti suuttuu tosissaan jos ryntää tielle.

Traumaattisia olivat perhepiirissä ihan mut asiat...



Ajat ovat muuttuneet, omalle lapselleni en anna tukkapöllyä tai läpsäyttele pyllylle.



Kyllä välillä olen korottanut ääntä, kun lapsi ei millään ole kiltisti. Komentaa täytyy voidakin, eri asia on maltin menettäminen ja raivoaminen.

On tilanteita, joissa lässytys ei auta. Jokainen on perheessä omalla paikallaan. Jos toisten tonttia loukkaa, on syytä varautua seurauksiin, jotka saaattavat olla jopa tukkapöllyä.

sinä joka totesit, että lapsia on monenlaisia. Minäkin vannoin, etten koskaan tee vahingossakaan mitään vahingollista lapsilleni-tietenkään ja olin valmis tuomitsemaan kaiken. No, rauhallisten lasten kanssa se olikin helppoa. Ja tietenkin loistin kasvattajana:) Mutta-elämä opettaa, meillä on nyt poika, jonka kanssa mikään asia ei ole selvä. Kaikki tehdään hänen maailmansa mukaan. Mikään normaali ei auta. Okei, hänellä on autismia ja eräs muu syndrooma, mutta joskus olen niin puhki, ainaiseen suostutteluun ja keinojen keksimiseen, miten saisin hänet vedetyksi omasta maailmastaan esim. pukeutumaan, että tuntuu, että keittää yli. Ja kamalinta on, että tiedän, ettei tee tahallaan. Eräänä aamuna sitten kun piti pukea ja lähteä ulos ja muut olivat jo hattupäässä poika oli edelleen alushoususillaan(tunnin yritysten jälkeen=kehoitukset, mallinnäyttämiset, maanittelut jne)niin minulta paloi pinna ihan totaalisesti;otin lapsen ja puin kovakouraisesti hänet ja välillä huusin, että nyt kyllä puetaan niin, että sydän hakkasi vihasta täysillä. Vaikka pyysimme sitten anteeksi, niin itse jäin ajattelemaan, että niinpä vain minäkin täydellinen äiti menetin hermoni aivan tyystin. Tuntui, että olisin voinut tehdä vaikka mitä.

Eli tämä vain esimerkkinä, että raja se on meillä jokaisella ja tuskin kukaan äiti omaa lastaan tahallaan vahingoittaisi.

Vierailija:

sanoa, että lapsia on niin erilaisia. Todella erilaisia. Eli jos jollain äidillä ei mene hermot omien lastensa kanssa, niin se ei tarkoita, että hermot ei menisi, jos lapsi olisi erittäin vaativa ja hankala.

Syytetään vaan sitä lasta: " Olet niin vaativa ja hankala että äidin on mahdoton olla lyömättä tms." Kyllä jokainen vanhempi hermostuu varmasti joskus, mutta ei ole mitään syytä koskea lapseen väkivaltaisesti, vaan silloin mennään vaikka itse toiseen huoneeseen rauhoittumaan.

Etkä koskaan huuda? Tai suutu? Pysytkö aina viilipyttynä hymy naamalla ja poistut paikalta?

Jos näin teet, niin ei sekään kauhea järkevältä tunnu. Kyllä normaalissa perheessä lapsille täytyy voida näyttää tunteita laidasta laitaan. Suuttuminen ja raivostuminen on täysin normaalia ja lasten on hyvä nähdä joskus myös negatiivisia tunteita ja sen, miten niitä käsitellään ja miten niistä päästään yli.

Vierailija:

T: Äiti joka ei koskaan ole tehnyt lapselleen mitään pahaa, jos menee hermot, nielee sen ja menee myöhemmin vaikka pihalle huutamaan....

Oikeasti, KAMALAA!!!!

Kuvaamasi tilanne on niin tuttu.

T. Itsekin autistisia piirteitä ym. omaavan lapsen äiti

Kyllä on paljon helpompi olla kärsivällinen äiti helpolle lapselle, monesti tuntuukin ettei minusta ole erityislapsen äidiksi.

Vierailija:

sinä joka totesit, että lapsia on monenlaisia. Minäkin vannoin, etten koskaan tee vahingossakaan mitään vahingollista lapsilleni-tietenkään ja olin valmis tuomitsemaan kaiken. No, rauhallisten lasten kanssa se olikin helppoa. Ja tietenkin loistin kasvattajana:) Mutta-elämä opettaa, meillä on nyt poika, jonka kanssa mikään asia ei ole selvä. Kaikki tehdään hänen maailmansa mukaan. Mikään normaali ei auta. Okei, hänellä on autismia ja eräs muu syndrooma, mutta joskus olen niin puhki, ainaiseen suostutteluun ja keinojen keksimiseen, miten saisin hänet vedetyksi omasta maailmastaan esim. pukeutumaan, että tuntuu, että keittää yli. Ja kamalinta on, että tiedän, ettei tee tahallaan. Eräänä aamuna sitten kun piti pukea ja lähteä ulos ja muut olivat jo hattupäässä poika oli edelleen alushoususillaan(tunnin yritysten jälkeen=kehoitukset, mallinnäyttämiset, maanittelut jne)niin minulta paloi pinna ihan totaalisesti;otin lapsen ja puin kovakouraisesti hänet ja välillä huusin, että nyt kyllä puetaan niin, että sydän hakkasi vihasta täysillä. Vaikka pyysimme sitten anteeksi, niin itse jäin ajattelemaan, että niinpä vain minäkin täydellinen äiti menetin hermoni aivan tyystin. Tuntui, että olisin voinut tehdä vaikka mitä.

Eli tämä vain esimerkkinä, että raja se on meillä jokaisella ja tuskin kukaan äiti omaa lastaan tahallaan vahingoittaisi.

Tekopyhää huutaa että se on väärin, varsinkin niiltä jotka käyttävät henkistä väkivaltaa, se on vielä pahempaa!

Tuo on jo jeesustelua, epätodellinen ratkaisukeino joka aiheuttaa korkeintaan syyllisyydentunteita kun sitä tuskin voi käyttää. Pahempaa kuin suora vihan ilmaus lapselle on epäsuora viha jonka lapsi aistii väkisin eleistä vaikka äiti vakuuttaa rakkautta ja kärsivällisyyttä.



Ketju on mielestäni hyvä, suorastaan terapeuttinen. Lapsen satuttaminen on väärin, mutta moni siihen sortuu vaikkei haluaisi. Tosaalta lapsenkin on turvallisessa määrin hyvä nähdä vanhempiensa ilmaisevan eri tunteita. Kuinkas muuten muualla euroopassa, siellä tuskin pidetään kovinkaan pahana lapsen tukistamista tai läpsäisyä, se on ennemminkin maan tapa. Kasvaako heisä jotenkin puutteellisia lapsia? Mitenkäs temperamenttisissa latinomaissa?

Kun lapsemme kasvavat aikuisiksi saamme nähdä oliko oikein tai järkevää että vanhemmat hillitsivät itsensä kuristuksiin asti ja antoivat lapsilleen hillityn ja hallitun aikuisen mallin. Itse jossain määrin pidän ihanteellisena esim. latinomaiden tunteiden ilmaisua ja paloa, onnellisuutta joka ihmisistä hehkuu - kaikesta huolimatta.

Vierailija:

Lapsen satuttaminen on väärin, mutta moni siihen sortuu vaikkei haluaisi. Tosaalta lapsenkin on turvallisessa määrin hyvä nähdä vanhempiensa ilmaisevan eri tunteita.

On hyvä näyttää suuttumus lapselle, ja näyttää miten sellaisia tunteita käsitellään. Mutta onko oikein opettaa lapselle että ei saa satuttaa ketään, paitsi jos on todella vihainen? Tuskin...

Lapsia ei vielä ole, mutta kauhistuin kun näitä lukiessa tajusin että en ole ikinä ajatellutkaan että lapselle EI saisi huutaa!!! (Siis jos ei totele tai tekee pahuuksiaan). Miten ikinä mahdan selvitä äitiydestä aiheuttamatta traumoja lapselle?!

Hyvä jos löytyy täydellisiä äitejä jotka osaavat hoitaa lapsiaan (lähes) täydellisesti tai ainakin aina oikeudenmukaisesti. Mutta esim. 70-luvun mallien mukaan kasvatettuna moniko äiti/isä osaa käyttäytyä tunteidensa kanssa niin järjellisesti että osaisi aina " käsitellä" oikein tunteitaan. Tai moniko todella osaa olla täysin johdonmukainen ja virheetön kaikissa toimissaan ja tunteissaan?



En myöskään väittänyt että opettaisin lapselle ettei saa satuttaa ketään (kamalaa varmaan mielestäsi). Päinvastoin olen kyllästynyt siihen että peruskilttiä lastani mäntätään ja olen sanonut että itseään saa puolustaaäärimmäisenä keinona jopa fyysisesti, jos ei muuten pääse pois tilanteesta.



Totesin että : Lapsen satuttaminen ei ole oikein, jostakin syystä niin kuitenkin tehdään (tarkoitan tukistamista tms.) vaikka vanhemmat eivät varmasti haluaisi niin tehdä omalle kaikkein rakkaimmalle lapselleen. Mikä neuvoksi, sihen kaipaisin konkreettista apu.



Ja kyllä: joskus huudan lapsilleni ja olen valitettavasti tukistanut muutaman kerran. Onneksi olen oppinut joitakin keinoja tilanteenhallintaan, ettei tarvitse alentua tukkapöllyihin. Joka kerta olen ylpeä itsestäni kun suututtaa, mutta osaan ratkaista tilanteen muuten.



Kun vanhempi satuttaa tai huutaa kyseessähän on kontrollin menetys tilanteesta, eli on keinoton hoitamaan tilannetta paremmilla konsteilla. Asioista on parempi puhua ääneen kuin vaieta ja jatkaa samaan malliin. Aina voi oppia jotain uutta että oppisi olemaan parempi vanhempana.



On hyvä näyttää suuttumus lapselle, ja näyttää miten sellaisia tunteita käsitellään. Mutta onko oikein opettaa lapselle että ei saa satuttaa ketään, paitsi jos on todella vihainen? Tuskin...

välineurheilu. Teit niin tai näin stressi iskee ja aina voi aiheuttaa traumoja lapselle. So what? Onnellisella ihmisellä on todennäköisesti takanaan traumoja joista on selvinnyt ja on entistä vahvempi yksilö ja onnellinen.

Vierailija:

En myöskään väittänyt että opettaisin lapselle ettei saa satuttaa ketään (kamalaa varmaan mielestäsi). Päinvastoin olen kyllästynyt siihen että peruskilttiä lastani mäntätään ja olen sanonut että itseään saa puolustaaäärimmäisenä keinona jopa fyysisesti, jos ei muuten pääse pois tilanteesta.

Kun vanhempi menettää hermonsa ja esim.lyö lasta, onko kyseessä puolustuskeino? Vai vaan tapa purkaa omaa pahaa oloaan?

Enkä osaa edes katua, itse asiassa päinvastoin!

turpa kiinni. :(

Oli siis 2-vuotiaan kanssa kaupassa ja jossain vaiheessa lapsi vain unohtui, kun oli jossain hyllyjen välissä. Sitten jatkoi kauppareissua yksin ja kohta tulikin kuulutus, että pieni poika kaipaa äitiään neuvonnassa ja sitten tämä äiti kauhistui, kun huomasi, että lapsi ei ollutkaan mukana. No kävi sitten hakemassa lapsen ja on tuota tapahtumaa kauhistellut miten voi olla noin hajamielinen.