Pahinta mitä olet tehnyt lapsellesi? Jeesustelijoiden ei tarvitse vastata!

aika ronskisti vaihtanut vaippaa jne. Kaduttanut on, koska eihän lapsi tahallaan huuda.

ja siitä tuli todella huono omatunto! Sitä ihmettelen miten tuon ikäisen voi paiskata sänkyynsä niinkuin joku tässä ketjussa oli tehnyt, eikö siitä tule jotain fyysisiä vaurioita, onhan 4 kk ikäinen aika hauras vielä...?



Mulla fyysinen väkivalta kohdistuu esineisiin ja pahin verbaalinen väkivalta puolestaan mieheeni.

tullut itsellekkin paha mieli ja katumus!!! Mutta me ollaan vaan ihmisiä, jotka väsyvät...

Vierailija:

ja siitä tuli todella huono omatunto! Sitä ihmettelen miten tuon ikäisen voi paiskata sänkyynsä niinkuin joku tässä ketjussa oli tehnyt, eikö siitä tule jotain fyysisiä vaurioita, onhan 4 kk ikäinen aika hauras vielä...?

Mulla fyysinen väkivalta kohdistuu esineisiin ja pahin verbaalinen väkivalta puolestaan mieheeni.

voisi ennemminkin sanoa, että laskin lapsen sänkyyn ei-niin-kovin-helläkätisesti. Eikä häneen edes sattunut, saati tullut mitään vammoja.

Niin, ylpeä en tuosta ole ja jos olisit sanonut saman kommentin silloin kun toi kävi, olisin varmaan vetänyt itseni kiikkuun, niin herkkä olin.

Järkyttävää lukea näitä. Pahin, mitä olen suutuspäissäni tehnyt, on hieman ronskimmin ottein siirtänyt lapsen paikasta a paikkaan b (pois tekemästä jotain luvatonta). Sitäkin pyysin anteeksi jälkikäteen ja selitin, että äiti hermostui. Tunnistan ja tiedostan kyllä itsessäni raivon tunteet ja aggressiiviset ajatukset lasta kohtaan, mutten koskaan toimisi niiden perusteella. Yhden kerran, kun lapsi ei millään nukahtanut ja olin aivan rättipoikki menin viereiseen huoneeseen ja karjaisin kerran, tulin takaisin ja tuli lapsen säikähtäneestä ilmeestä todella paha mieli. Taas selitin miksi käyttäydyin niin, ja auttoi itse asiassa omaankin oloon erittäin paljon. Miehen kanssa puhumme kahdestaan ollessa näistä tunteista, mutta olemme todella samoilla linjoilla siinä, että lasta ei satuteta.



Tuli kyllä paha mieli näistäkin kirjoituksista : ( Miksi joidenkin on muuten niin vaikea uskoa, että on mahdollista hillitä itsensä lasten kanssa vaikka välillä hermostuukin? Siksikö, ettei voi uskoa kenenkään siihen kykenevän kun itse ei siihen pysty?

että ihanaa kun on muitakin, en olekaan niin paha, haluavat vain OIKEUTUKSEN paskamaisille teoilleen!

Seuraavan kerran kun he sitten kurittavat lastaan ajattelevatko he että, no onhan niitä ONNEKSI muitakin.

Toivottavasti te epämääräisiä kurituskeinoja käyttävät äidit ette laske kynnystä seuraavaan väkivallan tekoon!

ja vaikka mitä... kyse oli esikoisesta, ja se jäi siihen kertaan. Mutta katunut olen joka päivä ja kadun lopun elämää...

vauvaa, tämä huostaanotettiin melkein heti syntymän jälkeen. Elokuva tosiaankin perustuu tositapahtumiin ja on minun mielestäni todella järkyttävä, mutta hyvä. Tässä siis vastaus olikohan se numero 19:lle. Aiheeseen: pahinta, mitä olen tehnyt lapselleni, on syyllistäminen, siis henkinen väkivalta, ja se on paljon pahempaa kuin pieni tukistaminen kerran elämässä.

kun ei ole lapsia, toiveissa kyllä. Mutta ihmettelen tuota, että VAIN fyysiset ylilyönnit muka olisivat pahoja! Entäs sitten henkiset? Itselleni ainakin pahimmat traumat on jääneet siitä valtavasta ivasta, jota sain muutaman kerran äitini puolelta osakseni. En siis halua puolustaa tai syyttää ketään, todeta vain, että olen kyllä aivan 100% varma, että myös noiden superäitien - jotka eivät myönnä tehneensä koskaa mitään pahaa - lapsilla on aikuisena jostakin äitinsä käytöksestä huonoa sanottavaa! En usko, että sellaista täydellisyyttä onkaan. Eri asia on sitten se, että olisi aina yritettävä parhaansa.

Olette kyllä julmia ja ilkeitä!!!! Luuletteko tosissanne, että joku äiti haluaisi lapselleen pahaa? Ette tajua, että tämä saattaa monelle olla tosi arka paikka, kuten itsellenikin. (en ole pitkäpinnaisimpia). Kiva, että te olette onnistuneet tässä asiassa.



Ja mä tosiaankin olen yrittänyt ja yritän edelleenkin olla niin pitkäpinnainen kuin suinkin.

En TODELLAKAAN ole missään vaiheessa sanonut, etteikö omalla lapsellani olisi myöhemmin huonoa sanottavaa minusta/käytöksestäni. En ole myöskään väittänyt olevani täydellinen tai superäiti, itse asiassa av:n kriteereiden mukaan en ole lähimaillakaan sitä: käyn baarissa silloin tällöin, harrastan liikuntaa lähes joka päivä, vien parivuotiasta mummolaan yökylään, syötän hänelle toisinaan tetrapuuroja yms. yms. Ymmärrätkö tahallasi väärin? Vanhemman ei edes ole tarkoitus olla täydellinen vaan riittävän hyvä.



41

ja kerran tipauttanut meidän sängylle 10 cm korkeudelta. Ja aina kauhee morkkis. Onneksi olen oppinut hillitsemään itseäni, välillä kyllä tulee edelleen karjaistua jos on rankka päivä (mulla on satunnaisesti unettomia öitä ja jos lapsi sellaisen jälkeen on tosi rasittava ja miehelläkin niin pitkä päivä ettei voi auttaa, niin välillä palaa käämit ihan totaalisesti). Eihän se sitä oikeuta, mutta toisaalta en usko että lapsi noista karjaisuista vaurioituu, aina häntä halaan, pyydän anteeksi ja selitän miksi suutuin.

mutta joskus kun pinna on kireällä saatan huutaa tai tiuskia lapselle, mutta sen jälkeen halaan ja pyydän anteeksi että äiti kiukutteli. Monesti olen aikonut lähteä ovesta yksin ulos, kun lapsi ei suostu pukemaan, mutta pelkästä ajatuksesta tulee niin paha mieli ja katumus että en voisi tehdä niin. lapsi kun ei tiedä etten lähde oikeasti mihinkään vaan olen ihan oven takana.



Niiden kannattaisi nyt miettiä käyttäytymistään ketkä läpsii tai käsittelee kovakouraisesti jo pieniä vauvoja!! Nopeasti miettimään muutosta suuttumisen käsittelemiseen, sillä lapseen ei saa kohdistaa minkäänlaista väkivaltaa!

Luin tuon oman kirjoitukseni uudestaan, enkä ymmärrä missä kohtaa olin ilkeä ja julma??? Olisiko vika nyt vastaanottopäässä?



41

tulee raja kaikille vastaan...tuskin nämä äidit nyt joka päivä lapsiaan rettuuttaa ym. Kyllä se on aika kauhea tilanne, kun itsekontrolli pettää kokonaan ja tulee tehtyä tai sanottua jotain sellasta mitä ei " selväjärkisenä" tekis. Mutta on hyvä käydä lapsen kanssa läpi tilanteet ja selittää ettei äidin käytös ollut sallittua ja äiti rakastaa silti. Itse olen saanut lapsena tukkapöllyä ja selkäsaunaa eikä niistä mitään traumoja ole jäänyt...en vielä ole lastani kuitenkaan tukistanut tai selkäsaunaa antanut, muuten kyllä käyttänyt kasvatuksessa muutaman kerran arvelluttavia keinoja kuten rettuuttanut ja huutanut kitapurjeet suorana!

tulee raja kaikille vastaan...tuskin nämä äidit nyt joka päivä lapsiaan rettuuttaa ym. Kyllä se on aika kauhea tilanne, kun itsekontrolli pettää kokonaan ja tulee tehtyä tai sanottua jotain sellasta mitä ei " selväjärkisenä" tekis. Mutta on hyvä käydä lapsen kanssa läpi tilanteet ja selittää ettei äidin käytös ollut sallittua ja äiti rakastaa silti. Itse olen saanut lapsena tukkapöllyä ja selkäsaunaa eikä niistä mitään traumoja ole jäänyt...en vielä ole lastani kuitenkaan tukistanut tai selkäsaunaa antanut, muuten kyllä käyttänyt kasvatuksessa muutaman kerran arvelluttavia keinoja kuten rettuuttanut ja huutanut kitapurjeet lepattaen!

En usko, etteikö jokainen näistä ja muistakin äideistä, jotka ovat satuttaneet lastaan katuisi tekojaan. Me olemme ihmisiä ja meillä kaikilla on luonne-ja temperamentti-eroja. Emme voi yht`äkkiä muuttua toiseksi kuin olemme ja se juuri tekee meistä INHIMILLISIÄ!

Ei lapsi varmasti näistä edellämainituista loukkaannu, enemmän taitaa kärsiä äiti, kun muistaa asian lopun elämää...



Minun lapsuuden-kodissani ei huudettu tai tapeltu ikinä paria kertaa lukuunottamatta. Ne pari kertaa on jäänyt mieleeni tosi pelottavina hetkinä, enkä voi olla ajattelematta kääntöpuolta, että pitäisikö kodeissa kuitenkin riidellä avoimesti useimminkin (ja sopia tietty), koska sehän on ihmisen normaalia käyttäytymistä, siinä missä ilo ja surukin.



Fyysistä kuin henkistäkään väkivaltaa en missään nimessä hyväksy enkä puolusta, mutta -ei lasta voi yhdessä päivässä pilata, sanotaan :)!

Siellä se itki äitiä kaikki päivät kuukausitolkulla.

" Ei mun siskokaan koskaan tehnyt lapselleen pahaa.

Nyt tämä 6v. neiti on piloille lellitty uppiniskainen kakara joka on saanut huutamalla tahtonsa läpi.

Ja näitä äitejä riittää.......... "



Tähän viestiin kommenttina..ja muihinkin. Lapsen vanhempien pitäisi olla ne, jotka suojelevat tätä pientä maailman pahalta(tiettyy ikään/rajoihin asti). Siksi tuo lapselle pahan tekeminen kuulostaa kirjaimellisesti pahalta. Eiköhän se kumminkin ole niin, ettei halua tehdä lapselleen pahaa. Mielestäni pahan teko on tarkoituksella tehtävää ilkeyttä, kun taas kiihtyneessä/ärsyyntyneessä mielentilassa tehty fyysinen kuritus taas aivan eri juttu. No tämä nyt vaan on pilkun nu***mista. Mutta toivon ettei kukaan tarkoituksella tuota " pahan tekoa" ole tehnyt.



Lapsi pitäisi pienestä asti oppia uskomaan aikuisen sanaa, fyysinen kuritus viimeisenä keinona. Mutta itse muksuna tukkapöllyä saaneena voin vakuuttaa, ettei siitä traumoja tullut. Se on eräänlainen tehostus, kun muut keinot loppuu kesken ja jos sitä usein käyttää se kadottaa voimansa, samoin huutaminenkin.



Uskon, että vanhanajan kurilla vähemmän haittoja ollut, kun mitä tulee olemaan näillä lapsilla, joita ei saisi millään lailla kurittaa ja aina vaan kauniisti ja kärsivällisesti selitellä asiat, vaikka olisikin huomannut, että aina ne ei mee niin jakeluun.

10v. äitinä on opettanut minulle niin paljon, ettei mikään elämässä olisi ikinä opettanut.



Eräs tärkeimpiä opetuksia on ollut anteeksipyytämisen ja -antamisen taito, jota ei omat vanhempani koskaan opettaneet. Varsinkin äitini löi ja tukisti minua paljonkin, mutten ikinä muista hänen pyytäneen minulta sitä anteeksi. Itse olen opetellut pyytämään tekojani lapselta anteeksi, ollaan halattu ja itketty yhdessä.



En puolustele mitään tekojani, mutta siitä on kuitenkin itselläni hyvä mieli, että tosiaan olen pyytänyt anteeksi. Lapsena jouduin aina enemmän itse pyytämään anteeksi vanhemmiltani ja nielemään kyyneleeni yksin.