Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämää eläisit nyt, jos 15-vuotiaana toivomasi asiat olisivat käyneet toteen?
16.10.2016 |
Hypoteettisesti kaikki olisi mahdollista. Olisitko pullantuoksuinen kotiäiti punaisessa puutalossa maaseudulla, suosikkimuusikkosi bändäri maailmankiertueella tai vaatesuunnittelija Lontoossa? Pitikö sinusta tulla huippukampaaja, perheyrityksen perijä tai piinkova bisnesnainen? Mitä ajattelet haaveistasi nyt? Onko elämä kovin erilaista kuin ajattelit?
Ap aloittaa: 15-vuotiaana kuvittelin itseni aikuisena lakimieheksi tai toimittajaksi. Näin itseni elämässä itsenäistä elämää Helsingissä, ehkä seurustelisin jonkun ihanan miehen kanssa. Lapsia en kaivannut.
Nyt nuoruudenhaaveet näyttää jotenkin nostalgisilta ja vähän naiiveiltakin. En olisi koskaan viihtynyt lakialalla tai toimittajana ja kuva parisuhteista oli kovin ruusuinen. Lopulta päädyin yliopistovuosien jälkeen aivan eri alalle, ihmissuhdetyöhön ja koti löytyy aivan muualta kuin Helsingistä. Itsenäistä elämää tosin elän enkä tällä hetkellä kaipaa parisuhdetta eron jälkeen, vaan haluan keskittyä työhöni ja elämästä nauttimiseen. Kai tämä nykyisyys on jonkinlainen sekoitus teininä toivomaani ja elämän yllätyksellisyyttä.
N26
Kommentit (75)
Olisin rikas huippumalli. Mallitoimistot kosiskelivat ja jopa ruokakaupassa tultiin pyytämään koekuvauksiin kun olin 15-16v., mutta vanhempani torppasivat kaikki yritykset. Nyt olen 30v. rupsahtanut kolmen lapsen äiti vaikkakin kyllä onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni on aika pitkälti sellaista millaisesta haaveilin teininä.
Tekisin asiantuntijahommia jonkinlaisena tutkijana. Tai ehkä olisin kääntäjä/simultaanitulkki. Olisin kosmopoliitti, maailmannainen joka asuisi New Yorkissa tai Pariisissa ja matkustelisin tiuhaan eksoottisissa kohteissa ja kaikenmaailman tiedekonferensseissa. Olisin huippu omalla alallani. Eläisin yksin lemmikkieläinteni kanssa. En menisi koskaan naimisiin eikä missään tapauksessa lapsia.
No, Suomeen jäin enkä edes Helsinkiin päässyt, ei riitä rahat. Teen asiantuntijatyötä, mutta käytännön tasolla, ei musta ollut tutkijaksi. Olen korkeintaan keskiverto perustyöläinen ja sellaiseksi jään tätä tahtia, mikään väikkäriprojektikaan ei kiinnosta yhtään. Pariisissa tai New Yorkissa en ole käynytkään, kaukomaanmatkat rajoittuvat Vietnamiin ja Meksikoon vuosia sitten, aikana ennen asuntolainaa. Ainut missä olen onnistunut on yksineläminen ja lapsettomuus, lemmikkikin kyllä löytyy :)
Jos 15-vuotiaana toivomani asiat olisivat käyneet toteen, eläisimme kaikki kovin erilaista elämää. Maailmassa olisi rauha, sotaa ja nälänhätää ei olisi, sairauksiin olisi keksitty parannuskeinnot, samoin väestön liikakasvuun, energiaongelmaan ja varojen epätasaiseen jakaantumiseen. Ihmiset eivät olisi koskaan väkivaltaisia eivätkä alistaisi toisiaan. Lapsia ei koskaan kohdeltaisi kaltoin, vanhuksista, sairaista ja vammaisista huolehdittaisiin heidän tarpeidensa mukaan. Alkoholia ja tupakkaa ei käytettäisi ollenkaan. Kaikki tahtoisivat yhteisä hyvää ja olisivat kivoja toisileen. Myös eläimiä kohdeltaisiin hyvin.
Ai että olinko naiivi maailmanparantaja. No arvatkaa.
Olin niin hukassa että haaveita oli hyvinkin erilaisia. Toisinaan haaveilin, että olisin ikuisesti anorektikko ja kuolisin siihen ennenkun täytän 30. Välillä taas löytyi toivon kipinä ja haaveilin normaalista elämästä niin, että voisin olla terve ja suhtautumiseni ruokaan olisi normaali. Haaveilin olevani arvostettu graafisen alan yrittäjä ja tienaavani hyvin. Ajattelin että 20vuotiaana teen yksin yhden lapsen jonka kanssa elämme onnellisesti kahdestaan ja olemme toisillemme korvaamattomia. Toisinaan ajattelin asuvani isossa kaupungissa vanhassa kivitalossa boheemia taiteilijaelämää j toisinaan tahdoin muuttaa lappiin ja erakoitua sinne luonnon keskelle itsekseni. Joskus halusin myös lähteä Aasiaan reppureissaamaan ja jonkin aikaa olin vakavissani muuttamassa Englantiin heti kun täytän 18. Ja varmasti vielä paljon muutakin!
Tuntuu hassulta ajatella että näin monella on tuon ikäisenä ollut selkeä suunnitelma elämälleen, oli se suunnitelma sitten toteutunut tai ei. Itse olin ihan hukassa ja etsin itseäni, en tiennyt kuka olin silloin saatikka että olisin tiennyt kuka haluan isona olla:D
Nykyään olen sairaanhoitaja, olen naimisissa, minulla on kaksi lasta ja asumme (ison) kaupungin laidalla velkaisessa kerrostalo-osakkeessa. Edelleen haaveilen muista opinnoista ja alan vaihdosta, mutta en koskaan vaihtaisi nykyistä elämääni mihinkään mistä 15 vuotiaana haaveilin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15 - vuotiaana halusin kampaajaksi. Haaveilin miehestä, yhdestä tyttärestä ja Kanarian lomasta. Asuisin lähiössä, kerrostalokolmiossa. Näistä toteutui tuo mies. Lapsia on kolme, poikia kaikki. Asun omakotitalossa maalla. Ammatti onneksi jotain muuta ja lomamatkat myös.
Olisin kuuluisa oopperalaulaja. Sen pidemmälle en suunnitellut.
Olin nuorena taiteellinen ja luova mutten luottanut itseeni hakeutumalla alalle. Nyt 40 vuotiaana huomaan ettei enää niinkään edes osaa. Kele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten varmaan samaa elämää kuin toivoin, että äitini olisi elossa. Hän kuoli minun ollessa 15v. Tiesin kuitenkin jo silloin, missä ja mitä haluan opiskella ja tein kovasti töitä, että pääsin sinne. En tosin osannut haaveilla asuvani Suomessa. M29 ja latino
Seurustelisin mun teiniajan rakkauden kanssa. Mulla ois coyote ugly tyyppinen baari ja koko elämä ois yhtä hulluna humalassa oloa ,juhlintaa ja pilven polttelua :D paljon tatskoja ja muutamia lävereitäkin ois hankittu,ehkä olisin yrittänyt tatskaajan alaakin jossain vaihees ,tietysti pimeenä työnä...
Ainiin suunnittelin mä serkun kanssa viina drokaus hommiakin,mut hommat tais kaatuu siihen ku isä löys mun huoneest kilju pönikän :D
Mun päiväkirjas lukee poikaystävä suosituksissa mm:
-pitää polttaa
-joutunut tekemisiin poliisien kanssa ja ollut joskus putkassa.
-ei mitään nörttiä!!! Joka lukee himassa vaan läksyjä!
-mieluten tatskoja tai lävistyksiä
Että tällästä nuori kapinallinen minä haaveilin :D
Nykyään melkeen 30vuotiaana oon kahen lapsen äiti,ei pahemmin viina maistu eikä baareissa oo tullu käytyy maailman aikoihin,Pilveäkään en kasvattele tai alkoholia pimeesti kaupittele :D tatskoja sais kyl olla toki enempikin...
-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin lapsettomasta elämästä ulkomailla. Tuppukylässä kahden lapsen yh, nyt sit. Jep jep.
Asuisin maaseudulla omakotitalossa kunnes kuolema meidät erottaa -avioliitossa, olisi kaksi lasta ja kissoja. Työskentelisin luokanopettajana ja pääsisin joka vuosi lomalle ulkomaille.
Asun pk-seudulla omakotitalossa. Olen eronnut, lapsia on kolme, edelleen vain haaveilen kissoista. Työskentelen asiantuntijatehtävissä ihan eri alalla eikä ulkomaan lomaan lasten kanssa ole ollut varaa kuin pari kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin tosi ruma 15 vuotiaana ja haaveilin seksistä samanikäisen ja ei-ruman tai ehkä jopa komean pojan kanssa. Ihan oikeasti haaveilin panemisesta yötä päivää. En haaveillut silloin edes poikaystävästä vaan panemisesta. Ja siis toteutuihan tuo lopulta, avioliitossa ollaan ja sitä panemistakin päästy koettamaan. Elän siis unelmaani 🤔
Vierailija kirjoitti:
Olisin kuuluisa oopperalaulaja. Sen pidemmälle en suunnitellut.
Olin nuorena taiteellinen ja luova mutten luottanut itseeni hakeutumalla alalle. Nyt 40 vuotiaana huomaan ettei enää niinkään edes osaa. Kele.
Hassua.
Itse en edes kuvitellut osaavani erityisen hyvin jos ollenkaan laulaa, kun olin 15-vuotias. Olen aina rakastanut musiikkia, kuunnellut paljon, päädyin muusikon kanssa naimisiin ja molemmat lapseni päätyivät musiikin pariin töihin. Mutta kuvittelin aina olevani kyvytön ja avuton tämän asian suhteen.
Nelikymppisenä lähdin tyttäreni kannustamana harrastuksekseni opiskelemaan laulua. Nautin opiskelusta, mutta esiintyminen oli jo ajatuksenakin mahdoton; olinhan käsitykseni mukaan lahjaton. Vasta kuntyttäerni pyysi (vaati suurinpiirtein) minua erääseen sukujuhlaan kanssaan laulamaan (olemme molemmat sopraanoja), suostuin. Olen nyt lähes viisikymppisenä sopraano, joka vaikuttaa olevan ainakin palautteen mukaan lähinnä ällistyttävä. Ällistynein olen itse. Tätä en olisi kyllä ikinä keksinyt edes odottaa 15-vuotiaana.
Silloin luultavasti kuvittelin olevani jonkinlainen avaruustutkija, tietokoneihminen (huom. olin 15-vuotias silloin kun tietokoneet vielä harjoittelivat pottaamista ja vieroittuivat tuteista), kemisti tai muu semmoinen. Uneksin urbaanista elämästä jossa olisin viileän ammatillinen ja osaava, enkä koskaan epävarma ja ihmettelevä. Jossa olisin aina elegantti ja edellä aikaani, enkä koskaan mölliäinen joka ihmettelee missä mennään.
En sentään kerro mimmoiseksi päädyin. Voisi ehkä paljastaa liiaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kirjaimellisesti ne 15-vuotiaan haaveet olisi käyneet toteen, olisin naimisissa silloisen poikaystäväni kanssa, asuisimme rivarissa ja meillä olisi lapsia. Ja olisin toimittaja. Noh, onneksi olivat haaveita vain :D
15-vuotiaana en oikeastaan koskaan tiennyt mitä halusin, ei ollut suureellisia haaveita tai näkemyksiä, ajattelin että tiedän vanhempana sitten mitä "tehdä" elämässä. Toki mietiskelin että tulevaisuudessa voisin asua jossain pienessä kämpässä yksin, katsoisin vapaa-ajalla animea ja pelaisin videopelejä... Ja aknea ei enää olisi. :D
Nyt 25-vuotiaana asun todellakin yksin ja teen edellämainittuja asioita, aknekin lähti - realistinen tulevaisuudenkuvani siis toteutui. Mutta en minä edelleenkään tiedä mitä haluan "tehdä"... Tiedänkö 35-vuotiaanakaan. Mutta ihan ok elämää näinkin.
Eläisin samankaltaista elämää kuin nyt.
Maailma eläisi linkolalaisessa utopiassa. Olisin metsästellyt hylkeita ja hirviä rakastamani miehen kanssa, harrastanut seksiä ilman kondomia, saanut pari kaunista lasta joista toinen olisi kuollut ja sitten kuollut itse kariesbakteerin aiheuttamiin komplikaatioihin.
15 vuotiaana minun piti hakea kansallisoopperalle balettitanssijan koulutukseen, mutta baletin opettajani sanoi että olen liian läski ja pyöreä kasvoinen, niin en saanut hakea tanssikoulun nimellä. Olisinpa hakenut, baletin opettajani oli täysin sairas.
Nyt olen katkeroitunut, työtön merkonomi ja aivan hukassa :(
Oisin naimisissa poikabändin jäsenen kanssa. :D
Olisin YK:n rauhanturvaajana jossain hirveällä konfliktialueella. Apua. Onneksi en ole!