Millaista elämää eläisit nyt, jos 15-vuotiaana toivomasi asiat olisivat käyneet toteen?

Muulla ei ollut väliä, kunhan löytäisin poikaystävän ja aitoa rakkautta. Niitä yhä odotellessa. :D

Hm. Halusin tehdä töitä hevosten kanssa. Joksikin vuodeksi pääsinkin alalle, mutta sitten tuli onnettomuus, joka muutti kaiken. Miestä en kaivannut, lapsia en halunnut. Seurustelin naisen kanssa.

Nyt 10 vuotta myöhemmin olen kahden lapsen äiti pienessä "kaupungissa", lasten isän kanssa ollaan virallisesti erottu mutta tilanne on sellainen, että toivottavasti kaikki järjestyy ja voimme palata yhteen. Kotihoidon tuella siihen asti että nuorimmainen päiväkotivalmis, sitten etsin töitä. Elämä ei todellakaan ole sitä, mitä kuvittelin.. :D

Olisin eläinlääkäri ja asuisin jossain ulkomailla. Lapsista en haaveillut, mutta ulkomainen mies viehätti. Sen sijaan olen tutkijana teollisuudessa, kahden lapsen äiti, mies suomalainen ja Suomessa asutaan ja yritän yhdistää uraa ja perhettä, mikä tuntuu oravanpyörältä. Talvea inhoan edelleen ja haaveilen eläkepäivistä ulkomailla.

Seurustelisin/olisin naimisissa erään miehen kanssa kehen olin ihastunut 10 vuotta (tunteet kuihtuivat tänä vuonna) ja työskentelisin radiojuontajana. Olen nyt 24 ja onneksi elämäni on vienyt minua vähän eri teille.

Eläisin kreikan auringossa meren rannalla ihanan miehen kanssa appelsiineja ja oliiveja viljellen. Todellisuudessa elän suomimiehen kanssa kahden lapsen äitinä, onneksi.

Haaveilin 15-vuotiaana, että asuisin Helsingissä tai jossain suuressa kaupungissa. Haaveammatti oli valokuvaaja. Perheestä ja lapsista en haaveillut, sen sijaan poikaystäväksi toivoin jotain hyvännäköistä pahista, jonka kanssa oltaisiin ajeltu moottoripyörällä auringonlaskuun..

Tämän hetkinen tilanne (40 vee), olen naimisissa, lapsia, puolet elämästäni ollut valtion virkamiehenä, mies rehti poliisi ja asutaan maalla. Ei valittamista.

15-vuotiaana en yhtään tiennyt, mitä haluan lukuunottamatta taloa, puolisoa ja lapsia. Sopivaa taloa ei ole vielä löytynyt, mutta katsellaan. Jos sopiva olisi löytynyt, se olisi jo hankittu. Puoliso on, lapset ovat tekoasteella. Näin jälkikäteen katsottuna tiesin 15-vuotiaana ja vielä 20-vuotiaanakin säälittävän vähän yhteiskunnan rakenteista ja realiteeteista. Silloin oli varaa ajatella, että en tule tarvitsemaan tuota ja tuota taitoa tai tietoa - nykyään ei ole varaa sellaiseen.

Olisin jonkun kuuluisan rokkikukon kadehdittu  tyttöystävä,kuten Mike Monroen .  Mielellään jossain ulkomailla. 

Mä vaan toivoin tossa iässä pääseväni pois eräästä paikasta jossa ns.asuin. No pääsinkin heti kun oli 16v ikää. Ja jo silloin toivoin että pääsisin yhdestä jutusta eroon, mut edelleen nyt 7-vuotta myöhemmin se juttu vaikeuttaa mun elämää. En mä muista että olisin miettinyt mitään ammattia tmv. Aika hyvin saivat siellä asuinpaikassa taottua mun päähän sen, ettei musta tuu koskaan mitään. Ehkä se onkin niin..?

Olin ympäristöasioissa aktiivinen teini 2000-luvun alkupuolella. Sittemmin olen vähän höllännyt pipoa, vaikka yhä ympäristöasiat on lähellä sydäntäni.

Politiikka, ihmisoikeudet ym. kiinnosti myös. Poliitikkoa musta ei tullut, mutta päädyn työssäni usein puolustamaan elämän päähän potkimia, joten kai jonkinlainen yhteiskunta-aktiivi vielä olen. :)

Olisin eläinlääkäri, tai kirjailija.

Eläinlääkiksen heitin pois kuitenkin, kun olen ihan onneton matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa. Kirjailija... No, vielä mahdollista, pitäisi vain treenata taas kirjoittamista. Olin oikeasti hyvä siinä yläasteella, nyt en ole harrastanut yli kymmeneen vuoteen mitään oman tajunnan virran tuottamista.

Mutta eläinalalla toki olen, harmi kun palkka pieni ja työajat on mitä on :/

Luulin myös että noin 20v olisi jo aviomies ja perhe jne. No, avomies on mutta omia lapsia ei taida pariin vuoteen ainakaan tulla, ja kolmekymppiä on muutaman vuoden päästä mittarissa...

Olin täysin varma että minusta tulee menestynyt muotisuunnittelija, haaveissani minulla oli asunnot sekä Lontoossa että Pariisissa ja illat hengailisin kuuluisien muusikoiden kanssa hämyisillä klubeilla. Vähän sellaista dekadenssia ja rappiollisia ihmissuhteita, toisinaan shamppanjaa vaahtokylvyssä.

No, vaatesuunnittelua päädyin opiskelemaan, mutta niin jäi Lontoo ja koko suunnittelu. Nyt painan tukka putkella päivästä toiseen kaupallisella alalla nousujohteisesti, yksi lapsi, mies samalta alalta. Helsingissä asutaan ja elämässä kaikki hyvin, mutta työ nyppii ja seuraava haaveeni onkin kirjoittaa romaani.

niiiiiiiiiih kirjoitti:

Mä vaan toivoin tossa iässä pääseväni pois eräästä paikasta jossa ns.asuin. No pääsinkin heti kun oli 16v ikää. Ja jo silloin toivoin että pääsisin yhdestä jutusta eroon, mut edelleen nyt 7-vuotta myöhemmin se juttu vaikeuttaa mun elämää. En mä muista että olisin miettinyt mitään ammattia tmv. Aika hyvin saivat siellä asuinpaikassa taottua mun päähän sen, ettei musta tuu koskaan mitään. Ehkä se onkin niin..?

Oot 23 v? Oot tosi nuori. Älä koskaan usko sitä ettet pystyisi asioihin, joihin haluat pystyä! Siis varsinkaan jos joku ulkopuolinen sellaista väittää. Muakin on lyöty nuoruudessa niin paljon alas, että tiedän miltä susta tuntuu, mutta sisulla eteenpäin ja noiden tyyppien ei saa antaa voittaa! Sinähän pärjäät!

Halusin talon maalta, ihanan ja rakastavan miehen, farmariauton ja työkseni hoitaa eläimiä. Lapsia en 15-vuotiaana halunnut.

Nyt olen 40-vuotias. Sain talon maalta, mahtavan miehen, farmariauton (ja traktorin!), työkseni teen toimistohommia ja hoidan omia eläimiä. :) Lapsia en vieläkään halua. Eli aika nappiinhan kaikki on mennyt!

Mä olen halunnut aina olla vain laulaja. Ei mitään muita kunnon haaveita ole koskaan ollut.

Ei tullut laulajaa.