Kun tuottaa vain pettymyksiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoton kirjoitti:

Siltä minusta tuntuu. Että tuotan vain pettymyksiä kumppanilleni arkisissakin asioissa.

Myönnän, olen välillä hajamielinen ja tohottaja. Unohdan toistuvasti esimerkiksi tiskikoneen hanan auki. Liesituulettimen päälle. Tällaisia asioita.

Kumppanini on ihan kypsä siihen, että joutuu minun jälkeeni tekemään kaiken ja korjaamaan mokiani.

Imurointia minulle piti opettaa kädestä pitäen, että teen sen oikein, hänen tahtomallaan tavalla, täydellisyyttä hipoen. Salaatinlehdet jätän liian isoiksi salaattia tehdessäni. Parkkeeratakaan en osaa.

Vähemmälle huomiolle on tuntunut jäävän se, miten olen tukenut häntä pitkälti oman vapaa-aikani uhraten hänen harrastustensa vuoksi. Sitä taustaa vasten kritiikki tuntuu suhteettomalta, varsinkin kun en vain voi sille mitään, että unohdan asioita.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Ensinnäkin voisit hiukan enemmän keskittyä siihen mitä teet. Ei tarvitse tohottaa. Jos olet elänyt uusavuttomuuteen kannustavan nuoruuden, on toki selvää että sinulle pitää opettaa miten imuroidaan tohottamatta. Eikä salaatinlehtiä laiteta kokonaisina salaattiin, vaan totta kai ne pilkotaan sopivan pieniksi haarukalla syödä. Ei niitä salaatinlehtiä ole tarkoitus veitsellä pilkkoa syödessä. Keskityt siihen mitä teet ja pidät ajatuksen tekemässääsi, niin hyvä siitä tulee.

Jätitkö tahattomasti huomaamatta aloittajan kirjoitukseensa piilottamia moitteita kumppaniaan kohtaan? Ei ap suinkaan aidosti itseään huonona pitänyt ja moittinut, kuten ei pidäkään. Sinäkin, kuten ap:n mies, vaadit kumppaniasi tekemään kaiken, kuten ITSE haluat?

Kyllä minä päivastoin luin avauksen siten, että ap. itsekin myöntää puutteensa toiminnassaan. Siitä kuinka rasittavasta ominaisuudesta hänen kohdallaan on kyse, emme voi oikeasti tietää koska emme ap:n perhe-elämää ja mahdollista uusavutonta kädettömyyttä voi itse nähdä. 

No luit huonosti, lue uudestaan.

Tein kuten pyysit, mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että ap. myöntää puutteensa. En tiedä ehkä se johtuu avauksen kolmannesta virkkeestä. Jäikö se sinulta lukematta?

Neuvoton kirjoitti:

Kuten todettua, olen välillä hajamielinen. Jos teen vaikkapa paria asiaa yhtä aikaa, voi olla, että jokin juttu jää huomaamatta. Kuten tänään tiskikoneen hana TAAS (kuten puolisoni ilmoitti tuskastuneena) koska samaan aikaan tein hänelle ruokaa.

Mutta olen alkanut olla sitä mieltä, että ei näiden asioiden pitäisi saada näin suurta reaktiota toisessa aikaan.

Mitä tulee mahdollisesta uusavuttomuudestani - kymmenen vuotta olen kotiani hoitanut ennen saman katon alle muuttamista tämän kanssa. Osaan siis kyllä tehdä ruokaa, imuroida, pestä ikkunat, pyykata. Salaatinlehdetkin pilkon, itselleni ihan sopivan kokoisiksi, mutta toiselle liian isoksi.

Mutta nyt olen oikeasti alkanut tuntea oloni paskaksi jatkuvien huomautusten vuoksi. Olen oikeasti miettinyt pitkään hommaa siitä näkökulmasta, että ehkä mun vain täytyy niellä tää homma, että itse oon se liikaa reagoiva. Mutta alkaa jo pelottaa tehdä yhtään mitään ja olla kotona, kun miettii, tuleeko siitä sanomista ja teenkö taas väärin.

Tässä on muutakin murhetta elämässä tällä hetkellä niin halusin kuulla ulkopuolisia mielipiteitä siitä, miten tällaista tilannetta käsitellä. Kiitos kommentoijille, puolesta ja vastaan on tullut ja ajattelemisen aihetta saatu.

Kumppanisi on liian vaativa. Itse lähdin tuollaisesta suhteesta.

Jos hana jää päälle siksi, että sinulla on liian kiire miellyttää hänen korkeuttaan tekemällä täydellistä ruokaa, kyse ei ole sinun hajamielisyydestäsi vaan hänen vaativuudestaan. Kysymys kuuluukin, jätitkö yksin asuessasi hanoja päälle tai olitko yksin avuton. Jos et, niin et ole avuton ihminen, toinen vain vaatii tekemään asiat jollain tyhmällä, pikkutarkalla tavalla, mikä ei tietenkään onnistu jos itse olet suurpiirteisempi.  Jos salaatinlehdet ovat sinusta sopivia, pilkot ne sellaisiksi kuin itse haluat. Toinen saa itse ruokaa tehdessään vaikka krepata ne lehdet ja reunustaa kullalla, jos haluaa. Sanotkin tuossa, että yksin asuessasi osasit hoitaa kotia. Syy on luultavasti kumppanissasi.

Älä tunne oloasi paskaksi siitä, että toinen naukuu mitättömistä asioista. Hanki itsekunnioitusta, tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää. Sinä nimen omaan et ole se, joka reagoi liikaa. Tyranni yrittää aina vakuuttaa, että sinä olet se herkkis, joka valittaa, vaikka totuus on, että hän itse on se valittava primadonna. Sinun ei tarvitse niellä mitään paskaa omassa kodissasi.

Sanoit kutakuinkin, että alkaa pelottaa tehdä mitään, kun miettii tuleeko sanomista, kun teit väärin. Tämä on se, mikä sinusta tekee avuttoman. Opittu avuttomuus. Oletko kuullut, millaista se on. Tästä aiheesta on tehty aika makaabereja kokeita aikana ennen eläinten oikeuksista puhumista. On esimerkiksi annettu sähköisku jollekin ryhmälle koiria ja järjestetty koeolot niin, ettei niillä ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Ne eivät lopulta uskaltaneet tehdä yhtään mitään ja oppivat passiivisiksi. Sinä olet kuin nämä koirat. Et voi mitenkään vaikuttaa siihen, että tuleeko paskaa niskaan vai ei ja lytätäänkö henkisesti, koska tosi asiassa, vaikka tekisit kuinka hyvin, vaikka tekisit mitä, se ei tuolle hullulle riittäisi. Et voi tehdä mitään, jotta saisit olla hyväksytty ja rauhassa kotonasi, koska mikään ei toiselle riitä. Sellaisesta suhteesta tulee pyrkiä heti pois, oli sitten mies tai nainen. Minua ei ole koskaan kiinnostanut, minkä kokoisia salaatinlehdet ovat. Normaaleja ihmisiä ei tällainen kiinnosta. Joillakin on ehkä oma preferenssinsä sen suhteen, mutta ketään ei ihan tosissaan kiinnosta alkaa toista haukkumaan, jos se ei toteudu. Jos ruoka ei ole sopivaa, tehköön itse.