Amerikkalainen elokuva köyhistä
Oletteko koskaan nähneet amerikkalaista elokuvaa, jossa täyttyvät nämä kriteerit:
- elokuvan pääosassa on köyhä ihminen tai köyhä perhe
- päähenkilö(t) myös pysyvät köyhinä, eivätkä saa lottovoittoa, perintöä, keksi suurta keksintöä, aloita menestyvää bisnestä yms
- tarina siis ei ole from rags to riches vaan pelkkä rags
Miettikääpä tätä huolella ja kertokaa, jos mieleen tulee jotain.
Minulle ei tule mieleeni mitään. On paljon elokuvia, joissa koetaan esim elintason romahdus, mutta se on vain tilapäistä, lopussa rahaa sataa, lihavat laihtuvat, ruskeaveriköt muuttuvat blondeiksi ja rillipään näkö paranee yms
Onko mitään, missä köyhä tai vaatimaton ihminen näytetään sellaisena läpi elokuvan ja vielä pääosassa?
Kommentit (16)
Tosin esim elokuva Gilbert Grape on yksi, missä ovat suht. 'köyhiä'. Myös Unelmien sielunmessu on toinen.. Onhan niitä, jos vähän enemmän katsoo elokuvia :)
Monet ghetto-teemaiset elokuvat ovat tuommoisia. Yleensä niissä ei ole valkoisia. Toisaalta, onhan Rambokin köyhä. Se vain ammuskelee, mutta ei sillä omia aseita ole, eikä rahaa.
Olen nähnyt Gilbert Grapen (aloittaja tässä siis) ja unohdin, että sehän on tällainen. Hieno leffa.
En tarkoittanut edes sitä, että kertoo köyhyydestä alleviivatusti, vaan että tarina kertoo sattumoisin köyhän ihmisen elämästä. Ei tarvitse olla kurjuuskertomus. Gilbert Grape ei ole kurjuuskertomus, se on kertomus . Hyvä esimerikki siitä, mitä ajan takaa.
Just eilen katsoin elokuvan Precious, ja päähenkilö ei rikastunut, mutta oppi lukemaan.
Jep, onhan niitä elokuvia ja aika paljonkin missä köyhät on köyhiä, jos siis ajattelemme, ettei saisi rikastua tai muuten valtavasti muuttua. Periaatteessa voidaan vaikka Spidermaniakin ajatella, koska alkuperäisessä sarjakuvassa Spiderman oli köyhä aika pitkäänkin, mutta elokuva on pääosin toimintaa, eikä sitä tule välttämättä huomioitua.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt Gilbert Grapen (aloittaja tässä siis) ja unohdin, että sehän on tällainen. Hieno leffa.
En tarkoittanut edes sitä, että kertoo köyhyydestä alleviivatusti, vaan että tarina kertoo sattumoisin köyhän ihmisen elämästä. Ei tarvitse olla kurjuuskertomus. Gilbert Grape ei ole kurjuuskertomus, se on kertomus . Hyvä esimerikki siitä, mitä ajan takaa.
Hyvä pointti muuten että köyhyydestä kertovissa elokuvissa se köyhyys on olennaista. Ehkä on epäuskottavaa tehdä köyhistä elokuvaa, jossa hamot eivät ole typeriä? Köyhät voivat olla mielnkiintoisia ihmisiä ihan hyvin, mutta todellisuudessa se on harvinaista. Ellei kyse ole jostain etnisestä vähemmistöstä, jossa köyhyys on oletusarvo.
Yksi ällöttävimmistä loppuhuipennuksista on se kasariviihdeleffa, jossa Tom Cruise baarimikkona ja rattopoikana.
Kun se köyhä tarjoilijatyttö siinä loppufinaalissa sitten hupsis vaan onkin rikkaan perheen tyttö, joka halusi elää itsenäisesti ja salata rikkaan taustansa. Mutta tämäntyyppin leffa ei voi päättyä niin, että he olisivat jääneet elämään vaatimatonta elämää kellariasuntoonsa.
En ihannoi köyhyyttä, ei tässä siitä ole kyse.
Jäin miettimään näitä amerikkalaisia leffoja ja niiden tapaa kertoa tarina. Miksi niin usein tarvitaan se grande finale, jossa kaikki menee överiksi.
Taas haettiin jotain antiamerikkalaista länkytystä. Paskin avaus koskaan.
Little Miss Sunshine. Oli hauskakin vielä.
Monesti noissa elokuvissa on varmaan ideana antaa jonkinlaista toivekkuutta katsojille, että asiat voivat muuttua paremmiksi ja siksi ihmiset tykkäävät niitä katsoa. Että köyhäkin voi rikastua, rumakin voi tulla kauniiksi ja ettei kaikki jää vain sellaiseksi, mitä se on.
Ja loppujen lopuksi ei varmaan suurin osa ihmisistä halua elää missään vaatimattomissa olosuhteissa. Amerikkalaiset usein myyvät sitä, mitä ostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Yksi ällöttävimmistä loppuhuipennuksista on se kasariviihdeleffa, jossa Tom Cruise baarimikkona ja rattopoikana.
Kun se köyhä tarjoilijatyttö siinä loppufinaalissa sitten hupsis vaan onkin rikkaan perheen tyttö, joka halusi elää itsenäisesti ja salata rikkaan taustansa. Mutta tämäntyyppin leffa ei voi päättyä niin, että he olisivat jääneet elämään vaatimatonta elämää kellariasuntoonsa.
En ihannoi köyhyyttä, ei tässä siitä ole kyse.
Jäin miettimään näitä amerikkalaisia leffoja ja niiden tapaa kertoa tarina. Miksi niin usein tarvitaan se grande finale, jossa kaikki menee överiksi.
Kertoo amerikkalaisesta kulttuurista, jossa rikastuminen nähdään tärkeimpänä päämääränä. Vähän ristiriitaista varsinkin kun sitä rikastumista saarnaavat eniten kiihkeät kristityt.
Onhan noita, monet tässä mainitut on vielä erittäin hyviä leffoja kaiken lisäksi. Amerikkalaiset ei vain itse niitä kauheesti diggaile, koska ovat tottuneet höttösiirappiin ja onnellisiin loppuihin ja siksi haluavat sellaista. Onneksi monissa muissa maissa osataan arvostaa myös ns. surullisia ja synkkiä leffoja.
Kyllä Hollywood-elokuvissa on köyhiäkin kuvattu, mutta kun kaupallisiin elokuviin täytyy yleensä saada se onnellinen loppu, niin se tarina pitää sitten päättää johonkin menestykseen tai ihmeeseen. Joka tapauksessa, ennen 80-luvun puoliväliä köyhät/niukasti toimeentulevat kelpasivat elokuvien päähenkilöiksi aina silloin tällöin.
Englantilaisessa elokuvassa on vahva sosiaalisten ongelmien kuvaamisen perinne, mikä on edelleen voimissaan. Englantilaisen ja amerikkalaisen näkyvä ero nykyään on juuri tuo, että myös huono-osaisia ja "luusereita" on brittielokuvien päärooleissa.
Aloittaja ei ole amerikkalaisuuden vihaaja vaan arvostan amerikkalaista kulttuuria paljonkin, mutta elokuvissa on usein tietty ennalta-arvattavuus ja valmiiksipureskelu.
Etsin tässä sellaisia elokuvia, joissa voidaan kertoa tarina köyhistä ja tavallisista ihmisistä ilman, että heitä täytyy kuorruttaa rahalla lopussa.
Little Miss Sunshine on hyvä!
Sitten tuli mieleeni tuosta yhdestä kommentista Boys n' the Hood. Se oli tajuttoman hyvä. Siinä ei ollut siirappia.
Kysymys on... Mikä pointti tuollaisessa elokuvassa olisi? Mikä sen tarina olisi? Miksi kukaan haluaisi istua katsomassa elokuvaa, jossa köyhä on vaan köyhä eikä mitään tapahdu?