Lue keskustelun säännöt.
Olen oikeasti surullinen, että olin oikeassa :(. Minusta on tuntunut, että kukaan ei välitä minusta ja tein testin, että kuinka moni ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun. Tänää tuli tasan 3 kk siitä, kun aloitin tämän testin ja nyt kerron tuloksen...
14.10.2016 |
Kukaan ei ole millää tavalla heinäkuun 14- lokakuun 14 välillä, ottanut minuun minkäänlaista yhteyttä. Ei vanhemmat, ei sukulaiset eikä vanhat tutut/ vanhat kaverit.
Ainoat viestit jota olen 3 kk saannut ovat joko mainos tai työviestejä. Yksi puhelu tuli ja se oli vääränumero.
Eli ennen itse yritin pitää yhteyttä aktiivisesti ja jtn siitä tulikin, mutta musta on aina tuntunut, että ihmiset ovat tekemisissä pakon edessä mun kanssa.
Ja oikeassa olin. Oon ainoastaan töissä oleillut ja jutellut parin paremman työkaverin kanssa.
Eli olisin voinnu olla täällä asunossa kolme kuukautta kuolleena tämän ajan eikä kukaan kaipaa. En ole siis antanut itsestäni minkäänlaista elon merkkiä.
Enkä ole ollut siis, kuin työkavereiden kanssa kontaktissa.
Testini tarkoitus oli katsoa kuinka kauan kestää että joku ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun, mutta tänään tajuttuani tulleen 3 kk täyteen iski epätoivo :😧😧😧😧😧
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ole epätoivoinen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät ota yhteyttä. Omassa elämässä on niin paljon kaikkea, että en vain jaksa, vaikka monesti ajattelen. Olen kuitenkin erittäin iloinen, jos ja kun joku jaksaa olla aloitteellinen ja ottaa yhteyttä minuun.
Just tollasilta ihmisiltä ne läheiset kaikkoo vähitellen ajan kanssa, jossain tulee raja kun ei enää jaksa olla ainoa yhteyden pitäjä..
Niinpä. Eikä minua ainakaan lohduta yhtään se, että tiedän että kaverit "ajattelee" minua. Mitäs se minua koskettaa mitä heidän päässään liikkuu, jos en saa edes kymmenessä sekunnissa kirjoitettavaa "moi, mitä kuuluu?" -tekstaria. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, mitä ystävyyteen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen luopunut itse kyläilytuttavista. En mene kutsumatta kellekään, mutta kaverit ja tuttavat ilmestyivät aina ilmoittamatta ovemme taakse.
Välillä aamuyhdeksältä, välillä iltayhdeksältä ja kaikkea siltä väliltä. Yritin monta kertaa sanoa nätisti, että soittele kun olet tulossa, mutta tämä ei tuttavilleni käynyt koskaan. Paukahdetaan ilmoittamatta ovelle. Pahin tapaus oli yksi kaverini joka istui meillä 7 tuntia kahvilla. Asui tuolloin alle 10km:n päässä, eli ei oolut kyse mistään Lapista kylään tulleesta serkkutytöstä tmv. Pienet lapset ja kaikkee, niin viihdytä siinä sitten vierasta työpäivän verran.
Jos kahvivisiitti kestää 7 tuntia, se on liikaa. Miksi ei voi ilmoittaa että olisi tulossa ja kysyä sopiiko. Mieluummin kadotan jälkeni, kuin jaksan tuota. Kavereille ei myöskään käynyt se, että oltais käyty yhessä kahvilla jossain. Sieltä ois voinut jokainen todeta että nyt täytyy lähteä, kun alkaa tuntumaan että jorinat on joristu. Mutta ei. Aina meillä. Ei kiitos. Ei enää.
T. Erakko omasta tahdostaan.
Sama juttu täällä, poislukien vanhemmat. Elämässä on myös ollut aika paljon vastoinkäymisiä viime aikoina, ja olen huomannut "ystävieni" olevankin lähinnä hyvänpäiväntuttuja. Sellaisia, joiden kanssa on hauska käydä kaljalla tms., mutta jotka eivät oikeasti välitä juuri muusta kuin hauskanpidosta kanssani. No, hyvä että tuli huomattua. Nyt voin pudottaa joutavat tutut elämästä ja alkaa solmia uudenlaisia kaveri- ja ystävyyssuhteita ihan ajatuksen kanssa. Mieluummin löytäisinkin yhden aivan tosiystävän kuin viisikymmentä hyvänpäiväntuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vastavuoroisuuden puute tuhoaa ystävyyden
http://yle.fi/uutiset/3-9227384
Niin se teekin. Valitettavasti. Siksi minulle ei juuri kukaan soitakaan. Mutta en voi itselleni mitään, voimavarat ovat rajalliset. Itse ajattelen ,että aito ystävyys on pyyteetöntä eikä siinä lasketa kuka ottaa yhteyttä ja että kertoja on yhtä paljon. Jos ystäväni joutuisi pulaan, olisin aina valmis auttamaan heti.
T. Se, joka aluksi kommentoi olevansa saamaton itse ottamaan yhteyttä, mutta joka on iloinen, jos joku soittaa tai tulee käymään.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen luopunut itse kyläilytuttavista. En mene kutsumatta kellekään, mutta kaverit ja tuttavat ilmestyivät aina ilmoittamatta ovemme taakse.
Välillä aamuyhdeksältä, välillä iltayhdeksältä ja kaikkea siltä väliltä. Yritin monta kertaa sanoa nätisti, että soittele kun olet tulossa, mutta tämä ei tuttavilleni käynyt koskaan. Paukahdetaan ilmoittamatta ovelle. Pahin tapaus oli yksi kaverini joka istui meillä 7 tuntia kahvilla. Asui tuolloin alle 10km:n päässä, eli ei oolut kyse mistään Lapista kylään tulleesta serkkutytöstä tmv. Pienet lapset ja kaikkee, niin viihdytä siinä sitten vierasta työpäivän verran.Jos kahvivisiitti kestää 7 tuntia, se on liikaa. Miksi ei voi ilmoittaa että olisi tulossa ja kysyä sopiiko. Mieluummin kadotan jälkeni, kuin jaksan tuota. Kavereille ei myöskään käynyt se, että oltais käyty yhessä kahvilla jossain. Sieltä ois voinut jokainen todeta että nyt täytyy lähteä, kun alkaa tuntumaan että jorinat on joristu. Mutta ei. Aina meillä. Ei kiitos. Ei enää.
T. Erakko omasta tahdostaan.
On kyllä huonotapaisia ystäviä sulla. Jos ei nätisti sanominen auta, niin jättäisin oven kylmästi avaamatta. Tai sanoisin aivan suoraan mitkä on pelisäännöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko teidän tuttavat teille aina mitään ilmoittamatta? Vai osaavatko soittaa etukäteen että olisivat tulossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen luopunut itse kyläilytuttavista. En mene kutsumatta kellekään, mutta kaverit ja tuttavat ilmestyivät aina ilmoittamatta ovemme taakse.
Välillä aamuyhdeksältä, välillä iltayhdeksältä ja kaikkea siltä väliltä. Yritin monta kertaa sanoa nätisti, että soittele kun olet tulossa, mutta tämä ei tuttavilleni käynyt koskaan. Paukahdetaan ilmoittamatta ovelle. Pahin tapaus oli yksi kaverini joka istui meillä 7 tuntia kahvilla. Asui tuolloin alle 10km:n päässä, eli ei oolut kyse mistään Lapista kylään tulleesta serkkutytöstä tmv. Pienet lapset ja kaikkee, niin viihdytä siinä sitten vierasta työpäivän verran.Jos kahvivisiitti kestää 7 tuntia, se on liikaa. Miksi ei voi ilmoittaa että olisi tulossa ja kysyä sopiiko. Mieluummin kadotan jälkeni, kuin jaksan tuota. Kavereille ei myöskään käynyt se, että oltais käyty yhessä kahvilla jossain. Sieltä ois voinut jokainen todeta että nyt täytyy lähteä, kun alkaa tuntumaan että jorinat on joristu. Mutta ei. Aina meillä. Ei kiitos. Ei enää.
T. Erakko omasta tahdostaan.
On kyllä huonotapaisia ystäviä sulla. Jos ei nätisti sanominen auta, niin jättäisin oven kylmästi avaamatta. Tai sanoisin aivan suoraan mitkä on pelisäännöt.
No näinhän mä olen tehnytkin😁. Pelisääntöjen suora sanoaminen aiheutti sen, että osa suuttui. Esim. kummitätini suuttui kun en ollut lauantaiaamuna 9:ltä valmis ottamaan häntä kyläilylle. Meillä oli kylppäriremontti käynnissä ja kämppä kuin hävityksen helvetti juuri tuosta syystä. Sanoin että jos tulisi kyläilemään sitten rempan valmistuttua kun on siistimpääkin. Hän sanoi "no ei tarvii kutsua, kun ei nyt kerran käy". Ajattelin et ihan sama. Ei lauantaiaamu klo 9:00 ole muutenkaan mikään kyläaika. Oltiin nukkumassa pitkän työviikon jälkeen.
T. Se Erakko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap olet siis ilmeisesti vtun ruma, läski tai muuten vastenmielinen / luonnevikainen, että kukaan ei halua olla kanssasi tekemisissä. Tee itsari.
Ilmoitin tämän asiattomaksi.
Haha! Ja sitten idiootti lainasit viestiä, että se varmasti jää elämään ketjuun! Voiko tyhmempää enää olla?
Ps. Tee itsari.
Ilmoitin tämänkin. Ip-osoitteesi on ylläpidon tiedossa joten nämä itsemurhaviestit kannattaa nyt lopettaa. Ottavat sinuun yhteyttä.
Minä tein testin vanhempieni suuntaan tai pikemminkin äitini, meni alle kaksi viikkoa kun soitti.
Isä soittaa tosi harvoin samoin minä isälle koska hänellä on huono kuulo ja puhelimessa syntyy väärinkäsityksiä helposti. Ei pidä kuulolaitetta kuin harvoin.
Meillä soitellaan ahkerasti molemmin puolin vähintäin kerran viikossa soitellaan ja kumpi vain voi soittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä ole epätoivoinen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät ota yhteyttä. Omassa elämässä on niin paljon kaikkea, että en vain jaksa, vaikka monesti ajattelen. Olen kuitenkin erittäin iloinen, jos ja kun joku jaksaa olla aloitteellinen ja ottaa yhteyttä minuun.
Oletpa itsekäs. Sinusta on mukavaa ja olet iloinen kun joku ottaa yhteyttä, mutta et itse viitsi nähdä samaa vaivaa tuottaaksesi muille iloa. Ei, heidän pitää kyllä jaksaa nähdä se vaiva jotta sinä ilahtuisit!
Et todellakaan ole hyvä ystävä, ja toivottavasti kaverisi löytävät parempaa seuraa - sellaista, joka ei vain ota, vaan myös antaa iloa.
Minkälainen elämäntilanne ap tutuillasi on?
Itselläni on pieni lapsi, opinnot korkeakoulussa ja päälle työt, niin ei siinä kummoisesti aikaa jää. Niillä pienillä ylimääräisillä hetkillä sitten yritetään miehen kanssa viettää edes jotain parisuhdeaikaa.
Ettei tutuillasi olisi samaa, että yksinkertaisesti aika ei riitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ilmeisesti ole Facebookissa? Mä olen huomannut, että muutamassa vuodessa lähes kaikki kommunikointi on siirtynyt Facebookiin. Jos puhelin soi tai tulee tekstari, kyse on lehtimyyjästä, mainoksesta tai jollain on oikeasti joku hätä.
Tunnustan myös olevani niitä, jotka pitävät huonosti ystäviinsä yhteyttä. Facebookista luen niistä, jotka jaksavat sinne päivitellä kuulumisia, itse en juuri koskaan sinne kirjoittele, koska en halua jakaa joka tuttavan kanssa samoja asioita. Mieluummin kirjoittaisin kuulumiset s.postilla eri henkilöiden kanssa, mutta se on myös vähentynyt, koska puolestaan moni muu ei jaksa kirjoitella. Soittelen kenellekään todella harvoin. Näen ystäviäni harvoin ja se on ihan molemmin puolista. Jokaisella on se oma elämä, perhe, lapset, lasten harrastukset jakaverikylään kuskaamiset, vaativa työ, puoliso on vuorotyössä tai matkustelee, kodin hoito, itsekin haluaa joskus jumppaan tai... Sitten kun on vapaapäivä niin ei tule ensimmäisenä mieleen, että pyydämpä jotakuta kahville. Elämä vain on niin hektistä oravanpyörää, että yhteydenotot on vähentyneet. Mutta vaikka nähtäisiin vain kerran vuodessa, niin juttu jatkuu kuten ennenkin. Sellaiset perheet, joilla lapset ovat jo isoja (16v -->), ovat taas aktivoituneet ottamaan enemmän yhteyttä, koska vanhemmilla on enemmän aikaa. Mutta ne, jotka ovat samassa tilanteessa kuin me, eli lapset tarha/alakouluikäisiä, eivät ole aktiivia ja se on ihan ok. En ottaisi ap:na paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisistä ei aina tiedä vetäytyvätkö he omiin oloihinsa omasta halustaan kiireiden takia, erakkoluonteensa vuoksi vai siksi, että ovat jostakin kummasta vaikka suuttuneet ta kyllästyneet seuraan. Ottaisin kyllä yhteyttä, jos aiemmin aktiivinen kaveri yhtäkkiä katoasi viikoiksi täyteen hiljaisuuteen. mutta en usko, että soittelisin jokaisen tuttavan perään. Äitini kanssa soittelen puolin ja toisin lähes päivittäin. hänen puuttumistaan ällistyisin jo kolmessa päivässä. Samoin hän minun.
Toiset antavat olemuksellaan jos sellaisen kuvan, etteivät innostu yhteisistä menoista ja ovat muutenkin aina marttyyrin viitta harteilla. Sellaisten perään ei kysele.
Olin kauhean pitkään yksinäinen muutettuani uudelle paikkakunnalle, mutta hakeuduin yhä uudestaan harrastuksiin ja ihmisten seuraan- Lopulta löysin samanhenkiset ihmiset ja heistä joillekin olen suoraan kertonutkin miten yksinäinen olen ollut ja että kaipaan kavereita ja tekemistä yhdessä. Se on auttanut kummasti, yhteydenotot lisääntyivät ja poikivat yhä enemmän. Rohkaistuin myös itse tekemään aloitteita ja esittämään kutsuja, näin molemminpuolinen ystävyys lähti kasvamaan.
Kannustan ap:ta jättämään "testit" pois ja välttämään katkeroitumista. Olen aloitteellinen, loputtomiin. Etsi uutta seuraa, kunnes löydät sieluntoverit. Asennoidu ystävyyteen niin, että nautit "antamisesta"! On ihanaa, kun ystävyydentunteille on kohde. Älä edellytä vastalahjaa, vaan luota siihen, että hyvä kyllä palaa takaisin aikanaan kolminkertaisena. Kyllä se palaa.
AP:lle, minä olen sosiaalinen ja pidän itseäni suosittuna. Silti juuri kukaan ei ota minuunkaan yhteyttä viikkoihin kuin korkeintaan työasioissa, ellen minä ole se, joka otan luurin käteen. Eivät edes parhaat ystäväni noin vain soittele minulle. Aloinkin miettiä heidän tilannettaan ja tässä yhteenveto: Yksi on todella vakavasti fyysisesti sairas (on selvää, että pidän häneen yhteyttä), toinen on aika arka ja introvertti, tulee toimeen yksinkin ja omaa paljon harrastuksia (häneen pidän yhteyttä, kun esim. olen siellä päin käymässä tai haluan hänen puutarhansa tuotteita), kolmas kärsii jonkinlaisesta ahdistusneuroosista yms., ei siedä juurikaan poikkeamia elämäänsä, ei pysty nopeasti lähtemään esim.kaupungille, neljännen elämän keskipiste ovat aikuiset lapset ja hän toki soittaa silloin tällöin minulle (tosin harvemmin kuin minä hänelle), koska meillä on yhteinen harrastus. Viides ystäväni asuu kaukana ja odottaa, että minä ns. parempiosaisena ja aktiivisena pidän häneen yhteyttä. Kuudes, hän ottaa minuun yhteyttä yhtä usein kuin minä häneen. Käymme yhdessä mm. kulttuurieinnoissa. Eli minä olen sitten se, joka enimmäkseen on aktiivisesti ystäviini yhteydessä. Olennaista on se, että en tee tästä ongelmaa ja suosioni mittaria. Sen sijaan ajattelen niin, että pystyn näin itse säätelemään, milloin ja miten tapaan ystäviänä. Mainittakoon, että he eivät juuri koskaan kieltäydy tapaamasta minua ja meillä on mukavaa yhdessä.
Mitä jos sun ystävät ja tutut ajattelee samanlailla? Mulla on vähän sama tilanne kuin sulla, hyvä kaveri ei soita kuin harvoin (mulla siis kaksi hyvää ystävää vain; toinen ulkomailla ja sen kans lähinnä kirjoitellaan), mut enpä mäkään usein soittele. Vikaa siis itsessäkin. Ainoastaan isä soittaa silloin tällöin. Mutta toisaalta mäkään en jaksa pitää yhteyttä. Työ vie niin mehut, etten jaksa vapaalla suurinpiirtein muuta kuin nukkua ja möllöttää av:llä. Kai mulla on jotain masennustakin. Tuolle Suomessa asuvalle kaverille soitin minä viimeksi kesällä. Ulkomailla asuva kirjoitti mulle talvella, ja sain vastattua sille vasta keväällä. Se ei vastannut mulle ja luulin, että on suuttunut. Kirjoitti kuitenkin uudetaan kesällä ja kysyi kuulumisia ja oli huolissaan, kun ei musta ole kuulunut. Ei ehkä ollutkaan saanut mun viestiä. Mulla on ollut aina tarkoitus vastata heti ja oon iloinen, kun kirjoittaa mulle, mutta sit tulee jotain, nukahdan, seuraavana päivänä en heti muista vastata, sit käy taas sama ja nukahdan illalla sohvalle. Kuluu päiviä, nolottaa, en keksi mitä kirjoittaa, se jää, en saa aikaiseksi. Sit hävettää lisää. Alan ajatella, että ne ansaitsee paremman ystävän. Sit alan myös miettiä, että ehkä ne ei tykkääkään musta, kun ei kenestäkään kuulu. Noidankehä. Mut itekin kantsis katsoa peiliin (mun siis).
Huomaa varmaan, etten oo nukkunut koko yönä? Vaikka mua aina väsyttää...
Ihmisillä on erilaiset arvot. Moni äiti puhuu ruuhkavuosista mutta yhteydenotot ovat vain itsestä kiinni.
Itselläni on tiivis työpäivä, sillä en vie töitä kotiin, mutta itse kuskaan lasta 2 krt vkossa harjoituksiin ja odottelen siellä tunnin.
Aika helppoa.
Lisäksi työmatka kestää 30 min suunta, helppo naputella pari viestiä.
Kun työpäivän jälkeen olen vain perheelle ja kodille.
Meillä ei ole varaa siivojaan, joten kotityöt on tehtävä, lapsien läksyjä auttaa ja kuljettamme puoliksi harrastuksiin.
Tyttöjen iltoja on n joka toinen kk, eri porukoita.
Nyt ollaan lentokoneessa matkalla syyslomalle. Lapset pelaavat, hyvin on aikaa olla itsekin netissä.
Vierailija kirjoitti:
Joo tää testi kävi puoli vahingossa. On tässä ollutkin kiireitä. Se oli itelleekin järkytys, kun tajusin, että itse en ole ottanut tosiaan 3kk keneenkään yhteyttä eikä kukaan minuun. En siis ole kuitenkaan puhelimella istunut ja odottanut soittoa :D. Tässä ollut niin paljoa kaikkea muuta työmatkaa jne....
- ap
Kyllä sinua olisi kaivattu, olet kuitenkin noin kiireinen ollut ja ihmisten kanssa tekemisissä, ystävilläsi on voinut olla ihan samanlaista kiirettä.
Yleensä olen testaamisia vastaan. Mutta tässä asiassa on mielestäni ihan hyvä että totuus tulee testin kautta esille. On nimittäin tyhmää sekin, että elää vuosikausia itsepetoksessa kuvitellen, että läheiset välitävät. Siinä tulee sitten pettymyksiä, eikä välttämättä ymmärrä mistä on kyse. Nyt ei ole siitä epäselvää ja voi olla ihmissuhteissaan rehelliseltä pohjalta odottamatta liikoja.