Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikseivät häirikkölasten vanhemmat käy vanhempainilloissa?

Vierailija
12.10.2016 |

Taas jälleen kerran tuli eilen huomattua se, että vanhempainillasta puuttui juuri ongelmalasten vanhemmat. Eilen oli nuoremman lapsen pk:ssa vanhempainilta. Vaikka osaanotto oli muuten runsasta, poissaolollaan loistivat molempien ryhmässä tänä syksynä aloittaneen runsaasti ongelmia aiheuttaneen lapsen vanhemmat.
Kotiin mennessä törmäsin toisen näitä ongelmia aiheuttaneen lapsen äitiin. Nainen oli kävelyttämässä koiraansa, mutta vanhempainiltaan hän ei näemmä viitsinyt vaivautua. Vanhempainilta oli järjestetty vieläpä siten, että lapset saattoi ottaa mukaan ja niille oli pk:n puolesta vahtija, joten siitäkään ei olisi pitänyt olla kiinni. Tämä kyseinen lapsi on koko syksyn kiusannut muita lapsia sotkemalla muiden leikkejä, tönimällä ja raapimalla hirveitä naarmuja muihin lapsiin ym. Asiasta on monet kerrat keskusteltu pk:ssa ja hoitajatkin ovat myöntäneet, että kyseisellä pojalla on runsaasti ryhmään sopeutumisvaikeuksia. Luulisi, että vanhempainilta kiinnostaa varsinkin, jos omalla lapsella on sopeutumisongelmia tai vaikeuksia tottua päiväkodin sääntöihin.

Olen aiemminkin kiinnittänyt tähän samaan asiaan huomiota. Vanhemman lapsen kohdalla koulun vanhempainillasta puuttuvat aina kiusaajien ja ykiaktiivisten tunnilla häiriköitsijöiden vanhemmat.

Kommentit (73)

Vierailija
61/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samasta syystä, kuin miksi lapset ovat häirikkölapsia = Vanhempia ei kiinnosta. Surullista, vai mitä? En itse tajua tällaisia vanhempia; miten kukaan ihminen voi olla niin tunteeton, että ei halua lapselleen parasta, ja siten siis onnellista tulevaisuutta. Summa summarum; kaikki ihmiset eivät sovi vanhemmiksi. Ihan hemmetin julmaa katsella miten lapset kärsivät tästä.

Vierailija
62/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samat liirumlaarumit noissa vanhempainilloissa käydään vuodesta toiseen. Aivan turhaa käydä joka vuosi kuuntelemassa samat asiat aina vain uudelleen.

Ihme vanhempainiltoja teillä. Ei ihme ettei porukkaa kiiinnosta osallistua. Ei meillä jauheta samoja asioita, vaan sovitaan yhteisistä käytänteistä yms. Esim. kuulemma koulu ei voi kieltää kännykänkäyttöä koulussa. Päätimme kuitenkin yhdessä tuumin vanhempainillassa, että lastemme luokalla lapset eivät kännykkää välkillä käytä, paitsi luvan opelta kysyttyään (saa siis soittaa kotiin ja katsoa viestit). Alkusyksyn välkät nimittäin menivät koulun pokestopilla istuen. Viime vuonna sovittiin että jokainen vanhempi vahtii kotonaan että 22 jälkeen ei höpö-höpö -viestejä lähetetä wapissa. Yön viestitulva muuttui hetkessä 300sta muutamaaan.

On sovittu leirikouluista, varainkeruusta yms. Toki ope on kertonut lyhyesti koulussa tapahtuneesta, ryhmävalintojen perusteista, toivomuksista läksyjen suhteen yms.

T. 57, jonka lasten luokilla lähes kaikkk vanhemmat osallistuvat

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi AP näkisi, että häirikkölasten vanhempien olisi hyvä olla paikalla? Olisiko AP halunnut keskustelua häirikkölasten vanhempien kanssa tai antaa kenties parhaimmat lastenkasvatusvinkkinsä heille.

Vierailija
64/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat liirumlaarumit noissa vanhempainilloissa käydään vuodesta toiseen. Aivan turhaa käydä joka vuosi kuuntelemassa samat asiat aina vain uudelleen.

Ihme vanhempainiltoja teillä. Ei ihme ettei porukkaa kiiinnosta osallistua. Ei meillä jauheta samoja asioita, vaan sovitaan yhteisistä käytänteistä yms. Esim. kuulemma koulu ei voi kieltää kännykänkäyttöä koulussa. Päätimme kuitenkin yhdessä tuumin vanhempainillassa, että lastemme luokalla lapset eivät kännykkää välkillä käytä, paitsi luvan opelta kysyttyään (saa siis soittaa kotiin ja katsoa viestit). Alkusyksyn välkät nimittäin menivät koulun pokestopilla istuen. Viime vuonna sovittiin että jokainen vanhempi vahtii kotonaan että 22 jälkeen ei höpö-höpö -viestejä lähetetä wapissa. Yön viestitulva muuttui hetkessä 300sta muutamaaan.

On sovittu leirikouluista, varainkeruusta yms. Toki ope on kertonut lyhyesti koulussa tapahtuneesta, ryhmävalintojen perusteista, toivomuksista läksyjen suhteen yms.

T. 57, jonka lasten luokilla lähes kaikkk vanhemmat osallistuvat

Piti vielä sanoa, että ei noissa kenenkään lapsen mölyämisiä tai ongelmia ruodita. Tietenkään.

Vierailija
65/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kai vanhempainillat pakollisia ole? Itselläni on yleensä parempaa tekemistä kuin käydä kuuntelemassa jorinaa koulun mahdollisesta uudesta opetussuunnitelmasta, jolle minä en kuitenkaan mitään voi. Jos vanhempainilloista saisikin jotain oman lapsen koulunkäyntiä koskevaa tietoa, toki siellä kävisin. Sitä varten on kuitenkin nykyään arviointikeskustelut.

Miksi olet noin itsekäs? Aika epäkohteliasta lapsen opettajaa kohtaan, joka kuitenkin opettaa sun lasta 5 päivää viikossa. Vanhempainillassa opettaja kertoo kyllä luokan asioista. Mutta ethän sä tiedä, jos et käy.

Vierailija
66/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häirikkölapsen vanhempana..en tiedä haluaisinko tulla. Jollain ihmisillä on tosiaan sellainen tapa, että käydään herkästi henkisesti päälle ja "minulla on oikeus tietää mitä sinä aiot tehdä, ettei lapsesi kiusaa enää muita" -tenttaamista ym.

Joskus vanhemmatkin ovat asian edessä avuttomia, asiaa on ehkä käyty moneen kertaan lapsen ja koulun kanssa läpi ja silti ongelmat ovat voineet jatkua. Kiusallista osallistua sitten tilaisuuteen, jossa joku tai pahimmassa tapauksessa monet henkilöt kuumentuvat asiasta ja alkavat avautua syytellen tietämättä taustoista.

Se ei ole muutenkaan vanheimpainillan tarkoitus. Vanhempainillassa puhutaan yleisiä asioita, mutta sitten on tosiaan näitä jotka eivät sitä tajua ja illasta tulee kriisipalaveri tai just toi meidän Purjo-Liisan erityistarpeet.   

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempainiltaan menemällä viestität lapsellesi, ja lapsen opettajalle, että olet kiinnostunut lapsesi koulunkäynnistä. Kyllä on itsekkäitä ja välinpitämättömiä vanhempia tässäkin ketjussa. Kuinka vaikeaa on mennä kerran vuodessa tunniksi istumaan sinne lapsen luokkaan?

Vierailija
68/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi eivät käy. Tavallisesti häirikkölapsella on myös häirikkövanhemmat. Varsinkin isä. Semmoinen joka alkaa räkä roiskuen huutaa sieltä luokan perältä opettajaa syyttäen milloin mistäkin asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä on aina mielenkiintoista käydä vanheimpainilloissa, haluan kuulla mitä tapahtuu, miten menee, mitä uutta leirikoulusta, millainen opintosuunnitelma tälle vuodelle, mitä uusia aineita, mitä on hyvä huomioida kun alkaa luokka-aste x jne. Samalla näkee muita vanhempia, voi vaihtaa pari sanaa lapsen ystävien vanhempien kanssa.

Kun tätä ketjua lukee, niin ihmepakkopullaa tuntuu olevan. Olenko ainoa, joka menee mielellään vanheimpainiltoihin ja on ihan aidosti kiinnostunut mitä siellä on asiaa?? 

Vierailija
70/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Häirikkölapsen vanhempana..en tiedä haluaisinko tulla. Jollain ihmisillä on tosiaan sellainen tapa, että käydään herkästi henkisesti päälle ja "minulla on oikeus tietää mitä sinä aiot tehdä, ettei lapsesi kiusaa enää muita" -tenttaamista ym.

Joskus vanhemmatkin ovat asian edessä avuttomia, asiaa on ehkä käyty moneen kertaan lapsen ja koulun kanssa läpi ja silti ongelmat ovat voineet jatkua. Kiusallista osallistua sitten tilaisuuteen, jossa joku tai pahimmassa tapauksessa monet henkilöt kuumentuvat asiasta ja alkavat avautua syytellen tietämättä taustoista.

Se ei ole muutenkaan vanheimpainillan tarkoitus. Vanhempainillassa puhutaan yleisiä asioita, mutta sitten on tosiaan näitä jotka eivät sitä tajua ja illasta tulee kriisipalaveri tai just toi meidän Purjo-Liisan erityistarpeet.   

Lapsen häiriköinti johtuu aina kotioloista. Vanhempien syy täysin se jos lapsi häiriköi. Mutta osa vanhemmista on niin typeriä että heille tärkeintä on se ettei heidän tarvitse myöntää olevansa väärässä. Se on kaiken yläpuolella että ei vaan joudu myöntämään omaa typeryyttään. Vanhemmat avuttomia lapsensa häiriköinnin suhteen on juuri näiden pellejen tekosyitä joilla vältetään se että joutuu tekemään ja välittämään kerrankin jostain muusta kuin itsestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä häntä hävetti saapua paikalle, jos oman lapsen käytös on tuommoista. Arvasi, että saisi haukut tai motkotusta. Näin minä ajattelisin ja jättäisin varmasti itsekin hänen asemassaan saapumatta paikalle. 

Toinen vaihtoehto on, että yksinkertaisesti häntä ei kiinnosta lapsensa varhaiskasvatus.

Vierailija
72/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vanhempainiltaan menemällä viestität lapsellesi, ja lapsen opettajalle, että olet kiinnostunut lapsesi koulunkäynnistä. Kyllä on itsekkäitä ja välinpitämättömiä vanhempia tässäkin ketjussa. Kuinka vaikeaa on mennä kerran vuodessa tunniksi istumaan sinne lapsen luokkaan?

Vanhempainilta on tosiaan kerran vuodessa joten tämä yksi ainoa tunti vuodessa määrittää sen miten kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä on? Esim. päivittäisillä kuulumisten kysellä, säännöllisellä wilman seuraamisella, muiden vanhempien tapaamisella ja yhteydenpidollla opettajaan ei oe siis mitään väliä? Anna mun kaikki kestää...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/73 |
12.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on aina mielenkiintoista käydä vanheimpainilloissa, haluan kuulla mitä tapahtuu, miten menee, mitä uutta leirikoulusta, millainen opintosuunnitelma tälle vuodelle, mitä uusia aineita, mitä on hyvä huomioida kun alkaa luokka-aste x jne. Samalla näkee muita vanhempia, voi vaihtaa pari sanaa lapsen ystävien vanhempien kanssa.

Kun tätä ketjua lukee, niin ihmepakkopullaa tuntuu olevan. Olenko ainoa, joka menee mielellään vanheimpainiltoihin ja on ihan aidosti kiinnostunut mitä siellä on asiaa?? 

Et mutta ymmärrän kyllä hyvin että jotkut eivät koe niitä kovin tärkeinä. Minä tykkään nähdä ihmisiä kasvotusten, mutta mitään maata mullistavaa infoa niissä vanhempainilloissa ei ole ollut. Kaiken saman tiedon on saanut wilmasta/ koulun nettisivuilta tms. ja ennen kaikkea siltä lapselta itseltään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän viisi