Miten pääsen yli imetyksen lopettamisen aiheuttamasta surusta?
Hei!
Onko minulla kohtalotovereita? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia tästä aiheesta!!
Minulla on kohta 7 kk ikäinen vauva. Imetin täysin 5,5 kk asti, kunnes jouduin lääkärin kehotuksesta lopettamaan imetyksen kuin seinään.(Sain lääkkeitä, joiden kanssa ei saanut imettää.) Nyt olen lopettanut lääkkeet pari viikkoa sitten ja olen kunnossa, mutta en enää imetä, vaikka haluaisinkin. Lopetin imettämisen siis noin 1,5 kk sitten, mutta en ole päässyt asian yli henkisesti, vaan suren sitä yhä lähes päivittäin, mikä tuntuu jo järjettömältä. Ja minua ahdistaa nähdä imettäviä äitejä, koska tunnen, että olen täysin epäonnistunut yhdessä tärkeimmisä äitiyden osa-alueista. Antakaa vinkkejä, miten pääsen taas jaloilleni tässä asiassa..!
Kommentit (4)
ei kuitenkaan ole mikään tärkein asia. Tärkeämpää on lähes kaikki muu; hellä hoiva, rakkaus, kasvatus,....lapsen kasvattaminen kunnolliseksi aikuiseksi. Siihen nähden imetys on pikku tippa meressä.
Mulla ainakaan ei tuohon auttanut kuin ajan kuluminen. Meillä imetys epäonnistui lähes kokonaan, vain kuusi viikkoa imetin osittain ja sitten jouduin luovuttamaan. Itsesyytökset oli ihan järjettömiä ja olin tosi pahoilla mielin asian takia pitkän aikaa. Itku pääsi joka päivä ja monta kertaa! Tuntui, että olin täysin epäonnistunut äitinä ja olin menettänyt jotain korvaamatonta ikiajoiksi. Vasta nyt on helpottanut kun poika on 3,5 kk. Aikoinaan asiaa pahensi se, että jokainen tuttu jonka kanssa juttelin alkoi kyselemään imetyksen sujumisesta... Mutta siis anna ajan kulua, kyllä se siitä!
Imetys on niin tunnepitoinen juttu, että ei taida muu auttaa.
Minulla oli ihan eri tilanne, kiinteiden aloitusajankohta oli suunniteltu juttu, vauva terve kuin mikä ja kiinteät upposivat tosi hyvin. Lisäksi olen pitänyt itseäni aina ihan voittopuolisesti järki-ihmisenä; perustelin itselleni todella hyvin järkisyin miksi imetystä piti vähentää.
Lopetin järkisyillä perustelun kun huomasin ettei se auta. Sitten kun aikaa kului ja huomasi ettei lapsen terveydessä eikä muussa hyvinvoinnissa tapahtunut muutoksia ainakaan huonompaan suuntaan, homma tasaantui. Nyt en enää pahalla muistele.
viiden ja puolen kuukauden täysimetys on jo todella hyvä saavutus. Itse olen tyytyväinen, kun olen voinut osaimettää neljä kuukautta, esikoisen kohdalla kun sekin jäi lyhyeen. Ymmärrän kyllä surusi, kun olisit halunnut vielä imettää. Varmaan suruasi lisää sekin, kun et voinut valmistautua lopetukseen etukäteen. Varmaan suru hellittää pikkuhiljaa kun vauva kasvaa ja alkaa muutenkin syödä enemmän muita ruokia eli ei olisi muutenkaan niin paljon imetyksen varassa.
Kun vauva kasvaa, alkaa tulla koko ajan enemmän uusia ilon aiheita ja vuorovaikutus lisääntyy valtavasti. Imetyssuru jää taka-alalle, tiedän kokemuksesta. Alussahan äidin ja vauvan elämä pyörii aika pitkälle syömisen ympärillä, mutta kohta teidän elämä on niin paljon muutakin, ja saat uusia tapoja äitiyden toteuttamiseen.
Iloisia hetkiä vauvan kanssa, joka on kohta entistä ihanampi, touhukas taapero!