Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako yli kolmekymppisen akateemisen naisen vielä haaveilla perheestä
Kommentit (67)
Sherlok kirjoitti:
Tossa iässä on vielä hyvin aikaa.40v alkaa olemaan jo liian myöhäistä
Ei itse asiassa oikean elämän esimerkkien mukaan silloinkaan.
Tavallinen ikä ylemmällä keskiluokalla on saada lapset 35-45 eikä kenelläkään tuttavapiirissä ole ollut mitään ongelmia. Osalla ei edes myöhemmin. Ihan luomuna ja nopeasti.
Tottakai jos elämän AINOA tavoite ja sisältö on saada lapsia, kannattaa minimoida riskit ja aloittaa 20-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että ennen saatiin lapsia vaikka kuinka vanhoina ei täysin pidä paikkaansa. Kirkonkirjoista paljastuu että synnyttäjät ovat useimmiten välillä 19-38 v, välillä himpun yli 40 mutta yli 45- vuotiaat jo olivat harvassa ja yli 50-vuotiaita löytyy todella erittäin harvoin. Eli naimisiin mentiin mahdollisesti nuorina ja saatiin lapset siinä enimmäkseen nuorella iällä.
No ei tuo nyt ihan totta ole. Viittaat ilmeisesti Ranskan 1600 -kirkonkirjoihin. 1600 -luvulla ihmisten terveys ja elinikä olivat myös hyvin erilaisia. Suomen kirkonkirjat myöhemmältä ajalta kertovat kyllä, että oli tavallista saada lapsia sinne lähes 50-vuotiaaksi.
En viittaa 1900-lukua aiempiin aikoihin. Esim. 1900-luvun alun kirkonkirjoista voi hyvin selata synnyttäneiden ikiä. On juuri niin kuin sanon.
Vierailija kirjoitti:
Haaveile pois, äläkä suotta tyydy "ihan kivaan".
Erittäin hyvä ohje, jos haluaa jäädä ikuiseksi vanhaksipiiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveile pois, äläkä suotta tyydy "ihan kivaan".
Erittäin hyvä ohje, jos haluaa jäädä ikuiseksi vanhaksipiiaksi.
Jos vaihtoehto on ajautua parisuhteeseen vain ajautuakseen parisuhteeseen, olisin mieluusti jäänyt ikuiseksi vanhaksipiiaksi. Saat sen kuulostamaan kuolemaakin pahemmalta kohtalolta. Minulle pahempi kohtalo olisi ollut jäädä parisuhteeseen, jonka toisesta osapuolesta minulla ei ole mitään merkittävämpää sanottavaa.
Tällä "ohjeella" minäkin kuitenkin PÄÄSIN naimisiin (huh!). Ehkä paljon myöhemmällä iällä, kuin moni muu, mutta eipähän ole tarvinnut taaksepäin pälyillä. Minun mieheni on ainakin helvetin paljon muuta kuin "ihan kiva"!
Terv. Tuon "ohjeen" kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Sherlok kirjoitti:
Tossa iässä on vielä hyvin aikaa.40v alkaa olemaan jo liian myöhäistä
Ei itse asiassa oikean elämän esimerkkien mukaan silloinkaan.
Tavallinen ikä ylemmällä keskiluokalla on saada lapset 35-45 eikä kenelläkään tuttavapiirissä ole ollut mitään ongelmia. Osalla ei edes myöhemmin. Ihan luomuna ja nopeasti.
Tottakai jos elämän AINOA tavoite ja sisältö on saada lapsia, kannattaa minimoida riskit ja aloittaa 20-v.
Kyllä olet tosi hakoteillä. Itse tunnen useita proffia ja heidän jälkeläisiään, jotka saaneet lapsia viime vuosina. Kaikki saaneet lapsensa 23-35 vuotiaina. Ei milloinkaan 4kymppisinä. Ei kukaan venytä lasten hankkimista noin pitkälle, jos ei oke ongelmana kumppanin puute.
Näille "ihan kiva ei vain riitä"-viesteille toteaisin, että nuorempana on enemmän sinkkuina ihmisiä ja niitä mielenkiintoisiakin tyyppejä. Ei se, että löytää kumppanin nuorena, tarkoita että se on joku huti. Varmaan päinvastoin, koska monet todellakin vanhemmiten vain tyytyvät siihen mitä lopulta saavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näille "ihan kiva ei vain riitä"-viesteille toteaisin, että nuorempana on enemmän sinkkuina ihmisiä ja niitä mielenkiintoisiakin tyyppejä. Ei se, että löytää kumppanin nuorena, tarkoita että se on joku huti. Varmaan päinvastoin, koska monet todellakin vanhemmiten vain tyytyvät siihen mitä lopulta saavat.
Täällä on näemmä mahdotonta kirjoittaa niin, ettei joku ymmärtäisi sanojasi täysin väärin. Löysi sen itselleen täydellisen (Huom! ITSELLEEN täydellisen, ei "täydellisen") kumppanin sitten 23- tai 37-vuotiaana, olen edelleen sitä mieltä, että "ihan kiva ei vain riitä". Tai ehkä jollekin riittää, mutta minulle ei riittänyt. Usko pois, seurustelin yhden jos toisenkin miehen kanssa 17-vuotiaasta asti ja joukkoon mahtui muutama, jonka kanssa olisin ehkä teoriassa voinut kuvitella avioituvanikin, mutta niin vain kävi, että olin vasta 37 v kun menin yhteen miehen kanssa, jonka kanssa kaikki tuntui itsestäänselvältä ja tavallaan tuntui, ettei vaihtoehtoja ole (kuin mennä naimisiin juuri hänen kanssaan). Se oli siinä.
Minusta "monet todellakin vanhemmiten vain tyytyvät siihen mitä lopulta saavat" kuulostaa paitsi vieraalta ilmiöltä, myös kamalan surulliselta, enkä voi olla lukematta rivien välistä, että parisuhde on asia, johon kaikki (muka) pyrkivät ja jos joku elää yksin, se johtuu siitä, ettei ole "saanut" ketään, kunnes sitten lopulta "saa" jonkun, kun tyytyy sellaiseen, jota kukaan muu ei ole huolinut :D
No, sanoja ja pilkkuja voi viilata maailman tappiin, mutta olen edelleen sitä mieltä - ja sen halusin myös Ap:lle viestittää - että yli kolmekymppisenä on vielä todellakin kaikki mahdollisuudet tavata ihminen, jonka kanssa kaikki tuntuu siltä miltä kuuluukin (ja se, miltä sen sitten kuuluu tuntua, on jokaisen itsensä määriteltävissä) ilman, että tarvitsee "tyytyä" mihinkään.
Ei kannata. Kannattaa luopua toivosta