Tytöllä keskiarvo 8.9, opo suositteli amista!

Opo olisi vallan surkea työssään ja suorastaan toimisi epäeettisesti, jos hän antaisi ns. hyvän oppilaan ymmärtää, että lukio on AINOA vaihtoehto.

Moni oppilas tekee virheen mennessään lukioon vain koska voi. Jos oppilaalla on esim, selkeä visio siitä, että hän haluaa isona kampaajaksi ja perustaa oman kampaamon, ei hänen ole välttämättä mitään mieltä lähteä lukioon opiskelemaan bilsaa ja derivoimaan.

Pitäisi nyt av-mammojenkin alkaa vähitellen elää tässä maailmassa. Valkolakki ei enää ole mikään upeuden huipentuma, joka pitää olla tehdäkseen naapuriin vaikutuksen. On muitakin opintomahdollisuuksia ja teitä eteenpäin.

Nykyään amistutkinto antaa oikeuden pyrkiä ammattikorkeaan ja yliopistoonkin, eli jo nuori muuttaakin mielensä, hän voi ihan hyvin jatkaa opintojaan.

Ap:n lapsen opo tuskin sitä paitsi on "suositellut" amista vaan kehottanut pitämään kaikk vaihtoehdot mielessä, jottei nuori päätyisi kouluun vain ajautumalla.

Ja muuten: monelle amilinjalle on vaikeampi päästä kuin joihinkin lukioihin. Seiskan keskirvolla pääsee lukioon, mutta ei suosituimmille amislinjoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni yliopistoala vaatii käytännössä lukiotason kielitaidon ja lukiotason osaamisen esim matematiikassa ja kemiassa/fysiikassa. Esim di- tai lääkäriopinnoista tuskin amispohjalla selviää.

Eli vaikka teoriassa myös amis antaa jatkokoulutuskelpoisuuden, niin käytännössä opinnoista selviäminen ilman lukiota voi olla hankalaa.

Kaupungista riippuen sähköpuolelle amikseen vaaditaan 8.5 KA (lisäksi vähimmäiset enkku 8, matikka 8, fysiikka 8) , siinä jää aika moni luuskalukio taakse. DI-puolella pärjää jos on terävä  laskupää ja motivaatiota riittää käydä vaikka AMK:sta tulleiden siltaavien opintojen kursseilla.

Itselläni on takana lukio, teku, TTKK ja aikuisamitsu - ylivoimaisesti ja merkityksettömin näistä on ollut lukio, jonka katson olevan vain hyvä alku humanistiselle/virkamiesuralle. Amitsu-tekuAMK-teknillinen korkeakoulu on paljon parempi insinöörille. Sen yleissivistyksen kun voi hankkia ihan itse jos haluaa, eikä niiltä lukion pintaraapaisuilta.

Peruskoulusta lähtiessä lukuaineiden KA 9.8 ja niiden surkeiden "taideaineiden" (musa, köksä, kuvis, jossain määrin kässät) pudottamana 9.4. Kummasti vaan en ole kuollut nälkään ja OKT:nkin sain pykättyä vähemmillä virheillä kuin naapurissa ammattilaisten käsiin kokonaan annettu urakka...pirtää en vieläkään osaa, mutta eipä missään ole noista sähkö/elektroniikka-kaavioista koskaan valitettu sen enempää kuin muilla.

Ja nyt työtön ja odottelen pääsyä muuntokoulutukseen, josta suoraan töihin eli 6 kk kuluttua taas työelämässä jos kurssille huolitaan tällainen "kaiken käynyt & oppinut".

Lukiossa oli ainakin mun aikaan matematiikkaa 10 ja fysiikkaa 8 kurssia. Paljonko amiksen sähköpuolella on? Jos amiksen päälle joutuu käymään amkn pärjätäkseen yliopistossa, niin eihän silloin amis ole yhtä hyvä pohja tekniselle alalle kuin lukio...

Jo silloin, kun minä olin ysillä ja oli aika hakea toisen asteen oppilaitoksiin (2008), opo suositteli meille kaikille amista eikä esitellyt kaupungin lukioita oikeastaan mitenkään. Kun sanoin, että minä haluan lukioon nimenomaan siksi, kun amiksessa ei ollut mitään minulle sopivaa, hän silti kysyi "mutta oletko nyt ihan varma ettet haluaisi vaikka tuonne kampaajalinjalle?"

Mutta minun kotikaupunkini ei olekaan varsinainen opiskelukaupunki. Siellä on pelkästään AMK, ja sinne meitä kaikkia tietysti yritettiin jo yläasteelta paimentaa - vielä parempi oli, jos aloitti työt heti amiksesta valmistuttuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Vierailija kirjoitti:

Tyttö kertoi juuri kuinka opo oli kannustanut häntä hakemaan ammattikouluun kun lukiopaperit ovat nykyään kuulemma vain kosmetiikkaa.

Ei varmaan opon koko sanoma ollut tuossa lausessa - riippuu todellakin tyttäresi ammattitoiveista.

Vierailija kirjoitti:

Jo silloin, kun minä olin ysillä ja oli aika hakea toisen asteen oppilaitoksiin (2008), opo suositteli meille kaikille amista eikä esitellyt kaupungin lukioita oikeastaan mitenkään. Kun sanoin, että minä haluan lukioon nimenomaan siksi, kun amiksessa ei ollut mitään minulle sopivaa, hän silti kysyi "mutta oletko nyt ihan varma ettet haluaisi vaikka tuonne kampaajalinjalle?"

Mutta minun kotikaupunkini ei olekaan varsinainen opiskelukaupunki. Siellä on pelkästään AMK, ja sinne meitä kaikkia tietysti yritettiin jo yläasteelta paimentaa - vielä parempi oli, jos aloitti työt heti amiksesta valmistuttuaan. 

Välillä järkyttää tämä alueellinen eriarvoisuus, mitä maassamme havaitsee vielä 2010-luvullakin. Pääkaupunkiseudulle syntynyttä oikeasti kannustetaan enemmän akateemiselle uralle kuin muualla Suomessa kasvanutta.

Mä en tajua mistä niille opoille maksetaan palkkaa. Minunkin opoista monet opettivat samaan aikaan jotain psykologiaa tai uskontoa, tai muuten vaan sijaistivat vakituisia opettajia milloin missäkin aineessa. Ihan huuhaa touhoa oikeasti. En muista koskaan oposta olleen mitään apua kouluhistoriani aikana. En itse edes koskaan ollut henkilökohtaisessa tapaamisessa opon kanssa, aina vaan jossain käytävillä törmäsi tai piti terveystiedon tunnilla jotain huumevalistusta.

Sen sijaan olen kuullut paljon näitä juttuja, että opo on lytännyt opiskelijan haaveet ja ehdottanut lahjakkaalle opiskelijalle jotain alentavaa. Ja näissä tapauksissa varmaan kukaan opiskelija ei ole edes noudattaut opon ohjeita ja kaikki ovat suuntautuneet hyvin opiskelu-ja työelämässään! Lähin esimerkkini voisi olla veljeni, jolle opo oli sanonut ettei veljeni peruskoulun arvosanoilla kannata hakea erääseen arvostettuun lukioon ja suositteli sen tilalle jotain "huonompaa" (siis matalammilla keskiarvoissa sisäänpääsy). No pikkuveljeni kuitenkin haki tänne haluamaansa lukioon, pääsi sinne, valmistui huippuarvosanoin ja myöhemmin sitten arvostettuun yliopistoon.

Opot heittävät näitä "suosituksiaan" ihan hatusta. Kohtaavat satoja opiskelijoita työssään, miten ihmeessä he edes voisivat oikeasti perehtyä yksilöllisesti opiskelijaan ja sen vahvuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua mistä niille opoille maksetaan palkkaa. Minunkin opoista monet opettivat samaan aikaan jotain psykologiaa tai uskontoa, tai muuten vaan sijaistivat vakituisia opettajia milloin missäkin aineessa. Ihan huuhaa touhoa oikeasti. En muista koskaan oposta olleen mitään apua kouluhistoriani aikana. En itse edes koskaan ollut henkilökohtaisessa tapaamisessa opon kanssa, aina vaan jossain käytävillä törmäsi tai piti terveystiedon tunnilla jotain huumevalistusta.

Sen sijaan olen kuullut paljon näitä juttuja, että opo on lytännyt opiskelijan haaveet ja ehdottanut lahjakkaalle opiskelijalle jotain alentavaa. Ja näissä tapauksissa varmaan kukaan opiskelija ei ole edes noudattaut opon ohjeita ja kaikki ovat suuntautuneet hyvin opiskelu-ja työelämässään! Lähin esimerkkini voisi olla veljeni, jolle opo oli sanonut ettei veljeni peruskoulun arvosanoilla kannata hakea erääseen arvostettuun lukioon ja suositteli sen tilalle jotain "huonompaa" (siis matalammilla keskiarvoissa sisäänpääsy). No pikkuveljeni kuitenkin haki tänne haluamaansa lukioon, pääsi sinne, valmistui huippuarvosanoin ja myöhemmin sitten arvostettuun yliopistoon.

Opot heittävät näitä "suosituksiaan" ihan hatusta. Kohtaavat satoja opiskelijoita työssään, miten ihmeessä he edes voisivat oikeasti perehtyä yksilöllisesti opiskelijaan ja sen vahvuuksiin.

Joo... ne opot ei ollenkaan ajattele av-mammojen status-toiveita.

Olen ylioppilas, joka päätti mennä lukion jälkeen ammattikouluun yo-pohjaiselle linjalle ja pääsinkin sinne. Uskallan väittää, että tämän alan opiskelu antaa paremmat eväät tietyille linjoille ammattikorkeakouluun ja yliopistoon kuin lukio. Toki olen iloinen, että olen käynyt lukion ja ei se missään tapauksessa hukkaan mennyt, mutta ei lukio kuitenkaan mikään välttämättömyys ole tulevaisuuden kannalta. Kannattaa myös muistaa, että se, mitä valitsee peruskoulun jälkeen, ei lyö lukkoon sun koko lopputulevaisuutta. Aina on mahdollista vaihtaa, lukion voi käydä myöhemminkin, jos nyt valitsee ammattikoulun tai päinvastoin. Kaksoistutkinto on myös yksi vaihtoehto. Mutta valitsi sitten miten vain, molemmat ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja! Kannattaa valita ennen kaikkea oman kiinnostuksen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ongelma.

Tyttärelläsi on hyvät mahdollisuudet päästä amikseen. Jo useamman vuoden ajan kun sinne on vaadittu korkeampi keskiarvo, kuin lukioon.

Älä yksinkertaista; osa lukioista on huippulukioita, joihin vaaditaan jo yli 9,5 keskiarvo. Samoin osa ammattikoulujen linjoista on sellaisia, että vaaditaan korkeampaa keskiarvoa, osa linjoista saadaan vasta täydennyshaulla täytettyä.

Aloittajan lapsella on ehkä kiinnostusta alalle, jolla lukion tarjoama yleissivistävä koulutus ei tuo mitään lisäarvoa, siksi on suositellut ammattikoulua. Hyvällä keskiarvolla on hyvä todennäköisyys päästä opiskelemaan haluamaansa alaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietyillä aloilla yliopisto-opinnot ovat raskaita jos ei ole oma-aloitteisesti satsannut erityisesti kieliopintoihin. Opintojen alusta alkaen tenttikirjat ovat usein englanniksi. Viimeistään maisterivaiheessa kirjat ja usein opetuskin voi olla englanninkielistä. Ruotsin kieli on edelleen pakollinen osa kaikkia tutkintoja. Lisäksi jonkun verran tilastomatikkaa taitaa kuulua kaikkiin tutkimusmenetelmäopintoihin. Joillain aloilla aika paljonkin. Kannattaa myös satsata opiskelutaitoihin ja lukunopeuteen jos mielii ammattikoulupohjalta yliopistoon. Ja olla varautunut siihen, että lukion käyneillä kurssikavereilla on näiden asioiden suhteen helpompaa. Itsellä voi olla sitten muita vahvuuksia!

T. Yliopisto-opiskelijoita työkseen opintoasioissa auttava

Tasapuolisuuden nimissä täytyy kyllä sanoa että noin puolet mun opiskelukavereista eivät osaa ruotsia. Ihan alusta saisi aloittaa heidän kanssa. Osa heistä on lukiolaisia, ja kylläpä ne muutamat amikset mitä yliopistolla tahtoo olla ovat lähes kaikki helisemässä ruotsin kanssa. Kyllä niistä pääsee läpi kunhan tarpeeksi puurtaa. Minusta on kohtuutonta vaatia ruotsia yliopistossa kun opetus on aloitettu vasta seiskalla.

Eivätkä ne kaikki lukiolaisetkaan ole vahvoilla. Virkamiesruotsin taso yliopistossa on (tai oli vielä kolme vuotta sitten) mitoitettu enemmän kuin vähimmäiskurssimäärän lukiosta suorittaneille. Kovilla olivat nekin, jotka luistelivat lukion läpi minimioppimäärällä.

Amiksesta saa ammatin, lukio on niille jotka ei osaa päättää mitä haluaa tehdä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Mä olen sitten kanssasi samanikäinen. Huh, ajattelen asioista kyllä ihan eri lailla kuin sinä, enkä osaa pitää meidän ikäisiä vielä minkäänlaisina dinosauruksina :D. Kiinnostaisi kuulla, mikä sun mielestä on ihan erilaista esim työmarkkinoilla nyt kuin vuonna 1996? Silloin kuitenkin oli vielä laman jälkimainingit, eikä ainakaan itselläni työllistyminen ollut todellakaan helppoa silloinkaan. Ja samoin silloin lukiosta ihmiset hakivat potkua akateemiselle uralle, ja amiksesta pystyi menemään amk:iin jatko-opintoihin. "Hyvillä"kin ammateilla oli vaikea työllistyä, humanistihömpällä vieläkin vaikeampi. Itse en osaa nähdä nykytyöelämässä niin hirveän suurta eroa tuohon aikaan.

Niin ja mistä nykypäivän 2-kymppiset ajattelevat ihan erilailla kuin meidän ikäluokka? Tunnen paljon parikymppisiä, ja samat teemat niillä tuntuu ajatuksissa olevan kuin meillä. Ainoa ero ehkä siinä, että heille suomen ulkopuolelle työllistyminen näyttäytyy paljon mahdollisempana ja mieluisampana vaihtoehtona kuin silloin 20v sitten. Tai ainakaan itse en silloin tuntenut ketään joka olisi miettinyt ulkomaille töihin menoa, mutta toisaalta silloin asuin pikkukaupungissa, nyt isossa yliopistokaupungissa joten sekin voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Mä olen sitten kanssasi samanikäinen. Huh, ajattelen asioista kyllä ihan eri lailla kuin sinä, enkä osaa pitää meidän ikäisiä vielä minkäänlaisina dinosauruksina :D. Kiinnostaisi kuulla, mikä sun mielestä on ihan erilaista esim työmarkkinoilla nyt kuin vuonna 1996? Silloin kuitenkin oli vielä laman jälkimainingit, eikä ainakaan itselläni työllistyminen ollut todellakaan helppoa silloinkaan. Ja samoin silloin lukiosta ihmiset hakivat potkua akateemiselle uralle, ja amiksesta pystyi menemään amk:iin jatko-opintoihin. "Hyvillä"kin ammateilla oli vaikea työllistyä, humanistihömpällä vieläkin vaikeampi. Itse en osaa nähdä nykytyöelämässä niin hirveän suurta eroa tuohon aikaan.

Niin ja mistä nykypäivän 2-kymppiset ajattelevat ihan erilailla kuin meidän ikäluokka? Tunnen paljon parikymppisiä, ja samat teemat niillä tuntuu ajatuksissa olevan kuin meillä. Ainoa ero ehkä siinä, että heille suomen ulkopuolelle työllistyminen näyttäytyy paljon mahdollisempana ja mieluisampana vaihtoehtona kuin silloin 20v sitten. Tai ainakaan itse en silloin tuntenut ketään joka olisi miettinyt ulkomaille töihin menoa, mutta toisaalta silloin asuin pikkukaupungissa, nyt isossa yliopistokaupungissa joten sekin voi vaikuttaa.

Minä myös olen alunperin pikkukaupungin tyttöjä, sittemmin isossa yliopistokaupungissa. Meilläpäin oli aikanaan mahdollista päästä lukiopapereilla töihin, ei kummoisiin, mutta töihin kuitenkin. Nykyään taitaa olla aika hiljaista sillä rintamalla.

Kehitysoptimismi on ehkä suurin ero, tuolloin uskottiin tekniikan tuovan lisää työtä, nyt sen uskotaan vievän työtä :D Oman työurani olen tehnyt julkisella sektorilla, alalla joka periaatteessa on ikuinen, jolle 90-luvun lopulla povattiin kasvua, ja jolla käytännössä työmäärä on kasvanut, väki vähentynyt ja ne vähätkin hoippuvat työkuormansa alla, sillä tulostavoitteet ovat mitä ovat. Ulkoistamispaineet ja pätkätyöt syövät nuorempia, muuta ei ole enää tarjolla. Tullessani töihin kävelin paperit kainalossa kysymään töitä ja sain valipaikan (eikä tämäkään olut -50 -luvulla). Ymmärtääkseni tätäkään ei tapahdu enää. Ja sitten on tietysti se ulkomaille muutto, joka on nykyään yleisempää, sattuneesta syystä.

Eivät ne kaksikymppiset nykyään varmaankaan ajattele yhtään eri tavalla kuin mitä aikanaan itse ajatteli, kun maailmalle lähti. Kirkasotsaisia nuoria :) Minulla on vaan jo aivan eri elämäntilanne, eri jutut mielessä, moni kaksikymppisiä koskettava juttu tai tulevaisuuden suunnitelma (ura, perhe, tms) ei ole enää ajankohtainen, ne ovat jo olemassa ja tehty tietyllä tavalla. Siinä mielessä tunnen eroa olevan enemmän kuin ikävuosissa laskettuna, ja nautin tästä ihan häpeilemättä, voi vetää henkeä ja keskittyä nauttimaan pienistä jutuista. Silloin parikymppisenä oli aina kauhea kiire jonnekin, en enää muista minne. Suorittamaan tai saavuttamaan Jotain Suurta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Mä olen sitten kanssasi samanikäinen. Huh, ajattelen asioista kyllä ihan eri lailla kuin sinä, enkä osaa pitää meidän ikäisiä vielä minkäänlaisina dinosauruksina :D. Kiinnostaisi kuulla, mikä sun mielestä on ihan erilaista esim työmarkkinoilla nyt kuin vuonna 1996? Silloin kuitenkin oli vielä laman jälkimainingit, eikä ainakaan itselläni työllistyminen ollut todellakaan helppoa silloinkaan. Ja samoin silloin lukiosta ihmiset hakivat potkua akateemiselle uralle, ja amiksesta pystyi menemään amk:iin jatko-opintoihin. "Hyvillä"kin ammateilla oli vaikea työllistyä, humanistihömpällä vieläkin vaikeampi. Itse en osaa nähdä nykytyöelämässä niin hirveän suurta eroa tuohon aikaan.

Niin ja mistä nykypäivän 2-kymppiset ajattelevat ihan erilailla kuin meidän ikäluokka? Tunnen paljon parikymppisiä, ja samat teemat niillä tuntuu ajatuksissa olevan kuin meillä. Ainoa ero ehkä siinä, että heille suomen ulkopuolelle työllistyminen näyttäytyy paljon mahdollisempana ja mieluisampana vaihtoehtona kuin silloin 20v sitten. Tai ainakaan itse en silloin tuntenut ketään joka olisi miettinyt ulkomaille töihin menoa, mutta toisaalta silloin asuin pikkukaupungissa, nyt isossa yliopistokaupungissa joten sekin voi vaikuttaa.

Minä myös olen alunperin pikkukaupungin tyttöjä, sittemmin isossa yliopistokaupungissa. Meilläpäin oli aikanaan mahdollista päästä lukiopapereilla töihin, ei kummoisiin, mutta töihin kuitenkin. Nykyään taitaa olla aika hiljaista sillä rintamalla.

Kehitysoptimismi on ehkä suurin ero, tuolloin uskottiin tekniikan tuovan lisää työtä, nyt sen uskotaan vievän työtä :D Oman työurani olen tehnyt julkisella sektorilla, alalla joka periaatteessa on ikuinen, jolle 90-luvun lopulla povattiin kasvua, ja jolla käytännössä työmäärä on kasvanut, väki vähentynyt ja ne vähätkin hoippuvat työkuormansa alla, sillä tulostavoitteet ovat mitä ovat. Ulkoistamispaineet ja pätkätyöt syövät nuorempia, muuta ei ole enää tarjolla. Tullessani töihin kävelin paperit kainalossa kysymään töitä ja sain valipaikan (eikä tämäkään olut -50 -luvulla). Ymmärtääkseni tätäkään ei tapahdu enää. Ja sitten on tietysti se ulkomaille muutto, joka on nykyään yleisempää, sattuneesta syystä.

Eivät ne kaksikymppiset nykyään varmaankaan ajattele yhtään eri tavalla kuin mitä aikanaan itse ajatteli, kun maailmalle lähti. Kirkasotsaisia nuoria :) Minulla on vaan jo aivan eri elämäntilanne, eri jutut mielessä, moni kaksikymppisiä koskettava juttu tai tulevaisuuden suunnitelma (ura, perhe, tms) ei ole enää ajankohtainen, ne ovat jo olemassa ja tehty tietyllä tavalla. Siinä mielessä tunnen eroa olevan enemmän kuin ikävuosissa laskettuna, ja nautin tästä ihan häpeilemättä, voi vetää henkeä ja keskittyä nauttimaan pienistä jutuista. Silloin parikymppisenä oli aina kauhea kiire jonnekin, en enää muista minne. Suorittamaan tai saavuttamaan Jotain Suurta?

Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Piti vielä lisäämäni, että vaikka minä olen dinosaurus ja pidän siitä, ei sinun tarvitse olla, se ei taida olla iästä riippuvainen juttu..(näkisit mun mieheni. Vuotta vanhempi ja opetteli pari vuotta sitten käyttämään bensa-automaattia, hyvin oli kuulemma pärjännyt ilmankin :D)

Mulle opo suositteli kehitysvammaisten amista paniikkihäiriöni vuoksi, vaikka olin hyvä koulussa. Kamala akka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Mä olen sitten kanssasi samanikäinen. Huh, ajattelen asioista kyllä ihan eri lailla kuin sinä, enkä osaa pitää meidän ikäisiä vielä minkäänlaisina dinosauruksina :D. Kiinnostaisi kuulla, mikä sun mielestä on ihan erilaista esim työmarkkinoilla nyt kuin vuonna 1996? Silloin kuitenkin oli vielä laman jälkimainingit, eikä ainakaan itselläni työllistyminen ollut todellakaan helppoa silloinkaan. Ja samoin silloin lukiosta ihmiset hakivat potkua akateemiselle uralle, ja amiksesta pystyi menemään amk:iin jatko-opintoihin. "Hyvillä"kin ammateilla oli vaikea työllistyä, humanistihömpällä vieläkin vaikeampi. Itse en osaa nähdä nykytyöelämässä niin hirveän suurta eroa tuohon aikaan.

Niin ja mistä nykypäivän 2-kymppiset ajattelevat ihan erilailla kuin meidän ikäluokka? Tunnen paljon parikymppisiä, ja samat teemat niillä tuntuu ajatuksissa olevan kuin meillä. Ainoa ero ehkä siinä, että heille suomen ulkopuolelle työllistyminen näyttäytyy paljon mahdollisempana ja mieluisampana vaihtoehtona kuin silloin 20v sitten. Tai ainakaan itse en silloin tuntenut ketään joka olisi miettinyt ulkomaille töihin menoa, mutta toisaalta silloin asuin pikkukaupungissa, nyt isossa yliopistokaupungissa joten sekin voi vaikuttaa.

Minä myös olen alunperin pikkukaupungin tyttöjä, sittemmin isossa yliopistokaupungissa. Meilläpäin oli aikanaan mahdollista päästä lukiopapereilla töihin, ei kummoisiin, mutta töihin kuitenkin. Nykyään taitaa olla aika hiljaista sillä rintamalla.

Kehitysoptimismi on ehkä suurin ero, tuolloin uskottiin tekniikan tuovan lisää työtä, nyt sen uskotaan vievän työtä :D Oman työurani olen tehnyt julkisella sektorilla, alalla joka periaatteessa on ikuinen, jolle 90-luvun lopulla povattiin kasvua, ja jolla käytännössä työmäärä on kasvanut, väki vähentynyt ja ne vähätkin hoippuvat työkuormansa alla, sillä tulostavoitteet ovat mitä ovat. Ulkoistamispaineet ja pätkätyöt syövät nuorempia, muuta ei ole enää tarjolla. Tullessani töihin kävelin paperit kainalossa kysymään töitä ja sain valipaikan (eikä tämäkään olut -50 -luvulla). Ymmärtääkseni tätäkään ei tapahdu enää. Ja sitten on tietysti se ulkomaille muutto, joka on nykyään yleisempää, sattuneesta syystä.

Eivät ne kaksikymppiset nykyään varmaankaan ajattele yhtään eri tavalla kuin mitä aikanaan itse ajatteli, kun maailmalle lähti. Kirkasotsaisia nuoria :) Minulla on vaan jo aivan eri elämäntilanne, eri jutut mielessä, moni kaksikymppisiä koskettava juttu tai tulevaisuuden suunnitelma (ura, perhe, tms) ei ole enää ajankohtainen, ne ovat jo olemassa ja tehty tietyllä tavalla. Siinä mielessä tunnen eroa olevan enemmän kuin ikävuosissa laskettuna, ja nautin tästä ihan häpeilemättä, voi vetää henkeä ja keskittyä nauttimaan pienistä jutuista. Silloin parikymppisenä oli aina kauhea kiire jonnekin, en enää muista minne. Suorittamaan tai saavuttamaan Jotain Suurta?

Tämä on sitten varmaan enemmän asuinpaikkajuttu, sillä en tunnista ollenkaan 1990-luvuksi tuota kuvailemaasi aikaa. Ei meillä päin päässyt kukaan töihin lukiosta suoraan, ja suurin osa töistä oli pätkätöitä. Tunsin nuorena tasan yhden ikäiseni, jolla oli vakituinen työ, ja hän oli todella poikkeus. Eli työt olivat silloinkin tiukassa, ja ne työt mitä saatiin, olivat pätkää pätkän perään. Ja yleensä osa-aikaisia. Julkinenkaan ei enää silloin ollut meilläpäin mikään varma työ. Työttömyysprosentti oli silloisessa kotikunnassani pahimmillaan yli 20.

Jännä miten sama aikakausi voi näyttää eri ihmisille täysin erilaiselta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo liki nelikymppinen dinosaurus, kirjoitin 18 vuotta sitten. Lukiosta päästessä ka oli 9,3. Menin amikseen, mielenkiinnottomalle mutta työllistävälle alalle. Valmistuttuani menin töihin, perustin perheen, kasvatin lapsen, hoidin mieheni eläkkeelle ja maksoin asuntolainan pois. Ajat ja prioriteetit olivat silloin monellakin tapaa toiset.

Tuliko sulle kirjoitusvirhe ja tarkoitit olevasi liki kuusikymppinen? Järkyttävää, jos 3x ikäisenä kutsut itseäsi dinosaurukseksi! Ja puhut "toisenlaisista ajoista" ihan kuin tarkoittaisit 1950 lukua... Mitenkähän vanhana pidät itseäsi 20 vuoden päästä, kun eläkkeeseen on kuitenkin lähes 10 vuotta vielä silloinkin :D?

Ei tullut. Lempeää itseironiaa :) Dinosaurus on teknisesti suuntautuneen teinityttären käyttämä kutsumanimi 37- v luddiittiäidistään, joka ei ole vielä siirtynyt edes älypuhelinaikaan. (Palstalla olin heti vuosituhannen vaihteessa). Kyllähän sitä välillä tuntee itsensä brontoksi, kun havahtuu siihen, että parikymppiset ovat huomattavasti lähempänä oman lapsen ikää (ja ajatusmaailmaa) kuin omaa ikää.

Maailma on muuttunut aikalailla mm. työmarkkinoiden suhteen viimeisten 20 vuoden aikana, siitä toisenlaiset ajat. Ne ratkaisut, jotka silloin olivat kannattavia, eivät välttämättä ole sitä nyt ja päinvastoin. Virke viittaa myös tuonaikaiseen elämäntilanteeseen, joka sekin oli hyvin erilainen kuin nykyään, nyt on huomattavasti vähemmän velvoitteita rajoittamassa päätöksentekoa. Joten, eteenpäin, mutkaista tietä näkymättömiin!

Mä olen sitten kanssasi samanikäinen. Huh, ajattelen asioista kyllä ihan eri lailla kuin sinä, enkä osaa pitää meidän ikäisiä vielä minkäänlaisina dinosauruksina :D. Kiinnostaisi kuulla, mikä sun mielestä on ihan erilaista esim työmarkkinoilla nyt kuin vuonna 1996? Silloin kuitenkin oli vielä laman jälkimainingit, eikä ainakaan itselläni työllistyminen ollut todellakaan helppoa silloinkaan. Ja samoin silloin lukiosta ihmiset hakivat potkua akateemiselle uralle, ja amiksesta pystyi menemään amk:iin jatko-opintoihin. "Hyvillä"kin ammateilla oli vaikea työllistyä, humanistihömpällä vieläkin vaikeampi. Itse en osaa nähdä nykytyöelämässä niin hirveän suurta eroa tuohon aikaan.

Niin ja mistä nykypäivän 2-kymppiset ajattelevat ihan erilailla kuin meidän ikäluokka? Tunnen paljon parikymppisiä, ja samat teemat niillä tuntuu ajatuksissa olevan kuin meillä. Ainoa ero ehkä siinä, että heille suomen ulkopuolelle työllistyminen näyttäytyy paljon mahdollisempana ja mieluisampana vaihtoehtona kuin silloin 20v sitten. Tai ainakaan itse en silloin tuntenut ketään joka olisi miettinyt ulkomaille töihin menoa, mutta toisaalta silloin asuin pikkukaupungissa, nyt isossa yliopistokaupungissa joten sekin voi vaikuttaa.

Minä myös olen alunperin pikkukaupungin tyttöjä, sittemmin isossa yliopistokaupungissa. Meilläpäin oli aikanaan mahdollista päästä lukiopapereilla töihin, ei kummoisiin, mutta töihin kuitenkin. Nykyään taitaa olla aika hiljaista sillä rintamalla.

Kehitysoptimismi on ehkä suurin ero, tuolloin uskottiin tekniikan tuovan lisää työtä, nyt sen uskotaan vievän työtä :D Oman työurani olen tehnyt julkisella sektorilla, alalla joka periaatteessa on ikuinen, jolle 90-luvun lopulla povattiin kasvua, ja jolla käytännössä työmäärä on kasvanut, väki vähentynyt ja ne vähätkin hoippuvat työkuormansa alla, sillä tulostavoitteet ovat mitä ovat. Ulkoistamispaineet ja pätkätyöt syövät nuorempia, muuta ei ole enää tarjolla. Tullessani töihin kävelin paperit kainalossa kysymään töitä ja sain valipaikan (eikä tämäkään olut -50 -luvulla). Ymmärtääkseni tätäkään ei tapahdu enää. Ja sitten on tietysti se ulkomaille muutto, joka on nykyään yleisempää, sattuneesta syystä.

Eivät ne kaksikymppiset nykyään varmaankaan ajattele yhtään eri tavalla kuin mitä aikanaan itse ajatteli, kun maailmalle lähti. Kirkasotsaisia nuoria :) Minulla on vaan jo aivan eri elämäntilanne, eri jutut mielessä, moni kaksikymppisiä koskettava juttu tai tulevaisuuden suunnitelma (ura, perhe, tms) ei ole enää ajankohtainen, ne ovat jo olemassa ja tehty tietyllä tavalla. Siinä mielessä tunnen eroa olevan enemmän kuin ikävuosissa laskettuna, ja nautin tästä ihan häpeilemättä, voi vetää henkeä ja keskittyä nauttimaan pienistä jutuista. Silloin parikymppisenä oli aina kauhea kiire jonnekin, en enää muista minne. Suorittamaan tai saavuttamaan Jotain Suurta?

Tämä on sitten varmaan enemmän asuinpaikkajuttu, sillä en tunnista ollenkaan 1990-luvuksi tuota kuvailemaasi aikaa. Ei meillä päin päässyt kukaan töihin lukiosta suoraan, ja suurin osa töistä oli pätkätöitä. Tunsin nuorena tasan yhden ikäiseni, jolla oli vakituinen työ, ja hän oli todella poikkeus. Eli työt olivat silloinkin tiukassa, ja ne työt mitä saatiin, olivat pätkää pätkän perään. Ja yleensä osa-aikaisia. Julkinenkaan ei enää silloin ollut meilläpäin mikään varma työ. Työttömyysprosentti oli silloisessa kotikunnassani pahimmillaan yli 20.

Jännä miten sama aikakausi voi näyttää eri ihmisille täysin erilaiselta!

Jep, otos on kyllä hyvin pieni ja kokemus subjektiivinen. Asuinpaikka on aivan varmasti vaikuttanut, tuurilla on ihan taatusti sormensa pelissä ja olisiko vuosikymmenen loppupuoli ollut muutenkin jo ylöspäin menoa? Minun pysyvä työelämään siirtymiseni oli millenniumin aikoihin, silloin ei enää muisteltu edellistä lamaa eikä vielä tiedetty seuraavasta. Eri lähtökohdilla elämä olisi voinut muodostua hyvin erilaiseksi, ja nyt oltaisiin jossain ihan muualla kuin mitä nyt ollaan.

Täytyy muistaa, että hallitus suuressa viisaudessaan (huom sarkasmi) suunnittelee uudistusta, ettei amiksesta olisi enää asiaa kolmannelle asteelle... -.-