Töitä pakoilevat työttömät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näitä meissä nuorissa enemmän kuin vanhemmissa? Tiedän, että saan tästä paskamyrskyn aikaan, mutta tiedän kolme ikäistäni, jotka ihan ääneen ovat myöntäneet välttelevänsä työllistymistä "kun ei kiinnosta" ja kertovat naureskellen miten välttävät karenssin laittamalla tahallaan huonoja hakemuksia. Ollaan hyvin kranttuja, työn täytyy olla juuri siltä kentältä mitä halutaan, palkan täytyy olla hyvä ja työpaikan tulisi sijaita suunnilleen naapurissa.

Eräs kertoi juuri tällä viikolla, kuinka oli saanut juuri preciis täydellisestä paikasta tarjouksen, juuri siltä alansa kentältä, josta töitä haluaa, mutta oli tahallaan lyönyt läskiksi koko homman, koska työmatka olisi ollut 30 km (auto käytössä, palkka hyvä eli en bensaraha ongelmia) ja työpaikka "jossain persiissä korvessa hyi". Kertoi nauraen kuinka huonon hakemuksen oli taas pistänyt menemään, ettei tuonne tarvitsisi mennä.

Toisella taas olisi töitä pääkaupunkiseudulla, mutta ei halua muuttaa sinne edes vuodeksi, vaikka lapseton ja sinkku. Ei siis edes siksi aikaa, että saisi ensimmäisen työkokemuksensa.

Samaan aikaan omasta tuttavapiiristä löytyy myös raivokkaasti ahkeria ja "yes we can"-ihmisiä. Vuoden työttömyysjaksonsa aikana ensimmäinen tapaus laittoi menemään yli 120 hakemusta aivan ympäri Suomea ja oli valmis lähtemään keikkailemaan, vaikka aviomiehellä työt olikin vakiopaikassa, lisäksi kouluttautui avoimessa. Saikin sitten unelmatyön ja hoitaa sen hyvin.

Toinen taas käy töissä Turusta Helsingissä, vaikka mies ja eläimiä, etsii koko ajan töitä Turusta. Kolmas taas teki ensin hyvin huonostipalkattua harjoittelua saadakseen työkokemusta ja jousti tämän vuoksi elintasostaan, mutta keräsi harjoittelun aikana hyviä kontakteja ja kuuli piilotyöpaikasta. Neljäs taas lähti 300 km päähän töihin ja asuu viikot tässä kaupungissa ja tulee viikonlopuksi vaimonsa luo sekä pyrkii sumplimaan useimmat perjantaista vapaaksi.

Olen siis nähnyt suuren eron työnhakemisen välillä ja nostan hattua näillä, jotka raivokkaasti hakevat töitä ja ovat valmiita väliaikaisesti joustamaan työn eteen. Tiedän, ettei näin saisi täällä sanoa.

Sinulle on ap sellainen ongelma, että luulet että kaikki ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Näet vain sinun kanttisi maailmasta.

Katsos kun, kaikki eivät ole sinunlaisiasi ihmisiä. Ei se ystäväkään, joka olisi saanut työn pääkaupunkiseudulta. Kaikki ihmiset eivät halua samaa kuin sinä, eivätkä he ole sen tyylisiä ihmisiä, että lähestyisivät elämää kuten sinä.

Itse olen muuttanut 2 vuotta sitten eri paikkakunnalle työn perässä, ja hampaat irvessä siellä ollut. Tämän kahden vuoden aikana psyykkinen vointini on mennyt huomattavasti alaspäin. Jo se pelkkä tieto, että asun kaupungissa jossa en haluaisi muuten asua, vain työni vuoksi, on lannistava ja masentava. Minulla oli täällä pari ystävää, mutta ei kokonaista sosiaalista elämää voi kahden ystävän varaan rakentaa. Iltani ovat yksinäisiä ja elän vain ja ainoastaan työlleni.. Seurustelukumppanini asuu myös eri paikkakunnalla. Näiden kahden vuoden aikana olen joutunut antamaan periksi juuri tuolla asenteelle, mitä ap edustat. Ajattelin aikaisemmin kuin sinä. Koettuani kuitenkin totaalista juurettomuuden tunnetta, tunnetta siitä etten ole oikeassa paikassa ja en viihdy asuinkaupungissani, yksinäisyyttä.. En voi ajatella enää niin kuin sinä.

Luulen että vain ihminen, joka ei itse kärsi siitä että uhraa muun elämänsä työnsä vuoksi, voi ajatella kuten ap. Ja jos on sellainen ihminen, joka voi pahoin uhratessaan itsensä ja elämänsä työlleen.. ei sitä silloin vain voi tehdä!

Itse valitin omasta tilanteestani lähes kahden vuoden ajan, mitä asuin uudella paikkakunnalla. Ja kyllä, lopetin valittamisen ja olen irtisanoutunut ja työttömyys odottaa.

Koetko, että työnsaantimahdollisuutesi on huonompi vai parempi, jos teit oman alan töitä, nuo kaksi vuotta toisella paikkakunnalla?

Tekemäni työ ei varsinaisesti ollut oman alan työtä. Melkein vuoden olin kuitenkin valmistumisen jälkeen työttömänä. Työ minkä vuoksi muutin on 120 km päässä entisestä asuinpaikkakunnastani. Pakko ei olisi ollut hakea työtä, mutta silloin olin samanlaisissa ajatuksissa kuin ap ja pidin työnsaantia tärkeimpänä asiana, joten hain töitä isolta alueelta.

Vierailija kirjoitti:

Itse elän mieluummin stressittömästi ja keskityn henkiseen hyvinvointiin. Uskon olevani onnellisempi kuin työssäkäyvät. Saan sossusta tarpeeksi rahaa ja siihen minulla on oikeus, en kaipaa enempää!

Periaatetasolla totta minullakin, mutta yhteiskunnalta ja lähipiiristä tulee niin kovat paineet töissä olemiseen, etten vaan pysty olemaan onnellinen työttömänä. Siitä huolimatta en pysty töiden hakuun, olen jotenkin lamaantunut ja toivoton.

Eli näidenkin vastausten perusteella on monia, joille työttömyys on vapaaehtoinen valinta, toisin kuin monissa ketjuissa täällä väitetään? Kannatan siis jatkossa ehdottomasti työttömyystukien leikkaamista. Rankasti.

Jotenkin tästä(kin) sinänsä asiallisesta aloituksesta paistaa läpi työssäkäyvien jonkinlainen epäoikeudenmukaisuuden tunne. Elämme kuitenkin sivistysvaltiossa, missä lait ja asetukset ovat kansan valitsemat edustajat säätäneet. Niin kauan kun toimii lakien puitteissa, ei kannata vaivata päätään moraalisilla kysymyksillä. Eihän nämä työttömät sentään ryöstä työssäkäyviä kadulla.

Summa summarum kaikki me tehdää valintamme itse. Joku toinen haluaa tienata 5k kuukaudessa ja tekee töitä ja muuttaa asuinpaikkaa sen eteen. Joku toinen on yhtä iloinen ellei iloisempi saadessaan yhteiskunnalta tarpeeksi tukia mielekkääseen elämään. Kumpikaan näistä ratkaisuista ei ole toista oikeampi tai parempi.

Vierailija kirjoitti:

No miksi tarvitsisi muuttaa persereikään nimeltä Helsinki

Ei olekaan pakko jos töitä löytyy muualtakin. Jos ei löydy, niin mitään tukia ei pidä sellaiselle maksaa joka ei muuta työn perässä. On me muutkin muutettu ja jätetty vanhat ympyrät ja kotiseudut, eikä kiinnosta elättää vätyksiä jotka jää mieluummin uuninpankolle makoilemaan.

En tiedä miten on muualla Suomessa, mutta täällä Helsingissä ainoat tuntemani työttömät ovat omasta tahdostaan työttömiä. Töitä riittäisi vaikka minkälaista, tuttavienkin kautta saa koko ajan kuulla uusista paikoista, joihin tarvittaisiin työntekijöitä kipeästi. Ihmisten pitäisi rohkeammin muuttaa tänne, saataisiin muutakin uutta väkeä kuin muunmaalaisia :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näitä meissä nuorissa enemmän kuin vanhemmissa? Tiedän, että saan tästä paskamyrskyn aikaan, mutta tiedän kolme ikäistäni, jotka ihan ääneen ovat myöntäneet välttelevänsä työllistymistä "kun ei kiinnosta" ja kertovat naureskellen miten välttävät karenssin laittamalla tahallaan huonoja hakemuksia. Ollaan hyvin kranttuja, työn täytyy olla juuri siltä kentältä mitä halutaan, palkan täytyy olla hyvä ja työpaikan tulisi sijaita suunnilleen naapurissa.

Eräs kertoi juuri tällä viikolla, kuinka oli saanut juuri preciis täydellisestä paikasta tarjouksen, juuri siltä alansa kentältä, josta töitä haluaa, mutta oli tahallaan lyönyt läskiksi koko homman, koska työmatka olisi ollut 30 km (auto käytössä, palkka hyvä eli en bensaraha ongelmia) ja työpaikka "jossain persiissä korvessa hyi". Kertoi nauraen kuinka huonon hakemuksen oli taas pistänyt menemään, ettei tuonne tarvitsisi mennä.

Toisella taas olisi töitä pääkaupunkiseudulla, mutta ei halua muuttaa sinne edes vuodeksi, vaikka lapseton ja sinkku. Ei siis edes siksi aikaa, että saisi ensimmäisen työkokemuksensa.

Samaan aikaan omasta tuttavapiiristä löytyy myös raivokkaasti ahkeria ja "yes we can"-ihmisiä. Vuoden työttömyysjaksonsa aikana ensimmäinen tapaus laittoi menemään yli 120 hakemusta aivan ympäri Suomea ja oli valmis lähtemään keikkailemaan, vaikka aviomiehellä työt olikin vakiopaikassa, lisäksi kouluttautui avoimessa. Saikin sitten unelmatyön ja hoitaa sen hyvin.

Toinen taas käy töissä Turusta Helsingissä, vaikka mies ja eläimiä, etsii koko ajan töitä Turusta. Kolmas taas teki ensin hyvin huonostipalkattua harjoittelua saadakseen työkokemusta ja jousti tämän vuoksi elintasostaan, mutta keräsi harjoittelun aikana hyviä kontakteja ja kuuli piilotyöpaikasta. Neljäs taas lähti 300 km päähän töihin ja asuu viikot tässä kaupungissa ja tulee viikonlopuksi vaimonsa luo sekä pyrkii sumplimaan useimmat perjantaista vapaaksi.

Olen siis nähnyt suuren eron työnhakemisen välillä ja nostan hattua näillä, jotka raivokkaasti hakevat töitä ja ovat valmiita väliaikaisesti joustamaan työn eteen. Tiedän, ettei näin saisi täällä sanoa.

Sinulle on ap sellainen ongelma, että luulet että kaikki ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Näet vain sinun kanttisi maailmasta.

Katsos kun, kaikki eivät ole sinunlaisiasi ihmisiä. Ei se ystäväkään, joka olisi saanut työn pääkaupunkiseudulta. Kaikki ihmiset eivät halua samaa kuin sinä, eivätkä he ole sen tyylisiä ihmisiä, että lähestyisivät elämää kuten sinä.

Itse olen muuttanut 2 vuotta sitten eri paikkakunnalle työn perässä, ja hampaat irvessä siellä ollut. Tämän kahden vuoden aikana psyykkinen vointini on mennyt huomattavasti alaspäin. Jo se pelkkä tieto, että asun kaupungissa jossa en haluaisi muuten asua, vain työni vuoksi, on lannistava ja masentava. Minulla oli täällä pari ystävää, mutta ei kokonaista sosiaalista elämää voi kahden ystävän varaan rakentaa. Iltani ovat yksinäisiä ja elän vain ja ainoastaan työlleni.. Seurustelukumppanini asuu myös eri paikkakunnalla. Näiden kahden vuoden aikana olen joutunut antamaan periksi juuri tuolla asenteelle, mitä ap edustat. Ajattelin aikaisemmin kuin sinä. Koettuani kuitenkin totaalista juurettomuuden tunnetta, tunnetta siitä etten ole oikeassa paikassa ja en viihdy asuinkaupungissani, yksinäisyyttä.. En voi ajatella enää niin kuin sinä.

Luulen että vain ihminen, joka ei itse kärsi siitä että uhraa muun elämänsä työnsä vuoksi, voi ajatella kuten ap. Ja jos on sellainen ihminen, joka voi pahoin uhratessaan itsensä ja elämänsä työlleen.. ei sitä silloin vain voi tehdä!

Itse valitin omasta tilanteestani lähes kahden vuoden ajan, mitä asuin uudella paikkakunnalla. Ja kyllä, lopetin valittamisen ja olen irtisanoutunut ja työttömyys odottaa.

Koetko, että työnsaantimahdollisuutesi on huonompi vai parempi, jos teit oman alan töitä, nuo kaksi vuotta toisella paikkakunnalla?

Tekemäni työ ei varsinaisesti ollut oman alan työtä. Melkein vuoden olin kuitenkin valmistumisen jälkeen työttömänä. Työ minkä vuoksi muutin on 120 km päässä entisestä asuinpaikkakunnastani. Pakko ei olisi ollut hakea työtä, mutta silloin olin samanlaisissa ajatuksissa kuin ap ja pidin työnsaantia tärkeimpänä asiana, joten hain töitä isolta alueelta.

Minä pidän työnsaantia tärkeänä asiana, koska haluan saada palkkaa. En myöskään halua että pitkä koulutukseni valuu hukkaan.

1. Työttömät ei ole mikään massakäsite "ne työttömät..."

2. Lusmuja varmasti on, tunnen itsekin etäisesti pari.

3. Rasittaa tuo työtä pakoilevan työttömän leima samaan aikaan, kun itse laitat hakemuksia johonkin ja saat aina vastauksen "saimme 645 hakemusta, valitettavasti sinua ei valittu jatkoon". Kohta sama työpaikka on uudelleen haussa ja yrityksen itkeminen hesarissa: EI LÖYDY TYÖNTEKIJÄÄ - MISSÄ OVAT TYÖTTÖMÄT?... kun ei tietysti kukaan niistä 600 ihmisestä kelvannut siihen hommaan mitä ilmeisemmin.

Puuh.

Oon ollut työtön vajaan vuoden, huono omatunto koko ajan ja paniikki iskee. Olen helvetin epävarma ihminen ja pelkään olevani epäpätevä töissä ja mokaavani kaiken. Sairauteni takia tarvitsen rauhallisen työn, missä ei kiirehditä. Viimeisin työ oli sellainen, työmatka suuntaansa tunnin kun ei autoa käytettävissä ja loppujen lopuksi 30min kun tosiaan muutin työn perässä. Palkka ei ollut kummoinen mutta työ mieluisa, harmittaa etten voinut jatkaa. En ole saanut vastausta yhteenkään vapaamuotoiseen työhakemukseen, puhelinsoitoilla ja valmiilla hakemuksilla irtosi kaksi haastattelua muttei paikkaa. Ei mahdollisuutta anneta ujoille hakijoille jotka eivät osaa kehua hakemuksissa itseään monen sivun verran ja joiden CV on vitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi tarvitsisi muuttaa persereikään nimeltä Helsinki

Ei olekaan pakko jos töitä löytyy muualtakin. Jos ei löydy, niin mitään tukia ei pidä sellaiselle maksaa joka ei muuta työn perässä. On me muutkin muutettu ja jätetty vanhat ympyrät ja kotiseudut, eikä kiinnosta elättää vätyksiä jotka jää mieluummin uuninpankolle makoilemaan.

Onneksi sinä et voi päättää kenelle tukia tulee, lällislää :)

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tästä(kin) sinänsä asiallisesta aloituksesta paistaa läpi työssäkäyvien jonkinlainen epäoikeudenmukaisuuden tunne. Elämme kuitenkin sivistysvaltiossa, missä lait ja asetukset ovat kansan valitsemat edustajat säätäneet. Niin kauan kun toimii lakien puitteissa, ei kannata vaivata päätään moraalisilla kysymyksillä. Eihän nämä työttömät sentään ryöstä työssäkäyviä kadulla.

Summa summarum kaikki me tehdää valintamme itse. Joku toinen haluaa tienata 5k kuukaudessa ja tekee töitä ja muuttaa asuinpaikkaa sen eteen. Joku toinen on yhtä iloinen ellei iloisempi saadessaan yhteiskunnalta tarpeeksi tukia mielekkääseen elämään. Kumpikaan näistä ratkaisuista ei ole toista oikeampi tai parempi.

Onko ratkaisu siis se, että kukaan ei käy töissä? Mistä silloin rahat tulevat? Miten yhteiskunta pyörii? Koska tosiasia on se, että joidenkin on käytävä töissä rahan ja palveluiden tuottamisen eteen, ei voida puhua yhtäläisestä ratkaisusta.

Pakoilen työtä, koska ammatissani joudun olemaan jatkuvasti lasten parissa. Minulla epäillään lapsettomuutta. Mietin uutta alaa...

Musta on ihan ok että osa jättäytyy vapaaehtoisesti työelämän ulkopuolelle.

Meillä on 90-luvulta lähtien ollut hirveät määrät työhaluisiakin työttömiä. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tilanne on kuitenkin koko ajan ollut se, että kaikille halukkaille ei löydy työtä.

Eikö se olisi parempi että työttöminä olisivat ne jotka eivät edes halua töihin.

Mun kavereista vain yksi on työtön, muut ovat joko työelämässä tai opiskelevat. Tää työtön on kyllä oikea työnvieroksuja, itseasiassa mun entinen työkaveri joka sanoi itsensä irti kun ei jaksanut enää käydä töissä. No mikäpä siinä, on hänen tilalleen saatu paljon motivointuneempi henkilö ja se taas on eduksi minunkin jaksamiselle työssäni. Ainoa asia mikä vähän tässä ex-työkaverissani ärsyttää on se kokoaikainen rahan puutteen valittaminen. Pidetään siis edelleen yhteyttä koska asutaan lähekkäin ja lapsemme ovat samanikäisiä ja ystäviä.

Rahasta on puute, tuet ovat liian pienet eikä sossu maksa lapsen kaikkia harrastuksia eikä ulkomaanmatkoja, on siis yhden lapsen yksinhuoltaja. Monesti kyselee minulta voisinko ottaa lastaan mukaani kun menen omani kanssa vaikka leffaan tai uimahalliin - minun kustantamana siis. Joskus olen ottanutkin mutta olen kyllä vihjaillut että jos hakisi työtä tai ei olisi alunperinkään irtisanoutunut niin sitä rahaa olisi enemmän. On hieman myös vihjaillut että olis kivaa jos hänenkin lapsi saisi kokea ulkomaanmatkan -  kai että ottaisin lapsen mukaan meidän perheen matkalle mutta siihen en sentään aio suostua. Hehkuttaa kyllä aina muuten miten ihanaa on kun on aikaa eikä tarvitse herätä aamulla aikaisin ja voi tehdä mitä haluaa ja että oli maailman paras päätös jättäytyä pois työelämästä mutta ei ollenkaan tunnu ymmärtävän ettei voi vaatia samaa elintasoa kuin työssäkäyvä tekemättä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Oon ollut työtön vajaan vuoden, huono omatunto koko ajan ja paniikki iskee. Olen helvetin epävarma ihminen ja pelkään olevani epäpätevä töissä ja mokaavani kaiken. Sairauteni takia tarvitsen rauhallisen työn, missä ei kiirehditä. Viimeisin työ oli sellainen, työmatka suuntaansa tunnin kun ei autoa käytettävissä ja loppujen lopuksi 30min kun tosiaan muutin työn perässä. Palkka ei ollut kummoinen mutta työ mieluisa, harmittaa etten voinut jatkaa. En ole saanut vastausta yhteenkään vapaamuotoiseen työhakemukseen, puhelinsoitoilla ja valmiilla hakemuksilla irtosi kaksi haastattelua muttei paikkaa. Ei mahdollisuutta anneta ujoille hakijoille jotka eivät osaa kehua hakemuksissa itseään monen sivun verran ja joiden CV on vitsi.

Tsemppiä sinulle! Olet jo kerran saanut jalan oven väliin, pidän peukkuja. Työnhaku voi olla raskasta, kokemuksesta tiedän, mutta älä periksikään anna :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eli näidenkin vastausten perusteella on monia, joille työttömyys on vapaaehtoinen valinta, toisin kuin monissa ketjuissa täällä väitetään? Kannatan siis jatkossa ehdottomasti työttömyystukien leikkaamista. Rankasti.

Miksi kaikkien pitäisi tehdä mitä tahansa työtä, mitä he saavat? ihmisillä on erilaisia persoonia, ja he sopivat eri aloille. On käytännöllisesti ajatellen mahdotonta, että kuka tahansa voisi täyttää minkä tahansa työpaikan. Jos joutuu väkisin olemaan alalla jolle ei sovi, se aiheuttaa psyykkistä kuormitusta. Loppujen lopuksi psyykkisesti pahoinvoivat ihmiset tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi.

Toinen asia on se, että etuuksia poistamalla työttömyys ei lopu, sillä lisääntyy vain köyhyys.

Koko tässä työttömyyskorvausten leikkaus-huumassa on kyse siitä, että yhteiskuntaamme halutaan viedä kapitalistisempaan suuntaan. Siinä on jo hyvin onnistuttu ja sama jatkuu.

Kuitenkin mitä enemmän painetta tulee työttömälle, itseeni se vaikuttaa ainakin niin, että kun tipahdan korvausten ulkopuolelle, olen vielä vapaampi kuin ennen, ja sitä vähemmän haluan olla osa tätä systeemiä. En anna kapitalistien viedä onneani.

Mieluummin kuolen kuin menen huonoon työhön. Aikani kärvistelin huonossa työssä ja työpaikkakiusattuna, enää en siihen alkaisi.

Hyvin ristiriitaista. Av:llakin on vaikka kuinka monia ketjuja, kuinka töitä ei saa mistään ha työttömän elämä on aivan hirveää. Sitte kuitenkin paljastuu aimo joukko ihmisiä, jotka eivät töitä edes halua. Missä logiikka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tästä(kin) sinänsä asiallisesta aloituksesta paistaa läpi työssäkäyvien jonkinlainen epäoikeudenmukaisuuden tunne. Elämme kuitenkin sivistysvaltiossa, missä lait ja asetukset ovat kansan valitsemat edustajat säätäneet. Niin kauan kun toimii lakien puitteissa, ei kannata vaivata päätään moraalisilla kysymyksillä. Eihän nämä työttömät sentään ryöstä työssäkäyviä kadulla.

Summa summarum kaikki me tehdää valintamme itse. Joku toinen haluaa tienata 5k kuukaudessa ja tekee töitä ja muuttaa asuinpaikkaa sen eteen. Joku toinen on yhtä iloinen ellei iloisempi saadessaan yhteiskunnalta tarpeeksi tukia mielekkääseen elämään. Kumpikaan näistä ratkaisuista ei ole toista oikeampi tai parempi.

Onko ratkaisu siis se, että kukaan ei käy töissä? Mistä silloin rahat tulevat? Miten yhteiskunta pyörii? Koska tosiasia on se, että joidenkin on käytävä töissä rahan ja palveluiden tuottamisen eteen, ei voida puhua yhtäläisestä ratkaisusta.

Tulevaisuudessa olemme siinä tilanteessa, että työtä ei todella ole kaikille, mitenkään. Työhön perustuva yhteiskuntajärjestys loppunee jossain vaiheessa 2200-lukuun mennessä. Sitten vasta on kapitalistit kyllä todella kusessa, hah! :D

Hyvä aihe, mutta tästä ei saisi puhua. Katos kun joku suuttuu. Hys hys, pidetään vaan yllä illuusiota "Suomalaiset ovat ahkera työtä tekevä kansa"  :D