Mies ei pidä tytöstäni

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä tyttäresi tulee hakemaan miehiltä hyväksyntää keinolla millä hyvänsä ja on tosi altis hyväksikäytölle. Surullista että et ajattele hänen psyykkistä kehitystään- miltä tuntuu tulla koko ajan arvostelluksi. Onko hänellä hyvät välit isäänsä? Voisiko asua hänen luonaan?

Tämä.

Tulee täysin tapahtumaan, jos joutuu kasvamaan arvostelevan aikuisen seurassa.

Sulle ei ole ap prioriteetit nyt selvillä. Miksi et uskalla erota? Mies latistanut sinunkin itsetuntosi jo? Kutsuu huonoksi äidiksi, moittii ja vaatii? Ole rehellinen itsellesi.

MinniH. kirjoitti:

Tilanne on kurja! Mieheni on 8 vuotiasta tytärtäni kohtaan kärsimätön, kireä, torjuva. Puhuu kovasanaisesti , komentelee ja huutaa tytölleni. Hän ei anna tytölleni positiivista palautetta vaan huomauttelee virheistä ja asioista mitkä miehen mielestä tyttö tekee huonosti. Hän ei kannusta tai kehu tai anna positiivista palautetta. Tyttäreni selvästi kaipaa mieheltä huomiota kosketusta halausta ja hyväksyntää. Mutta tähän miesvei kykene. Omalle tyttärelleen jän on päin vadtoin kannustava, rihkaiseva, lempeä, ystävällinen, kärsivällinen ,ymmärtäväinen...kaiken sen hastakohta miten omaa tytärtäni kohtaan on.

Olen itse äärettömän uupunut ja surullinen ehkä hieman alakuloinenkin tilanteen takia. Huolissani miten tämä tilanne vaikuttaa huonolla tavalla lapseni minäkuvaan, itsetuntoon ja tulevaisuuteen.

Voiko mieheni muuttua? Onko tässä tilanteessa mitäön muutac ratkaisua kuin ero? Mueheni ei ymmärrä käytöstään. Olen yrittänyt asiasta puhua useasti mutta tuloksetta.

Ja pliis palstalaiset. Odotan aikuismaisia vastauksia enkä yrjöämista mitä täällä niin usein vastauksissa näkee.

Kiitos jo etukäteen ymmärryksestä ja asillisesta suhtautumisesta asiaan.

Olin aikoinani vastaavassa tilanteessa ja asetin lapseni  etusijalle eli lemppasin miehen. Nykyisellä kumppanillani  ei ole mitään lapsiani vastaan. Yhteistä ei ole eikä  tule.

Minä olin se tyttö. Äidilleni se mies oli niin rakas, että minä sain mennä muualle.

Onneksi minulla oli sentään pappa, vaikka ei hänkään minua usein sylissä pitänyt. Minun kotini ei kuitenkaan koskaan ollut äitini luona vaan muualla.

Onhan sinun miehesi kaikin puolin muuten aivan ihana. Mutta mieti sitä sitten, kun 12-vuotias tyttäresi alkaa isänkaipuussaan yöpyä 32-vuotiaan "poikakaverinsa" luona.

Muutaman vuoden päästä se mies hyväksyy tyttäresi.

Tosin tyttärestäsi tulee tämän jälkeen vaisu ja itsetuhoinen...

Mitä helvettiä mä just luin? Sun mies kohtelee sun lasta huonosti, syyttää omasta käytöksestään lasta ja sua ja sä vain jatkat yhteiseloa miehen kanssa! Haluatko tuhota tyttäresi itsetunnon kokonaan? Onko avioliitto tärkeämpää kuin sun tyttären hyvinvointi?

Tuskin mikään terapia auttaa, kerran olette jutelleet miehen kanssa asiasta eikä hän näe omassa käytöksessään mitään väärää. Ja jos muuttuukin, niin siihen menee kauan aikaa ja siinä samalla sun tytär kärsii.

Pitäisi olla itsestäänselvyys, että lapsen etu tulee ensin tällaisissa tilanteissa. Miehen käytöksen tulee muuttua tai hän saa lähteä. Kurjaa sinulle, mutta koska olet lapsen tähän maailmaan hankkinut, niin hänen hyvinvointinsa pitää kuitenkin olla etusijalla. 

Mies ei voi purkaa omia käsittelemättömiä tunteitaan sinun lapseesi! Hän on aikuinen ja hänen pitää pystyä käyttäytymään sen mukaisesti. Aikuisen pitää osata käsitellä omat tunteensa ja kohdella lasta oikeudenmukaisesti. 

En suostuisi elämään tuollaisen "miehen" kanssa.

Tällaisesta pitää voida puhua, ja jos tällaisesta ei voi puhua, niin sitten ei voi olla yhdessäkään enää.

Voisit koettaa ottaa yleisellä tasolla esille sellaisen asian että "pahat lapset" eivät ole olemassa missään tyhjiössä, vaan nimenomaan siinä omassa perheessään, eli "pahoja" suhteessa verrokkiinsa.

Todella yleistä on esimerkiksi että pikkusisaruksen tullessa alkaa isosisarus saada todella negatiivista huomiota. Tässä tapauksessa sanoisin että miehen ikävä kääntyy sinun lastasi vastaan.

Aikuisen vastuulla on tunnistaa tällainen, ja yrittää toimia alhaisempia vaistojaan vastaan. Ei-toivottua käytöstä ei tietenkään siedetä, mutta kuten itsekin sanoit on se myönteiseen palautteeseen keskittyminen paljon tehokkaampaa kuin iänikuinen nalkutus.

Mitä ikinä teetkään, älä lapsesi ja itsesi tähden anna tuon asetelman jämähtää tuollaiseksi.

Itkettää lapsiparan puolesta.. Ei tuossa taida puhuminen enää auttaa. Sinun pitäisi ottaa lapsi syliin ja pyytää

anteeksi että olet altistanut hänet tuollaiselle kohtelulle. Kodin pitäisi olla paikka jossa lapsi tietää olevansa 

rakastettu ja hyväksytty- nyt oma äitikin vaatii hänen olemaan sellainen että mies voisi hänet hyväksyä.

Kerrothan kohta täällä että olet jättänyt miehen ja ponnistelet tyttäresi omanarvontunnon palauttamiseksi?

Kiitos kaikille vastauksista! Oikeassa olette ja tuon kaiken itsekin tiedän. Olemme käyneet perheterapiassa mieheni kanssa. Tällä hetkellä ajattelen ettei siitä ole ollut toivottua apua. Olemme jutelleet mirhen käytöksen muuttumisesta. Mutta hänestä tulee marttyyri. Hän toteaa ettei sitten puhu lapselle mitään ja on hiljaa ettei vain sano jotain väärin.

Jos puhumisesta ei ole apua ja olette jopa perheterapiassa käyneet niin ei tuo tule muuttumaan vaan homma PAHENEE kun lapsi tulee teini-ikään.

Pelasta lapsesi kun vielä voit. 

Kuinka voit aikuisena ihmisenä ja äitinä laittaa miehen lapsesi edelle?

Sinulla on vastuu oman lapsesi hyvinvoinnista omassa kodissaan!

Mies ei halua muuttua eikä näe toiminnassaan mitään väärää. Hän on ilkeä, arvosteleva, suuttuu ja heittäytyy marttyyriksi.

Mitä odotat? Mies pärjää mainiosti ilman sinua mutta lapsesi ei joten valinnan pitäisi olla helppo.

Lapsi oli ennen miestä joten mies saa nyt mennä muualle myrkyttämään ilmapiiriä ja toivottavasti ei pilaa kenenkään muun lapsuutta jatkossa.

Sinun on nyt mietittävä, onko sinun parisuhteesi sinulle tytärtäsi tärkeämpi juttu.

Syökää kaikki yhdessä pizzaa ja kebabia. .Hyvä ruoka parempi mieli.

Nälkäisenä monet ovat äreitä.

Veri on vettä sakeampaa. Ja on aina ollut ja luultavasti tulee olemaankin. Oma on aina oma

Tottakai omastaan tykkää enemmän.

Miten parisuhde ja romantiikkakaan voisi tuollaisessa tilanteessa kukoistaa? Luulisi, että lääppiminen vain inhottaa. Mitenkäs tytön oma isä?

Voipi olla luonnehäiriö, jonka parantumista on turha jäädä odottelemaan. Ei varmaan kiva sille hänen omallekaan lapselleen, hänenkin kehityksensä voi vääristyä.

Eroa.

t.Isäpuolen aikoinaan kaltoin kohtelema lapsi, joka pitää 99 prosenttia miehistä sikoina

Woi voi!

Niin arka aihe. Tosin yhtä mustavalkoisesti minäkin ajattelin entisessä elämässäni, silloin lapseni isän kanssa aviossa eläessä.

Nyt on elämäntilanne kuitenkin eri. Kornisti sanottuna koen vihdoin löytäneeni sielunkumppanini. Mutta tavattiin väärässä vaiheessa elämää.

Olen "paha" äitipuoli. En kestä mieheni poikia. Tai en minä niille raivoa tms. Mutten myöskään nauti heidän seurasta kuin todella harvoin. Eikä nyt ihan kaikkea voi minun niskaan kaataa. Poikien kasvatuksessa on moni asia mennyt pieleen aikaisemmin. Pikkuhiljaa yritän ohjata vähän miettimään muidenkin tunteita mitä aiheutuu heidän sikailuista.

Jottei tässä olisi toivoa liikaa niin poikien äiti ei jaksa näinkään paljon. Ottaa todella harvoin poikia luokseen ja silloinkin saattaa itku kurkussa palauttaa muutaman tunnin päästä, kun lapset ikäväänsä jne ovat oireilleet. Varmaan kotonakin oireilusta osa johtuu ihan vain siitä, että on äitiä ikävä.

Mies tietää tunteistani, että koen tekeväni väärin, kun jatkamme yhteiseloa, mutta silti hän vain ei ota eroa kuuleviin korviinsa. Uskoo, että aika tekee tehtävänsä. Mies kohtelee minun tyttöä kuin prinsessaa ja ikävöi tytön ollessa esim. isällään. Sanoo rakastavansa. Eipä yhtään hävetä omat tunteet hänen lapsia kohtaan.

Sen voin silmää räpäyttämättä vahvistaa, että oman lapsen ollessa pois kotoa ne toisen lapset ottavat paljon enemmän hermoille.