Yksi äitien ärsyttävimmistä tavoista
on tässä:
Passiivisaggressiivinen tapa "selittää lapselle" sitä, mitä ympäristössä tapahtuu, kuitenkin niin että sanat ovat selvästi tarkoitettu piikiksi muille aikuisille. Oletteko törmänneet tähän?
Tänään viimeksi bussipysäkillä, taapero leikki rattaissaan lelullaan muina miehinä ympäristöstään piittaamatta kun äiti ryhtyi hirveällä tohinalla siirtämään rattaita. "Meidän pitää nyt vähän siirtyä, tuo setä ei nyt tajunnut ettei tässä pysäkillä saa tupakoida."
En ollut kyseinen tupakoija enkä edes polta, mutta silti tuo ele pisti ärsyttämään. Onko pakko välineellistää oma lapsensa oman passiivisaggressiivisen kuittailunsa välikappaleeksi, jos sinulla ei riitä munaa sanoa asiasta suoraan?
Kerta ei tosiaan ollut ensimmäinen, jolloin olen nähnyt vastaavaa lapsen välinekäyttöä oman pikkumaisuuden välikappaleena. Jostain syystä en ole vielä iseiltä vastaavaa nähnyt, mutta äideiltä esim. julkisissa kulkuvälineissä paljonkin. Mieleen muistuu paljon vastaavia "lapselleselittämisiä" kovaan ääneen, esim. metron ovissa "Tällä tädillä on nyt varmaan kova kiire, kun tunki meidän edelle" - tälläkin kertaa ilman, että lapsi oli mitään selitystä vailla. Tosin, lapsellehan nämä sanat eivät kohdistuneetkaan, äiti oli vain liian pelkurimainen antaakseen palautetta kiireiselle rouvalle suoraan.
Kuka myöntää käyttävänsä tätä "lapselle selittämistä" itse passiivisaggressiivisen raivonsa välikappaleena? Ja jos käytät, onko OK että muutkin hyödyntävät lastasi samalla tavalla? Jos huomautat jostain minulle lapsellesi muka puhuen, voinko kääntyä ja lässyttää lapsellesi "Joo, äiti on nyt vähän kärttyinen eikö. Äitiä harmittaa kovasti kun isi käy leikkimässä naapurin rouvan kanssa lääkärileikkejä, pyydä vaikka isiä kertomaan millaisia." Olisko OK, samasta asiasta kumminkin kyse? 😃
Kommentit (43)
Oletteko pyytäneet tupakoitsijaa poistumaan bussikatoksesta? Tiedättekö, että useimmiten sellainen tilanne ei ole kovin hyvä kasvatustilanne, muuten kuin siihen että lapsi oppii että aikuiset saattavat haistatella toisilleen. Itse olen poistunut katoksesta ja kun lapsi kysynyt että miksi me siirryttiin tähän, olen vastannut että en halua olla tupakansavussa ja en halua että lapsikaan on. Että se ei ole terveellistä. Tämäkin jo aiheuttaa kovat mulkoilut. Miksi?
Kerran taas kahvilan jonossa vanhempi mies törkeästi etuili. Sanoin, että anteeksi mutta me olimme tässä ensin. Mies vain mulkaisi taakseen mutta ei siirtynyt muualle. Suututti sekin, että kassa palveli tätä miestä ensin vaikka näki, että hän etuili. Lapsi sitten kysyi, että miksi se etuili johon vastasin että en tiedä. En tiedä miksi toiset on epäkohteliaita. Pöydässä keskustelu vielä jatkui niin, että puhuttiin ettei ketään etuilla ja jos sen tekee vahingossa, pyydetään anteeksi.
Joku tuolla mainitsi koiranomistajat, ja olen itse juuri samanlainen! Kerran eräs päästi rotikkansa nuolemaan rattaissa istuvan lapsen kasvoja, ja kun tästä ärähdin, sain huorittelut päälleni. Se oli niin väärin :( Mitä jos lapsi on allerginen? Mitä jos lapsi pelkää koiria kuollakseen? Antakaas kun arvaan ... äidin vika?
Tuli mieleen, että tuollaista puhetyyliä käyttävät myös koiranomistajat! Itse lenkkeilen pururadalla jossa on paljon sekä juoksijoita että koiranulkoiluttajia. Ja koiraihmisillä on tapana koiralle jutella miten muut on itsekkäitä ja että eikö ne tykänneetkään sinusta, voi sentään kun sinä olet niin ihana.
Monesti myös huomaa, että hihnaa annetaan pidemmäksi kun koira haluaa tulla luokse. Kun en kiinnitä koiraan mitään huomioita, omistaja näyttää ihan pettyneetä :D
Miksi pienten lasten äitejä haukutaan ja tutkitaan suurennuslasilla? No, osittain varmaan siksi, että monet pienten lasten äidit käyttäytyvät usein kuin ääliöt ja maailman omaistaja.t Esimerkkini kirjastosta: Äitylit tulevat aampäivisin kirjastoon taaperolapsineen, eivätkä ollenkaan ohjaa lapsiaan vaan piltit saavat juosta, huutaa ja heitellä leluja ja kirjoja pitkin poikin, äitylit itse ottavat lasten kuvakirjoja vuorikaupalla esiin mutta mitään eivät laita takaisin paikoilleen. Vaunut parkkeerataan yleensä niin, että ne ovat muitten tiellä, koska äidit eivät muista ihmisitä välitä, ainoastaan toiset äidit ovat heidän vertaisiaan ihmisiä. Lapset huutavat äideilleen toiselle puolelle kirjastoa ja äitylit huutavat takaisin "äiti on täällä" eli siis keskustelevat noin lapsen kanssa.
Joillain äideillä on tapana treffailla toisiaan kirjastossa ja kälättävät sitten keskenään kovaan ääneen omia asioitaan, ja lapset riehuvat keskenään edelleen. Aika usein lapsille sitten sattuu joku kolhu ja huuto on kamala: äidit menevät aivan hysteeriseen tilaan, kun lapsi kaatuu vaikka juostessaan ja alkaa itkeä.
Äidit ottavat julkisen, kaikille tarkoitetun tilan haltuunsa valtavalla äänimassallan ihan yksinkin, eivätkä lainkaan ajattele muita. Mitä, jos kaikki ihmiset käyttäytyisivät samoin? Kaamea kakofonia. Jos näille äideille huomauttaa asioista, saa kuulla juuri tuollaista puhetta: "täti sanoo, ettei saa puhua ääneen ..." jne. liioittelevaa lässytystä. Ja miksi puhun vain äideistä? Siksi, koska kohtaan päivittäin noin toimivia äitejä, en isiä. Jostain syystä suurin osa isistä lapsineen käyttäytyy aivan tavallisesti, heillä ei ole tuollaista maailmanomistaja-isyli-syndroomaa, eikä heillä tunnu olevan tarvetta tuoda itseään ja lapsiaan kaikille esiin jatkuvalla meluamisella. Jostain syystä lapsetkin ovat ihan rauhallisia ja luontevia, kun vanhempi on itse rauhallinen, eikä koko ajan hössötä huomiota lapselle ja samaan aikaan on kuitenkin välinpitämätön.
Anteeksi pitkä avautumiseni tässä.