Lue keskustelun säännöt.
Lemmikkini kuoli, kaverini kommentti oli todella tökerö! Kootaan tänne surkeimmat lohdutusyritykset
02.10.2016 |
Kanini jouduttiin lopettamaan, koska se oli vanha eikä syönyt enää. Kerroin tästä tippa linssissä kaverilleni ja hän totesi kylmästi, että "On se hyvä nähdä tämä elämän raadollisuus."
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten näihin oikein pitäisi reagoida? Jos se eläimen kuolema ei kosketa millään tavalla, ei siihen oikein voi ottaa osaakaan aidosti.
Ja minulla on ollut ja on tälläkin hetkellä useita eläimiä lemmikkinä, olen aina ollut eläimistä ja eläintieteistä kiinnostunut. Eläimeni elävät eläinten elämää hyvin hoidettuina sellaisina kuin ne ovat. Elämä nyt vain on sellaista, että se loppuu jonakin päivänä. Tämä on fakta.Ehkä minulta puuttuu jokin kyky inhimillistää eläimiä tai jotain. En vain näköjään pysty käsittämään eläimen menettämistä sillä tavalla. Samoin en pysty reagoimaan nähtävästi oikealla tavalla ihmiseen, joka suree lemmikkiään asteikollani "liikaa". Eläin on eläin on eläin.
Et ymmärrä että ihminenkin on eläin.
Et vissiin tajua että ihminen on yksi eläin itsekin, ja ihmisen erottaa muista eläimistä pahuus.
Ihminen kykenee julmimpiin ja sadistisimpiin asioihin mitää maailmassa on.
Ai minä en ymmärrä, että ihminen on eläin? Kun ikää on jo lähemmäs neljäkymmentä, ja on koko ikänsä ollut kiinnostunut biologiasta, eläintieteistä ja mm. antropologiasta, tietää kyllä ihmisen paikan maailmassa. Älä tule minulle luennoimaan ihmisen kehityshistoriasta.
Olen luultavasti myös eläinten suhteen armollisempi kuin useimmat "eläinrakkaat", joille mm. eläimen elossapitäminen vastoin eläimen hyvinvointia on tavallista. Arvokas ja kivuton kuolema on usein parempi kuin elossa pitäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta kerron kuitenkin.
Mulla oli lapsena marsu, joka oli mulle todella rakas. Se kuoli ollessani 13-vuotias, marsu oli itse kuukautta vaille 6v.
Menin sitten kouluun seuraavana päivänä ja olin todella surullinen ja vähän itkuinenkin. Silloinen paras kaverini suuttui minulle ja sanoi, että mulla ei ole oikeutta surra marsuani koska hänen (kaverini siis) äitinsä oli kuollut paria kuukautta aikaisemmin.
Joo, ymmärrän että äidin kuolema on eri asia kuin marsun kuolema, mutta se ei mielestäni tarkoita ettenkö saisi surra lemmikkiäni.
Minä olen huutanut suruani ääneen, itkenyt itseni loppuun, eikä ikävä lopu vaikka " vain" koirista kyse. Parhaat ystäväni. Eläinhän minäkin olen.
Nyt suren etukäteen vakavasti sairasta isääni, pelkään joka päivä- yritän näyttää rakkauteni joka päivä. En tiedä miten romahdan kun se päivä tulee.
Enkä ole lapseton.
Ensimmäinen poikaystäväni hakkasi, kuristi, potki ja retuutti minua 2 vuoden ajan. Tästä ei tiennyt kuin yksi läheiseni, kunnes kerroin eräälle toiselle tärkeälle, joskin uudelle ystävälleni tuosta painajaismaisesta elämänvaiheesta. Hän vastasi että joo tiiän ihan täysin miltä susta on tuntunut, munkin tyttöystävä läpsäisi mua kerran poskelle kännissä. Itketti tämä kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän, että suree kissaa tai koiraa. Ehkä hevosta. Mut loput menee kyllä yli hilseen. Joskus kaveri kertoi, että sen gerbiili oli kuollut. Mua alkoi naurattaa. Siis tietysti olin pahoillani siitä, että kaveri oli surullinen, mutta tuntui niin absurdilta, että joku itki gerbiilin perään. Ehkä ymmärtäisin paremmin, jos olisin omistanut jyrsijän tai vastaavan. Tällä hetkellä kani, marsu, hamsteri on samalla viivalla akvaariokalan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten näihin oikein pitäisi reagoida? Jos se eläimen kuolema ei kosketa millään tavalla, ei siihen oikein voi ottaa osaakaan aidosti.
Ja minulla on ollut ja on tälläkin hetkellä useita eläimiä lemmikkinä, olen aina ollut eläimistä ja eläintieteistä kiinnostunut. Eläimeni elävät eläinten elämää hyvin hoidettuina sellaisina kuin ne ovat. Elämä nyt vain on sellaista, että se loppuu jonakin päivänä. Tämä on fakta.Ehkä minulta puuttuu jokin kyky inhimillistää eläimiä tai jotain. En vain näköjään pysty käsittämään eläimen menettämistä sillä tavalla. Samoin en pysty reagoimaan nähtävästi oikealla tavalla ihmiseen, joka suree lemmikkiään asteikollani "liikaa". Eläin on eläin on eläin.
Et ymmärrä että ihminenkin on eläin.
Et vissiin tajua että ihminen on yksi eläin itsekin, ja ihmisen erottaa muista eläimistä pahuus.
Ihminen kykenee julmimpiin ja sadistisimpiin asioihin mitää maailmassa on.
Ai minä en ymmärrä, että ihminen on eläin? Kun ikää on jo lähemmäs neljäkymmentä, ja on koko ikänsä ollut kiinnostunut biologiasta, eläintieteistä ja mm. antropologiasta, tietää kyllä ihmisen paikan maailmassa. Älä tule minulle luennoimaan ihmisen kehityshistoriasta.
Olen luultavasti myös eläinten suhteen armollisempi kuin useimmat "eläinrakkaat", joille mm. eläimen elossapitäminen vastoin eläimen hyvinvointia on tavallista. Arvokas ja kivuton kuolema on usein parempi kuin elossa pitäminen.
Turhaan selostat, tuolle lajille ei oppi mene päähän sitten millään.
Kiva kumminkin huomata, etten ole ainoa terveellä suhteellisuudentajulla varustettu. Ainahan se eläimen kuolema koskettaa, mutta eipä siinä ylenmääräinen vollottaminen auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi kuoli, kaveri lohdutti että "no onhan sulla sentään onneksi kuvia siitä".
Vierailija kirjoitti:
Arvaanko oikein että kyseessä on lisääntyjä? Lisääntyjät luulevat että eläimiä ei voi surra. Kyllä voi, koiran menettäminen on yhtä kova paikka kuin lapsen!
Ei ole. Koira ei ole lapsi, se on vain eläin. Sinä et ymmärrä todellisista menetyksistä yhtään mitään. Onneksi tosin et lisäänny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tutuilta kuoli vauva. Saivat siihen kommentin "onneksi olette vielä nuoria". Öööh?
Rakas vaarini kuoli yllättäen ja minun piti itkuisena soittaa silloiselle tapailukumppanille, että treffit täytyy siirtää toiselle päivälle, koska tilanne on nyt tämä. Deitin kommentti: "Aijaa, vai että vaari... Mä en kyllä ihan ymmärrä, miksi sä liiottelet noin. Vanhat ihmiset kuolee ja mä nään tätä töissä joka viikko."
Kyseinen mies siis teki töitä vanhusten parissa. Pari päivää myöhemmin ilmoitin, ettei mitään treffejä enää tule. Vieläkin oksettaa ja melkein itkettääkin, kun ajattelen tuota tapausta. :'(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkusisarukseni kuoli tapaturmaisesti, tuttava äidille: "Älä itke, onhan sulla muitakin lapsia."
Miten hän kuoli?
Saatuani aika rankan keskenmenon komplikaatioineen, ystäväni totesi että tietää miltä minusta tuntuu, onhan hänkin joutunut päivystyksessä odottamaan verta vuotavana ja raskaana. Niin, väärä hälytys, terve lapsi syntyi aikanaan. Et todellakaan tiedä.
Saatuani toisen keskenmenon olen huomannut että monen on vaikea näihin suhtautua. Ties mitä paskaa hoetaan "kaikella on tarkoitus", "ehkä se oli vammainen", mitä vaan jolla on tarkoitus viedä oikeus suremiseen pois. Että mitä v*ttua, mulla on oikeus surra menetyksiäni, eikä vähättely poista sitä asiaa. Olkaa hiljaa jos ette voi sanoa että joo, paskinta ikinä, itke vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta kerron kuitenkin.
Mulla oli lapsena marsu, joka oli mulle todella rakas. Se kuoli ollessani 13-vuotias, marsu oli itse kuukautta vaille 6v.
Menin sitten kouluun seuraavana päivänä ja olin todella surullinen ja vähän itkuinenkin. Silloinen paras kaverini suuttui minulle ja sanoi, että mulla ei ole oikeutta surra marsuani koska hänen (kaverini siis) äitinsä oli kuollut paria kuukautta aikaisemmin.
Joo, ymmärrän että äidin kuolema on eri asia kuin marsun kuolema, mutta se ei mielestäni tarkoita ettenkö saisi surra lemmikkiäni.
Kyllä jo 13-vuotiaalta odottaisi jo tilannetajuakin. Kaverilla menossa surukriisi, äidin kuolema on pahinta, mitä lapselle voi tapahtua, ja sinä menet jotain jyrsijää vollottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta kerron kuitenkin.
Mulla oli lapsena marsu, joka oli mulle todella rakas. Se kuoli ollessani 13-vuotias, marsu oli itse kuukautta vaille 6v.
Menin sitten kouluun seuraavana päivänä ja olin todella surullinen ja vähän itkuinenkin. Silloinen paras kaverini suuttui minulle ja sanoi, että mulla ei ole oikeutta surra marsuani koska hänen (kaverini siis) äitinsä oli kuollut paria kuukautta aikaisemmin.
Joo, ymmärrän että äidin kuolema on eri asia kuin marsun kuolema, mutta se ei mielestäni tarkoita ettenkö saisi surra lemmikkiäni.
Kyllä jo 13-vuotiaalta odottaisi jo tilannetajuakin. Kaverilla menossa surukriisi, äidin kuolema on pahinta, mitä lapselle voi tapahtua, ja sinä menet jotain jyrsijää vollottamaan.
No olipas fiksu kommentti. Tottakai ymmärsin että äidin kuolema on isompi asia kuin lemmikin kuolema. Mutta se ei siltikään poistanut surua. Vai olisiko mun pitänyt marsuni kuollessa todeta "Ai niin, kaverilla kuoli äiti, ei mulla ole oikeutta itkeä"?
Vierailija kirjoitti:
"Luonto korjaa heikot pois."
Jep. On julmaa sanoa noin eläimistä, mutta ihmiset sanovat noin myös keskenmenon kokeneille. Myös minulle, jonka vauva syntyi raskausviikolla 19 täysin terveesti kehittyneenä. Ja olin ihmisille kertonut, että keskenmeno johtui kohtuni poikkeavuudesta ja taipumuksesta ennenaikaisiin supistuksiin, ei vauvani viallisuudesta. Silti kuulen tätä kommenttia jatkuvasti ja kehotetaan hankkimaan uusi vauva. Anteeksi aiheesta poikkeaminen, mutta halusin purkautua, koska vihaan tätä kommenttia. Oli sitten kyse eläimistä tai ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän, että suree kissaa tai koiraa. Ehkä hevosta. Mut loput menee kyllä yli hilseen. Joskus kaveri kertoi, että sen gerbiili oli kuollut. Mua alkoi naurattaa. Siis tietysti olin pahoillani siitä, että kaveri oli surullinen, mutta tuntui niin absurdilta, että joku itki gerbiilin perään. Ehkä ymmärtäisin paremmin, jos olisin omistanut jyrsijän tai vastaavan. Tällä hetkellä kani, marsu, hamsteri on samalla viivalla akvaariokalan kanssa.
Mullakin kuoli gerbiili. Se oli tosi seurallinen ja persoonallinen otus. Itkin kuukausia sen kuoleman jälkeen. Vitutti jokainen joka ihmetteli miksi itken "jotain rottaa". Se oli MULLE tärkeä lemmikkin ja oli surullista luopua. Ihmiset voisi pitää vaan suunsa kiinni jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Olen muuten akvaario kalaakin itkenyt.
Vierailija kirjoitti:
Saatuani aika rankan keskenmenon komplikaatioineen, ystäväni totesi että tietää miltä minusta tuntuu, onhan hänkin joutunut päivystyksessä odottamaan verta vuotavana ja raskaana. Niin, väärä hälytys, terve lapsi syntyi aikanaan. Et todellakaan tiedä.
Saatuani toisen keskenmenon olen huomannut että monen on vaikea näihin suhtautua. Ties mitä paskaa hoetaan "kaikella on tarkoitus", "ehkä se oli vammainen", mitä vaan jolla on tarkoitus viedä oikeus suremiseen pois. Että mitä v*ttua, mulla on oikeus surra menetyksiäni, eikä vähättely poista sitä asiaa. Olkaa hiljaa jos ette voi sanoa että joo, paskinta ikinä, itke vaan.
Mä tiedän miltä tuo tuntuu. Olen kokenut myös kaksi menetystä, yhden varhaisen ja yhden myöhäisen, komplisoituneen ja vaikean (rv 19). Kumpikaan ei välttämättä johtunut mistään vauvan vammaisuudesta, varsinkaan toinen, koska vauvasta tutkittiin kaikki elimet ja kromosomit ruumiinavauksessa. Terve vauva oli ollut siihen asti, ja mitä todennäköisimmin syntynyt terveenä, jos kohtuni oli kestänyt muutaman viikon kauemmin.
Vierailija kirjoitti:
Arvaanko oikein että kyseessä on lisääntyjä? Lisääntyjät luulevat että eläimiä ei voi surra. Kyllä voi, koiran menettäminen on yhtä kova paikka kuin lapsen!
Ei todellakaan ole. Sinä poloinen omaat kokemusta vain lapsettomuuden tilasta. Minä olen ollut myös lapseton ja nyt minulla on lapsia. Ei tulisi mieleenkään väitää mitään noin tyhmää nyt kun sen eron tietää.
Se kiintymys mitä kuvittelet tuntevasi koiraasi kohtaan ei ole yhtään mitään, sori vaan.
Itse asiassa ihmisapina tai kädellinen. Voit lueskella vaikka Wikipediasta.