Entä jos sukset menevät ristiin päiväkodin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä jos toinen vanhemmista kotona laitetaan lapsi uuteen puolipäiväryhmään jossa kaikin tavoin huonommat resurssit.Tilat ahtaat, syövät ulkona ja toiminta suunnittelematonta.Ryhmässä 13 kpl 2-5 vuotiaita joista osa vaipoissa ja yksi hoitaja.Moni aikoo lopettaa ja ottaa lapsensa kokonaan kotiin.Kyllä nyt on rajattu niin että työssäkäyvien lapset saavat laadukkaan hoidon ja muista ei niin väliä.Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ei enää toteudu, Mll oli oikeassa.

2-5-vuotias jonkq vqnhempi kotona ei tarvitse päivähoitoa Helsingissä. Täällä on paljon kerhoja, leikkipuistoja, tekemistä, harrastuksia ja muuta kotona oleville lapsille.

En ole kyllä samaa mieltä. Meidän tyttömme kohta 4 v  käy kyllä kerhossa 2xvko, jumpassa, tanssissa, muskarissax2 ja avoimessa kerhossa minun kanssani mutta eivät korvaa päiväkodin ryhmää. Toki kerho (kestää 2,5 h x2/vko) on sama ryhmä, mutta muskarit ja muut ovat vain 45 min pituisia. Olen huolissani kun lapseni ei pääse varhaiskasvatuksen piiriin. Leikkipuitossa jne on aina eri lapset, eivät korvaa sitä kokemusta että on muitakin turvallisia aikuisia ja että lapsi selviää omassa tutussa ryhmässä pidemmän ajan ilman vanhempaa. Vertaisryhmään kuulumisen tunne jää pois. Olin itse pk:ssa 2 vuotiaasta asti 1980- luvulla, ja omat tarhakaverit olivat tärkeitä kavereita lapsuudessa. Omalla lapsellani ei ole ketään kavereita, muuta kuin satunnaiset tuttavat kerhoissa joissa siis ei ole sitä vapaata leikkiä. Ei tuota asiaa varmaan sellainen ymmärrä jonka lapsi on ollut hoidossa pienestä asti. Meillä mies on töissä ja maksaisimme täyden hinnan hoidosta hänen tulojensa mukaan, emme elä sossun tuilla vaikka itse olen ollut jo monta vuotta työtön. Kyllä lapsen tulevaisuus ja kouluvalmiudet huolettavat.Osapäiväryhmän toiminta näyttää kaaokselta, mielummin laittaisin normiryhmään ja tekisin 4 tunnin hoitosopimuksen, kun siellä eri resurssit (eli 7 lasta/hoitaja, eri tilat ja tavoitteet ja toiminta) kuin osapäivälasten ryhmässä. Ei kuitenkaan ole mahdollista enää, kaikki osapäiväiset ja osapäiväisen sopimuksen tehneet on ohjattu osapäiväisten ryhmään. Subjektiivinen päivähoito- oikeus on edelleen käytössä Helsingissä, joten täytyy alkaa harkita lapsen laittamista kokopäivähoitoon vaikka itse olen työtön ja se maksaa meiltä 290 e kk joka on iso summa peruspäivärahasta sillä se on näköjään ainoa keino saada lapsi mukaan oikeaan varhaiskasvatukseen. Jos joku huutelee että pääset sitten sohvalle makoilemaan, niin mielummin pitäisin lapsen kotona, mutta nuo em. mainitut seikat huolettavat, ja se että en tiedä onko lapsi normaalisti kehittynyt kaikilla osa-alueilla, päiväkodissahan tuollaisia kasvatuskeskusteluja tehdään. Tunnen, etten pysty korvaamaan muiden lasten seuraa ja ammattilaisen antamaa opetusta.Olen varma että kotihoidetuilla lapsilla on vaikeampi sopeutua koulumaailmaan.

Minulla kaksi lasta Helsingissä. Toinen meni puolipäivähoitoon nelivuotiaana kun toinen meni eskariin. Erittäin hyvib pärjäävät koulussa, erinomaiset sosiaaliset taidot.

Ehkä teillä vaikutti sisarus? Meillä vain yksi kohta 4 v lapsi ja on kyllä aika yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä jos toinen vanhemmista kotona laitetaan lapsi uuteen puolipäiväryhmään jossa kaikin tavoin huonommat resurssit.Tilat ahtaat, syövät ulkona ja toiminta suunnittelematonta.Ryhmässä 13 kpl 2-5 vuotiaita joista osa vaipoissa ja yksi hoitaja.Moni aikoo lopettaa ja ottaa lapsensa kokonaan kotiin.Kyllä nyt on rajattu niin että työssäkäyvien lapset saavat laadukkaan hoidon ja muista ei niin väliä.Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ei enää toteudu, Mll oli oikeassa.

2-5-vuotias jonkq vqnhempi kotona ei tarvitse päivähoitoa Helsingissä. Täällä on paljon kerhoja, leikkipuistoja, tekemistä, harrastuksia ja muuta kotona oleville lapsille.

En ole kyllä samaa mieltä. Meidän tyttömme kohta 4 v  käy kyllä kerhossa 2xvko, jumpassa, tanssissa, muskarissax2 ja avoimessa kerhossa minun kanssani mutta eivät korvaa päiväkodin ryhmää. Toki kerho (kestää 2,5 h x2/vko) on sama ryhmä, mutta muskarit ja muut ovat vain 45 min pituisia. Olen huolissani kun lapseni ei pääse varhaiskasvatuksen piiriin. Leikkipuitossa jne on aina eri lapset, eivät korvaa sitä kokemusta että on muitakin turvallisia aikuisia ja että lapsi selviää omassa tutussa ryhmässä pidemmän ajan ilman vanhempaa. Vertaisryhmään kuulumisen tunne jää pois. Olin itse pk:ssa 2 vuotiaasta asti 1980- luvulla, ja omat tarhakaverit olivat tärkeitä kavereita lapsuudessa. Omalla lapsellani ei ole ketään kavereita, muuta kuin satunnaiset tuttavat kerhoissa joissa siis ei ole sitä vapaata leikkiä. Ei tuota asiaa varmaan sellainen ymmärrä jonka lapsi on ollut hoidossa pienestä asti. Meillä mies on töissä ja maksaisimme täyden hinnan hoidosta hänen tulojensa mukaan, emme elä sossun tuilla vaikka itse olen ollut jo monta vuotta työtön. Kyllä lapsen tulevaisuus ja kouluvalmiudet huolettavat.Osapäiväryhmän toiminta näyttää kaaokselta, mielummin laittaisin normiryhmään ja tekisin 4 tunnin hoitosopimuksen, kun siellä eri resurssit (eli 7 lasta/hoitaja, eri tilat ja tavoitteet ja toiminta) kuin osapäivälasten ryhmässä. Ei kuitenkaan ole mahdollista enää, kaikki osapäiväiset ja osapäiväisen sopimuksen tehneet on ohjattu osapäiväisten ryhmään. Subjektiivinen päivähoito- oikeus on edelleen käytössä Helsingissä, joten täytyy alkaa harkita lapsen laittamista kokopäivähoitoon vaikka itse olen työtön ja se maksaa meiltä 290 e kk joka on iso summa peruspäivärahasta sillä se on näköjään ainoa keino saada lapsi mukaan oikeaan varhaiskasvatukseen. Jos joku huutelee että pääset sitten sohvalle makoilemaan, niin mielummin pitäisin lapsen kotona, mutta nuo em. mainitut seikat huolettavat, ja se että en tiedä onko lapsi normaalisti kehittynyt kaikilla osa-alueilla, päiväkodissahan tuollaisia kasvatuskeskusteluja tehdään. Tunnen, etten pysty korvaamaan muiden lasten seuraa ja ammattilaisen antamaa opetusta.Olen varma että kotihoidetuilla lapsilla on vaikeampi sopeutua koulumaailmaan.

Minulla kaksi lasta Helsingissä. Toinen meni puolipäivähoitoon nelivuotiaana kun toinen meni eskariin. Erittäin hyvib pärjäävät koulussa, erinomaiset sosiaaliset taidot.

Ehkä teillä vaikutti sisarus? Meillä vain yksi kohta 4 v lapsi ja on kyllä aika yksinäinen.

Varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Hei. Kerron oman kokemukseni, toivon että siitä olisi jollekin toiselle apua.

Kun olin eskarissa, kotiini oltiin yhteydessä ja ehdoteltiin, että jotain häikkää on. Olin poikkeuksellisen unohtelevainen, hajamielinen ja toisaalta kyselin liikaa, mikä joskus häiritsi ryhmää. Vanhempani eivät suostuneet tutkimuksiin tai tukitoimiin, olivat sitä mieltä että olen vain huippuälykäs ja siksi omissa maailmoissani.

Sama toistui, kun aloitin koulun. No, olinkin oikeasti älykäs ja koulu alkoi mennä todella hyvin, olin luokan paras kaikissa lukuaineissa. Mutta. Unohtelu jatkui ja rinnalle tuli muitakin ongelmia, joihin en saanut tukea. Koulusta tuli kymppejä, joten kukaan ei huomannut että aloin pikkuhiljaa voida huonosti. Yläasteella haudoinkin jo itsemurhaa, koska tajusin että olen erilainen kuin muut ja keskittymis- ym. oireiden kompensointi vei hirveästi energiaa.

Pääsin onneksi lukion jälkeen hoitoon ja terapiaan ja olen nyt kolmekymppinen ja työelämässä. Neurologinen diagnoosi puuttuu yhä, sillä aikuisena on vaikea päästä tutkimuksiin. Todennäköisesti sieltä löytyisi ADD. Oireet haittaavat yhä, mutta olen itse löytänyt kirjallisuudesta apuja.

Välillä mietin, olisinko päässyt helpommalla, jos olisin jo lapsena saanut diagnoosin ja tukea.

Todellakin, lukekaa vanhemmat tämä. Meillä kävi toisin päin: kysyin useaan otteeseen pk:sta, onko lapsella siellä jotain tällaista pulmaa. Ei ollut ei. Onneksi koulussakin heräsi huoli (perheen lisäksi), ja saimme lapsen avun piiriin. Hänellä on ADD. Ilmeisesti myös minulla. Mutta lapseni selviää vähän helpommalla kuin minä tuossa iässä, koska saa apua. Koska koko perhe saa apua.

Vierailija kirjoitti:

Ei se syynäys ja testaus ihan kohdalleen aina mene ja ole aukottoman luotettavaa. Vanhempi lapsi passitettiin kolmosella koulupsykologille testeihin ja tulosten perusteella suositteli erityiskoulua. Ei poika nyt mikään huippu ole muttei torkassa kutosella yhtään alle seiskaa ollut ja niitäkin vain kolme. 18 ja 28

Ja syy ensinnäkin testeihin joutumiseen, sekä niissä epäonnistumiseen oli oikeasti ujous ja jännittäminen.

Introvertista kun yritetään tehdä ekstroverttiä,niin tämä introvertti tressaantuu.Niin lapsi kuin aikuinenkin.Olisi syytä ajatella,mitä sosiaalisuus oikeasti on.Mielestäni se on toisten huomioon ottamista ja kuuntelemista.Puheliaisuus ei sitä aina ole.Maailma on enemmän ekstroverttien hallinnoima.

Koulussa menestyminen ei ole tae ongelmattomuudesta! Itse olisin tarvinnut tukea heikkoihin sosiaalisiin taitoihin, lukivaikeuteen ja matikan pulmiin. Näistä huolimatta koulu meni koko ajan paremmin.  Pään sisällä tilanne oli aivan toinen!

minulla todettiin adhd. kolmekymppisenä. olen jo kehittänyt riippuvuuden ruokaan ja alkoholiin, itsetuntoni on romuna, taustalla tuhottuja ihmissuhteita ja vaihtuvia asuntoja  sekä työpaikkoja...paljolta olisi säästytty jos olisin saanut diagnoosin aikaisemmin ! :(

kun 6v tyttäreni kohdalla sitten heräsi eskarissa huoli,  aloitettiin puheterapia, käyttäytymisterapia ja loputlta puhuttiin koulun aloittamisestA  pienryhmässä ei tullut mieleenkään pullikoida vastaan! päin vastoin, olin todella kiitollinen kaikesta avusta.  nyt tyttö  käy ekaluokkaa ryhmässä jossa 9 lasta, opettaja ja avustaja. koulumatkan menee taksilla, ei matkan pituuden vuoks vaan siksi  että jäisi johinkin haahuilemaan ! 

ja pärjää todella hyvin :) ekaluokka ei vielä edes puolessa välissä, mutta nyt on jo puhuttu että voisi aloittaa toisen luokan normaalilla luokalla! ainoat ongelmat siis "jumiin jääminen" ja  epävarmuus

No meillä meni sukset ristiin päiväkodin kanssa. Emme olleet samaa mieltä tuen tarpeesta ja huomasin, että vasuissa sun muissa päiväkodin lausunnoissa metsästettiin jotain diagnoosia, ilmeisesti keskittymiseen liittyvää. Tilanne kärjistyi niin, että minä ja kelto emme voineet kommunikoida enää keskenään, vaan kommunikointi hoidettiin mieheni ja kelton välillä. Tilanne meni erittäin huvittavaksi ja samalla myös raivostuttavaksi tämän diagnoosin metsästämisen kanssa. Ensin väitettiin, että puheessa on jotain. No otettiin asia esille neuvolassa ja terveydenhoitaja oli erittäin nihkeä puheterapian suhteen. Mentiin silti puheterapeutin tutkimuksiin ja tulos oli, että puheen kehitys oli normaalia. Sitten olikin jotain ongelmaa motoriikassa. Tämä hymyilytti jo aika paljon, sillä lapsi oppi kävelemään 10-kuisena, ajamaan ilman apupyöriä 4-vuotiaana ja uimaan 5-vuotiaana. No mentiin sitten fysioterapeutille tutkimuksiin ja taas sama tulos: normaali kehitys. No sitten olikin jotain ongelmaa sosiaalisissa taidoissa ja piti mennä psykologille. Lapsen kavereiden vanhemmat samaan aikaan kiittelivät, miten sosiaalinen ja aktiivinen meidän lapsemme on. Mentiin sitten psykologille ja taas sama tulos: normaali kehitys. Kummallisesti nämä "ongelmat" näkyivät vain päiväkodissa, mutta mitään ei havaittu kotona, kavereilla, mummolassa tai muualla sukulaisissa, harrastuksissa tai muuallakaan. Päiväkodissa kelto ei osannut selittää, miksi vain päiväkodissa näitä vaikeuksia ilmenee.

No... nyt on koulussa, saa kiitettäviä eikä ole minkään sortin ongelmia. Että taisi ne ongelmat olla päiväkodin työntekijöiden päässä.