Onko ketään synnyttänyttä naista, jonka mielestä synnytyskivut eivät ole maailman kovin kipu?

Sappikohtaus oli pahempi. Kivun määrää tietty on mahdoton mitata, mutta sappikipu on luonteeltaan jotenkin sellaista että en meinaa sitä kestää ollenkaan. Synnytys mulla olikin aika helppo, vaikka kivut oli toki kovia. Esim. migreeni, luunmurtumat, hammasoperaatiot ei yllä lähellekään. Hermokivuista mulla on kokemusta vain lievähköistä, mutta voisin kuvitella, että paha hermokipu on kamalampi kuin synnytyskipu. Hermokipu on jotenkin todella läpitunkeva ja lamaava silloinkin kun kivun kovuus sinänsä on hyvin kestettävissä.

Synnytys on paha kipu, mutta toisaalta siinä tietää että tämä kestää vain hetken ja saa palkinnon. Mulla on krooninen selkäkipu ja kyllä heti vaihtaisin sen pariin synnytykseen jos voisin. Samoin esim. syöpä pelottaa paljon enemmän, en pelännyt synnytyksiä ollenkaan.

Minä!

Paha migreeni pesee synnytyskivut. Samoin erään rutiinitoimenpiteen komplikaation aiheuttama kipu joka oli niin kovaa että melkein taju lähti. Onneksi sain nopeasti tilanteen korjanneen hoidon.

Neljäs lapsi syntyi niin helpolla, että Luojalle kiitos olin sairaalassa valmiiksi sillä nopeus yllätti kakki. Itsenikin. Olin kampeamassa vasta synnytyssalin sängylle ja valmistauduin pitkään projektiin ja siksi hätäännyin, että mitä tapahtuu(juuri oli tutkittu ja sanottu, että on korkealla vielä ja kaula hävinnyt ja 1-2cm auki) kun tuli outo olo (verensokeri tippui) ja lapsi alkoi vaan tulla.

Hoitajat riensi ottamaan lasta vastaan ja huusivat, että pidättele. Lapsi syntyi siis ekasta supistuksesta 20min kuluessa. En kerinnyt saada mitään kipulääkettä enkä oikeastaan kerinnyt tajuta edes kipua kun keskityin niin ettei vauva lennä ulos ennen kuin hoitaja ottaa vastaan(mielessä kävi vaan ettei paikat ole auki ja mitä silloin tapahtuu, repeänkö?). Seuraava sektoitiin...

Ja siitä seuraavaan kipuun eli elämäni pahimpaan. 3kk:tta sektiosta heräsin aamulla tuskaiseen kipuun vatsassa. Tuskanhiki puski päälle ja pelotti. Mies joutui tilaamaan ambulanssin. Olin sairaalassa tuskissani kolmatta päivää ja oikeasti taju kivusta jo aivan kankaalla. 3vrk syömättä leikkauksen varalle. Muistan, että huoneeseen pelmahti useita lääkäreitä.Ne kysyi annanko luvan avata vatsan... siinä kivussa mulle nukutus oli taivaan lahja ja annoin. Eikä lääkärit tienneet mikä mulla oli. Tiesivät vain, että tulehdus on, mutta eivät syytä sille. Jokaisen kipuaallon kohdalla toivoin kuolevani. Myöhemmin luin, että verenpaineeni oli paukkunut 300:ssa eli kuoleminen kipuun ei ollut kaukana. Tulehdusarvot oli koholla ja märkäisää nestettä vatsaontelossa.

Myöhemmin papereita luin niin sektiohaava oli epäilty ommeltuneen suoleen kiinni eli se määrittämättömäksi jäänyt vatsakipu oli vatsakalvon tulehdus johon tosiaan voi kuolla.

Itse en muista sairaalassaolosta kun pätkiä. En ollut enää siinä. Kipu oli niin tajuton.

Meni vuosia, että uskoin pysyvväni hengissä. Vatsa oli puoli vuotta kumminkin päin auki ja haavatulehdus päälle. En saanut vuoteen harrastaa liikuntaa kun kävelyä. Jokainen vatsanvääntö aiheutti pelkotilan. Sellaisen mihin hain myöhemmin rauhottavia. Jotkut sanoi mun lihoneen. Kai se vatsa nyt sen kaiken jälkeen oli turvoksissa ja mulle oli sinänsä aivan sama kunhan hengitin.Tuon kaiken jälkeen voin sanoa, että en menisi sektioon suurin surminkaan ja ihan kiltisti synnyttäsin alateitse eikä mikään minun synnytys ole ollut mitään niin kamalaa.Synnytys sentään yleensä päättyy toivottuun lopputulokseen (enkä vähättele kauhukokemuksia synnytyksissä, mutta silti vauva on paras vastalahja sylissä) itse sain vain muistutuksen siitä, että elämä voi päättyä yhtäkkiä ja kohtuuttomalla tavalla minun piti löytää tuo elämän onni sen vuoden aikana monta kertaa sillä sairastuin nuoruusiän 1-tyypin diabetekseen, neuropatiaan, ihosairauteen ja lapseni samoin diabetekseen...mutta sentään olemme hengissä.

Kolmannen syntymä oli vaikein ja lapsen henki vaarassa. Itseltä meni taju joka supistuksen välissä. Kaikki päättyi onneksi erinomaisesti, mutta uskon, että pahassa synnytyskivussa sen vielä pahemmaksi tekee se huoli selviääkö vauva, mutta sen kaiken jälkeen jäljelle jää onneksi yleensä onni vauvasta, vaikka jäisikin traumoja synnytyksestä.

Kun vaan me naiset ei vähäteltäisi toistemme kokemuksia emmekä väitä sitä kivuttomaksi,mutta palkinto auttaa kestämään paljonkin. Silti jokaisen kauhukokemuksen jälkeen tulisi saada apua. Apua kotiin ja tukea parisuhteelle, että mies ymmärtää tukensa merkitystä paremmin. Ja ihan jopa terapiaa ja lääkkellistä apua pahimpien kokemusten yli pääsemiseksi jotta tilaa saa enemmän elämälle ja ilolle.

Liian usein vaan naiset sulkeutuu ja selviytyy yksin.

Vierailija kirjoitti:

En ole synnyttänyt, mutta en usko että voi olla pahempaa kuin kolmoishermosärky, koska kukaan ei synnyttäisi muuten. Kolmoishermosärky kohdallani oli luokkaa itsemurhakipu, mikään ei auttanut ja pää meni vain sekaisin lääkkeistä ja tuska oli vielä pahemmin kestettävää. Syvä osanottoni niille, jotka kärsivät kroonisesti tuosta.

Oletko päässyt tuosta eroon? Itsellä kokeiltu kaikki lääkkeet ja kirurginen toimenpide enää ainoa toivo. Itse en sitä haluaisi koska se on lopullinen, yritän selvittää mikä on ns puudutushoito.

Lääkkeitä on kokeiltu ja tällähetkelläkin menee 2 lääkettä combona. Eihän ne näissä Suomen keleissä auta kun aina on kylmää, kosteaa ja tuulista. Lämpimässä kun olen ei kipuja ole lainkaan.

52

Mulla synnytys ei ollut erityisen kivulias. Ihan normaali synnytys johon sain pyytämällä naistenklinikalla ajoissa epiduraalin joka vei kivut kokonaan pois.

Kuukautiskivut nuorena oli kyllä paljon kauheammat. Varsinkin ensimmäisellä kerralla. Silloin oksentelin ja kiemurtelin tuskasta vuorokauden.

Uskon, että synnytyksen mennessä ns. normaalisti, ei se välttämättä ole pahinta kipua, jonka on kokenut. Varsinkaan, jos on saanut kivunlievitystä, joka on tehonnut. Mutta ilman kivunlievitystä tai esim väärässä tarjonnassa olevan vauvan synnyttäminen on eri asia. Voin kertoa, että pahempaa kipua ei ole eikä tule kuin mikä oli synnyttäessäni (yli 26h) avosuutarjonnassa olevaa vauvaa. Kivunlievityksetkään ei auttaneet ollenkaan jostain syystä.

omalla kohdalla, oon synnyttänyt 4 vain ilokaasun kanssa, on pahinta ollut hammaskipu. yksi ilta tulehtui pahasti ylä- ja alaviisurit samalla puolella. ne 12h ennenkuin pääsin lääkäriin oli hirveitä, söin varmaan 11 särkylääkettä ja en saanut nukuttua koko yönä.

87 kirjoitti:

Itse oon synnyttänyt ilman kivunlievitystä, eikä tullut edes syöksynä, eli muutaman tunnin kesti sitä tuskaa.

Väitän, ettei oo kovin kipu, koska siinä ei mee taju :)

Kyllä syöksysynnytys oli rajumpi kokemus kuin hitaammin edennyt. Luomuna synnytin eikä todellakaan ole edes top kolmosessa kovimpien kipujen kanssa.

No synnytys on ollut oman elämäni kivuliain ja järkyttävin kokemus, sillä kipua kesti putkeen 16 tuntia - siihen verrattuna edes useamman päivän migreenipäänsärky (tuttua juttua) tai esimerkiksi murtumat tuntuvat pieneltä pahalta. Ehkäpä juuri sen keston takia; jos synnytys olisi ollut nopea ja kivut kestäneet vaikka vain pari tuntia, saattaisin olla toista mieltä.