Mitä tekemättä jättämistä kadutte? Tai miten tahtoisitte muuttaa elämäänne?

Kaduttaa ihan helvetisti, etten mennyt lukioon peruskoulun jälkeen! Menin kauppikseen... Olin sellainen 8-9 oppilas ja menin vaan kauppikseen siitä syystä, että paras ystäväni meni sinne myös. Olen oikeasti luonteeltani pohtiva lukijatyyppi. Nyt sen olen hokannut. Kauppiksen kävin läpi oikeasti lukematta ja miltei joka aineesta sain täydet. Olen tehnyt töitä kaupan kassalla, toimistohommissa ja nyt tuntuu, etten oikeasti ole mikään asiakaspalvelija, vaan haluaisin yliopistoon lukemaan jotain ihan muuta alaa. Taidan käydä iltalukion. N24

Väärä mies.

Eniten kaduttaa menetetyt parhaat nuoruusvuodet täysin väärän miehen kanssa. Jumiuduin kaverisuhteeseen 16 vuotiaana, ja osasin irrottautua vasta 34 vuotiaana. Jäi sitten lapsetkin tekemättä, kun ei ollut kerta seksiäkään. Ja elämä meni tuolta ajalta muutenkin täysin hukkan.

Olen viisikymppinen nainen enkä oikeastaan kadu mitään elämässäni. Ei minunkaan polku suora ja helppo ole ollut, ja ehkä olisi kannattanut jotkut mutkat jättää tekemättä. Mutta sitten en olisi minä, lapsiani ei olisi ainakaan juuri tuollaisina, elämäni ei olisi omaani. En minä sinun ikäisenä tiennyt mihin kaikkeen elämä heittää, menin vaan liikoja ajattelematta eteenpäin. Ehkä sinä jo teet sitä mitä minun olisi kannattanut enemmän tehdä ikäisenäsi: pohdit tulevaisuutta. Jotkut asiat on helpompia tehdä nuorena, esimerkiksi hankkia hyvä koulutus ja viettää muutenkin vapaampaa elämää matkustellen jne. ennen lapsia (tosin monet opiskelevat/matkustavat lasten kanssakin, mutta työläämpää se on).

Mene vaan kohti tulevaisuutta pää pystyssä. Kaikki valintasi ei varmasti ole pitemmän päälle niitä ihan parhaita, mutta opi niistä ja muuta suuntaa, kuulostele oloasi ja toiveitasi, nekin muuttuu elämän varrella. En usko, että kenelläkään on vain yhtä oikeaa polkua elämässä, jatkuvasti teet reitinvalintoja ja suunnan korjauksia voi tehdä matkan varrella. Lykkyä matkaan!

Mun elämä on ollut hurja ja irrallinen, mutta kuitenkin kun mietin elämäni risteyskohtia, niitä suuria valintoja, huomaan, että se toinen valinta olisi aina tiennyt minulle hiljaista kuolemaa.

Kuuntele sisintäsi, se kyllä kertoo mikä on oikea suunta. Nykypäivänä onneksi ei enää ole niin ikään sidottua kaikki. Myöhemminkin vielä ehtii valita uusia suuntia.

Nämä kuulostaa nyt ihan kliseiltä, mutta näin 43-vuotiaana kadun ihan tosissani kolmea asiaa:

1) Kaduttaa, että en opiskellut enempää nuorena. Olen hyvässä duunissa valtion virkamiehenä, mutta koska minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista koulutusta nykyiseen työhöni, en varmasti tule vastaavaa hommaa saamaan, jos joskus ovea näytetään. Kadun siis, sitä, että en opiskellut jotain sellaista tutkintoa, jolla voisin hakea hyvin monimuotoisia tehtäviä, esim. DI.

2) Kaduttaa, että en ajanut ajokorttia silloin, kun "kaikki" muutkin. Se on myöhemmässä elämässäni rajoittanut aina asuinpaikan valintaa todella paljon, kun on pitänyt katsoa, että varmasti on hyvät julkiset ja kaupat lähietäisyydellä. Voin toki vieläkin kortin ajaa (ja varmaan jossain vaiheessa sen teenkin), mutta kynnys autokouluun lähtemiseen kasvaa sitä mukaa, kun ikää karttuu.

3) Kaduttaa, että olin nuorena niin nirso miesten suhteen, enkä jostain syystä tajunnut, että kauniit kasvot ja hyvä kroppa eivät ole ikuisia. Minulla oli paljon lyhyitä suhteita, mutta aina löysin miehestä jonkin niin maata mullistavan vian, että suhteen jatkaminen oli mahdotonta. Koska olin hyvin viehättävä, seuran saaminen oli helppoa, enkä koskaan ajatellut, että tulee se aika, kun kaikki oman ikäiseni miehet ovat vakiintuneet. En kadu sitä, että minulla ei ole lapsia, en ole koskaan niitä halunnut, mutta kadun sitä, että en edes yrittänyt sitoutua kunnolla keneenkään. Olisi todella surullista kuolla kokematta todellista rakkautta parisuhteessa.

Kaduttaa että omasta tahdostani olen jättänyt sellaisia miehiä, joiden kanssa olisin takuulla saanut pysyvän ihanan suhteen. Nyt olen sen suhteen tuuliajolla, ja tässä iässä kaikki on parisuhteen löytämisen kannalta vaikeampaa.

Kaduttaa etten varhemmin ryhtynyt säästämään ja "turvannut talouttani" silloin kin se oli täysin mahdollista ja helpompaa kuin nyt.

Olisi myös pitänyt matkustella enemmän nuorena. Onneksi siihen on aikaa vielä!

Kaduttaa välillä etten aikanaan kertonut tunteistani eräälle ihmiselle. Nyt on auttamatta liian myöhäistä. En ole koskaan ennen enkä jälkeen tuntenut niin. Mutta hyvin varmasti tunne oli yksipuolinen, ja siinä pelossa ja itseni nolaamisen pelossa pidin suuni kiinni. 

Kadun sitä että en uhmannut määräileviä vanhempiani enempää. Näin aikuisena olen ymmärtänyt, että he olivat pahasti väärässä näissä asioissa. Oli kyseessä sitten mies, työ tai opiskelu. Kai ne luuli ett tost vaan jotai ihkuu dreamia tulee kohta, et noi ei kelpaa.

Todella ihanaa kun olette vastanneet, suurkiitokset! :)) Kiitos kaikille!

Lisää kokemuksia/mietteitä?

Ihmissuhteet ja koulutus monella aiheena.

Kerran noin 18-vuotiaana jannuna olisin saanut pillua noin 25-vuotiaalta, hyvännäköiseltä naiselta. Nainen flirttaili ja vihjaili harvinaisen selkeästi, mutta en sitä silloin kokemattomana jannuna tajunnut.

Vasta vanhempana olen ihmetellyt, miten olen voinut olla huomaamatta naisen selviä vihjailuja. Se harmittaa nuoren kollin puolesta, sillä pillu tuossa vaiheessa elämää olisi ollut tosi kova juttu. Poikuus meni vasta pari vuotta myöhemmin noin 20-vuotiaana. Koskaan en ole mikään naistenmies ollut, joten tilaisuuksia ei ole liikaa tullut.

No, nykyään jo vähän naurattaa nuoren jannun hölmöilyt, kun ikää on kertynyt, pillua saatu jopa 10 naiselta ja naimisiinkin päästy.

Olen introvertti, mutta esim. opiskeluajat tuntuivat jälkikäteen menneen osittain hukkaan koska en kokenut tarvetta tutustua kehenkään ja olla menossa mukana. Eli jos jotain muuttaisin olisin aktiivisempi tutustumaan muihin ihmisiin.

Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.

No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.

Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.

Olen aina haaveillut ulkomailla asumisesta. En kuitenkaan panostanut opiskeluun, koska en saanut keneltäkään tukea eikä oma rohkeus riittänyt tavoitella unelmia.

Nyt lähes neljäkymppisenä harmittaa todella paljon. Se sisäinen palo ei ole sammunut. Jos joku sanoo, että kaikkihan on vielä mahdollista, niin miettisi uudestaan. Minulla ei ole korkeakoulutusta, kielitaitoni ei ole sen kummempi kuin nuoremmillakaan, rahaa ei ole jotta voisin lähteä etsikkomatkalle tunnustelemaan mahdollisuuksia.

Minulla on myös lapsi eikä hänen isänsä tietenkään antaisi meidän muuttaa kauas. Tässä siis toinen asia, jota kadun; väärä isä lapselle. Lasta en kadu.

Kadun opiskeluvalintojani, sillä erään toisen vastaajan tavoin hain sinne minne paras kaverikin. Paras kaveri vaihtoi koulua vuoden jälkeen, minä sinnittelin loppuun asti. Nyt mulla on markkinoinnin amk tutkinto, jolla ei tee yhtään mitään. Mulla on kyllä ihan ok työpaikka tällä hetkellä - joskin pienipalkkainen - mutta jos ja kun fudut jossain vaiheessa koittaa, en mä tällä työkokemuksella saa mistään muualta töitä. Olisi pitänyt lukea joku järkevä ammatti.

Toisinaan kadun myös lapsia, vaikka se on kauhea sanoa ääneen. En kestä sitä vastuun määrää mitä lapsista seuraa enkä kestä lasten metelöintiä yhtään. Koen että elämä on tosi rajoittunutta lasten kanssa. Olen kateellinen työkavereille ketkä lähtee tuosta vaan Nykin lomalle, lapsiperheessä se ei vaan onnistu.

Olin uskollinen ja panostin parisuhteeseen liian nuorena. Nuorena kuuluu elää ja kokea, eikä jäädä korjaamaan mahdollisia ongelmia vaan kylmästi hylätä ne hidasteet ja siirtyä uusiin haasteisiin. Älä asetu aloillesi ainakaan ennen 25-ikää.

Vierailija kirjoitti:

Kaduttaa ihan helvetisti, etten mennyt lukioon peruskoulun jälkeen! Menin kauppikseen... Olin sellainen 8-9 oppilas ja menin vaan kauppikseen siitä syystä, että paras ystäväni meni sinne myös. Olen oikeasti luonteeltani pohtiva lukijatyyppi. Nyt sen olen hokannut. Kauppiksen kävin läpi oikeasti lukematta ja miltei joka aineesta sain täydet. Olen tehnyt töitä kaupan kassalla, toimistohommissa ja nyt tuntuu, etten oikeasti ole mikään asiakaspalvelija, vaan haluaisin yliopistoon lukemaan jotain ihan muuta alaa. Taidan käydä iltalukion. N24

Mene ihmeessä iltalukioon! Oikeastaan et ole vielä menettänyt mitään, sillä työssäolo ja muut opinnot ovat saattaneet tehdä sinusta henkisesti kypsemmän kuin monesta muusta ikätoversitasi. Olet myös oppinut ns. työroolin, mitä monet hyvin menestyneekään ihmiset, jotka saavat työpaikan (jos saavat) liki kolmikymppisenä, eivät hallitse.

Sinulla on todella hyvät lähtökohdat. Anna palaa. Olet tavoitteellinen ja älykäs. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.

No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.

Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.

Kannattaa yhdistää kummatkin: opiskella ahkerasti, olla aktiivinen opiskelijajärjestöissä, osallistua tapahtumiin ja bileisiin, tutustua moniin ihmisiin. Kannattaa lähteä vaihtoon, olla sielläkin aktiivinen, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, bilettää ja opiskella kieltä.

Lisäksi kannattaa harrastaa jotain urheilulajia, mieluiten joukkuelajia tai ainakin treenata yksilölajia porukassa, koska siinäkin saa ystäviä samalla.

Kannattaa siis tehdä niin paljon kuin ehtii ja tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälle kannattaa jättää palstailu, netissä surffailu, tv:n katselu ja tyhjänpäiväinen oleilu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.

No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.

Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.

Kannattaa yhdistää kummatkin: opiskella ahkerasti, olla aktiivinen opiskelijajärjestöissä, osallistua tapahtumiin ja bileisiin, tutustua moniin ihmisiin. Kannattaa lähteä vaihtoon, olla sielläkin aktiivinen, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, bilettää ja opiskella kieltä.

Lisäksi kannattaa harrastaa jotain urheilulajia, mieluiten joukkuelajia tai ainakin treenata yksilölajia porukassa, koska siinäkin saa ystäviä samalla.

Kannattaa siis tehdä niin paljon kuin ehtii ja tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälle kannattaa jättää palstailu, netissä surffailu, tv:n katselu ja tyhjänpäiväinen oleilu.

Näinhän se on. Harmi vaan kun nyt ei enää pysty palaamaan parikymppiseksi opiskelijaksi.